Miksi kiukuttelevalle lapselle ei saa sanoa että "heihei, äiti lähtee nyt"?

ole mitään hyötyä, jos uhkailee jättävänsä lapsen kiukkuamaan ja lähtevänsä itse pois paikalta. Meillä on ollut niin itsepäisiä lapsia, että he eivät yksinkertaisesti ole välittäneet vähääkään, vaikka äiti olisi lähtenyt. (Testattu on...)



Ainoa vaihtoehto on siis kaapata kiukkuava lapsi kainaloon ja viedä hänet mukaansa. Tai jos on rattaat mukana, niin lapsen voi köyttää niihin.

Lapsetkin ovat erilaisia.



Luulisin, että ihan pienelle lapselle voikin helpommin tulla trauma tuosta. Mutta jo noin 4-vuotias voi pitää sitä vain vitsinä ja ajatella, että osaanhan minä yksinkin kulkea kaupungilla. Ainakin oma 4-vuotiaani oli semmoinen, joten mitkään heihei-uhkailut eivät auttaneet.



Itsestäni muistan, että näin lapsena monesti painajaisia siitä tilanteesta. Äitini sanoo, että heihei, jos et kulje lujempaa, mun pitää jättää sut tänne. Ja siinä unessä yritän juosta, mutta äiti vain loittonee ja kääntyy hymyillen vilkuttamaan häipyessään saavuttamattomiin.



Mutta kuten sanottu, kaikki lapset eivät ole yhtä herkkiä.

nähnyt tilannetta, jossa tuo toimisi...



Itse pyrin ylipäätään välttämään uhkauksia, joita en kuitenkaan aio toteuttaa. Saatan kyllä sanoa, että nyt pitää lähteä ja kävellä itse eteenpäin. Jos lapsi ei lähde perään, niin palaan takaisin ja sanon, ettei hän voi jäädä sinne yksin. Jos ei edelleenkään vaikutusta, niin kannan lapsen.



Kotioloissa saatan sanoa, esim. että äiti on nyt niin väsynyt, että menee yksin nukkumaan, jos sinä et vielä tule. Tuon uhkauksen pystyn myös toteuttamaan. Ja tähän asti lapsi on poikkeuksetta hetken päästä tullut perässä: "Minäkin tulen! Minäkin haluan tulla nukkumaan" XD.

Kun se on henkistä väkivaltaakin!

Kait se jotain turvattomuutta aiheuttaa ja perusluottamusta horjuttaa.



Kyllä mä itse ainakin sanon ihan asiallisesti ja ystävällisesti kiukkupussille jossain tilanteessa, jossa oikeasti täytyy päästä etenemään, että nyt äidin ainakin täytyy mennä, tuletko mukaan? Ja jos kiukkuaa, niin sanon, että hei hei, äiti kyllä menee nyt.



Sieltä ne aina on mukaan lähteneet.

jos et ole kunnolla/ tule perässä niin jäät sitten tänne.

Sillälailla ei saa sanoa, että lähden nyt,

jätän sut tänne jos kiukuttelet.

Lapsella pitää olla oma valinta tohon, että tuleeko mukaan vai ei.

onko tarkoitus opettaa lapselle, että kiukuttelulla saa tahtonsa lävitse?

Vai onko parempi karata niin ettei lapsi näe? En ymmärrä?

Saattaa jäädä paniikki-itkemään paikalleen. Kun haen hänet, iktee ja roikkuu minussa aivan hädissään. Ennen vain huolestui, mutta minun ja isänsä eron jälkeen olen muutaman kerran sortunut tuohon ja reaktioista päätellen voisi hyvin kutsua henkisesti väkivallaksi.



Ja muutenkin, tuossahan sanotaan lapselle "ellet tottele, äiti jättää sinut". Minusta kauheaa ja osaan hävetä itsekin jos siihen sorrun.

heihei=jättää hyvästit lapselle, lähteä lapsen kanssa eri suuntiin

ja niinhän ei kuitenkaan tapahdu, sillä et voi jättää lasta

ja mitään sellaista uhkailua mitä et syystä tai toisesta voi toteuttaa, et voi myöskään käyttää

näin minä näen asian :)

jos et ole kunnolla/ tule perässä niin jäät sitten tänne.

Sillälailla ei saa sanoa, että lähden nyt,

jätän sut tänne jos kiukuttelet.

Lapsella pitää olla oma valinta tohon, että tuleeko mukaan vai ei.

Kiitos rautalangasta! Ihmettelinkin että mitä pahaa käyttämässäni tavassa oli, mutta se olikin ihan luovaa ja hyväksyttävää ongelmanratkaisua.

ap

eikä ole mitään traumoja jäänyt. Mistä hattarasta nykyajan lapset on muka tehty...

ja jos toteutat tämän "minä lähden" ja kuljet vähän matkaa tietäen että kyllä se lapsi sieltä perässä tulee niin se on kyllä henkistä väkivaltaa. lapsi saattaa ihan oikeasti alkaa pelkäämään että äiti katoaa ja hän jää yksin.

kahdelle lapselle. Ja yksi oli sitä mieltä (jo 2-vuotiaana vieraassa paikassa), että "hei hei, kyllä sä voit mennä, kyllä mä osaan täältä kotiin/mummolaan itsekin" :D

Varsinkin sellainen itkuinen alle kaksivuotias, joka jätetään yksin hätääntyneenä keskellä kauppakeskusta. Lapsi oppii, ettei saa olla vihainen eikä nälkäinen edes klo 20:30 äidin shoppaillessa vaan jos näyttää tunteensa äiti kilahtaa ja lähtee pois. Yht'äkkiä ympärillä näkyy vain vieraiden ihmisten lukemattomia polvia eikä äidistä jälkeäkään. Katto on jossakin taivaan korkeudella, taustalla pauhaa rokki, ihmishälinää, minuutit kuluu eikä äitiä näy (äiti on 20 metrin päässä, muttei lapsi sitä näe). Viimeinen vieras täti pysähtyy lohduttamaan. Sitten äiti tulee tomerana takaisin, kyllä minä osaan kasvattaa penskaani.



Lapsi kokee turvattomuutta ja taatusti tämä kokemus jää sinne traumapurkkiin joka poksahtaa sitten täyttyessään jonakin päivänä - jos uhkailu on vanhemman säännöllinen kasvatusmetodi. Sitten murrosikäinen teini kilahtaa, ottaa ja lähtee vuorostaan - vähän pidemmälle kuin 20 metrin päähän. Omaa lääkettä mutsille, siinähän olet huolissasi mistä katuojasta löydyn.

eikä ole mitään traumoja jäänyt. Mistä hattarasta nykyajan lapset on muka tehty...

Alkaa jo mennä vähän liian pitkälle tämä pumpulikäsittely. Kaikki muu kuin lässyttäminen ja curling on henkistä väkivaltaa ja lapsi parka saa traumoja ja kasvaa ihan kieroon.

Varsinkin sellainen itkuinen alle kaksivuotias, joka jätetään yksin hätääntyneenä keskellä kauppakeskusta. Lapsi oppii, ettei saa olla vihainen eikä nälkäinen edes klo 20:30 äidin shoppaillessa vaan jos näyttää tunteensa äiti kilahtaa ja lähtee pois. Yht'äkkiä ympärillä näkyy vain vieraiden ihmisten lukemattomia polvia eikä äidistä jälkeäkään. Katto on jossakin taivaan korkeudella, taustalla pauhaa rokki, ihmishälinää, minuutit kuluu eikä äitiä näy (äiti on 20 metrin päässä, muttei lapsi sitä näe). Viimeinen vieras täti pysähtyy lohduttamaan. Sitten äiti tulee tomerana takaisin, kyllä minä osaan kasvattaa penskaani.

Lapsi kokee turvattomuutta ja taatusti tämä kokemus jää sinne traumapurkkiin joka poksahtaa sitten täyttyessään jonakin päivänä - jos uhkailu on vanhemman säännöllinen kasvatusmetodi. Sitten murrosikäinen teini kilahtaa, ottaa ja lähtee vuorostaan - vähän pidemmälle kuin 20 metrin päähän. Omaa lääkettä mutsille, siinähän olet huolissasi mistä katuojasta löydyn.

Ihan totta, relatkaa vähän.

Kyllä mä mun 5-vuotiaalle sanonkin, että minä menen, tule mukaan tai jää siihen huutamaan. Aina on tullut kun huomannut että jatkan matkaa. 2-vuotiaalle en noin sanoisi.

Ei se ole se yksi trauma. Usein näiden lasten vanhemmat toistavat näitä "ei tästä mitään traumaa voi tulla" -metodeja eri kohdissa kasvatusta. Kyllä sitä nyt voi "voi elämöidä". Sitä niittää mitä kylvää.



Tuo kuvaamani tilanne tapahtui muutama päivä sitten enkä ole ainoa vanhempi, joka jäi suu auki katsomaan kun äitimatroona jätti 1,5-vuotiaansa keskelle ihmisvilinää ja marssi pois. Lapsi itki lohduttomasti ennen kuin yksi meistä meni lohduttamaan. Tuon ikäinen ei tajua, että se äiti vaan uhkailee, että kyllä se palaa. Lapsen mieleen jää muistijälki: kun teen näin äiti jättää. Äiti varmasti ajatteli, että parempi näin kuin että alan muksia lasta tässä julkisesti, kotonahan voi tehdä mitä vaan kun kukaan ei näe.

Lähdit pois, kun lapsi halusi lainata DVD-levyjä?

Ei se ole se yksi trauma. Usein näiden lasten vanhemmat toistavat näitä "ei tästä mitään traumaa voi tulla" -metodeja eri kohdissa kasvatusta. Kyllä sitä nyt voi "voi elämöidä". Sitä niittää mitä kylvää.

Tuo kuvaamani tilanne tapahtui muutama päivä sitten enkä ole ainoa vanhempi, joka jäi suu auki katsomaan kun äitimatroona jätti 1,5-vuotiaansa keskelle ihmisvilinää ja marssi pois. Lapsi itki lohduttomasti ennen kuin yksi meistä meni lohduttamaan. Tuon ikäinen ei tajua, että se äiti vaan uhkailee, että kyllä se palaa. Lapsen mieleen jää muistijälki: kun teen näin äiti jättää. Äiti varmasti ajatteli, että parempi näin kuin että alan muksia lasta tässä julkisesti, kotonahan voi tehdä mitä vaan kun kukaan ei näe.

varsinkin, kun lapsen kiukku ja itkuisuus tuohon kellonaikaan ovat varmasti johtuneet väsymyksestä ja/tai nälästä ja vanhempi olisi voinut aikuisena ne ennakoida ja hoitaa shoppailunsa parempaan aikaan.

Minustakin kaksivuotias on vielä liian pieni ymmärtämään tuollaista, vaikka asian esittäisi niin, että "minä lähden nyt, tule mukaan, jos haluat", eikä niin, että "jos et nyt ole kunnolla, niin jätän sut tänne". Minusta se kaksivuotias on parempi napata kainaloon/syliin, kuin jäädä vääntämään hänen kanssaan asiasta, sillä vaikka kaksivuotias ymmärtää ja usein puhuukin jo paljon, niin valinnan "pakko" muutenkin stressaavassa tilanteessa (esim. kun alkaa kaupassa syystä tai toisesta kiukuttaa) aiheuttaa lapsessa vain lisää hämmennystä. Ja mikä ihmeen synti se on lohduttaa kiukuttelevaa pikku-uhmailijaa uhkailemisen sijaan, en kerta kaikkiaan ymmärrä. Isompaakaan lasta en uhkailisi mihinkään jättämisellä.