Ihmettelen miten naiset jotka saa esikoisen vasta yli 35v jaksaa

kunnossa olin 17–22 -vuotiaana. Olin ylipainoinen, en liikkunut yhtään, söin pelkkää prosessoitua paskaa ja join kaljaa ja henkisesti olin niin ahdistunut, ettei minusta ollut huolehtimaan edes itsestäni. Hyvä _ikä_ hankkia esikoinen ja huolehtia sen tarpeista?



Nyt 34-vuotiaana odotan toista lastani: ei ole mitään iän tai ammatin tuomia remppoja, olen hoikka ja urheilullinen, en käyttänyt alkoholia juurikaan ennen raskaaksi tuloakaan ja henkisesti alan olla aika tasapainossa. Opiskelut on hoidettu, oma yritys pyörii hyvin. Mikä olisi siis se ylitsepääsemätön ongelma nyt, tässä iässä?

Oma ajatusmaailma johtuu varmaan siitä, että tunnen kaksi iäkästä ensisynnyttäjää jotka ovat sanoneet että olisi pitänyt tehdä lapset aikaisemmin niin olisi luultavasti jaksanut paremmin.



Ja olihan tästä jokunen vuosi sitten tehty tutkimuskin Suomessa, ja siinä todettiin että vanhemmilla ensisynnyttäjillä (en muista mikä oli vanhemman määritelmä, oisko ollut 35-40 v) oli enemmän synnytyksen jälkeistä masennusta ja he kokivat äitiyden raskaammaksi kuin alle 30 v ensisynnyttäjät. Ja muistakaa nyt hyvät ihmiset että tämä ei sitten tarkoita että esim. kaikki eli 40 v ensisynnyttäjät olisivat väsyneitä ja masentuneita...

enemmän alle 30vuotiailla kuin yli 40vuotiailla.Ei viitsi väitellä ikääntymisestä. Minusta moni n.40v äiti on tosi räjähtäneen ja väsyneen näköinen,jos nyt ihan suoraan kommentoin.

Mutta tässä ei oikeastaan kysytä sitä, jaksaako juosta maratonin vaan sitä, selviääkö lastenhoidosta ja kasvatuksesta.

Eli onko sitä energiaa RIITTÄVÄSTI.

Kannattaa tajuta se, että jaksaminen on pitkälti subjektiivinen tunneasia. Jos lapsi on toivottu ja äiti motivoitunut, hän jaksaa paremmin kuin jos lapsi on ei-toivottu ylläri ja äidin mielestä riesa ja aikasyöppö. Tuohon epäilen iän liittyvän erittäin vähän jos ollenkaan.

Ikä puolestaan keskimäärin kohentaa äidin varallisuutta ja työtilannetta. Lapsen kanssa voi olla pitkään hoitovapaalla, kun vakiduuni odottaa. On rahaa palkata hoitoapua ja olla osittaisella hoitovapaalla. Näissä siis ikä on PLUSSAA.

Viisaus ja elämänkokemuskin karttuvat iän myötä. Osaa olla kiitollinen perheestään, priorisoida olennaisia asioita. Näissäkin ikä on plussaa.

Juu, yleistän, kuten sinäkin. ;-)

Totta kai elimistö ikääntyy, ja 40-vuotias ei voi olla saman näköinen kuin 25-vuotias. MUTTA tämä ei kerro välttämättä mitään jaksamisesta, terveydestä ja energiasta. Kaikki nämä kun ovat kovin yksilöllisiä, samoin kuin elämäntilanne, joka myös vaikuttaa jaksamiseen paljon.

Itse jaksan nyt lastenhoitoa paremmin kuin 25-vuotiaana, ja ihan todella on näin. Lapseni ovat syntyneet kun olin 25 v., 27 v., 36 v. ja 39 v. Nuorempana olin malttamaton, nyt ei ole mitään kiirettä minnekään, vaan osaan olla paremmin läsnä lapsilleni. Nukun hyvin, ei erityistä väsymystä. Tummat silmänaluset minulla tosin on ollut lapsesta asti (kai tästäkin joku päättelee minut "väsyneeksi vanhaksi äidiksi").

t. äiti 41 v.

Anteeksi,kyllä energiaa nyt OIKEASTI ON enemmän alle 30vuotiailla kuin yli 40vuotiailla.Ei viitsi väitellä ikääntymisestä.

Minusta moni n.40v äiti on tosi räjähtäneen ja väsyneen näköinen,jos nyt ihan suoraan kommentoin.

joka on saanut lapsensa 40 v:na ja 42 v:na. Lapset nyt 5v ja 6v ja edelleen jaksan oikein hyvin... Joskin olen osittaisella hoitovapaalla, eli töissä 4pv/vk, jotta ehtisin viettämään enemmän aikaa lasteni kanssa.

Ellei lapsia ennastaan, jaksaa varmasti ja vaikka olisi, on jo tottunut valvomaan.

On naisia, jotka eivät saa lapsia aiemmin tai tahtovat tehdä ne vasta myöhemmin.

Ja vaikka olisi iältään mitä tahansa, ei isovanhempien tehtävä ole lastenlapsia hoitaa, sillä omansa ovat jo kasvattaneet.

On nuoriakin äitejä, jotka valittavat väsymystä ja tkuvasti ja eivät saa mitään kotitöitä tehtyä vauvan ohessa. Ihmetyttää suuresti, miten lastenhoito tehdään niin vaikeaksi.

Minulla kolme lasta syntynyt viiden vuoden aikana, enkä ole valittanut osaani. Tukiverkostoa ei lähimaillakaan ja kotityöt on saanut tehtyä ajallaan.

että vanhemmat auttavat.



sain kuopuksen 40+ ja jaksan ihan hemmetin hyvin. Tyyppikysymys.

Voi olla että yli 35v esikoisen saadessa vielä jaksaisin, mutta voisi olla lapsiluku jäisi vähempään ja lasten kasvaessa väsymys näkyisi.



Musta tuntuu välillä nyt jo raskaalta kun nuorin on vielä hoitoikäinen (ainainen aikataulujen sumpliminen että ehtii hakea hoidosta, tosin meillä lapsi onkin lyhennetyllä hoitopäivällä). Yöt saan tietenkin nukkua, mutta päivisin riittää hommia. Omaa aikaa ei ole nimeksikään koska lapset menevät etusijalle (juu tämäkin oma valinta).



Fyysisesti en jaksa enää sitä tahtia kuin mitä jaksoin vielä alle 30v:na. Ja kyllä minä tunnen itseni nyt vanhaksi, vaikka olenkin tietenkin kypsempi henkisesti. Väsymys vaan on kokonaisvaltaisempaa ja fyysisesti en ole enää yhtä hyväkuntoinen kuin 10v sitten.



En todellakaan enää tässä iässä jaksaisi aloittaa tuota lapsirumbaa alusta, niin että vielä 10v kuluttua olisin alakoululaisen osallistuva äiti ja lapsen saatavilla, niin että joku olisi lähettämässä lasta kouluun ja iltapäivät eivät tulisi pitkäksi.



Minä tunnen vain muutaman vanhana lapsen saaneita, joilla lapset jo aikuisia. Näistä kahdella on kyseessä kolmas lapsi ja toisen perheen kohdalla väsymys vanhempana näkyi ja varsinkin iltatähden isot sisarukset ovat arvostelleet vanhempiensa jaksamista. Toisen kohdalla ei ole eroa, mutta äitinsä ei ole varsinaisessa palkkatyössä. Kolmas on sitten pariskunta jotka saivat molemmat lapsensa myöhään ja kyllä he itsekin ovat kertoneet että väsymys vaivasi jo siihen ikään lasten kanssa valvoessa.

tulee av:lle näin pitkää keskustelua aiheesta, mistä kaikki ovat harvinaisen samaa mieltä :)



Tyhmä (provo)kysymys tuo jaksamisjuttu onkin. Mitä siinä pitäisi jaksaa? nostella vauvaa? Eivät lihakset surkastu 35-vuotiaana. Valvoako pitäisi jaksaa? 70-v mummoni herää luonnostaan viideltä aamulla, kun ei osaa enää nukkua. Hän sopisi vauvalle yöhoitajaksi loistavasti.

Jokainen jaksaa eri tavoin ja sekä nuorena äitinä, että vanhempana äitinä olemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Turha kai niistä on väitellä, kumpi on tärkeämpää. Uskon, että hyviä äitejä on niin nuorissa, kuin vanhemmissakin. Ei se ikään katso.



Eihän kukaan voi etukäteen päättää, miten se elämä oikein menee, vaikka jotain suunnitelmia voi käyttää, ehkäisyä ym. tai olla vastaavasti lapsettomuutta tai jotain. Elämä on :)

Itse sain 5 lasta 32v-39v. Hyvin jaksoin ja samaan aikaan hoisin äitiänikin, joten vanhemmista ei ollut apua.



Lapsista 2 on jo yläasteella ja jälkeenpäin muistelen sitä pikkulapsiaikaa ihan hyvällä.

odotan toista lasta, jonka syntyessä olen 41-vuotias. Lasten ikäero 1 vuosi 3 kk, jos asiat hyvin menee.



Tähän asti on mennyt oikein hyvin. Vauvamme on ollut helppo. Vasta nyt kohta vuoden ikäisenä hän on alkanut ajoittain heräilemään öisin 3-4 kertaa. Tutti suuhun tai hankalammassa tilanteessa vauva viereen, niin tilanne rauhoittuu. Nukahdan kohta uudelleen. Päivisin hän on iloinen ja itsekseenkin puuhaileva tapaus.



Olen niin rakastunut vauvaamme, että ei minua haittaa, vaikka joskus vähän väsyttää.



Luulen, että nuorempana en olisi näin syvällisesti ymmärtänyt, kuinka ihana asia vauvan kanssa puuhailu on.



Kahden pienen vauvan kanssa on varmasti rankempaa. Nyt kuitenkin on jo kokemusta äitiydestä ja itsevarmuutta. Voimme jakaa mieheni kanssa vanhemmuuden, ja toinen saa kunnon yöunet välillä, jos tulee oikein itkuinen uusi vauva.



Isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat osin jo liian iäkkäitäkin. Toisaalta olemme hyvin toimeentulevia ja voimme käyttää palkattua hoitoapua. Se etu kypsemmälöä iällä lapsen saamisesta kyllä on, että taloudellinen tilanne ja esim. vanhempainraha on aivan eri luokkaa kuin vaikkapa opiskelijalla.

Ja vaikka saisi sen kymmenennen lapse ja olis 40.

Hyvin jaksaa. Sitä minä ihmettelen, miten nämä nuoret äidit jaksaa. Ei koulutusta, ei työpaikkaa mihin palata, omat vanhemmat työelämässä, ei rahaa... Omalla kohdalla sentään on opiskelut opiskeltu, ihan kivasti luotu uraa, miehellä sen verran hyvä palkka, että pystyin jäämään kotiin, kunnes lapsi täytti kolme. Tietysti jään sitten vakityöstä osittaiselle hoitovapaalle ja omat vanhemmatkin jäävät ensi vuonna eläkkeelle erittäin hyväkuntoisina, niin jaksavat hoitaa lasta.



Ihanaa olla kypsä äiti.

Hyvin jaksaa. Sitä minä ihmettelen, miten nämä nuoret äidit jaksaa. Ei koulutusta, ei työpaikkaa mihin palata, omat vanhemmat työelämässä, ei rahaa... Omalla kohdalla sentään on opiskelut opiskeltu, ihan kivasti luotu uraa, miehellä sen verran hyvä palkka, että pystyin jäämään kotiin, kunnes lapsi täytti kolme. Tietysti jään sitten vakityöstä osittaiselle hoitovapaalle ja omat vanhemmatkin jäävät ensi vuonna eläkkeelle erittäin hyväkuntoisina, niin jaksavat hoitaa lasta.

Ihanaa olla kypsä äiti.

Jospa ei revitä tästä mitään ikätappelua :)

Ja aika huono yritys yleistää :)

Sain esikoiseni juurikin 35-vuotiaana, muttemme taida tehdä tenavia enempää. Nyt kun lapsi meni hoitoon, on kamalan riittämätön tunne. Se tulee varmaan, vaikka olis minkä ikäinen hyvänsä.

Jospa ei revitä tästä mitään ikätappelua :)

Ja aika huono yritys yleistää :)

kun on ikää on ehtinyt matkustella, käydä baareissa ja taloudellinen tilanne on kunnossa.

Millä tavalla nämä liittyvät jaksamiseen?



ps. Meillä matkustellaan lasten kanssa...

Jospa ei revitä tästä mitään ikätappelua :)

Ja aika huono yritys yleistää :)

Mutta se nyt oli jo todettu täällä monen monta kertaa, joten on vähän idioottimaista toistella :)

Siis mulla on esikoinen synt. 2002, toka 2010 ja kolmas 2011. Olen 37v. Vähemmänhän noita lapsia olisi, jos esikoista ei olisi maailmassa... Vai meinaatko, että seuraavat menee rutiinilla (no tietyllä lailla kyllä).