Älkää nyt hyvät kotiäidit loukkaantuko mutta kuinka joku pystyy

Minä sanon tota heilumiseksi, sinä istumiseksi.



Muista minua kun lapsesi menee tarhaan ja alkaa kohta vetään ruokaa kitusiinsa.



Mää osaan nähdä sielunisilmin sut ja sun lapsen ruokailemassa ja jotain päärynää pureskella. :)



Keiden kanssa lapsi tänään söi?



12

AI, minä luulin että lapsia hankitaan sopivaan hedelmälliseen ikään kun lapsia halutaan. Se että joku haluaa enempi lapsia tarkoittaa siis ettei halua mennä töihin? Ooookei. 12

jotka eivät koskaan ole olleet työelämässä, vaan ovat olleet lapsentekokoneita. Heillä on alhainen koulutus tai ei koulutusta lainkaan. Lapsia halutaan aina itsekkäistä lähtökohdista, se on fakta.

Mieti miksi Suomessa on niin paljon luusereita jotka ei halua tehdä töitä? No siksi kun äidinkään ei ole tarvinnut tehdä työtä. He ei saa mistään esikuvaa, muuta kuin kotinurkissa pyörimisestä kahvitteluista ja kerhoista joissa kulutetaan aikaa, kun muutakaan tekemistä ei ole.

Kyllä yhteiskunta elättää. Tai eletään omien vanhempien varassa.

Minä sanon tota heilumiseksi, sinä istumiseksi.

Muista minua kun lapsesi menee tarhaan ja alkaa kohta vetään ruokaa kitusiinsa.

Mää osaan nähdä sielunisilmin sut ja sun lapsen ruokailemassa ja jotain päärynää pureskella. :)

Keiden kanssa lapsi tänään söi?

12

Yritän muistaa, ja voin jopa tulla kertomaan, miten sama touhu jatkuu tarhassa. Jotain päärynää pureskella..? Onko siis nyt päärynän syömisessä jotain vikaa? Muuten en oikein tajua kommenttiasi.

Toisten lasten kanssa söi tänään lounaan. Ja ai niin. Ne lapset söivät kaksin käsin ja pyysivät vielä lisää. Meidän lapsi ei.

11

mieluummin 8 vuotta kotona ja 4 lasta kuin, töissä ja 300 lasta vanhempineen vinkumassa, että meidän Liisan ei tarvitse, kun se ei halua!

jos ei jonkun lapsi syö, niin turhaa siitä alkaa tätä kautta neuvomaan... eihän se pointti siinä ollut.



ja Tosi on että ku joku sanooo "älä loukkaannu" niin sen tarkoitus on ilmoittaa, että tästä voi sit loukkaantua ja kannattaaki/pitääkin, mutta syyttää voi vaan itseään...

en tykkää siitä sanonnasta, kun on niin törkeä. Samaten kun sanotaan "sori vaan, mutta..."

Ei vaan, itsekin olen tuota ihmetellyt. En siis pystynyt olemaan.



Luulen että se johtuu siitä, että parempaakaan ei ole tarjolla: paska duuni ei houkuta, joten kivempi olla kotona edes jollain tuella. Ja helpottaahan se, kun rutinoituu vuosien myötä. Palaaminenkin varmaan vaikeutuu vuosi vuodelta, joten sama ryhtyä lopulta perhepäivähoitajaksi...

Olet kyllä hupaisa, ei kai lapsi nyt kerrasta tapojaan muuta?



Sitä mää vaan että meillä kersat ei nakerra tuntia yhtä päärynää mutta näen lapsesi kanssasi sitä tekemässä.



Ah, antaa olla et tajua pointtia. Kyllä se siitä!

Meillä 2 isointa käynyt tarhassa ja oppi syömään kunnolla. 2 seuraavaa kotihoidettuja mutta esimerkki reippaasta ruokailusta isommilta. Siitä se nääs lähtee..



Mutta mää lähen ny nukkuun (eikä päärynässä ole mitään vikaa) ;)



12

päästeessään saman ikäisten lasten seuraan oppimaan syömistä. Erilaisten ruokien maistelemista jne...

niin miksi lapsemme ei ole oppinut matkimalla vanhempiaan? Meillä syödään aina yhdessä. Tai siis ruokailu aloitetaan yhdessä, kukaan muuhan ei perheessämme syö iltapalaa tunnin verran. Ja luuletko oikeasti, että meillä ei maistella erilaisia ruokia? Hohhoijaa... Kyllä huomaa, ettei sinulla ole hajuakaan asiasta. 11

Viimmeistään koulussa lapsesi oppii syömään. Sosiaalisten taitojen oppiminen tapahtuu ikäisten seurassa. Opitaan, täytyy tehdä kuten, muut se on täysin luonnollinen reagtio. Tarvitaan siis ryhmää ja mallioppimista lapsi oppii lapselta satoja asioita.

Kaikille lapsille laitetaan lautaselle banaanin paloja. Osa lapsista ei heti syö, mutta syö viikon päästä. Näin se kuule menee. Lapset ei tuputa tai hössötä lapset apinoi toisiaan.

vetää tähän sen, että HE kyllä rakastavat lapsiaan enemmän kuin työssäkäyvät äidit. Hohoh.. Onkohan se teidän elämä tosiaan kilpistynyt liikaa sinne kotiin? Ei työssäkäyvät äiditkään koko vuorokautta siellä töissä vietä. 8 tuntia töissä 5 päivää viikossa, lyhyt työmatka ja kaikki ne loput tunnit jää kotiin ja lapselle. Onkohan suomalaiset nykyään vähän liikaa sokerissa pyöritelty kun ei jaksa töissä eikä kotona eikä missään? :()

Minä rakastan omiani eniten maailmassa mutta varmaan niin tekee moni muukin äiti. Oli kotona tai työelämässä. Minä olen valinnut kotiäitiyden oman perheen hyvinvoinnin takia, en sen takia että olisin muka parempi kuin joku muu.Enkä sellaista väitäkään. Me vain koemme omalla kohdallamme, että on parempi koko perheelle tämä ratkaisu.

Toisilla on muuten pitkät työmatkat ja lapsilla pitkät hoitopäivät, mullakin pari kaveria, jotka tätä harmittelevat. Mutta heillä ei ole nyt sellaista valinnanmahdollisuutta, että voisivat olla kotona.

t. 16 v kotiäitinä ollut tuolta ylempää

Seitsemän vuotta olen ollut putkeen lukuunottamatta pätkää jonka olin töissä kun mies oli hoitovapaalla. En ole mikään lastentekokone vaan pidämme lapsista ja olemme toivoneet isoa perhettä(ja myös saaneet sen). Siinä mielessä joku osui oikeaan että olen kyllä matalapalkka-alalla, siksi on vielä helpompi jäädä kotiin kun miettii minkälaiset hoitomaksut menisi neljästä lapsesta! Miehen paikka on sen sijaan ihan hyvä ja tämä järjestely on sopinut meille molemmille hyvin.



Mies on kunnianhimoinen ja saa tehdä uraansa, minä hoidan kotipuolen. Olen mielestäni etuoikeutettu koska pystyn olemaan kotona niin kauan että nuorin on 3v. Mielestäni tärkeämpää ja antoisampaa "uraa" ei voisi minulla olla kun omien jälkeläisten hoivaaminen ja elämän alkuun auttaminen. Uskon että läheiset suhteet sisaruksiin ja vanhempiin ja kotona vietetty kiireetön lapsuus kantaa pitkälle.



Niin enkä minäkään neljän seinän sisällä pysy. Tapaamme muiden äitien kanssa säännöllisesti ja käymme kerhoissa yms.Omia harrastuksiin ei ole aikaa mutta hyötyliikuntaa tulee lasten kanssa ulkoillessa ja kotihommia tehden.

olen kotiäidin lapsi.

minun lapsenlapseni on päiväkodissa ja haen hänet usein sieltä muuttuvin ajoin, milloin ennen päiväunia, milloin välipalalta, milloin vasta ulkoa leikkimästä.

Ihmettelen aina uudelleen ja uudelleen, miten päiväkodin henkilökunta osaakaan pitää hoidokkinsa niin ystävällisesti "kurissa". Kuuluhan sieltä hihkumista ja pulinaa, mutta en kertaakaan (ja nyt olen käynyt siellä varmaankin 60-70 kertaa kohta kahden vuoden aikana) ole yllättänyt hoitajia korottamasta ääntään tai lapsia nujakoimassa.

Ehkä lapsenlapseni on siinä onnellisessa tilanteessa, että hänen vanhempansa ovat onnistuneet löytämään hänelle upean, ystävällisen, lämpimän ja kasvatuksellisessakin mielessä erinomaisen päiväkodin.

miten kukaan kestää olla päiväkodissa, jossa ryhmässä on yli 20 lasta? Aamusta iltaan huutoa, karjumista, kiljumista, nujakointia jne. Kotona on ihanaa, lasten kanssa voi käydä välillä vaikka missä, mutta se tarhan hoitaja on kuin vankilassa lapsilauman keskellä.

Oon ollut kotona nyt 14 v, enkä tiedä milloin palaan töihin. Tuskinpa mua enää kukaan töihin huoliskaan. Enkä haluakaan ainakaan toistaiseksi, en edes mieti koko asiaa. Ystäväni oli kotona 28 vuotta ja sai töitä melkein heti kun rupesi etsimään.



Niin joo, mä viihdyn kotona niin hyvin etten kaipaa töihin. Meidän lapset on jo koululaisia. Ihan hyvin riittää päiväksi tekemistä; ruuat, tiskit, siivoukset, pyykit, leipomiset, mankeloinnit jne. Talo lämpiää puulla, joten siinäkin on hommaa, samoin isossa puutarhassa, kasvimaassa ja-huoneessa. Sitten on näitä lasten harrastuskuskaamisia ja kaikenlaista yhteistä tekemistä lasten kans ja koko perheellä. Tykätään retkeillä, marjastaa, sienestää, kalastaa, kokkailla. Niin ja onhan meillä pieni kanalakin, koira ja kissa, kohta myös heppa.



Teen paljon käsitöitä ja sisustan, luen myös paljon ja katson elokuvia. Kansalaisopistossa opiskelen kieliä ja avoimessa yliopistossa olen suorittanut pari approa. Pidän huolta myös iäkkäistä vanhemmistani. Ja tietysti mulla on monta hyvää ystävää ja paljon liikuntaharrastuksia.



Sitä minä taas en ymmärrä, että miten työssäkäyvä äiti ehtii harrastaa ja pitää itsestäänkin huolta? Jos on 8 h töissä ja päälle työmatkat, sitten kauppaan ja ruokaa laittamaan, eikö se ole jo ihan ilta sitten? Miten te ehditte harrastaa, olla lasten kanssa ja opettaa heille tärkeitä taitoja, jutella...milloin tapaatte ystäviä ja sukulaisia? Milloin teillä on aikaa parisuhteelle? Itse en pystyisi siihen.

En ymmärrä kysymystä.

Minusta oli ihanaa aikaa olla kotiäitinä. Rauhalliset aamut, selkeä päivärytmi, olin kotona koululaisten tullessa, koti siisti, kotiruokaa, kaikki tyytyväisiä.



Lisäksi oli lemmikkieläimiä hoidettavana, suuri puutarha, kasvimaat, puulämmitteinen talo. Ohjelmaa riitti minullekin aamusta iltaan. Harrastuksissa kävin säännöllisesti, musiikkipuolella.



Olisin ahdistunut lasten viemisestä päivähoitoon. Halusin itse nähdä heidän päivänsä kulun ja kehityksen, hoitajat hoitavat lapsia vain rahan takia.



Kiitoksena tuosta ajasta on kolme tasapainoista lasta, koulusta on tullut pelkkää kiitosta. Jokainen on ollut hyvä tiimiläinen niin liikunnassa kuin ryhmätöissäkin. Että ei se sosiaalinen puolikaan heikoksi jäänyt kotihoidosta huolimatta. Lisäksi osaavat laittaa ruokaa, siivota ja taitavat muutkin elämän perustaidot.

Seitsemän vuotta olen ollut putkeen lukuunottamatta pätkää jonka olin töissä kun mies oli hoitovapaalla. En ole mikään lastentekokone vaan pidämme lapsista ja olemme toivoneet isoa perhettä(ja myös saaneet sen). Siinä mielessä joku osui oikeaan että olen kyllä matalapalkka-alalla, siksi on vielä helpompi jäädä kotiin kun miettii minkälaiset hoitomaksut menisi neljästä lapsesta! Miehen paikka on sen sijaan ihan hyvä ja tämä järjestely on sopinut meille molemmille hyvin. Mies on kunnianhimoinen ja saa tehdä uraansa, minä hoidan kotipuolen. Olen mielestäni etuoikeutettu koska pystyn olemaan kotona niin kauan että nuorin on 3v. Mielestäni tärkeämpää ja antoisampaa "uraa" ei voisi minulla olla kun omien jälkeläisten hoivaaminen ja elämän alkuun auttaminen. Uskon että läheiset suhteet sisaruksiin ja vanhempiin ja kotona vietetty kiireetön lapsuus kantaa pitkälle. Niin enkä minäkään neljän seinän sisällä pysy. Tapaamme muiden äitien kanssa säännöllisesti ja käymme kerhoissa yms.Omia harrastuksiin ei ole aikaa mutta hyötyliikuntaa tulee lasten kanssa ulkoillessa ja kotihommia tehden.

ja menevät työelämään eivätkä jää kotiin. Siitä ei ole yhteiskunalle mitään hyötyä, jos kaikki nyhjäisivät kotona. Jälkikasvu ei tuottaisi yhtään mitään. Kuka sen ylläpidon maksaisi?

Ymmärrän kyllä että onhan se mukavaa vain kahvitella ja seurustella. Tehdä asioita, kun se itselle sopii. Suomi menisi kyllä konkursiin, jos kaikki tekisivät saman valinnan.

Olet kyllä hupaisa, ei kai lapsi nyt kerrasta tapojaan muuta?

Sitä mää vaan että meillä kersat ei nakerra tuntia yhtä päärynää mutta näen lapsesi kanssasi sitä tekemässä.

Ah, antaa olla et tajua pointtia. Kyllä se siitä!

Meillä 2 isointa käynyt tarhassa ja oppi syömään kunnolla. 2 seuraavaa kotihoidettuja mutta esimerkki reippaasta ruokailusta isommilta. Siitä se nääs lähtee..

Mutta mää lähen ny nukkuun (eikä päärynässä ole mitään vikaa) ;)

12

Ja jotkut eivät muuta tapojaan koskaan. Tai oikeastaan kyse ei ole edes tavasta, vaan synnynnäisestä asiasta. Ja yhtä päärynää ei syöty tuntia, vaan puuroa, maito ja päärynä syötiin 50 minuutissa.

11

miten kukaan kestää olla päiväkodissa, jossa ryhmässä on yli 20 lasta? Aamusta iltaan huutoa, karjumista, kiljumista, nujakointia jne.

Nimenomaan. Päiväkodissa varttuneet lapset ovat aika levottomia ja agressiivisia niihin verrattuna, jotka ovat saaneet varttua kotona kannustavassa ilmapiirissä.

että kaikki kotihoidossa "varttuneet" lapset saavat varttua kannustavassa ilmapiirissä. Minä tiedän useitakin lapsia, jotka ovat ikionnellisia päästessään päiväkotiin jossa on leikkikavereita ja mukavia aikuisia. Kotona kun saattaa olla äiti, jonka mielestä hyvä arki lapsen kanssa tarkoittaa netissä surffailua aamusta iltaan, mikroruokia (tai pelkkää leipää) ja ulkoilua pari kertaa viikossa pakollisten kauppareissujen yhteydessä... Että ei se hoitopaikka ole kaikille huonoin vaihtoehto. Eivätkä kaikki kotihoidetut lapset tosiaankaan ole hiljaisia, kilttejä, rauhallisia, hyväkäytöksisiä tai erityisen älykkäitä...

Ihmiset ovat erilaisia - ei kaikkien pää kestä olla vuosikausia kotona ja toiset taas eivät osaa suunnitella elämää pitkällä aikavälillä tai välittää tulevasta eläkkeestä. Mutta koska ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa elää niin jokainen saa tehdä oman päätöksensä mitä tulee perheen ja työn yhdistämiseen.

niin eiköhän alkais työ maistumaan kun ei saakkaan ilmaista rahaa.



Siperian kouluun vaan joka sorkka.

Hyvä mielenterveys.