Suomessa hoetaan Japanin ydinturmalla ei ole mitään vaikutuksia Suomeen
Aasiasta tuodaan kuitenkin paljon ruokaa Suomeen. Ollanko esim täysin varmoja, että esim tuolta lähimaista tuotu riisi on tulevaisuudessa aivan turvallista syötävää tai joku japanista tuleva ruoka. Olisi kiva saada joltain asiantuntijalta vastausta tuohon, eikä vain jotain vähättelevää naureskelua.
Kommentit (15)
Paha sanoa mitään kovin konkreettista, kun ei edes vielä tiedetä millainen turma lopulta on tai siitä tulee.
päivää sitten aloituksen samasta aiheesta, ja mulle naureskeltiin ja vittuiltiin. Minä olen ainakin kiinnostunut siitä mitä suuhuni laitan, tai ennen kaikkea siitä, mitä lasten suuhun laitetaan.
Kyllä se ydinsaaste johonkin laskeutuu, ja silloin sitä on alueen kaloissa/viljoissa/riiseissä ym.,mihin ikinä se saastepilvi sitten laskeutukin.
joo, olet aivan oikeassa siinä, että johonkin säteily laskeutuu ja sitä voi varastoitua kaloihin ja sieniin ja juu, jopa riisiinkin. Ei voida olla varmoja, etteikö näihin elintarvikkeisiin voisi kertyä laskeumaa.
Sen sijaan voidaan olla erittäin varmoja siitä,e ttä niitä elintarvikkeita, mihin laskeumaa kertyy, ei tule Suomeen markkinoille. Nimittäin tulli ja elintarvikevirasto tarkkailevat tuontielintarvikkeiden (ja kotimaistenkin) säteilyarvoja jo nyt. Jos säteilee liikaa, ei pääse myyntiin. Ja kotimaassa puhutaan kaakkois-Suomen sienien ja kalojen cesium-pitoisuuksista vieläkin Tshernobylin jäljiltä. Niitä mitataan koko ajan, mutta myyntiluvat on jo kauan sitten palautettu.
Nimittäin tulli ja elintarvikevirasto tarkkailevat tuontielintarvikkeiden (ja kotimaistenkin) säteilyarvoja jo nyt. Jos säteilee liikaa, ei pääse myyntiin. Ja kotimaassa puhutaan kaakkois-Suomen sienien ja kalojen cesium-pitoisuuksista vieläkin Tshernobylin jäljiltä. Niitä mitataan koko ajan, mutta myyntiluvat on jo kauan sitten palautettu.
[/quote]
Kiitos sulle! :)
t. nro4 (muistaakseni)
Minä en ainakaan uskalla ostaa riisiä. Miten nämä Japanilaiset ravintolat pärjäävät?
Voihan jossakin vaiheessa tula suositus, että tietyillä alueilla tuotettua ruokaa ei syötäisi. So?
joo, olet aivan oikeassa siinä, että johonkin säteily laskeutuu ja sitä voi varastoitua kaloihin ja sieniin ja juu, jopa riisiinkin. Ei voida olla varmoja, etteikö näihin elintarvikkeisiin voisi kertyä laskeumaa.
Sen sijaan voidaan olla erittäin varmoja siitä,e ttä niitä elintarvikkeita, mihin laskeumaa kertyy, ei tule Suomeen markkinoille. Nimittäin tulli ja elintarvikevirasto tarkkailevat tuontielintarvikkeiden (ja kotimaistenkin) säteilyarvoja jo nyt. Jos säteilee liikaa, ei pääse myyntiin. Ja kotimaassa puhutaan kaakkois-Suomen sienien ja kalojen cesium-pitoisuuksista vieläkin Tshernobylin jäljiltä. Niitä mitataan koko ajan, mutta myyntiluvat on jo kauan sitten palautettu.
jos luvat on palautettu, mutta
"Myytävät luonnontuotteet saavat suosituksen mukaan sisältää cesiumia korkeintaan 600 becquerelia kiloa kohti. Rajan ylitti Päijät-Hämeessä kolme sieninäytettä viidestä. Yksi Asikkalasta kerätty kangasrousku nosti mittarin 1 500 becquereliin."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3%A4meen+sienet+…
Joka tapauksessa kuollaan joku päivä. Kuolemanpelko johtuu siitä että suhteet yläkertaan ei ole kunnossa. Kädet ristiin ja raamattua lukemaan, nih.
Ei ne japonaisraflat kaikkea kamaa sieltä Japanista tänne rahtaa.
kun ei Japanissa edes ole sattunut mitään ydinturmaa!
Sitäpaitsi koska viimeksi muistat syöneesi japanilaista riisiä? Japanissa on VÄHÄN muunlaiset elinkeinot, mutta sitähän ei voi tietää jos koulutus tyssäsi neloseen peruskoulun ysiluokalla.
Kuten aikaisemmin joku jo sanoikin, niin Suomeen tuotavien elintarvikkeiden radioaktiivisuutta mitataan. Jos tiedetään, että jollain alueella on ollut säteilylaskeumia, niin näiltä alueilta tuotavia elintarvikkeita tutkitaan tavallista tarkemmin.
Olen itse ollut Tshernobylin jälkeen mukana projektissa, jossa mitattiin Suomessa tuotettujen elintarvikkeiden radioaktiivisuutta vientiä varten.
mutta käyttävät viljelemänsä riisin pääasiassa omassa maassaan.
Toki sitä Suomestakin saa, ainakin erikoisliikkeistä sellaisenaan ja pitkälle jalostetuissa tuotteissa myös ihan marketeistakin löytää.
Riisi on sitä paitsi aivan turhaa.Kotimaasta saa perunaa ja juureksia