Syöttekö tosiaan viikonloppuna 2 varsinaista ruokaa?
Kuulostaa aika uskomattomalta, ainakin aikuisten osalta.
Alla olevassa ketjussa joku kertoi tekevänsä lounaaksi lasagnea ja päivälliseksi muusia ja Wilhelm-makkaraa?!
Meillä syödään viikonloppuna vain 1 varsinainen ruoka, alkuiltapäivällä. Lapsille joskus teen jotain lämmintä myöhemminkin, mutta meille aikuisille se on kyllä poikkeus.
Kommentit (72)
Meillä syödään lounas ja päivällinen joka päivä, myös viikonloppuna. Yleensä lounaalla on edellisen päivän päivällisestä jäänyttä ruokaa, teen aina sen verran ison satsin kerralla että riittää lounaaksikin. Lapsemme on 1v8kk ja hyvin hoikka, hän tarvitsee säännöllisen ateriarytmin jotta jaksaa keskittyä syömiseen ja saa lisää painoa. Vanhempien osallistuminen aterialle vaikuttaa tosi paljon siihen, miten hän viihtyy oman ruokansa ääressä; jos me emme ole mukana syömässä, hänellä on kiire leikkimään eikä malta syödä niin paljoa. Minä taas olen raskaana enkä voi syödä paljoa kerralla tai alkaa närästää, joten syön monta pienempää ateriaa päivässä. Ja painoindeksi vähän alle 20 vaikka olen 5. kuulla raskaana, ei me ylipainoisia olla.
Emme jaksa aina laittaa kuin yhden lämpimän aterian. Joskus edellisen päivän ruokaa on jäänyt vaan lapsille.
Ja itsestäni olen huomannut, että jos saan paljon kunnon ruokaa, eli ne kaksi lämmintä ateriaa, niin pysyn laihana.
Muuten on koko ajan nälkä ja tulee syötyä mitä sattuu.
Mutta en tosiaan aina laita koska olen ihminen, enkä jaksa.
Miehelle olenkin joskus sanonut, että voi kun pääsisi jonnekin kuukaudeksi lomalle, jossa saisi 5 kertaa päivässä paljon hyvää ruokaa tekemättä mitään sen eteen. LAIHTUISI sikana, kun nyt en jaksa, koen ruoanlaiton raskaana työnä.
En oikein ymmärrä, miksi viikonloppuna pitäisi syödä vähemmän. Silloin me liikutaankin paljon enemmän, kun on aikaa...
minä 3-4 kertaa ja 2-vuotias lapsi 4 kertaa päivässä. Lapsen kohdalla oli pakko harventaa ruokailuvälejä, kun ei vaan yksinkertaisesti saa menemään viittä ateriaa päivässä. Neljäkin tekee jo tiukkaa. Ehkä siirrytään kolmeen ateriaan jossain vaiheessa.
Sain taannoin eräältä ammattikasvattajalta valtaisat haukut päälleni, kun en suostunut syömään kahdesti päivässä lämmintä ruokaa, enkä niitä lihasösselöitä.
Kyse oli siitä, että tarjolla oli vain ns. punaista lihaa, joko keitinperunoiden tai makaroonin kanssa, enkä minä pidä mistään näistä. Salaattia ei tarjolla ollut millään aterialla eikä sen viikon aikana ollut kanaa ollenkaan, kalaa vain kerran.
Voin kertoa, että laihduin monta kiloa sen viikon aikana, kun ei ollut mitään mitä syödä.
Tämä kasvatusalan ammattilainen haukkui minut ihan pystyyn, kun olen niin huono esimerkki lapsille kun en syö ja kuihdun ja näännyn kun en syö eikä hänelle mennyt millään perille, että syön, mutta en tommosta.
Ilmeisesti ainoa oikea tapa elää on kökkästä keittiössä hellan edessä aamusta iltaan ja tehdä ruokaa, keittää, kuoria, sössätä, valmistaa, hauduttaa, - ja sitten syödä.
Lihominen on kielletty kuitenkin.
Kasviskeitot on hyviä, mutta minä en viitsi niitä alkaa väsäämään. Minusta ne on työläitä kaikkine kuorimisieneen. Ja lapset ei niitä syö. Salaatteja ja tuoreita kasviksia ja vihanneksia kyllä syövät.
Olen laiska ruuanlaittaja. Siksi meillä on vain yksi ateria. Kun katson, että joku makarooni, makkarat ja kalapuikot ei ole ravintoarvoltaan kummoinen, voin korvata sen jollain muulla ravintoarvoltaan paremmalla.
Lapset myös ovat huonoja ns. lämpimän ruuan syöjiä. En jaksa tapella kuin sen yhden lämpimän.
tein kyllä itselle tonnikala-raejuusto-salaatin päivälliseksi. Minä en lihakeittoa syö, en erityisemmin pidä ns. punaisesta lihasta.
Klo 18 meillä tehtiin teeleipiä ja jugurtti-banaani-appelsiini-mansikka-smoothieta joka oli niin hyvää, että koululainen söi itsensä ihan ähkyksi eikä jaksanut iltapalalla juuri mitään.
Edelleen: työpaikallani naiset menevät luonaalle, olkoon se mitä tahansa sössöä, läskisossia tai mitä lie, eivät he salaattiannoksia siellä pelkäästän syö vaan kunnon aterian jälkiruokineen.
Kuulemma syövät aamupuron ennen töihin tuloa. Ja sitten sen työpaikkaluonaan jälkiruokineen ja sitten tietysti kahvilla jotain mitä tarjotaan ja jokaiseen kahvitustilaisuuteen missä tarjotaan jotain, osallistuvat innolla. Ja kotona päivällinen ja iltapala.. eivät nämä naiset mitään hoikkeliineja ole, ihan tanttaran kokoisia keski-ikäisiä, siis liki minun ikäisiäni - naisia ovat. Aineenvaihdunta hidastuu, ruokahalu pysyy samana.
Näistä päättelen, ja näisdtä teidän kirjoituiksista, että ihmiset syö kahdesti päivässä läskisoossia. Ja läskisoossiksi luen myös sen, että päivän aikana on kaksi niinkin tuhtia ateriaa kuin lasange ja pottumuussi + grillimakkara. Miksi toinen noista ei ole se kasviskeitto?
Trollaatko vai mistä olet päätellyt ihmisten syövän läskisoosia?
minä olen myös sitä mieltä, ettei aikuisen ihmisen tarvitse syödä kahdesti päivässä läskisoossia naamaansa, 5 ateriaa päivässä aikuiselle, jaa-aa. Lapsille kyllä, meillä eivät vähemmällä pärjääkään, mutta ei sen tarvitse olla pottuja ja soossia, muutakin on tarjolla jossa on ravintoarvot kohdallaan.
teen istumatyötä ja liikuntaa en voi harrastaa kun en saa lapsia ikinä hoitoon - niin niin, menen ulos viikonloppuisin lasten kanssa , hölkkään luistinrataa ympäri ja sehän se vasta kuntoilua onkin, ja käytän portaita enkä hissiä (työpaikalla, kun kotona ei tätä tilannetta ole) ja jään aikaisemmalla bysäkillä pois tai sitten menen juoksemalla tuon 70 km:n työmatkan... ja sitten voin syödä pottumuussia ja grillimakkaraa ja lasangea ja se on hienoa, sen sijaan että söisin jugurttia, muromysliä ja lämpimän kalasalaatin.
aamiainen, lounas (lämmin), välipala, päivällinen (lämmin) ja iltapala.
koskaan viikonloppuisin. Lapset söi kun oli pieniä. Ei enää nyt isompina.
Ei olla ylipainoisia ja viikonloppuisin on ollut aikaa tehdä muutakin kuin keittiössä kuoria perunoita ja parin tunnin päästä alkaa ruskistella lihakuutioita.
Koululaiset herää n. klo 10 ja syövät aamupalaa vasta n. klo 11. Ruoan teen johonkin aikaan iltapäivästä. Miten ehditään. Illalla syödään jotain, mitä sattuu olemaan sillä hetkellä. Koululaiset viikonloppuisin tekevät useasti iltaherkuksi hedelmäsalaattia tai rahkaa tms.
En ikinä itse jaksaisi syödä kahta lämmintä ruokaa päivässä ja siihen kolmea välipalaa.
Myös aikuisille. Tämähän ohje on mm. painonvartioissakin. Ruokaa usein, pienempiä määriä. Muistatko ruokaympyrää? Siinä on viisi ateriaa päivässä. Aamupala, luonas, välipala, päivällinen ja iltapala. Meillä on tätä noudatettu monta vuotta, aikuiset syö lasten kanssa. Se on myös mallia lapsille. En ymmärrä niitä, jotka ruokkivat vain lapsia mutta koko perhe ei syö yhdessä.
Meillä aikuiset karppaa ja meidän ruokarytmi on tasan kolme ateriaa päivässä. Ja minusta on kiva että ainakin 2 ateriaa on lämpimiä. Jos aamulla syödään vaan jogurttia, niin sitten iltaruoka, n. klo 19, on lämmin. Jos aamulla paistan munia jne. niin sitten illalla voi olla vaikka salaattia.
Karpeilla ruoka useimmiten on niitä "oikeita ruokia", kun välipaloja ei harrasteta.
Aikuiset vaihdellen.
Tänään olemme mm. syöneet ruuan jo niin ajoissa, että ehkä pitää syödä vielä toinenkin lämmin ateria että jaksaa iltaan asti.
syömme kaksi lämmintä ateriaa myös viikonloppuisin. Ihan sama on ruokarytmi arkena kuin viikonloppunakin. Toki jotain todella satunnaisia poikkeuksia voi tulla, mutta melkein aina kyllä on ihan normi ruokarytmi koko perheellä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala.
Ei aikuinen ihminen tarvitse 5 ateriaa päivässä!
Meillä on aamupala, yksi kunnon ruoka ja iltapala - kaikilla. Eikä ole paino-ongelmia.
Meillä on pienet lapset (11 kk ja 3 v), jotka tarvitsevat 2 lämmintä ateriaa päivässä (plus aamu- yms.palat).
Minulla on aika tiukka mielipide ruokailuista: ne ovat myös opetushetkiä. Siksi koko (paikalla oleva) perhe syö samalla kertaa, mahdollisuuksien mukaan samaa ruokaa.
Toinen ruoka on usein kevyempi: keitto tms. Ja jos ei ole, ei sitä ole pakko syödä itseään ähkyksi asti.
Ei ole pakko syödä joka kerta ähkyksi asti raskasta ruokaa.
Jos söisi, varmasti olisi läski (eikä olekaan ihme, että toiset sellaisia ovat).
Ei aikuinen ihminen tarvitse 5 ateriaa päivässä! Meillä on aamupala, yksi kunnon ruoka ja iltapala - kaikilla. Eikä ole paino-ongelmia.
en mä ainakaan oo läski vaikka syönkin lasagnea lounaaksi ja päivälliseksi
muusia ja Wilhelm makkaraa.Katos kun ei sitä lautasta tarvi ääriään myöten täyttää....Läski mä olisin jos en söis 2 lämmintä ateriaa päivässä.
syödään kaksi lämmintä ateriaa viikonloopuisin, usein laitan isomman aterian aiemmin päivällä ja illalla vielä pienemmän lämpimän ruuan, sekä aikuiset että lapsi syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä.
Me ollaan mieheni kanssa molemmat sellaisia, että jos ei saa "kunnon ruokaa" säännöllisin väliajoin, niin alkaa heikottaa ja kiukuttaa. Siispä syömme viikonloppuisin aamupalan, lounaan (lähes aina lämmin ruoka), välipala, illallinen (aina lämmin), joskus pieni iltapala jos illallinen on ollut syystä tai toisesti aikaisin. Ja ollaan molemmat normaalipainon alarajoilla, jos se nyt jotain ihmetyttää.
Nyt tietenkin on vielä lapsikin, joka syö kahdesti päivässä lämmintä, mutta söisimme kyllä muutenkin. Sitä paitsi hänen ruoka-aikansa menee välillä vähän edellä, eli syömme usein oman lounaan vasta 13 aikaan kun poika on jo päikkäreillä ja syönyt omansa jo klo 11.
Jos emme tekisi kunnollista ateriaa kahdesti päivässä niin olemme huomanneet että söisimme paljon epäterveellisemmin näykkien pitkin päivää. Kukin tyylillään.
mutta se vähän vaihtelee että syövätkö molemmat aikuiset myös sen jälkimmäisen. Molemmat syövät ainakin lounaan.
En silti välttämättä laita kahta kertaa uutta ruokaa, se jälkimmäinen saattaa olla jämiä edelliseltä päivältä, tai sitä edelliseltä.