Miten jotkut onnistuu pitämään raskausajan painonnousun vähäisenä?
Tälläkin palstalla monet kertovat että raskausajan painonnousu on ollut tosi vähäistä, ja mietin että miten ihmeessä he siinä onnistuvat? Olen koko raskauden tarkkaillut painoa ja syömisiä, ja siitä huolimatta että syön erittäin terveellisesti, enkä yli (laskennallisen) kulutuksen, paino on noussut lähes 8 kiloa (nyt rv 30).
Miten te muut siis olette onnistuneet pitämään painon kurissa raskausaikana?
Kommentit (108)
Mulla on tullut vähän ja opainoa on tullut 10-12 kg joka kerta. Yleensä paino on ollut 2kk synnytyksen jälkeen jonkun kilon vähemmän kuin raskauden alkaessa. Sen huomasin omalla kohdallani, että kun lisäkiloja ei kertynyt eli oli laitokselta lähtiessäni kevyempi kuin raskauden alussa imettäminen ei onnistunut ollenkaan.
saattahan se olla yksilöllistäkin, mutta kun sitä rasvaa ei kerry ei sitä maitoakaan sitten herunut yhtään.
kaksi raskautta takana, ekasta tuli 23kg ja tokasta 21kg. Kummallakin kerralla kävi niin että kun tulin raskaaksi, aloin heti turvota kovaa vauhtia. Aineenvaihdunta jotenkin hidastui tjtn. Ekasta jäi laitokselle (jossa olin 5pv) 13kg ja loput lähti sitten aika helposti ja lähti vähän ekstraakin...Tokasta synnytyksestä on nyt 4kk ja 14kg lähtenyt, joten vielä riittää tiputettavaa... Mä olen kyllä muutenkin sellainen että paino heittelee aikalailla..
"1. lastani odottaessa painoni tippui aluksi n. 4 kg. Oksensin ja oksensin ja oksensin. Ja sitten sain ne 4 kg takaisin ja 4 kg vielä loppuraskaudessa siihen päälle. Tosin sanoen painonnousua oli 1. neuvolakäynnistä viimeiseen neuvolakäyntiin tullut lisää vain sen 4 kg!"
^ekan kanssa juurikin noin kun toisellakin vastaajalla
Nyt odotan toista rv.21 ja en ole vielä lähtöpainossa ihan
Minulla siis lähtöpaino ylipaino (164/70) ja neuvolassa sanoivat että kun ylipainoa on, niin painoa ei raskausaikana saisi tulla kuin aivan välttämätön. Alussa minulla oli melko lailla turvotusta, jota th taivasteli ja mä olen käsittänyt että painonnousu raskausaikana on nyt jotenkin aivan kriittinen juttu sekä äidin että lapsen hyvinvoinnin kannalta. Siksi mä niin tästä painosta stressaan, että painoa ei saisi tulla, mut mä en osaa syödä enää terveellisemmin (olen käynyt läpi ruokavalion ammattilaisen kanssa ja se on hyvällä mallilla) enkä voi syödä tämän vähempää.
Mut nyt kun luen näitä vastauksia täällä, niin ilmeisesti mä olen käsittänyt nämä kilomäärät vähän väärin; luulin että niille, jotka on hoikkia lähtöpainoltaan, sais tulla sitä painoa, mut ilmeisesti sitä saa sitten jonkin verran tulla myös vaikka lähtöpaino olisikin korkea.
ap.
se on yksilöllistä kuten painonnousu tai taipumus siihen yleensäkin. Odotin kaksosia ja alussa oli aina nälkä kun oli paha olo ja teki mieli suolaista. painoa tuli nopeasti 7-8 kiloa. Puolen välin jälkeen kun vatsa alkoi kasvaa äärettömiin mittoihin, niin ei pystynyt syömään, kun tuntui että halkeaa ja tuli oksettava olo. Lopussa painoa oli tullut tuohon 8 Kg:n pääle vain 1,5 kiloa. Neuvolassa sain kuulla joka viikko kuinka ei saa laihduttaa ja jouduin lääkärille selittämään että en koe itseäni rumaksi vaikka lihoisin ja ei ole vääristynyt ruumiinkuva. Nöyryyttävää. Synnytin kaksi hyvanpainoista tervettä lasta.
Painon nousu raskausaikana vaihtelee aika paljon terveellisesti syövilläkin. Joillekin todella tulee 25 kg ja joillekin alle 10 kg. Normaaliksi katsotaan n 12-15 kg painon nousu.
Raskauden jälkeen paino laskee helposti heillä, joilla painon nousu on liittynyt raskauden aiheuttamiin muutoksiin, ennen kaikkea turvotuksiin. Kun taas heillä, joilla on ollut väärät ruokailutottumukset raskausaikana, saattaa olla 10-15 kg silkkaa ylipainoa.
Olleellista on terveellinen ruokavalio, ei painon kyttääminen.
eikä mulle ole ollut painoa kuin noin 1 kilo. Oletan sen olevan normaalia. BMI oli 24 raskauden alussa. Syön ihan normaalisti, mutta olen jättänyt herkut ja vastaavat pois. Jos on nälkä, syön jugurttia tai näkkileipää.
Mulla on yksi kaveri, joka samoilla viikoilla mun kanssa ja hän ei tee muuta kuin syö suklaata suklaan perään. Ei ihme, että painoa on kertynyt nyt jo yli 15 kiloa.
ja se suurin painonnousuhan ajoittuu viikoille 17-24. eli tuossa loppuaikan tuskin nii kauheasti enää tulee joten 8 kiloa on sopia minusta... itselläni alkoi maito jo nousemaan viikolla 16 ja jatkuu edelleen että en uskoisi että vähäisellä painonnousulla välttämättä on tekemistä imetyksen kanssa sitten..
Ensin oksetti niin kauheasti että ei tehnyt mieli ruokaa, kaikki oli yök! Etenkin kaikki rasvainen ruoka ällötti niin että en voinut kuvitellakaan että söisin sitä, jo kun kuljin hampurilaispaikan ohi rasvankäry oksetti.
Kun pahoinvointi hieman hellitti, alkoi närästys. Ei voinut taaskaan syödä mitään rasvaista enkä makeaa, kaikki närästi.
Syöminen oli siis vähän heikonlaista, kiloja tuli yht. 6 lisää, se oli siinä.
Kyllä se terkka on oikeassa, että painoa ei saisi kertyä yhtään ylimääräistä. 8 kiloakin on paljon, koska vasta loppuviikkoina lapsi kasvaa kunnolla.
Toki turvotukseen ja sellaiseen et pysty itse, muuten kuin liikunnalla ja suolattomalla ruokavaliolla vaikuttamaan.
Jostain syystä raskaus saa mun aineenvaihdunnan tosi vilkkaaksi. Vaikka on normipainoinen ja syön terveellisesti, en ole kummassakaan raskaudessa saanut painoa kuin muutamia satoja grammoja. Ja imetyksen aikana painoni on aina laskenut lisää.
rv 30 ja 8 kg lisää painoa on liian vähän
Ylipainoisille tietysti maltillisempi painonnousu on suotavampaa kuin hoikille.
Tuota yllä olevaa väitettä en kyllä ymmärrä. Mulle on kummassakin raskaudessa tullut painoa tuo 8 kg (BMI ennen raskautta 20-21). Kertaakaan ei ole neuvolassa puututtu painonnousun vähyyteen. Lisäksi kaikki paino on tullut etupainotteisesti, viimeisten kuukausien aikana ei ole paino enää noussut. Asiaan tietysti vaikuttaa myös se, että turvotusta ei ole tullut (vaikka la:t on ollut loppukesästä ja viime kesän helteilläkin olin viimeisilläni raskaana). Paino on ollut alle lähtömitoissa lopputarkastukseen mennessä.
Kääntöpuoli on se, että imetysaikana syön kuin hevonen. Nytkin on makean himo hirmuinen. Viimeiset puoli vuotta olen ahminut herkkuja, ja paino ei imetyksen takia tahdo pysyä.
ja se suurin painonnousuhan ajoittuu viikoille 17-24. eli tuossa loppuaikan tuskin nii kauheasti enää tulee joten 8 kiloa on sopia minusta... itselläni alkoi maito jo nousemaan viikolla 16 ja jatkuu edelleen että en uskoisi että vähäisellä painonnousulla välttämättä on tekemistä imetyksen kanssa sitten..
viimeisellä kolmanneksella.
T: th neuvolasta
... kakkosen ja kolmosen raskausaikoina, sillä esikoisen synnyttyä imetys teki minusta alipainoisen luurangon, jolta loppui maito esikoisen ollessa 4 kk. Kahdessa seuraavassa raskaudessa mätin mitä sattui, sekä epäterveellistä että terveellistä ruokaa ja painoa kertyi kummallakin kerralla noin 25 kg.
Kaikki lähti pelkällä imetyksellä pois ja olen nyt taas minulle normaali bmi 19,5. Samat farkut päällä kuin ennen lasteni syntymää ja ikää 36 v.
Itselläni siis imetys jostain syystä polttaa aina aivan käsittämättömän määrän rasvaa, joten siihen on omalla kohdallani syytä varautua runsaalla painonnousulla, siis ihan rehellisellä läskillä, ei millään turvotuksilla. : D
Eikä esim. suklaassa ole mitään mitä kasvava sikiö tarvitsee. Jos syöt 1600 kcal:a päivässä ja siihen yhdistettynä liikut ainakin sen puoli tuntia päivässä rasittaen, niin pääset helpolla painon lisäyksellä.
keskimäärin:
lapsi n 3,6kg
lapsivesi n 0,8kg
rinnat n 0,4kg
neste kudoksissa n 1,2kg
istukka 0,6kg
kohtu n 1,okg
verimäärä n 1,2kg
rasvaa n 3,5kg
yhteensä 12,3kg ja keskimääräinen painonnousu on 10-16 kilon välillä, jos äiti on alipainoinen saa olla enemmän ylipainoisilla on rasvavarastoja käytössä joten ei tulisi nousta sanoissa määrin.
ja pienintä painonnousu on sii viikkoja ennen synnytystä joten ap voit olla aivan rauhassa ja nauttia loppuajasta koska et ole minusta saanut liikaa painoa.
No mä olen ollut kahdessa raskaudessa niin, että ihan heti alussa paino nousee kilon ja pari (turvotus). Sitten iskee migreeni ja pahoinvointi, jota kestää raskauden puoleenväliin. Koko ajan syön, mutta jos ei saa alas muuta kuin muroja ja viinirypäleitä, niin kyllä paino laskee. Sitten kun pahoinvointi lakkaa, niin alan syödä ihan normaalisti. Mä olen ollut miinuskiloilla esim. rakenneultrassa verrattuna lähtöpainoon.
Mulle on lähtöpainosta kertynyt painoa kummassakin raskaudessa 11-12 kiloa. Ja kummallakin kerralla kilot jäivät käytännössä laitokselle. Sen verran turvotustakin oli.
Imetys laihduttaa mua. Toisillahan paino ei tipu imetysaikanakaan ollenkaan, vaan paino on jotenkin kiinni hormoneissa. Kun imetys lakkaa, niin vasta sitten paino alkaa laskemaan. Naiset on vaan erilaisia tän suhteen.
Mä en mitenkään erityisesti ole syömisiäni tarkkailut, olen syönyt samaa ruokaa ja saman määrän karkkia tms. raskaana kuin ei raskaana ottaen huomioon tietty raskausrajoitukset.
Mulla siis ainakin vaikuttaa se pitkä pahoinvointiaika painon nousuun.
kerää vain vähän painoa raskauden aikana, oikeastaan olen itse laihtunut raskauksissa ja varsinkin kahdessa viimeisessä.
1. +6kg
2. +900g
3. 2,5kg
Keskimmäisessä laihduin aika paljonkin, oksentelin keskiraskauteen saakka.
Vimeisessä okesensin vain vkolle 14, mutta vatsan kasvaessa en vain sanut syötyä paljon, olin jo yhdestä leivästä monta tuntia ähkyssä. olen aika lyhyt, vauva painoi eli "täytti" vatsalaukkuakin enemmän kuin pidemmillä ihmisillä. Lisäksi raskauden aikana tuli syötyä kevyemmin.
Olen normaalipainoinen, lähtöpaino ollut 54kg. Esim. keskimmäisen syntyessä painoni oli 54,9kg.
Mulla tuli tasaisesti painoa jostain rv 20 lähtien semmoinen 500g viikossa.
Loppuviikoilla tulikin jo sitten 1 kg viikossa. No ne vikat kilot oli varmaa turvotusta.
100 grammaa lisää oli tullut n. 3-4 viikon aikana.. eli luultavasti alle 6 kilon jää. tuo 8 ei minusta kuulosta paljolta tossa kohtaa vaan ihan normaalilta. en oikein ymmärrä miksi se on sinusta paljon,, oletko ennen raskautta ollut ylipainoinen tms? itse annoin itselleni luvan lihota vaikka 15 kiloa kun oli sen verran varaa ainakin mutta näin kävi ja minusta se on vain yksilöllinen asia.
alussa minulta putosi tokalla kuulla 2 kiloa ja sen jälkeenkin huomaan vielä laihtuneeni muualta. olen normaalisti mielestäni ollut aina "helposti lihoava ihminen" joten sellaisestakaan ei ole siis kyse kun asia mennyt ihan päivastoin raskausaikana. alkoholi, epäterveellinen ruoka vaihtui vain todella terveelliseen ruokaan raskauden alkaessa, mutta jäätelöäkin syön ja herkuttelen.. viikossa jäätelöä menee todella paljon, ja varsinkin nyt kun tajusin tuon vähäisen painon lisäyksen olen vähän syönyt enemmän vaikka ei käsketty. olen siis syönyt ihan normaalisti mutta terveellisesti ja liikunta on vain vähentynyt kun ennen treenasin tanssia lähes päivittäin. mutta minun tapauksessani ainakin se syy on vain siinä että minulta kuluu niitä kaloreita vain niin paljon nyt vaikken syömisiä tarkkailisi sen enempää. turvotuksestakaan ei tietoakaan kun sitä taas löytyi aina ennen varsinkin jaloista, juodessani ja käydessäni baareissa tanssimassa sun muuta. eli alkoholin jättäminen on siis varmasti se isoin tekijä "kevyempään" olemukseeni vaikka en siis suurkuluttaja ikinä ollut mutta se parikin viikonloppuna oli liikaa.