AJAtteletko että ONNEKSI ei enää tartte olla raskaana tai synnyttää?

ajattelin noin. Vaikka kaikki meni hyvin ja olin valtavan iloinen vauvastamme. Sitten mieli muuttui parin kuukauden kohdalla. Ymmärsin, että meillä ei ole mitään syytä olla yrittämättä toista lasta, ja saattaisin katkerasti katua mahdollisuuden menetystä myöhemmin.



Nyt odotamme toista lasta kesäkuussa. Esikoinen vasta 9 kk.



Olen voinut hyvin ja raskaus ei vielä (18 viikkoa) tunnu juurikaan.



Aivan viimeinen viikko odotuksesta oli viimeksi melkoisen rasittava. Tietysti vaivoja oli pitkin raskautta monenlaisia, mutta kyllä raskaus meni aika helposti. Synnytys oli hieno kokemus. Olin luullut synnytystä kivuliaammaksi. Välilihan leikkauksesta toipuminen oli ehkä kaikista ikävintä koko jutussa. Toivottavasti sitä ei nyt tarvitse tehdä.



Imetystä odotan innolla, se oli ihanaa! Sellaista onnen tunnetta, kun pieni, vastasyntynyt vauva syö rinnalla, en ole ehkä koskaan elämässäni muulloin tuntenut.



Tunnen syvää kiitollisuutta, että todennäköisesti saamme vielä toisenkin vauvan.

Meillä on samanikäinen vauva ja on vielä imetyksellä.

ajattelin noin. Vaikka kaikki meni hyvin ja olin valtavan iloinen vauvastamme. Sitten mieli muuttui parin kuukauden kohdalla. Ymmärsin, että meillä ei ole mitään syytä olla yrittämättä toista lasta, ja saattaisin katkerasti katua mahdollisuuden menetystä myöhemmin. Nyt odotamme toista lasta kesäkuussa. Esikoinen vasta 9 kk. Olen voinut hyvin ja raskaus ei vielä (18 viikkoa) tunnu juurikaan. Aivan viimeinen viikko odotuksesta oli viimeksi melkoisen rasittava. Tietysti vaivoja oli pitkin raskautta monenlaisia, mutta kyllä raskaus meni aika helposti. Synnytys oli hieno kokemus. Olin luullut synnytystä kivuliaammaksi. Välilihan leikkauksesta toipuminen oli ehkä kaikista ikävintä koko jutussa. Toivottavasti sitä ei nyt tarvitse tehdä. Imetystä odotan innolla, se oli ihanaa! Sellaista onnen tunnetta, kun pieni, vastasyntynyt vauva syö rinnalla, en ole ehkä koskaan elämässäni muulloin tuntenut. Tunnen syvää kiitollisuutta, että todennäköisesti saamme vielä toisenkin vauvan.

Meillä on samanikäinen vauva ja on vielä imetyksellä.

ajattelin noin. Vaikka kaikki meni hyvin ja olin valtavan iloinen vauvastamme. Sitten mieli muuttui parin kuukauden kohdalla. Ymmärsin, että meillä ei ole mitään syytä olla yrittämättä toista lasta, ja saattaisin katkerasti katua mahdollisuuden menetystä myöhemmin. Nyt odotamme toista lasta kesäkuussa. Esikoinen vasta 9 kk. Olen voinut hyvin ja raskaus ei vielä (18 viikkoa) tunnu juurikaan. Aivan viimeinen viikko odotuksesta oli viimeksi melkoisen rasittava. Tietysti vaivoja oli pitkin raskautta monenlaisia, mutta kyllä raskaus meni aika helposti. Synnytys oli hieno kokemus. Olin luullut synnytystä kivuliaammaksi. Välilihan leikkauksesta toipuminen oli ehkä kaikista ikävintä koko jutussa. Toivottavasti sitä ei nyt tarvitse tehdä. Imetystä odotan innolla, se oli ihanaa! Sellaista onnen tunnetta, kun pieni, vastasyntynyt vauva syö rinnalla, en ole ehkä koskaan elämässäni muulloin tuntenut. Tunnen syvää kiitollisuutta, että todennäköisesti saamme vielä toisenkin vauvan.

Katsos kun tämä mamma on raskaana, ei silloin enää esikoista imetellä.

Minulla kolme lasta ja nuorinkin kohta 5v ja todellakin olen iloinen, että kohta meidän perheessä koittaa VAPAUS! Voin jo jättää kaikki kolme pieniksi hetkiksi yksinään esim.



Totta puhuakseni säälin esim. miehen siskoa joka nyt odottaa toista lastaan ja ajattelen, että voi onneksi EN ole samassa tilanteessa enää! Ajattelen myös miten paljon hänellä on kokematta kun nyt vasta saa toisen lapsensa = paljon huolta ja murhetta yösyötöistä, sisarusten välisistä riidoista, parisuhdekriisistä (hänellä meneväinen mies) jne.



Minusta elämän paras hetki on NYT kun lapset ovat jo sen verran omatoimisia että voin päästää heidät silmistäni. Lisäksi heistä on oikeasti jo seuraa kun vanhemmatkin ovat kouluikäisiä:).

Synnytys nyt vielä menisi, ja imetys oli musta suorastaan kivaa, mutta raskausajat olivat kammottavia.



Heti kun kuopus oli saatu ulos, ei ollut varmaan vielä napanuoraakaan ehditty katkaista, mun suustani pääsi että "luojan kiitos mun ei enää koskaan tarvitse olla raskaana".

OIs ihanaa saada lisää lapsia mut ei mulla ole rahaa elättää kuin yksi. =( Ehkä sit ens elämässä olis sellanen elämäntilanne et saisin synnyttää monta lasta jotka voisin vielä kasvattaa kotona.Noh,unelmansa kullakin.Jotkut haaveilee ulkomaanmatkoista,autoista jne.mä antasin elämäni loppupäästä vuosia jos olisi varaa olla menemättä töihin kun vanhempainvapaa loppuu.

Lapset on jo isoja ja nyt on aikaa itselle, rakkaalle avopuolisolle ja suhteelle :). En voi ymmärtää naisia, joiden elämän tarkoitus on lisääntyminen ja aina pitää olla vauva tai taapero helmoissa. Ja sitten valitetaan väsymystä!

Kolme lasta tehty, nuorinkin jo ihanan omatoiminen 5v. Viimeisen vuoden ajan olen ollut todella onnellinen, että olemme jo päässeet tähän vaiheeseen.



Minulla oli ihan mukavat raskausajat ja helpohkot (jos niin voidaan sanoa) synnytykset, mutta 3 x se koko rumba riitti minulla todella ja kiitos ei enää. Olen 34v ja on ihanaa kun on aikaa omallekin elämälle ja lastenkin kanssa voi puuhastella jo yhdessä muutakin kuin hiekkakakun rakentamista.

Ihanaa, että se aika elämästä on ohi!

Onneksi on viimeinen. Voin kohtuuhyvin raskausajan eikä vauvoissakaan valittamista, mutta kaipaan takaisin töihin ja "ihmisten ilmoille" jo nyt. Liika on liikaa.

neljä lasta ja 47 vuotta- onneksi jälkikasvukaan ei nyt juuri ole lisääntymässä, saa vetää henkeä ennen mummoilua

olla raskaana ja vaikka synnyttää kerran kuussa, kunhan joku hoitaisi yöheräilyt, imetykset ja sen perässä juoksemisen tuohon 6v ikään saakka ;)Eli meille ei tule enää yhtään, hyvä näin.

Mutta en missään nimessä haluaisi enää vauvaa, taaperoa tai yhtään isompaakaan.

mutta en todellakaan halua enää olla raskaana. Synnyttäminen ja vauva aikaikn vielä menisivät, mutta se raskaus on niin piiiitkääää ja raskas.

mutta tämän kolmannen jälkeen en enää halua kokea samaa uudestaan. Tämä raskaus on ollut rankka ja melkein puolet on vielä jäljellä.. synnytyksen ja imetyksen ja vauva-ajan koen vielä mielelläni kerran uudestaan mutta sen jälkeen meidän perheen pikkuvauva-ajat on takana.

Mun synnytykset ovat olleet tyyliin: käydä pierasemassa sairaalassa. Uskomatonta mutta totta.

Tuntuu että en voi tätä edes sanoa ääneen kenellekkään.

Toinen juttu vielä että mulla ei ole yhdenkään raskauden aikana ollut edes huono olo.

sitten kun lapset on sen ikäisiä että ei tarvi vaippoja ja ovat jo "isoja" joiden kanssa pystyy touhuamaan ja matkustamaan niin voisin ottaa takas;)

Meillä 5 lasta ja eiköhän nämä riitä. Nuori kun olen vielä niin en uskalla varmaksi sanoa lopullista:)

olla raskaana ja vaikka synnyttää kerran kuussa, kunhan joku hoitaisi yöheräilyt, imetykset ja sen perässä juoksemisen tuohon 6v ikään saakka ;)Eli meille ei tule enää yhtään, hyvä näin.

neljä lasta ja 47 vuotta- onneksi jälkikasvukaan ei nyt juuri ole lisääntymässä, saa vetää henkeä ennen mummoilua

Ikää 43 v, kolme omaa, kaksi bonuslasta ja murkkujen kanssa taistellessa toivon, että hoitavat ehkäisyn sitten joskus huolellisesti, koska en todellakaan halua mummiksi vielä vaan nimenomaan v e t ä ä h e n k e ä :-D

Ihanaa, mutta väsyttävää aikaa...

En haluaisi olla raskaana, en synnyttää enkä imettää. Nyt toinen kerta menossa. Taaperoikäisiä ja sitä vanhempia voisin hoitaa neljä.

mutta olen raskaana, koska haluan ja haluamme lapsen. En ole myöskään mikään vauvaihminen, mutta se on onneksi lyhyt aika, sitten saakin hoitaa pientä taaperoa (jotka on ihan mahtavia), leikki-ikäistä, eskaria, koululaista, teiniä...

Kaksi lasta (4- ja 7-v.) ja elämä on oikeasti jo heidän kanssaan helppoa. Niin paljon jo pystytään yhdessä tekemään ja touhuamaan. Ei vauva-aikoinakaan kotona nökötetty, mutta kaikki on kuitenin niin paljon hankalampaa,jos perheessä on ihan pieni. Sitten ei enää käytäisi esim. koko perheen voimin laskettelemassa ja päivän ohjelma pitäisi suunnittella päiväunien mukaan. Ja yöheräämisiä en yhtään jaksaisi ja kaikki mahdolliset korvatulehduskierteet... Kuopus oli pienempänä todella huono nukkuja ja heräilee välillä vieläkin öisin.



Mutta sitten taas toisaalta on sellainen olo, että haluaisi vielä kokea raskauden (vaikka varsinkin toinen raskaus oli ihan kamala) ja vauva-ajan. Mies on kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että nämä kaksi riittävät meille, joten senkään puolesta meille ei varmasti sitä kolmatta tule.