Ootteko huomanneet, että rikkaita ja/tai menestyneitä syytetään usein

Varsinkin jos rikkaus tai muu menestys on tullut yrittäjyyden myötä.

Vai meinasitko tätä palstaa?

huomannut. Se kuitenkin korpeaa monia, että monet menestyneet eivät huomaa, ettei kaikki menestys ole ihan vain ja ainoastaan omaa ansiota. Kyllä siinä on usein tuurilla ja hyvillä lähtökohdillakin osansa.



Toki löytyy menestyjiä, jotka nousevat ihan uskomattoman huonosta tilanteesta, mutta heilläkin on todennäköisesti joku vahvuus, joka siinä auttaa.



Vaikka ihminen voi vaikuttaa omaan menestykseensä paljonkin, ei kaikki ole ihan pelkästään omasta itsestä kiinni. Kyllähän sitä on tutkittu, että esim. korkeastikoulutettujen lapset ovat todennäköisemmin korkeakoulutettuja. Ja kroonisesti sairaissa on varmasti enemmän huonosti menestyneitä kuin muussa väestössä.



Jos vanhemmat jo tajuavat painottaa lapselleen opiskelun merkitystä, auttavat kotiläksyissä, laittavat ajoissa nukkumaan ja ovat opettaneet esim. järkevää rahankäyttöä, on sellainen lapsi ihan eri lähtökohdassa kuin lapsi, joka joutuu jo alakoululaisena huolehtimaan alkoholistivanhemmastaan, ruoastaan, nukkumisestaan ja opettelemaan kaikki asiat kantapään kautta.



Voi siis olla, että se huonosti menestynyt on uhrannut erittäin paljon ja tehnyt rajusti töitä ihan vain oppiakseen elämään ihan ns. normaalia elämää.



Minä olen esim. saanut aika hyvät eväät kotoa, mutta aikuisena olen vasta tämän tajunnut. Minulla on ollut itselläni sairauksia (ei edes kovin vakavia, mutta pitkäaikaisia) ja nyt lapsella. Sillä työllä ja stressillä mitä olen tehnyt taistellakseni meidän molempien hoitamiseksi, olisin voinut suorittaa vähintään itseni puoleen väliin tohtoriksi. Korkeakouluopinnot yhtä aikaa töitä tehdenkään ei ole ollut lähellekään niin rankkaa ja työlästä kuin lapsen sairaudet.



Eli en väheksy menestyneitä, kunhan he tajuavat, että myös ne ei niin menestyneet ovat saattaneet joutua tekemään todella paljon töitä ilman, että ovat saaneet siitä palkkioksi ulkoista menestystä.

mutta vaikka lähtökohdat olisivatkin erittäin huonot niin oma asenne on myös se jolla voi vaikuttaa erittäin paljon.

En ole tuollaista huomannut :O Vai meinasitko tätä palstaa?

vähän tarkemmin. Kyllä esimerkkejä löytyy joka puolelta.

Oletko kuullut sanontaa että ainoastaan Suomessa "kateus voittaa kiiman"?

toiseen suuntaankin käsitykset voivat olla pahasti pielessä.

Oma mieheni esim. on saanut kokea vihamielistä käytöstä muutamilta nuoruuden kavereilta, puhtaasti siitä syystä, että hän tekee asiantuntijatyötä, josta todella pitää, ja siitä saa myös hyvän rahallisen korvauksen. Hän ei tee työtään puhtaasti rahan takia, eikä toisaalta halveksi vähemmän koulutettuja/ vähemmän tienaavia (tavis-duunariperheestä kun itsekin on!). Mutta silti on saanut kuulla ihan tarpeeksi olevansa poroporvari, rikas p*** (mikä on täyttä sontaa) ym. kettuilua. Emme edes ole erityisen rikkaita.

Luojan kiitos itse olen pienipalkkainen humanisti, niin olen välttänyt pahimmat vinoilut, mitä nyt miehen tulojen takia joskus kuittaillaan. Tarkkaa koulutustani en muutaman huonon kokemuksen silti kerro kaikille kyselijöille, yliopistotutkinnot kun tuntuvat jo niminä nostavan joidenkin piikit pystyyn (ai tuo onkin joku maisteri = mikähän sekin luulee olevansa, joku nokkava akateeminen taas).

Ja sanottakoon vielä, että meilläkin on myös pari kovatuloista, korkeasti koulutettua tuttua, jotka todellakin kuvittelevat, että kenellä vain on mahdollisuudet ihan mihin vain. Näinhän ei asia ole, lähtökohdat kun ovat niin monenlaiset ja elämässä voi tulla monenlaista eteen.

huomannut. Se kuitenkin korpeaa monia, että monet menestyneet eivät huomaa, ettei kaikki menestys ole ihan vain ja ainoastaan omaa ansiota. Kyllä siinä on usein tuurilla ja hyvillä lähtökohdillakin osansa.

Toki löytyy menestyjiä, jotka nousevat ihan uskomattoman huonosta tilanteesta, mutta heilläkin on todennäköisesti joku vahvuus, joka siinä auttaa.

Vaikka ihminen voi vaikuttaa omaan menestykseensä paljonkin, ei kaikki ole ihan pelkästään omasta itsestä kiinni. Kyllähän sitä on tutkittu, että esim. korkeastikoulutettujen lapset ovat todennäköisemmin korkeakoulutettuja. Ja kroonisesti sairaissa on varmasti enemmän huonosti menestyneitä kuin muussa väestössä.

Jos vanhemmat jo tajuavat painottaa lapselleen opiskelun merkitystä, auttavat kotiläksyissä, laittavat ajoissa nukkumaan ja ovat opettaneet esim. järkevää rahankäyttöä, on sellainen lapsi ihan eri lähtökohdassa kuin lapsi, joka joutuu jo alakoululaisena huolehtimaan alkoholistivanhemmastaan, ruoastaan, nukkumisestaan ja opettelemaan kaikki asiat kantapään kautta.

Voi siis olla, että se huonosti menestynyt on uhrannut erittäin paljon ja tehnyt rajusti töitä ihan vain oppiakseen elämään ihan ns. normaalia elämää.

Minä olen esim. saanut aika hyvät eväät kotoa, mutta aikuisena olen vasta tämän tajunnut. Minulla on ollut itselläni sairauksia (ei edes kovin vakavia, mutta pitkäaikaisia) ja nyt lapsella. Sillä työllä ja stressillä mitä olen tehnyt taistellakseni meidän molempien hoitamiseksi, olisin voinut suorittaa vähintään itseni puoleen väliin tohtoriksi. Korkeakouluopinnot yhtä aikaa töitä tehdenkään ei ole ollut lähellekään niin rankkaa ja työlästä kuin lapsen sairaudet.

Eli en väheksy menestyneitä, kunhan he tajuavat, että myös ne ei niin menestyneet ovat saattaneet joutua tekemään todella paljon töitä ilman, että ovat saaneet siitä palkkioksi ulkoista menestystä.

Eli en väheksy menestyneitä, kunhan he tajuavat, että myös ne ei niin menestyneet ovat saattaneet joutua tekemään todella paljon töitä ilman, että ovat saaneet siitä palkkioksi ulkoista menestystä.

Kääntäen siis tarkoittaa aivan kuin kaikki menestyneet (ei kultalusikka suussa syntyneet) ajattelisivat vain laiskat ja tyhmät ovat köyhiä. ;) Riippuu hyvin paljon vanhempien lapsilleen välittämästä arvomaailmasta ja arvostuksista, miten lapset oppivat käsittämään eriarvoisuutta, kanssaihmisten arvostamista ja itse omin voimin pärjäämään tässä maailmassa. Kaikki eivät ponnista samoista lähtökuopista ei, mutta kaikki eivät myöskään arvota itseään tai ympäristöään rahan tai ulkoisesti havaittavan taloudellisen menestyksen näkökulmasta, saati että olisivat tehneet valintojaan uraputki näköpiirissä. Hyvä niin. Sanotaan mitä sanotaan, Suomessa on kuitenkin jokaisella tänä päivänä mahdollisuus luoda itselleen kohtuullinen elintaso, jota toistaiseksi myös subventoidaan enemmän kuin monessa muussa teollisuusmaassa, sen lisäksi että yhteiskunta tarjoaa koulutuksen verovaroilla. Harva meistäkään voi Suomea verrata naapurimaiden uusliberalismiin, jossa köyhien ja rikkaiden kuilu on jotain ihan muuta kuin av:n lapsilisät pois rikkailta-ketjut.

on niin oikeassa.



Esimerkiksi itselleni on ollut yli kymmenen vuotta kestävää todella kovaa työtä omien asenteiden, psyyken, fysiikan yms. kanssa, että pystyn elämään ns. normaalia elämää. Ihan ulos menemisestä, ihmisille puhumisesta jne. alkaen sitten opiskelutaitoihin, ihmisiin luottamiseen, työelämätaitoihin, omasta terveydestä huolehtimiseen on pitänyt opetella alusta itse.



Kyllä se vähän kyrpii, että suhtaudutaan alentuvasti, ja niin että olisin laiska kun en ole saavuttanut ulkoista menestystä.



Kyllä menestyjät ovat usein saaneet todella paljon, eivät vain näe sitä itse... Toki työnteolla ja päämäärähakuisuudella on merkitystä, mutta äärimmäisen harvoin se menestys kokonaan omaa ansiota on. Lähtökohtia on niin kovin erilaisia..

mutta vaikka lähtökohdat olisivatkin erittäin huonot niin oma asenne on myös se jolla voi vaikuttaa erittäin paljon.

mutta pienen lapsen on vaikea kehittää hyvä asenne jos on esim. alkoholistivanhemmat eikä ketään tukemassa. Kotiolot vaikuttaa mielenterveyteen todella paljon ja voi ehtiä masentua ynnä muuta mitä ei asenteella paranneta. Ihan eri juttu jos on ollut täysipainoiset kotiolot ja aikuisena tulee ongelmia vaikka työn kanssa, sitten on voimavaroja siihen asenteeseen.

Siihen vielä päälle tolkuton viinankäyttökulttuuri ja joidenkin ei-niin-kivat käytöstavat, niin ai miten ihanaa... :O

tietää erittäin hyvin, että kaikki menestyneet eivät halveksu huonommin menestyneitä. Ja että monella huonommin menestyneelläkin olisi asenteissa korjaamisen varaa.



Mutta osa hyväosaisista siis kuvittelee kaiken olevan vain ja ainoastaan omaa ansiotaan, ja tämä ryhmä on se joka korpeaa muita. Ja vastaavasti huonostimenestyneissä korpeaa se osa, joka kuvittelee, että hyvin menestyneet ovat saaneet kaiken ilmaiseksi. Näihin ryhmiin ei siis kuulu kuin osa, mutta heidän ansiostaan loputkin saavat helposti vihat niskoihinsa molemmin puolin.



Ihan kuten joillekin, joille osuu vauva, joka nukkuu hyvin, on tyytyväinen ja syö hyvin alusta saakka ja kuvittelee, että tämä johtuu ainoastaan äidin omasta erinomaisuudesta. Kyllä hänkin saa kiukkua herkästi päälleen leveillessään erinomaisuudellaan huonosti nukkuvan koliikkivauvan äidille, jos ei tajua, että se millainen vauva on, ei ole ihan täysin äidin muokattavissa.



t. 4, joka on menestynyt ihan mukavasti elämässä, ja jolla on ollut vastoinkäymisiä haittaamassa, mutta olisi myös omassa asenteessa korjattavaa, jotta pärjäisi vieläkin paremmin

Eiköhän jokaisen lapsen perusoikeus olisi kasvaa tasapainoisessa kodissa? Sitä ei voi vielä kutsua kultalusikka suussa syntymiseksi. On surullista, että lapsia kasvaa moniongelmaisissa perheissä eikä näihin oloihin puututa ajoissa tai ollenkaan. On myös totta, että sosiaalinen asema ja ongelmat usein periytyvvät. Siltikin, osa meistä on selviytyjiä ja osa ei, olivat lähtökohdat mitkä tahansa. Asenteella on suuri merkitys ja jo se, että vaikean lapsuuden jälkeen selviytyy ns. normaaliin elämään ja katkaisee kierteen omien lastensa kohdalla, on minusta ainakin menestystä.

En ole tuollaista huomannut :O Vai meinasitko tätä palstaa?

vähän tarkemmin. Kyllä esimerkkejä löytyy joka puolelta.

Oletko kuullut sanontaa että ainoastaan Suomessa "kateus voittaa kiiman"?

En itsekään ole mikään rikas ja täälläkin on hummereilla ajelevia rikkaita. Mutta en ole kateutta huomannut :O Vai olenko vain sokea.

Tai sitten ei vain kateutta näytetä avoimesti.

Kyllä minä ainakin ihailen niitä autoja :) Ja toivoisin joskus itsekin pääseväni ratin taakse :D Mutta en minä sitä kateutena pidä :)

Rikkaita syyttäisin kyllä ihan muista asioista...

Esimerkkinä yksi tuttava - hänellä on selkeästi asenne, että olen saanut kaikki ihan tuosta vain, sormia napsauttamalla ja etten voi sen vuoksi ymmärtääkään huonompiosaisia.



Helppoa varmasti luulla noin - itse en kauheasti kerro ihmisille, että tulen alkoholistiperheestä, jossa oli perheväkivaltaa. Koen, ettei se saa määrittää minua ihmisenä, vaan haluan tulla määritellyksi omien tekemisteni kautta. Ja koska näiden omien tekojeni seuraukseni olen saavuttanut mm. aineellista hyvää sekä kohtuullisen työuran, niin ihmiset, joihin tutustun tässä elämäni vaiheessa, olettavat usein automaattisesti, että elämäni on aina ollut tällaista.



Ja koska olen itsekin sieltä yhteiskunnan huonommalta puolelta ponnistanut, niin suututtaa kuunnella niitä "olosuhteiden uhreja", jotka eivät edes yritä. Yllättävän paljon heitäkin on.

Eiköhän jokaisen lapsen perusoikeus olisi kasvaa tasapainoisessa kodissa? Sitä ei voi vielä kutsua kultalusikka suussa syntymiseksi. On surullista, että lapsia kasvaa moniongelmaisissa perheissä eikä näihin oloihin puututa ajoissa tai ollenkaan. On myös totta, että sosiaalinen asema ja ongelmat usein periytyvvät. Siltikin, osa meistä on selviytyjiä ja osa ei, olivat lähtökohdat mitkä tahansa. Asenteella on suuri merkitys ja jo se, että vaikean lapsuuden jälkeen selviytyy ns. normaaliin elämään ja katkaisee kierteen omien lastensa kohdalla, on minusta ainakin menestystä.

olet itse selvittänyt omalla asenteellasi? Kyllä se on kultalusikka suussa syntymistä jos on tasapainoiset kotiolot. Sellaiset ihmiset ei edes tajua, millaista on, jos ei ole normaalit vanhemmat, ja todella monella ei ole.

En ole huomannut moista. Rikkaita syyttäisin kyllä ihan muista asioista...

Esimerkkinä yksi tuttava - hänellä on selkeästi asenne, että olen saanut kaikki ihan tuosta vain, sormia napsauttamalla ja etten voi sen vuoksi ymmärtääkään huonompiosaisia.

Helppoa varmasti luulla noin - itse en kauheasti kerro ihmisille, että tulen alkoholistiperheestä, jossa oli perheväkivaltaa. Koen, ettei se saa määrittää minua ihmisenä, vaan haluan tulla määritellyksi omien tekemisteni kautta. Ja koska näiden omien tekojeni seuraukseni olen saavuttanut mm. aineellista hyvää sekä kohtuullisen työuran, niin ihmiset, joihin tutustun tässä elämäni vaiheessa, olettavat usein automaattisesti, että elämäni on aina ollut tällaista.

Ja koska olen itsekin sieltä yhteiskunnan huonommalta puolelta ponnistanut, niin suututtaa kuunnella niitä "olosuhteiden uhreja", jotka eivät edes yritä. Yllättävän paljon heitäkin on.

sinäkään et varmaan huomaa, että sulla on huonojen vanhempien lisäksi kenties ollut muita ihmisiä, esim. koulukavereita tai sukulaisia elämässä, jotka ovat olleet tukena. Lisäksi et ole sattunut sairastumaan kotiolojen vuoksi esim. skitsofreniaan, kuten jollekin toiselle on voinut käydä, minkä vuoksi olet kuitenkin pystynyt opiskelemaan ja tekemään töitä normaalisti. Ei ne kotiolot itsessään määrittelekään ketään, vaan että mitä seurauksia niillä on. Ei joku 10 v itse päätä esim. sitä, masentuuko vai ei.

todella ihan täysin oman itsensä päätettävissä onko selviytyjä vai ei? En väheksy sitä, ettei omassa päätäntävallassa olisi paljonkin, mutta jos kuka tahansa voi tuosta vaan päättää, että on selviytyjä, miksi kaikki eivät ole? Ei kai nyt kukaan halua olla luuseri, joten jos oma "puoli" olisi tuosta vaan valittavissa, niin miksi joku valitsisi olevansa luuseri?



Toisekseen, jos kotiolosuhteilla ei olisi pahemmin merkitystä, miksi ihmeessä täällä käydään tappelua milloin mistäkin kasvatusasiasta? Jos se kerran lopulta on ihan vain lapsesta ja hänen valinnoistaan itsestään kiinni, millainen hänestä tulee? Miksi emme mene vanhempina siitä mistä helpoimmalla pääsemme, jos ponnisteluillamme ei ole merkitystä? Miksi moni pyrkii hoitamaan kustannuksista välittämättä lapsen kotona? Viemään häntä harrastuksiin? Miettii miten lasta pitäisi kasvattaa ja pyrkii olemaan oikeudenmukainen? Autamme kotiläksyissä, huolehdimme, että lapsi syö terveellisesti? Opetamme rahankäyttöä ja tekemään tunnollisesti läksynsä? Yritämme antaa aikaa lapsellemme? Ehkä me vanhempina intuitiivisesti sittenkin tiedämme, että tällä kaikella on lapsen tulevaisuudelle merkitystä, eikä lapsi ole samassa asemassa, jos emme tekisi kaikkea tuota lapsen vuoksi.



t. 4

jos kaikki on ihan vaan siitä kiinni, että itse päättää, onko luuseri vai ei, tai vaihtoehtoisesti jotkut vaan syntyy luusereiksi, kuten tuo yksi ehdottaa, niin on kyllä herttaisen yhdentekevää miten ne lapset kasvatetaan ja kasvatetaanko ollenkaan ja ihan turha miettiä, vaikuttaako huono parisuhde, alkoholi tai lasten hakkaaminen lapsiin mitenkään. Koska kerran vanhemmilla ja kodilla ei ole mitään osaa eikä arpaa lapsen hyvinvointiin nyt eikä tulevaisuudessa niin niitä voi kohdella kuin koiria.