Älkää nyt hyvät kotiäidit loukkaantuko mutta kuinka joku pystyy

mulla on kolme lasta ja vihaan kotona olemista. Tai olisi täällä ihan kivaa yksin. Miten joku voi sanoa, että on ihanaa siivota, laittaa ruokaa, komentaa lapsia päivät pitkät? Niin tylsää, niin ikävää, samaa jankkaamista päivästä toiseen. On lasten kanssa välillä hauskaakin, mutta vähemmistönä ne hauskat hetket on.



Mua turhauttaa nää kaikki uhmaiät, kun mitä tahansa mukavaa lasten kanssa yrittääkin, se voi päättyä minä hetkenä hyvänsä itkupotkuraivariin. Olkoot. Leikkiköön sitten vaikka käpylehmillä, mua ei huvita enää alkaa mitään järkkäämään.

Kun juuri kävin tämän keskustelun 5- ja 7-vuotiaiden tyttöjeni kanssa.



Tuli siis puhetta työstä ja töihin menosta yhtenä "känkkäränkkä"-aamuna ja jouduin vastaamaan kysymykseen miksi pitää mennä töihin ja miksi pitää käydä koulua ja kun koulu on loppu onko silloin vaan vapaapäiviä.



No selitin että koulua käydään jotta opitaan asioita ja koulun jälkeen joko ensin opiskellaan lisää ja mennään töihin tai sitten mennään suoraan töihin.



Ja töihin taas mennään siksi, että eläminen ei ole ilmaista. Töistä saadaan palkka, jolla sitten maksetaan siitä että meillä on koti ja saamme ruokaa ja vaatteita päälleemme. Jos ei käy töissä ei pysty näitä välttämättömyyksiä hankkimaan eikä sitten mitään muutakaan kuten vaikka leluja

ihan samaa, kun 1 v kotona teki jo todella tiukkaa.

Kun juuri kävin tämän keskustelun 5- ja 7-vuotiaiden tyttöjeni kanssa.

Tuli siis puhetta työstä ja töihin menosta yhtenä "känkkäränkkä"-aamuna ja jouduin vastaamaan kysymykseen miksi pitää mennä töihin ja miksi pitää käydä koulua ja kun koulu on loppu onko silloin vaan vapaapäiviä.

No selitin että koulua käydään jotta opitaan asioita ja koulun jälkeen joko ensin opiskellaan lisää ja mennään töihin tai sitten mennään suoraan töihin.

Ja töihin taas mennään siksi, että eläminen ei ole ilmaista. Töistä saadaan palkka, jolla sitten maksetaan siitä että meillä on koti ja saamme ruokaa ja vaatteita päälleemme. Jos ei käy töissä ei pysty näitä välttämättömyyksiä hankkimaan eikä sitten mitään muutakaan kuten vaikka leluja

olemaan kotona yli 5, 6 tai 7 vuotta hoitamassa lapsia tulematta hulluksi?

Kotona on korkeintaan vauva, muut ovat päiväkodissa virikehoidossa.

Josko tämä loppu nyt tulisi myös näkyviin:

jossa edelleenkin iso osa äideistä (ihan saksalaissyntyisistä) on kotiäitejä tai he tekevät vain osapäivätyötä. Saksan valtiolla ei mene taloudellisesti yhtään sen huonommin kuin Suomellakaan, itse asiassa asia on toisin päin. Sitä paitsi, en ole itse huomannut minkäänlaista tendenssiä, että koulutetunkaan kotiäidin lapsista tulisi vähemmän koulutettuja. Äidin työssäolo ei käsittääkseni tutkimusten mukaan korreloi lasten koulutusason kanssa, vaan sen kanssa korreloi äidin koulutustaso. Luuletteko, että jos äiti on jossain Prisman kassalla töissä, se jotenkin erityisesti kannustaa lapsia opiskelemaan verrattuna tilanteeseen, että äiti olisi kotona?

t. nyt jo entinen korkeasti koulutettu kotiäiti

No toivotaan että lapsesi kouluttautuvat paremmin

Seitsemän vuotta olen ollut putkeen lukuunottamatta pätkää jonka olin töissä kun mies oli hoitovapaalla. En ole mikään lastentekokone vaan pidämme lapsista ja olemme toivoneet isoa perhettä(ja myös saaneet sen). Siinä mielessä joku osui oikeaan että olen kyllä matalapalkka-alalla, siksi on vielä helpompi jäädä kotiin kun miettii minkälaiset hoitomaksut menisi neljästä lapsesta! Miehen paikka on sen sijaan ihan hyvä ja tämä järjestely on sopinut meille molemmille hyvin. Mies on kunnianhimoinen ja saa tehdä uraansa, minä hoidan kotipuolen. Olen mielestäni etuoikeutettu koska pystyn olemaan kotona niin kauan että nuorin on 3v. Mielestäni tärkeämpää ja antoisampaa "uraa" ei voisi minulla olla kun omien jälkeläisten hoivaaminen ja elämän alkuun auttaminen. Uskon että läheiset suhteet sisaruksiin ja vanhempiin ja kotona vietetty kiireetön lapsuus kantaa pitkälle. Niin enkä minäkään neljän seinän sisällä pysy. Tapaamme muiden äitien kanssa säännöllisesti ja käymme kerhoissa yms.Omia harrastuksiin ei ole aikaa mutta hyötyliikuntaa tulee lasten kanssa ulkoillessa ja kotihommia tehden.

ja menevät työelämään eivätkä jää kotiin. Siitä ei ole yhteiskunalle mitään hyötyä, jos kaikki nyhjäisivät kotona. Jälkikasvu ei tuottaisi yhtään mitään. Kuka sen ylläpidon maksaisi?

Ymmärrän kyllä että onhan se mukavaa vain kahvitella ja seurustella. Tehdä asioita, kun se itselle sopii. Suomi menisi kyllä konkursiin, jos kaikki tekisivät saman valinnan.

Mutta mun pointti oli siis se, että miten koko elämänsä kotiäitinä oleva nainen perustelee erityisesti tytöilleen em. kuvion kouluttautumisen mielekkyyden ja rahan ansaitsemisen (ihan noin elämismielessä, en tarkoita rikastumista ja uraa, vaan ihan normaalin ansainnan jolla maksetaan elinkustannukset) kannalta? Tämä oli kysymykseni.



Olinkohan 104 jne. jonka lopputekstin palsat sensuroi :)

Kyllä lapset tajuavat, että ihmiset tekevät elämässään hyvin erilaisia ratkaisuja, ja että tilanteet muuttuvat samallakin ihmisellä. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa elää.

Itse en ihan ymmärrä, miksi olisi ehdottomasti ja joka tilanteessa niin paljon parempi olla töissä pienellä palkalla jossain ns. perusduunissa, jos kerran perheelle ja miehelle sopii, että äiti on kotona ja se on taloudellisesti mahdollista tietyn periodin (siis ilman että ketkuillaan työttömyysturvalla tms.)? Se työpaikkakin vapautuu tällöin sitä todella tarvitsevalle.

Eihän kotiäitys tarkoita, että vain laiskotellaan, vaan kotiäiti voi olla monessa mukana ihan yhteiskunnallisestikin. Itse olen aktiivinen MLL:n jäsen ja lisäksi vedän lasten liikuntaryhmiä. Jos olisin töissä, en pystyisi samassa määrin panostamaan vapaaehtoistyöhön. Nyt näyttää siltä, että vapaaehtoistyön kautta tulen myös työllistymään osa-aikaisesti viimeistään parin vuoden päästä.

Ja kyllä, minulla on koulutus ja työkokemusta ennen kotiäitiyttä, jota on nyt jatkunut 7 vuotta.

Tässä vain yksi näkökulma. Tiedän kyllä, että kotiäitejäkin on monenlaisia. Välillä se kyllä tuntuu näissä keskusteluissa unohtuvan.

hmm...palsta sensuroi kotiäitikriittisyyttä ;) Mutta mun pointti oli siis se, että miten koko elämänsä kotiäitinä oleva nainen perustelee erityisesti tytöilleen em. kuvion kouluttautumisen mielekkyyden ja rahan ansaitsemisen (ihan noin elämismielessä, en tarkoita rikastumista ja uraa, vaan ihan normaalin ansainnan jolla maksetaan elinkustannukset) kannalta? Tämä oli kysymykseni.

Olinkohan 104 jne. jonka lopputekstin palsat sensuroi :)

Mutta ap: mietipä, miksi ihmeessä OMIEN lastensa kasvun seuraaminen ja kehityksen tukeminen voi olla muka TYLSÄÄ?



Onhan sitä nyt sentään aika paljon ihmisiä, jotka ovat valinneet kasvatuksen elämänurakseen. Lukeneet jopa tohtoriksi siitä aiheesta. Ei se siis todellakaan ole tylsä elämänaihe.



Kannattaa siis nähdä lapsen kasvu vähän syvemmin kuin nenän niistona, vaipan vaihtona ja Tuttelin lämmittämisenä...

Mutta mun pointti oli siis se, että miten koko elämänsä kotiäitinä oleva nainen perustelee erityisesti tytöilleen em. kuvion kouluttautumisen mielekkyyden ja rahan ansaitsemisen (ihan noin elämismielessä, en tarkoita rikastumista ja uraa, vaan ihan normaalin ansainnan jolla maksetaan elinkustannukset) kannalta? Tämä oli kysymykseni.

Olinkohan 104 jne. jonka lopputekstin palsat sensuroi :)

olen kertonut lapsilleni totuudenmukaisesti, että kaikilla ei ole raha-asiat niin hyvin kuin meillä, ja heidän pitää siksi käydä töissä, että saavat rahaa elämiseen. Jatkuvasti opetan taloudellisia asioita arjen seassa. Mitä mikäkin maksaa jne... Opetan lapsia säästämään jne...

Miksi minun pitäisi jotenkin salata lapsiltani se, että meillä ei ole rahasta pulaa, ja että minun ei tarvitse käydä töissä? Vai pitäisikö minun sitten sen takia laittaa lapset hoitoon ja lähteä työelämään, että heille muodostuu ns. oikea kuva, miten rahaa saadaan?

Kyllä meillä tosiaan lapset tietää, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita. Ihan kuten muissakin asioissa. Eri perheissä tehdään erilailla eri syistä.

Täytyy myöntää, että niitäkin päiviä on mukaan mahtunut jolloin todella ajatteli voivansa tulla hulluksi. Mutta niitä hetkiä oli kuitenkin harvoin ja menivät ohi äkkiä.



Ei se kuitenkaan helppoa ole. Jokainen kotona pitkään ollut tietää sen. Täytyy olla melko lailla sinut itsensä kanssa jotta jaksaa olla.



Hassua sinämsä, mutta kotona ollessa oma maailma kutistuu melko pieneksi ja jokaisen pitää löytää omat keinonsa selviytymiseen.



Minä tuskin olisin ollut kotona niin pitkään, ellei ympärilläni olisi ollut paljon mukavia puistoja yms. kohtaamispaikkoja joissa olen tutustunut mahtaviin naisiin ja joiden kanssa on vaipanvaihtojen ja syöttöjen lomassa puitu syntyjä syviä. Osa mammakavereista on jäänyt läheisiksi ystäviksi vielä töihin paluunkin jälkeen ja lapset ovat kavereita keskenään.



Nyt nautin töissäkäynnistäkin, mutta mielelläni jään sairasta lasta kotiin hoitamaan ja nautin päivän pari "kotiäitiydestä".



Minulle on ollut aina selvää, että järjestän asiani niin että voin hoitaa itse omat lapseni mahdollisimman kauan.



Jos saan elää vanhaksi, muistelen kiikkustuolissa mieluummin elettyä elämää lasten kanssa kuin 12 tuntisten työpäivien aikana saamia saavutuksia. Eli en ole kovinkaan urakeskeinen. Riittää kun on kohtuullista työtä josta saa kohtuullista korvausta. JA jonka voi jättää taakseen kun lähtee kotiin ja keskittyä olennaiseen - eli perheeseen.

olemaan kotona yli 5, 6 tai 7 vuotta hoitamassa lapsia tulematta hulluksi?

Silloin jätän lapset isälle ja lähden tapaamaan ystäviä tai harrastamaan.

Mutta kyllä tämä silti on "mun juttu". :)

Mun mielestä on naurettavaa arvostella niitä äitejä huonompina äiteinä ketkä menevät työelämään ja kaipaavat sitä. Yhtä paljon he rakastavat lapsiaan kuin kotiäiditkin. Itse aion mennä viimeistää sillon töihin kun lapsi täyttää vuoden. En vain ole sellainen ihminen että jaksaisin monta vuotta kotona olla. Nyttenkin välillä tuntuu että pää hajoaa tänne ns. yksinäisyyteen. Rakastan kuitenkin lastani äärettömän paljon ja hän on se ykkönen minulle, tulee aina olemaan. En koe että lapseni kärsii siitä jos menee hoitoon. Yksityiselle perhepäivähoitopaikalle kuitenkin haluan hänet viedä.



Ja siinä kohtaa, kun ihmiset tulevat sanomaat että et rakasta lastas niin paljon ku me omiamme kun olemme kotona monta monta vuotta ni pistää oikeen vihaks! Jolle kulle kotiäitiys sopii, kaikille ei ja mun mielestä puolin sun toisin se pitäisi ymmärtää eikä arvostella sen takia toisia. Ainakaan mitä lapsen rakkauteen liittyvässä asiassa tulee. Rakkautta voi silti antaa paljon vaikka ei päivät pitkät kotona lapsen kanssa olisikaan!

Tsemppiä vaan sinulle. Joidenkin lasten kanssa syöminen on vaikeampaa. Mutta lohdutuksena voin sanoa, että todella moni vanhempi ihmettelee omien tenaviensa syömishaluja päiväkodissa, kun kotona mikään ei mene. Omien lasteni kohdalla olen kuullut, että esim. puurot, joita ei kotona edes suostuta juuri maistamaan, tyhjenevät päiväkodissa lautaselta ongelmitta. Ja TODELLA moni vanhempi sanoo aivan samaa. Joten on aivan mahdollista, että lapsesi tulee syömään päiväkodissa paremmin kuin kotona. Myös nukkumiset, pukeutumiset yms. päiväkodin rutiinit onnistuvat tarhassa yleensä jouhevasti. Omille vanhemmille on ilmeisesti helpompi osoittaa omaa mieltään ja uhmaa? Ja muiden lasten seura saattaa tosiaan auttaa, kunhan siitä tulee rutiini. Toivottavasti teillä kävisi näin. Toki tunnen tapauksia, joissa näin ei ole käynyt. Mutta ne ovat harvinaisia.

---

Ja tämän ketjun muihin kirjoitteluihin on pakko kommentoida, ettei meidänkään lasten päiväkodissa huudeta, kiljuta tai riehuta. Ihmettelen sitä rauhallisuutta ryhmässä, jossa on 22 3-5v lasta. Ja ymmärtääkseni päiväkoti on ihan normipäiväkoti, mitä nyt olen muiden lasten vanhempien kanssa keskustellut. Eli ne kauhutarinat huutavaista tarharyhmistä taitavat kummuta vain nettikeskusteluista?

- työssä käyvä, lapsiaan rakastava äiti

Pahin painajainen olisi, että kokenut tarhantäti sanoisi, että hän on ollut 20 vuotta alalla, eikä ole koskaan nähnyt näin huonosti syövää lasta.

11

Itse olen tosi tuore kotiäiti, esikoisvauva on vasta reilun kuukauden. Ennen syntymää ajattelin, että olen varmaan kotona jotain puolen vuoden ja vuoden väliltä ja sitten menen taas töihin, koska ajatus kotona hillumisesta hamaan tulevaisuuteen tuntui tosi vieraalta. Olen aina tehnyt tosi paljon töitä, ollut kokopäivätyön lisäksi vielä toinen lisäduuni ja myöskin pidän nykyisestä työpaikastani todella paljon. Itse asiassa oli tosi kova paikka kun minut määrättiin sairaslomalle raskauden aikana aika pitkäksi aikaa ja äitiyslomakin alkoi siten jo aikaisemmin kuin piti.



Muille ihmisille en sen tarkemmin kertonut suunnitelmistani vanhempainvapaiden suhteen, koska ajattelin että mieli voi hyvinkin muuttua sitten kun olen viettänyt vauvan kanssa jonkun aikaa. Nyt kuukauden jälkeen voisin yhtä hyvin nähdä itseni ensi syksynä taas töissä tai sitten jatkamassa kotona olemista. Toisaalta olen siitä onnellisessa asemassa että oman ja mieheni työt voisi luultavasti sumplia niin, että molemmat tekisivät vähän vähemmän tunteja ja vauvan hoito onnistuisi kotona, sitten siis kun imetys sen sallii.



Voisin melkein kyllä väittää että minulla on nyt vauvan synnyttyä ollut enemmän aikuiskontakteja kuin aiemmin, jos siis työkavereita ja asiakkaita ei oteta laskuun. Ennen tein niin paljon töitä että ehdin tosi huonosti näkemään kavereita eikä kukaan koskaan käynyt meillä. Sukulaisiakaan ei tullut paljoa nähtyä kun tuntui että vierailuihin pitäisi olla joku syy ja aikataulujen yhteen sovittaminen oli aina hankalaa kun kaikki käyvät töissä. Nyt taas kaikki haluavat nähdä vauvaa, pistäytyvät käymään sen kummemmin suunnittelematta ja mekin käymme sukuloimassa ja kyläilemässä vähän väliä. Ei kyllä tulisi käytyä niin usein jos ei olisi omaa autoa. Kuukauden aikana olen nähnyt esimerkiksi veljeäni ja joitain ystäviäni yhtä paljon kuin edeltävän vuoden aikana.



Ei kotona oleminen todellakaan tarkoita, että pitäisi luopua ihmiskontakteista, ainakaan minun kohdallani.

Seitsemän vuotta olen ollut putkeen lukuunottamatta pätkää jonka olin töissä kun mies oli hoitovapaalla. En ole mikään lastentekokone vaan pidämme lapsista ja olemme toivoneet isoa perhettä(ja myös saaneet sen). Siinä mielessä joku osui oikeaan että olen kyllä matalapalkka-alalla, siksi on vielä helpompi jäädä kotiin kun miettii minkälaiset hoitomaksut menisi neljästä lapsesta! Miehen paikka on sen sijaan ihan hyvä ja tämä järjestely on sopinut meille molemmille hyvin. Mies on kunnianhimoinen ja saa tehdä uraansa, minä hoidan kotipuolen. Olen mielestäni etuoikeutettu koska pystyn olemaan kotona niin kauan että nuorin on 3v. Mielestäni tärkeämpää ja antoisampaa "uraa" ei voisi minulla olla kun omien jälkeläisten hoivaaminen ja elämän alkuun auttaminen. Uskon että läheiset suhteet sisaruksiin ja vanhempiin ja kotona vietetty kiireetön lapsuus kantaa pitkälle. Niin enkä minäkään neljän seinän sisällä pysy. Tapaamme muiden äitien kanssa säännöllisesti ja käymme kerhoissa yms.Omia harrastuksiin ei ole aikaa mutta hyötyliikuntaa tulee lasten kanssa ulkoillessa ja kotihommia tehden.

ja menevät työelämään eivätkä jää kotiin. Siitä ei ole yhteiskunalle mitään hyötyä, jos kaikki nyhjäisivät kotona. Jälkikasvu ei tuottaisi yhtään mitään. Kuka sen ylläpidon maksaisi?

Ymmärrän kyllä että onhan se mukavaa vain kahvitella ja seurustella. Tehdä asioita, kun se itselle sopii. Suomi menisi kyllä konkursiin, jos kaikki tekisivät saman valinnan.

Ja ehdin kyllä tehdä töitä vielä seuraavat 30 vuotta. En ole "jättäytynyt kotiin" yhteiskunnan elätiksi vaan miehemme palkalla elämme ihan kivasti. Olen ehtinyt olla töissä ennen lapsia ja sinne palaan.

Miten tämä nyt meni sellaiseksi että vaan kahvittelen ja teen asioita jotka itselleni sopivat? Maksaahan se yhteiskunnallekin enemmän jos vien 4 pientä päivähoitoon, luulen että olisi yhteiskunnallekin hyvä että hoidan lapset itse pelkällä kotihoidontulella. Virikelapsia meillä ei ole vaan itse hoidan hommat, kuten myös kotihommat, en todellakaan kahvittele kaiken päivää!

MUTTA matalapalkka-alalla työskentely ei tee töihinmenostani mitenkään houkuttelevaa(varsinkaan kotihoidontukea saadessa)koska mieheni tulojen ollessa kohtalaiset me emme saa mitään vähennyksiä hoitomaksuista. Eli jos ajattelee että menen töihin ja palkastani vähennetään neljän lapsen hoitomaksut+työmatkakulut niin eihän siitä hirmuista summaa jää!