Syöttekö tosiaan viikonloppuna 2 varsinaista ruokaa?
Kuulostaa aika uskomattomalta, ainakin aikuisten osalta.
Alla olevassa ketjussa joku kertoi tekevänsä lounaaksi lasagnea ja päivälliseksi muusia ja Wilhelm-makkaraa?!
Meillä syödään viikonloppuna vain 1 varsinainen ruoka, alkuiltapäivällä. Lapsille joskus teen jotain lämmintä myöhemminkin, mutta meille aikuisille se on kyllä poikkeus.
Kommentit (72)
viikonloppuna teemme päivällä jonkin ihanan padan tms ja illan kohokohta on kun mies laittaa hyvät pihvit tai mexicolaista tai mitä nyt vaan. kun vauva nukkuu, nautimme viinin kera ateriaa.
ja viikolla myös, silloin syön päivällä kotona vauvan kaa ja illalla teemme miehen kanssa jotain salaattia ja kanaa tms. nautimme ruuanlaitosta ja viikolla ruuat tosiaan ovat keveitä ja viikonloppuna sitten herkutellaan. mies yleensä laittaa, mutta myös yhdessä on ihana laittaa.
arkena illan lämmin ruoka syödään noin klo 21 ja viikonloppuna noin 23-24.
toki aamupalan syömme myös ja tarvittaessa välipalaa. olemme hoikkia ja terveitä.
Me syödään 2 ateriaa ja välipalat päivässä, aamiainen myös. Mutta ei me sit syödä voileipiä juuri ollenkaan, ruuan kanssa ei syödä leipää. Aamuisin syödään puuro tai weetabixejä, lapsi ja mies syö leipää lounaalla,
Harvoin keksejä, karkkeja , yms. Joskus toki herkkuna lapsi syö sipsejä yms, erikoistilanteessa. Usein meillä on jopa jälkiruoka, varsinkin viikonloppuisin.
aamiainen, lounas (lämmin ruoka), välipala, päivällinen (lämmin ruoka) ja iltapala. Ihan arkena ja viikonloppuna. En tosin tee joka aterialle omaa ruokaansa, vaan syödään lounaalla ja päivällisellä samaa ruokaa.
Okei, syön kaksi ateriaa + välipalat. Joskus ateriani voi olla kylmistä ruoka-aineista kasattu.
esim lisuketta lämpimän kanan tai kalan lisäksi illalla. salaatissa aina myös jokin ruokaisa osa kuten pastaa, fetaa, lihaa tms. näen lämpinä ruokana kyllä tämän vaikka salaattia siinä paljon onkin. pari kanan rintafilettä tms paistettuna tai kala on lämmin ateria (illalla). päivällä toki syömme muusia, perunaa, riisiä ym.
Me aikuiset syömme vain päivällisen.
Aamiainen syödään about klo 12.
Hah,Jos mä en syö kahta ateriaa päivässä niin sit söisin leipää,ym.kaikkee pientä ja siitähän niitä kaloreita tulee.
Siis anteeksi?
Väität että ruokaympyrä virheellinen?
Jos sinulla on ruokaan väärä asenne ja vedät mahan täyteen laakista ja loppupäivän pistelet jotain satunnaisesti suuhun niin miten se koskee meitä joilla terve asenne ruokaan?
Ei sitä ruokaa mässätä kerralla määräänsä enempää.
Jos vetää lautasellisen salaattia niin miten se olisi parempi kuin puolittaa salaatti ja syödä lihaa ja hiilaria?
Siis täällä kotiäidit ja työssä käyvät äidit kertovat, että joka päivä tehdään lämmin ateria ja viikonloppuisin kaksi.
ja edellisen päivän tähteitähän ei sitten lämmitellä, joka päivä on eri ruoka. Kotiäidille se tarkoittaa, että viikossa on 14 erilaista ateriakokonaisuutta ja aamupalat, välipalat ja iltapalat siihen päälle. työssä käyvä äiti selviää 9 aterialla viikossa.
Lasten harrastukset, omat harrastukset, yhteinen perheaika, kodin siisteys, vaatteiden pesu ja korjaus jne - ei ihme että äidit masentuu, uupuu, väsyy ja tulee eroja.
Paitsi näille mammoille tietty ei.. joo niiin kun ne hoitaa kodin ja itsensä niin hyvin.
Meillä ei tehdä joka päivä eri ruokaa, samaa saatetaan syödä kunnes kattila on tyhjä, tai sitten että välissä on joku muu ruoka ja edellisen päivän tai toissapäivän ruoka lämmitetään.
Viikonloppuisin teen yksi tai kaksi ateriaa joista toinen on edellisen päivän ruoka. Tai joku pikajuttu.
Lapset inhoaa ihan kaikkea lämmintä ruokaa, semmosta ei olekaan minkä riitelemättä syövät. Kaikki on pahaa ja kaikki on väärää.
No, tänään oli lihakeitto, jonka sitten kuitenkin söivät hyvällä ruokahalulla.
Viime viikolla oli kalakeittoa ja lihakastiketta, joista molemmista valittivat, varsinkin lihakastikkeesta.
Eilen laiskotti, käytiin Hesessä.
Meillä EI napostella välipaloja eikä sipsejä, karkkeja tai herkkuja muutenkaan.
Joten siitä se ei johdu.
Lapset on pitkiä ja hoikkia.
Ylipainoisia eivät todellakaan ole.
Ulkoilimme hetken ja koululainen otti itselleen välipalaksi voileivän, pienempi halusi myslimuroja.
Isompi halusi ja sai pannaria (aiemmin tehty, jääkaapissa, lämmitin) jossa hilloa ja jäätelöä kun oli niin herkkunälkä. Pienempi ei pidä pannarista.
JOs jotain illaksi teen, niin kaapissa on pinaattilettuja ja sitten ehkä makaronia tai nuudelia, mutta katsotaan.
Koko perheen aterioita meillä ei ole, koska mies tekee niin epäsäännöllistä vuorotyötä ettei ole koskaan kotona ja koska minä en syö punaista lihaa, ja jos lapsille laittaisin vain kalasta ja kanasta, tulisi se niillä jo korvistakin. Olisi vielä enemmän valitusta.
Mutta me ei ollakaan mikään malliperhe. Lapsetkin kiukuttelee, riitelee ja huutaa, ja minä hermostun karjumaan ja tälläkin hetkellä olen täällä netissä enkä lasten kanssa askaretelemassa.
Meillä aikuiset karppaa ja meidän ruokarytmi on tasan kolme ateriaa päivässä. Ja minusta on kiva että ainakin 2 ateriaa on lämpimiä. Jos aamulla syödään vaan jogurttia, niin sitten iltaruoka, n. klo 19, on lämmin. Jos aamulla paistan munia jne. niin sitten illalla voi olla vaikka salaattia.
Karpeilla ruoka useimmiten on niitä "oikeita ruokia", kun välipaloja ei harrasteta.
Sama kolmen aterian rytmi on viikolla ja viikonloppuna. Arkena tosin vähän aikaisemmin syödään. Viikolla aamiainen 6.30 (välillä jopa "lämmintä", munakasta tms), lounas klo 12 ja päivällinen klo 18-19. Paino tippuu näillä syömisillä oikein hyvin.
Toinen ruoka voi olla vaikka munakas, uunileipiä tai joku nopeasti valmistuva keitto.
Aikuiset harvemmin syö kahdesti lämmintä ruokaa.
minä olen myös sitä mieltä, ettei aikuisen ihmisen tarvitse syödä kahdesti päivässä läskisoossia naamaansa, 5 ateriaa päivässä aikuiselle, jaa-aa. Lapsille kyllä, meillä eivät vähemmällä pärjääkään, mutta ei sen tarvitse olla pottuja ja soossia, muutakin on tarjolla jossa on ravintoarvot kohdallaan.
teen istumatyötä ja liikuntaa en voi harrastaa kun en saa lapsia ikinä hoitoon - niin niin, menen ulos viikonloppuisin lasten kanssa , hölkkään luistinrataa ympäri ja sehän se vasta kuntoilua onkin, ja käytän portaita enkä hissiä (työpaikalla, kun kotona ei tätä tilannetta ole) ja jään aikaisemmalla bysäkillä pois tai sitten menen juoksemalla tuon 70 km:n työmatkan... ja sitten voin syödä pottumuussia ja grillimakkaraa ja lasangea ja se on hienoa, sen sijaan että söisin jugurttia, muromysliä ja lämpimän kalasalaatin.
myös viikonloppuna? Lapset meillä herää viikonloppuna jopa aikaisemmin kuin viikolla, tänäänkin nuorempi eli 3-v. heräsi klo 6.23... vähän aikaa yritin suostutella torkkumaan vielä mun vieressä mutta eihän siitä mitään tullut, sitten könköili isovelikin hereille. Puuroa ovat vailla heti aamusta eli ennen kasia pitää syödä aamupala (juu, eivät halua muuta viikonloppunakaan, tarjottu ja yritetty on). Aamutouhujen ja ulkoilun jälkeen syödään lämmin ruoka siinä ennen puolta päivää. Iltapäivällä lapsille joku pieni välipala pienemmän herättyä päikkäreiltä, lämmin iltaruoka sitten joskus kuuden aikaan. Jotain pientä lapsille iltapalaksi ennen nukkumaanmenoa (bansku, kaakaota ja leipää tms. ), itse otetaan lasten mentyä nukkumaan teetä ja voileipää, raejuustoa tms. ja viikonloppuisin joskus esim. juustoja punaviinin kanssa.
Mua taas ihmetyttää se, että naapurin poika tulee ulkoilemaan yhdentoista aikaan ja on juuri syönyt aamupalan. Lämmin ruoka on heillä joskus iltapäivällä kolmen aikoihin. Illan ruokailuista en tiedä. Rytmit on varmaan aika erilaiset, koska perheessä muut lapset ovat varhaisteinejä ja varmaan aamulla nukutaan puolille päivin... Tämä harva ruokailurytmi ei kyllä heillä ainakaan painossa näy, koska kaikki lapset ovat pulleroita.
Eikös sitä oo jossain lehissä ollut,että koulussa maanantaisin menee paljon ruokaa ja johtuu siitä,kun lapset on niin nälissään.Eivät saa kotonansa syyä tarpeekseen,kun ei hän meijän perheessä viittitä 2 lämmintä ateriaa tehä.
puhe oli aterioiden lukumäärästä ja rytmistä, ei niiden sisällöstä tai esim. siitä, saako lämmittää edellispäivän ruokaa vai ei. Meillä syödään kaksi lämmintä ateriaa ja lisäksi aamupuuro, välipala ja iltapala. Lämmin ruoka on usein samaan kahtena, kolmenakin päivänä peräkkäin (esim. makaronilaatikko, hirvikäristys), toki arkena sekä aikuiset että lapset syövät töissä ja päiväkodissa jotain muuta välillä, ei siis putkeen samaa ruokaa monta päivää. Lisäksi lämmin ateria ei aina tarkoita kermaperunoita ja läskisoossia. Se voi hyvin käsittää esim. ruokaisan salaatin tai esim. salaattia ja pihviä/grillattua broileria, kalaa tms. Perunaa, pastaa tai riisiä ei todellakaan aina tarvita siihen, että ruoka lasketaan "lämpimäksi ateriaksi".
eikö kasvavien lasten silti tarvitsisi syödä tiheämmin kuin kolme kertaa päivässä? Ja yhteinen ruokailu on myös perheen yhteistä aikaa, keskustelua, tapojen opettelua, kuulumisen vaihtoa.
Aika omituinen käsitys ruokaan tulee, jos ruokailu käsitetään vain välttämättömäksi pahaksi, joka pitää karsia mahdollisimman vähään, jotta paino ei karkaa.
Enkä kyllä näillä nykyisillä tutkimusnäytöillä vielä tohtisi lasten terveyttä riskeerata ainakaan jollain alakarppiruokavaliolla ja kolmella aterialla päivässä.
minusta on aika riskipeliä lapsiperheessä hirveästi touhottaa jostain laihduttamisesta tai karppaamisesta tms. Millaisen suhtautumisen se opettaa lapsille ruokaan?
t. 7
eikö kasvavien lasten silti tarvitsisi syödä tiheämmin kuin kolme kertaa päivässä? Ja yhteinen ruokailu on myös perheen yhteistä aikaa, keskustelua, tapojen opettelua, kuulumisen vaihtoa. Aika omituinen käsitys ruokaan tulee, jos ruokailu käsitetään vain välttämättömäksi pahaksi, joka pitää karsia mahdollisimman vähään, jotta paino ei karkaa. Enkä kyllä näillä nykyisillä tutkimusnäytöillä vielä tohtisi lasten terveyttä riskeerata ainakaan jollain alakarppiruokavaliolla ja kolmella aterialla päivässä.
eikö kasvavien lasten silti tarvitsisi syödä tiheämmin kuin kolme kertaa päivässä? Ja yhteinen ruokailu on myös perheen yhteistä aikaa, keskustelua, tapojen opettelua, kuulumisen vaihtoa.
Aika omituinen käsitys ruokaan tulee, jos ruokailu käsitetään vain välttämättömäksi pahaksi, joka pitää karsia mahdollisimman vähään, jotta paino ei karkaa.
Enkä kyllä näillä nykyisillä tutkimusnäytöillä vielä tohtisi lasten terveyttä riskeerata ainakaan jollain alakarppiruokavaliolla ja kolmella aterialla päivässä.
Lapsi 10v siis ei. ja hän kyllä syö 4-5 kertaa päivässä. Mutta en millään usko että hän menee pilalle siitä että hän syö 1-2 krt/päivä ilman että koko sakki istuu pöydässä hänen kanssaan. Eikö meillä vouhoteta karppaamisen kanssa. Me on karpattu jo toista vuotta, joten tämä on meillä ihan tavallista elämää, vain erilainen tapa syödä.
4
Esimerkiksi Hollannissa lounas koostuu ihan vain leivästä. Illalla on sitten lämpimän aterian vuoro.