Avoliitto vs. avioliitto

vaan on surullisen yleistä, että monet ovat valmiita tekemään lapsia ja ottamaan asuntolainan lähes kenen tahansa kanssa paremman puutteessa esim. vauvakuumeen takia, mutta sitten naimisiinmeno tuntuu liian isolta askeleelta. Mutta sitten jos Se Oikea tuleekin vastaan, niin naimisiin ovat heti valmiita.

Monet naiset ovat valmiita tekemään lapsia avoliittoon, koska uskovat että sitten mies suostuu helpommin myös menemään naimisiin. Mutta kun ei suostukaan, niin toki sitä selitellään itselle parhain päin että on se mies yhtä sitoutunut vaikka ei naimisiin suostukaan. Mies pääsee helpolla, kun TEKOSYYT uppoaa niin helposti naiseen.

on vähän vaikeaa keskustella järkevästi, jos toinen keksii vasta- argumentteja ihan päästään. En todellakaan usko, että "monet tekevät lapsia kenen kanssa tahansa, mutta avioliitto on liian suuri askel". Eihän siinä ole päätä eikä häntää eikä varmasti pidä paikkaansa. Varmastikin jotkut tekevät lapsia saadakseen miehen pysymään, ja jotkut miehet eivät halua mennä naimisiin, mutta yhtä lailla jotkut ihmiset tykkäävät tappaa toisia ihmisiä ja ryöstää pankkeja, kuitenkaan ei voi yleistää, että KAIKKI ihmiset toimisivat näin.

ja aloin odottaakin. Jätimme ehkäisyn pois yhteisestä sopimuksesta. Ja kas, minä tulinkin heti raskaaksi. Minusta asia oli ok.



Mutta mies olikin eri mieltä. Hän sanoi, että nyt mennään vihille, hän ei halua elää avoliitossa jos on lapsia.



Minulle oli aivan sama, joten kävimme maistraatissa raskauden puolivälissä.



Eli on niitä miehiäkin, jotka haluaa ehdottomasti naimisiin kun lapsia on tulossa. Ja naisia, joille olisi ollut aivan sama elää avoliitossakin.



Minulle elämä aviovaimona ei ole aiheuttanut suurempia kicsejä. Asia on edelleen aivan sama.

monille on kuitenkin henkisesti tosi iso asia se, että puoliso on valmis menemään naimisiin ja on valmis sitoutumaan koko elämän kestävään avioliittoon. Suurimmalle osalle avioliitto ei ole mikään pikku juttu. Siksihän niin monet epäröivät ja pelkäävät naimisiinmenoa, jos ovat epävarmoja suhteestaan, koska avioliitto tuntuisi liian isolle sitoumukselle.

Monille kumppanin kieltäytyminen naimisiinmenosta on niin iso loukkaus ja merkki suhteen keston epäröinnistä, että se laittaa epäilemään kumppanin halua sitoutua. Sillä miksi naimisiinmeno olisi niin kauhea asia oman rakkaan kanssa, jos kerta haluaa sitoutua?

Minullekin kysymys on, että miksi EI menisi naimisiin, jos haluaa toisen kanssa olla ja sitoutua.

Ihmiset liikkuvat niin eri piireissä Ymmärrän sinua varsin hyvin, että jossain lähiössä, missä on työttömiä ja muuten syrjäytyneitä paljon, ei avioliittoja harrasteta.

Haluan korostaa, että minä en suinkaan asu missään kämäsessä LÄHIÖSSÄ vaan YÖMAJASSA.

Tai no sieltä yömajastakin muutan kohta yhden veneen alle. Oma ranta, näkee auringonlaskun, kivat naapurit, luonnonläheinen ympäristö. Eiköhän tännekin jonkun aviomieheksi saa narrattua, jos kerran on onnistunut paremmissakin piireissä.

Minullekin kysymys on, että miksi EI menisi naimisiin, jos haluaa toisen kanssa olla ja sitoutua.

Koska avioliitto ei ole ainoa tapa elää yhdessä, joten moni tykkää valita toisin. Nykyisin se on mahdollista, joten jos se molemmille sopii, niin miksi ei?

Minullekin kysymys on, että miksi EI menisi naimisiin, jos haluaa toisen kanssa olla ja sitoutua.

eikös tässä monet ole jo vastanneet? Tiedän yhden, jonka mielestä avioliitto on keinotekoinen instituutio, ja häntä ärsyttää, että sellaista oletetaan kaikilta yhdessäolevilta pareilta, toiset taas ajattelee, että no mennään naimisiin sitten joskus, ja se vain jää (samaan tapaan kuin voi ajatella, että pitäisi tuo seinä maalata, mutta ei saa aikaiseksi, koska nykyinenkin seinä on ihan hyvän värinen) jne. Yhtä hyvin voi kysyä, että miksi mennä naimisiin. Lakiasiat voi hoitaa muutenkin. Koska oikeasti avioliitolla ei ole yleisesti ottaen nykyisin mitään merkitystä, yksilölle se voi meinata, että nyt tuo mies on mun kanssa ikuisesti, mutta sekin on vain toive, ei fakta.

tässä maailmassa voi valita tuon kaiken rakkaansa kanssa. Voi mennä naimisiin rakkaansa kanssa halusta sitoutua juuri häneen loppuelämäkseen, rakkaudesta, riippumatta siitä saako lapsia tai asuntolainaa. Sellaiseen suhteeseen, jossa sitoutuminen on tapahtunut puolisoiden välisestä rakkaudesta ja keskinäisestä halusta sitoutua loppuelämäkseen riippumatta mistään ulkoisesta, sillä sydämestä ja omasta tahdostahan siihen avioliittoon sitoudutaan, on hyvä sitten lasten tulla ja ottaa se asuntolaina.

Meillä on kaikki tosi hyvin, ollaan rakastuneita ja naimisissa, meillä on yhteinen ihana asunto (siis laina, jota maksellaan kuukausittain). Ainoa mikä puuttuu on se lapsi. Mun mielestä meillä olisi kaikki hyvin, mutta kaikki ulkopuoliset on nyt viime aikoina ruvenneet painostamaan lapsen tekoon ja nyt saaneet miehenkin kiinnostumaan asiasta. Ja minä taas en haluaisi lasta, lainkaan. En tiedä, mikä on, kaikki aina sanoo että naiset haluaa lapsen, mutta itseltäni puuttuu vauvakuume kokonaan. Ärsyttävää kuunnella jatkuvasti, miten ei olla oikea perhe eikä voida olla aidosti onnellisia ("ettehän te VOI tietää, millaista se on" jne)

Että ei se aina niin ole, että avioliitto ja asunto hankitaan lasten hankintaa varten.

Minullekin kysymys on, että miksi EI menisi naimisiin, jos haluaa toisen kanssa olla ja sitoutua.

Koska avioliitto ei ole ainoa tapa elää yhdessä, joten moni tykkää valita toisin. Nykyisin se on mahdollista, joten jos se molemmille sopii, niin miksi ei?

Mun mielestä, ihan suoraan sanoen, periaatekysymys sopii varsin huonosti parisuhteen edellytysten luomisen perusteeksi. Varsinkin, jos ja kun niitä edellytyksiä ollaan kuitenkin vailla; ne pitäisi vaan saada ilman naimisiinmenoa.

Mulle oli asiaan varsin neutrraali kanta ennen näitä muutamaa keskusteluketjua. Nyt alkaa tuntua siltä, että argumentit avoliiton peremmuudesta ovat kuin ovatkin aika hataralla pohjalla, aivan yhtä hararalla kuin avopuolisoiden turvakin.

lasten hankinnasta. On hulluutta kuvitella, että ihmiset arvottaisi asioita niin, että jonkun kanssa voi tehdä lapsia ja asua monta vuosikymmentä, mutta joku NAIMISIINMENO onkin jo ihan eri juttu. Käsität tämän kyllä jos järjellä ajattelet. Mieti nyt vaikka että miten avioituminen konkreettisesti muutti arkeanne, ja vertaa sitä siihen muutokseen, mitä yhteenmuutto tai lastenhankinta teki.

kaikki ihmiset tämän tietää, ei kukaan täällä oikeasti ajattele, että "vain työttömät on avoliitossa" tai "avioliitto on paljon isompi askel kuin lapset tai yhteinen elämä"

Ihmiset yrittävät täällä vain provosoida muita hermostumaan esittämällä tyhmää. Sinänsä harmi, ettei täällä voi keskustella järkevästi näköjään tästäkään aiheesta. Onhan se välillä viihdyttävää vääntää väittelyä, vaikka tietäisikin, ettei toinen ole ihan tosissaan, mutta tämän aiheen osalta ne "argumentit" ovat menneet niin absurdeiksi, ettei sekään enää huvita.

Yksi ainoa argumentti täältä onkin puuttunut, ja se on se, että "avoliitto on syntiä ja siitä joutuu helvettiin" :D

ihmetyttää miten jotkut kokevat naimisiinmenon oman rakkaansa kanssa niin ahdistavana asiana, että he vastustavat naimisiinmenoa niin kovasti ikäänkuin se olisi viimeinen teko mihin he elämässään olisivat valmiita ja ennemmin vaikka kuolisivat. Kärjistetysti sanoen.



En ymmärrä miten avioituminen rakkaansa kanssa voisi olla aivan äärimmäisen kamalaa jollekin joka rakastaa kumppaniaan. Voiko silloin olla kyse todellisesta rakkaudesta?

Eli siis periaatekysymys?

Mun mielestä, ihan suoraan sanoen, periaatekysymys sopii varsin huonosti parisuhteen edellytysten luomisen perusteeksi. Varsinkin, jos ja kun niitä edellytyksiä ollaan kuitenkin vailla; ne pitäisi vaan saada ilman naimisiinmenoa.

Miksi periaate tai oma mieltymys olisi huono perustelu? Ja mitä ovat mielestäsi ne parisuhteet EDELLYTYKSET, jotka tulevat nimenomaan avioliiton kautta? Jokainen parisuhdehan voi perustua oikeastaan ihan mihin vaan - jos suhde on sellainen, jossa henkilöt ovat onnellisia, niin silloinhan se on hyvä. Moni varmasti silti kokee, että parisuhteen edellytykset ovat rakkauden lisäksi yhteenkuuluvuuden tunne, halu elää yhdessä, yhteiselämän sujuvuus, yhteensopivat ajattelutavat ja arvomaailma. Ja ne ovat samat oltiin avio- tai avoliitossa.

Mulle oli asiaan varsin neutrraali kanta ennen näitä muutamaa keskusteluketjua. Nyt alkaa tuntua siltä, että argumentit avoliiton peremmuudesta ovat kuin ovatkin aika hataralla pohjalla, aivan yhtä hararalla kuin avopuolisoiden turvakin.

Ei kai tässä ole syytäkään väitellä siitä, kumpi on PAREMPI? Eihän sellaista vastausta ole mahdollista löytää. Se, kumpi on sopivampi, riippuu ihan siitä, mitä pariskunta haluaa. Jokainen eläköön, kuten itse haluaa, ei niinkuin yleinen normi tai yhteisö edellyttää.

ihmetyttää miten jotkut kokevat naimisiinmenon oman rakkaansa kanssa niin ahdistavana asiana, että he vastustavat naimisiinmenoa niin kovasti ikäänkuin se olisi viimeinen teko mihin he elämässään olisivat valmiita ja ennemmin vaikka kuolisivat. Kärjistetysti sanoen.

En ymmärrä miten avioituminen rakkaansa kanssa voisi olla aivan äärimmäisen kamalaa jollekin joka rakastaa kumppaniaan. Voiko silloin olla kyse todellisesta rakkaudesta?

ette osaa erottaa toisistaan periaatteita ja ihmissuhteita? Jos avioitumista vastustaa periaatteen vuoksi, niin sitä vastustetaan, vaikka ei olisi parisuhdettakaan ja ihan kaikkien kanssa. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Ketään ei länsimaissa pakoteta olemaan kenenkään kanssa, joten jos sitoutuminen ahdistaa niin sitä voi olla ihan hyvin ikänsä sinkkuna. Jos sitoutuminen ei ahdista, niin sitten voi seurustella ja muuttaa yhteen. Kaikki kyllä tietävät itse, johtuuko avioimattomuus siitä, että epäroi valintaansa, vai jostain muusta. Ja kukaan ei ole sanonut, että avoliitto olisi parempi kuin avio-, on vain sanottu, että se ei ole aina niin, että naisparka ei saa miestään kirristetyksi naimisiin.

onkin mennyt naimisiin. Ja on sitten todennut, että nyt tuntui, että kohtasin sen oikean.

Itsekin toimin näin:)

ihmetyttää miten jotkut kokevat naimisiinmenon oman rakkaansa kanssa niin ahdistavana asiana, että he vastustavat naimisiinmenoa niin kovasti ikäänkuin se olisi viimeinen teko mihin he elämässään olisivat valmiita ja ennemmin vaikka kuolisivat. Kärjistetysti sanoen.

En ymmärrä miten avioituminen rakkaansa kanssa voisi olla aivan äärimmäisen kamalaa jollekin joka rakastaa kumppaniaan. Voiko silloin olla kyse todellisesta rakkaudesta?

ette osaa erottaa toisistaan periaatteita ja ihmissuhteita? Jos avioitumista vastustaa periaatteen vuoksi, niin sitä vastustetaan, vaikka ei olisi parisuhdettakaan ja ihan kaikkien kanssa. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Ketään ei länsimaissa pakoteta olemaan kenenkään kanssa, joten jos sitoutuminen ahdistaa niin sitä voi olla ihan hyvin ikänsä sinkkuna. Jos sitoutuminen ei ahdista, niin sitten voi seurustella ja muuttaa yhteen. Kaikki kyllä tietävät itse, johtuuko avioimattomuus siitä, että epäroi valintaansa, vai jostain muusta. Ja kukaan ei ole sanonut, että avoliitto olisi parempi kuin avio-, on vain sanottu, että se ei ole aina niin, että naisparka ei saa miestään kirristetyksi naimisiin.

ja tosiaan, parisuhde ja sen edellytykset eivät suinkaan ala vasta avioliitosta. Ilmeisesti jotkut sitten viettävät vapaata sinkkuelämää avioitumiseen asti, vaikka jo eläisi toisen kanssa, mutta hei, kun ei olla naimisissa, niin voi paneskella ihan vapaasti kaikkia vastaantulijoita. Jonkun mielestähn yhdessä asuva, mutta avioitumaton pari ovat vain kämppiksiä. Hänellä on minusta outo käsitys sitoutumisesta mutta kukin tyylillään. Naimisiinmeno ei muuta parisuhteessa yhtään mitään, jos se ei kummallekaan osapuolelle merkkaa muuta kuin nimeä paperissa ja parempaa taloudellista turvaa. Eli ei tee parisuhteesta sen huonompaa tai parempaa tai luo mitään edellytyksiä.

onkin mennyt naimisiin. Ja on sitten todennut, että nyt tuntui, että kohtasin sen oikean.

Itsekin toimin näin:)

tähän mennessä yksi, eli sinä.

Olimme niin radikaaleja ja kiihkeitä nuorina. Vastustimme avoliittoa ja vannoimme, ettemme ikinä mene naimisiin ja sellaista hapatusta kannata.

Hassua, että vuosikymmenien varrella melkein kaikki ovat menneet naimisiin kun on tullut vastaan sellainen ihminen, että mielipide on muuttunut.

Joskus olemme muistelleet nuoruutta ja todenneet, että hyvä se oli avoliittoa kannattaa kun ei kukaan ollut vielä niin tärkeä.

onkin mennyt naimisiin. Ja on sitten todennut, että nyt tuntui, että kohtasin sen oikean.

Itsekin toimin näin:)

tähän mennessä yksi, eli sinä.

mä en ainakaan sen enempää kannata avoliittoa tai avioliitoa. Siis että en vastusta kumpaakaan parisuhdemuotoa. Mulle ne vaan ovat yhdenvertaisia siinä mielessä, että avioituminen ei takaa sen pitempää ja kestävämpää parisuhdetta kuin avoliittokaan. Ihanne olisi tietty, että olisi yhden ja saman ihmisen kanssa onnellisesti koko elämän, mutta sitä tilaa ei saa pelkällä avioitumisella, ja voi taas saada yhtä hyvin avioitumatta. Onhan se eri juttu, jos nainen kärttää miestä naimisiin ja tämä ei suostu siksi, että ei ole varma naisesta, mutta pointti onkin että tämä ei ole se ainoa syy olla menemättä naimisiin. Eroaminen on nykyään niin helppoa ja hyväksyttyä, että minun silmissäni naimisiinmeno ei merkkaa yhtään mitään. Voin kyllä mennä joskus naimisiin, mutta en kuvittele, että se tekisi parisuhteesta onnellisemman tai kestävämmän. Valitettavasti se on näin. Haluaisin edelleen vastauksen kysymykseen, olisitteko te tai miehenne menneet naimisiin, jos avioerosta saisikin jonkin rangaistuksen, esim. useiden satojen tuhansien eurojen sakot? Olisitteko silloinkin uskaltaneet luvata olla lopun ikää yhdessä, toisin kuin nyt, kun lupaus on vain sanahelinää?



Nimittäin toki se lupaus monella sillä hetkellä on tarkoitus pitää (tosin tälläkin palstalla on monia, jotka menivät naimisiin vain koska se kuuluu asiaan ja hommaavat sitten myöhemmin rakastajan) mutta kyllähän kaikki tietävät, että ei se oikeasti mitään merkkaa.

paikkakunnittain. Esimerkiksi Espoossa seuranta on todella tarkkaa, lapsilla on oltava uskottu mies ja edunvalvoja vaatii selontekoja paitsi rahojen kulutuksesta (saako lapselle kustantaa kielikurssin, harrastuksia...) myös investointipäätöksistä. Kun valvoja alkoi tivata, olisko kannattanut vaihtaa osakkeiden x sijasta osakkeisiin y, kun niiden tuotto on just nyt parempi, ystäväni poltti päreensä.

minäkin suosittelisin avioliittoa. Niin kuin joku aikaisemmin sanoi, niin puolison kuollessa tilanne on aviopuolisolle helpompi. Juttelin kerran 5 lapsen äidin kanssa, hänen miehensä oli kuollut, kun kaksi pienintä olivat alle kouluikäisiä.He eivät olleet olleet naimisissa ja hänkin joutui joka vuosi miehen kuoleman jälkeen toimittamaan kuitit kaikesta, mitä oli vuoden aikana ostanut lapsille, lasten edunvalvojalle. Ettei vain käyttäisi perintörahoja väärin. Hänkin harmitteli, etteivät olleet aikanaan menneet naimisiin.

No kuule, tuttavallani oli lähes sama tilanne (lapsia tosin vähemmän), ainoa ero oli, että he olivat naimisissa kun mies kuoli. Hänkin joutuu vuosittain toimittamaan kuitit lasten edunvalvojalle käyttässään LASTEN perimiä rahoja, ne kun eivät ole hänen vaan lasten ja on lasten etu, ettei äiti törsää heidän rahojaan omiin menoihinsa. Joten tässäkään suhteessa naimisiin meno ei muuta asiaa. Toki tuttuni saa lesken eläkettä, joten se on erona kuvaamaasi tilanteeseenn

mitä aloituksessa oli, että avoliittolainen ajattelee, että toinen pitää valita uudelleen joka päivä, niin kyllähän se näin on avioliitossakin. Siitäkin voi milloin tahansa lähteä, joten toinen ei voi tuuditauttua siihen, että voi käyttäytyä nyt ihan miten vain, koska toisen on pakko pysyä. Lapset lisäävät tätä huomattavasti enemmän, että ollaan hampaat irvessä yhdessä, koska halutaan ehjä perhe, mutta eiväthän nekään eroamista estä. Siksi kai kaikki tolkuttavat, että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Ei riitä, että saa mieheltä vihkisormuksen, senkin jälkeen pitää osata olla parisuhteessa kunnolla.