Avoliitto vs. avioliitto

Huono parisuhde pysyy huonona naimisiin mennessäkin ja silloinhan pari tuskin meneekään naimisiin. Mutta jos parisuhde on hyvä, niin silloinhan pariskunta luonnollisesti haluaa mennä myös naimisiin. Sillä hyvä parisuhde pysyy hyvänä myös naimisiin mentyä. Joten miksi mies haluaisi pitää suhteen avona, jos siinä menisi hyvin ja hän olisi valmis sitoutumaan avioliittoon?

ei silloin olekaan mitään syytä olla menemättä naimisiin, jos molemmat kerran haluavat. Mutta jos kumpikin ajattelee, että parisuhde on hyvä, eikä naimisiinmeno muuta asiaa miksikään eikä ole tärkeää, niin silloin taas ei ole mitään syytä mennä naimisiin. Ainakaan mitään itselle "tärkeää" syytä, voihan sitä mennä naimisiin ihan vaan lakiasioidenkin takia, mutta ne eivät siis ole parisuhteen varsinainen tarkoitus, turvata molempien talous, vaikka se onkin hyvä juttu.

Ymmärrän sinua varsin hyvin, että jossain lähiössä, missä on työttömiä ja muuten syrjäytyneitä paljon, ei avioliittoja harrasteta.

Pidän hyvin mahdollisena sitä, että sinun sukusi, työpaikkasi ja kaveripiirisi miehet ovat erilaisia kuin vaikka minä ja minun mieheni.

Pitää olla tosi häiriintynyt, jos ajattelee, että erotarvetta ei itselle tule, kunhan pysyttelee AVOliitossa. Lapset tuskin luokittelevat eron vakavuutta sillä perusteella, erotaanko avio- tai avoliitosta, tai sitten he ovat oikeasti naiiveja.

ihmisillä voi toki olla mitä tahansa syitä. Itse tulkitsin tuon niin, että jos ihminen on huomannut, ettei se avioliitto ole mikään tae jatkuvuudesta, ei koe sitä niin tärkeäksi, vaan tietoisesti panostaa muihin asioihin suhteessa. Ihan yhtä häiriintynyttähän on ajatella, että avioliitto olisi joku tae siitä, että ollaan tosissaan ja aina yhdessä. Jollekin se voi sitä olla (riippuen arvomaailmasta), mutta naiivia yleistää kaikkiin.

ei ole samaa kuin avioliitossa, vaikka se koettaisiinkin samaksi.

Siksi puolison kanssa kannattaisi keskustella asiallisesti, asummeko avoliitossa vai menemmekö naimisiin. Ei niin, että jäädään vain avoliittoon kun se on sama kuin avioliitto.

Jos yhdessä päädytään siihen, että asutaan avoliitossa, asia on ok. Mutta jos eletään kuvitelmassa, että avoliitto on sama kuin avioliitto, on järkevää selvittää asian laita.

Jokainen pari tekee niin kuin heille on parhaaksi. Mutta tietämätön ja tyhmä ei tarvitse olla.

varmaan kaikki loukkaantuu, jos kosii puolisoa eikä tämä suostu naimisiin. Jos ei siis asiasta ole keskusteltu koskaan. Tässä ketjussa kai yritettiin selittää, että kaikki naisetkaan ei vain odota kieli pitkällä häitä koko elämäänsä, että he voi ihan itse olla mieluummin avoliitossa tai olla siinä, koska se koetaan samaksi kuin olisi naimisissakin. Aika sovinistista ajatella, että kaikki naiset tietty haluaa naimisiin ja miehet ei, ja että on vain kyse siitä, kuka osaa parhaiten kiristää miespololle pallon jalkaan.

Ei kukaan mies eikä nainenkaan menisi naimisiin huonossa suhteessa, silloin roikkuisivat vain susiparina ja ehkä salaa etsisivät sitä Oikeaa. Ei edes silloin, vaikka hänellä olisi pakkomielle päästä naimisiin. Sen verran iso sitoumus naimisiinmeno on, että ei kukaan siihen kenen tahansa kanssa mene.

avioero oli riitaisa. Ajatellaan, että jos asutaan avoliitossa, ehkä tuleva ero olisi sitten sopuisampi.

Ei kai kukaan ajattele, että avoliitto suojaa erolta. Pikemminkin ajatellaan, että ero olisi helpompi ja ei niin kivulias.

erotarvetta ei itselle tule, kunhan pysyttelee AVOliitossa. Lapset tuskin luokittelevat eron vakavuutta sillä perusteella, erotaanko avio- tai avoliitosta, tai sitten he ovat oikeasti naiiveja.

Ihmisillä voi olla syynsä avoliittoon, esim. omien vanhempien kipeä avioero tai sitten vain kokevat avioliiton niin vanhanaikaisena instituutiona..?

itkee ja raivoaa. Miksi miehesi edes seurusteli tällaisen tyypin kanssa?

Joku nuttuskehveli, jota voi vetää narussa perässään, vai?

naimisiin mennään, jos jompi kumpi haluaa ja asia alkaa tulla toiselle tärkeäksi. Eipä ole tullut. Joskus mies aina heittää, että "pitäiskö meidän mennä naimisiin?", johon minä vastaan "kai sitä pitäisi". Sitten asiasta ei taas puhuta. Tiedostetaan kyllä tuo leskeneläkeasia ja se olisikin ainoa syy mennä naimisiin.

Mä en käsitä, miksi avioituminen on teille joillekin niin tärkeää. Miehen ex-vaimo on ollut jo neljästi naimisissa, koska hänelle avioituminen on se tärkein juttu ja siitä ei tingitä. Erolla ei sitten olekaan enää väliä. Mies sanoi, että heidänkin oli pakko mennä naimisiin ja itki ja painosti, kunnes mies suostui. Sitten kauhea häähössötys, koristelu, polttarit ja hääpukujen säätö. Parin vuoden päästä jo erosivatkin. Oli rouvan toinen avioliitto. No, sittemmin on avioitunut kahdesti lisää ja tn. joka kerta sama show: "paras asia elämässäni" ja kaverit tekee koristeita, järjestää polttareita jne.

Tuolta taustalta alkaa avioliitto vaikuttaa jo pelleilyltä.

Ei kukaan mies eikä nainenkaan menisi naimisiin huonossa suhteessa, silloin roikkuisivat vain susiparina ja ehkä salaa etsisivät sitä Oikeaa. Ei edes silloin, vaikka hänellä olisi pakkomielle päästä naimisiin. Sen verran iso sitoumus naimisiinmeno on, että ei kukaan siihen kenen tahansa kanssa mene.

mä olen kyllä seurustellut joskus ihan tavan vuoksi ja siksi, ettei tarvitsisi olla yksin, mutta en ikimaailmassa olisi muuttanut näiden ihmisten kanssa yhteen. Ennemmin vaikka avioituisin, ja eläisin kuten ennenkin, kuin että pitäisi jakaa asunto ja koko elämä sen tyypin kanssa. Koska se avioituminen ei muuta arkea mitenkään, yhteenmuutto kyllä radikaalisti, ja lapset vielä radikaalimmin. Jos itsekin mietit, että jos pitäisi valita, niin eroaisitteko paperilla miehesi kanssa ja jatkaisitte kuten ennenkin, vai pysyisittekö naimisissa ja muuttaisitte erillenne?

ei ole samaa kuin avioliitossa, vaikka se koettaisiinkin samaksi.

Siksi puolison kanssa kannattaisi keskustella asiallisesti, asummeko avoliitossa vai menemmekö naimisiin. Ei niin, että jäädään vain avoliittoon kun se on sama kuin avioliitto.

Jos yhdessä päädytään siihen, että asutaan avoliitossa, asia on ok. Mutta jos eletään kuvitelmassa, että avoliitto on sama kuin avioliitto, on järkevää selvittää asian laita.

Jokainen pari tekee niin kuin heille on parhaaksi. Mutta tietämätön ja tyhmä ei tarvitse olla.

ei se juridisesti olekaan sama asia, mutta henkisesti monille on. Tai siis ettei sillä ole väliä, vaikka ei olekaan naimisissa, koska se ei takaa suhteen pysyvyyttä tai jatkuvuutta mitenkään. Jos asia olisikin niin, että avioituminen takaa ikuisen parisuhdeonnen, niin asia olisi eri.

potkaista avopuolisoa ikävällä tavalla vyön alle. Siinä ei oma kokemus asiaintilasta paina mitään -ei yhtään mitään.

potkaista avopuolisoa ikävällä tavalla vyön alle. Siinä ei oma kokemus asiaintilasta paina mitään -ei yhtään mitään.

mutta asiathan voi hoitaa vaikka testamentilla. Se ei kuitenkaan ole tämän ketjun pointti, avioliittolaiset ei kai yritä esittää parempaa vain lakiseikkojen takia.

mä olen kyllä seurustellut joskus ihan tavan vuoksi ja siksi, ettei tarvitsisi olla yksin, mutta en ikimaailmassa olisi muuttanut näiden ihmisten kanssa yhteen. Ennemmin vaikka avioituisin, ja eläisin kuten ennenkin, kuin että pitäisi jakaa asunto ja koko elämä sen tyypin kanssa. Koska se avioituminen ei muuta arkea mitenkään, yhteenmuutto kyllä radikaalisti, ja lapset vielä radikaalimmin. Jos itsekin mietit, että jos pitäisi valita, niin eroaisitteko paperilla miehesi kanssa ja jatkaisitte kuten ennenkin, vai pysyisittekö naimisissa ja muuttaisitte erillenne?

Uskon että et usko itsekään tuohon väitteeseesi. Avioliitto vaikuttaisi elämääsi, halusit tai et, vaikka yrittäisit elää välittämättä siitä.

Lapsia ja asuntolainoja monet ovat valmiita ottamaan vauvakuumeessa ja talokuumeessa ensimmäisen vastaantulevan seurustelukumppaniksi soveltuvan kanssa ja hommaamaan jopa kihlasormuksen sormeensa, mutta sitten eivät mene naimisiin, koska se tuntuu liian isolta sitoumukselta. Siksihän ihmiset ovat niin jyrkästi naimisiinmenoa vastaan ja ovat mieluummin susiparina, jos vähänkään epäilevät suhteensa kestoa. Siis naimisiinmeno on ihmisistä niin iso askel, että ovat siihen valmiita VASTA kun ovat suhteestaan varmoja. Silloinhan naimisiinmeno olisi paljon yleisempää ja ihmiset menisivät naimisiin tarkemmin miettimättä, jos naimisiinmeno olisi ihmisille vain pikku juttu.

itse mieluummin tosiaan muuttaisit vaikka miehesi kanssa eri kaupunkeihinloppuiäksenne, pääasia että pysytte naimisissa? Kuin että eroaisitte paperilla ja muuten jatkaisitte kuten ennenkin?



Toki se avioituminen muuttaisi kaikkia virallisia papereita, joten tietenkään en todellisuudessa voisi sitä tehdä, mutta jos byrokratiasta ei tarvitsisi huolehtia niin todellakin mieluummin menisin epäkelvon kumppanin kanssa naimisiin kuin muuttaisin sen kanssa yhteen moneksikymmeneksi vuodeksi. Eiköhän kaikki tekisi näin.

Toki se avioituminen muuttaisi kaikkia virallisia papereita, joten tietenkään en todellisuudessa voisi sitä tehdä, mutta jos byrokratiasta ei tarvitsisi huolehtia niin todellakin mieluummin menisin epäkelvon kumppanin kanssa naimisiin kuin muuttaisin sen kanssa yhteen moneksikymmeneksi vuodeksi. Eiköhän kaikki tekisi näin.

lasten hankinnasta. On hulluutta kuvitella, että ihmiset arvottaisi asioita niin, että jonkun kanssa voi tehdä lapsia ja asua monta vuosikymmentä, mutta joku NAIMISIINMENO onkin jo ihan eri juttu. Käsität tämän kyllä jos järjellä ajattelet. Mieti nyt vaikka että miten avioituminen konkreettisesti muutti arkeanne, ja vertaa sitä siihen muutokseen, mitä yhteenmuutto tai lastenhankinta teki.

monille on kuitenkin henkisesti tosi iso asia se, että puoliso on valmis menemään naimisiin ja on valmis sitoutumaan koko elämän kestävään avioliittoon. Suurimmalle osalle avioliitto ei ole mikään pikku juttu. Siksihän niin monet epäröivät ja pelkäävät naimisiinmenoa, jos ovat epävarmoja suhteestaan, koska avioliitto tuntuisi liian isolle sitoumukselle.



Monille kumppanin kieltäytyminen naimisiinmenosta on niin iso loukkaus ja merkki suhteen keston epäröinnistä, että se laittaa epäilemään kumppanin halua sitoutua. Sillä miksi naimisiinmeno olisi niin kauhea asia oman rakkaan kanssa, jos kerta haluaa sitoutua?

tässä maailmassa voi valita tuon kaiken rakkaansa kanssa. Voi mennä naimisiin rakkaansa kanssa halusta sitoutua juuri häneen loppuelämäkseen, rakkaudesta, riippumatta siitä saako lapsia tai asuntolainaa. Sellaiseen suhteeseen, jossa sitoutuminen on tapahtunut puolisoiden välisestä rakkaudesta ja keskinäisestä halusta sitoutua loppuelämäkseen riippumatta mistään ulkoisesta, sillä sydämestä ja omasta tahdostahan siihen avioliittoon sitoudutaan, on hyvä sitten lasten tulla ja ottaa se asuntolaina. Miksi ei haluaisi MYÖS avioliittoa, jos on ollut valmis tekemään myös lapset ja ottamaan asuntolainan ja jos rakastaa puolisoaan HÄNEN ITSENSÄ takia. Tuollainen henkilö tuskin pakoilisi naimisiinmenoa minkään tekosyyn nojalla.

ei tykkää riidellä vaan antaa helposti periksi. Tosin itse olen samanmoinen, joten en pääse käyttämään sitä hyväkseni. Toisaalta tuollainen kiltti ihminen kerää helposti katkeruutta ja vihaa itseensä.

Lisäksi suhteessa oli muitakin piirteitä, miksi mies ei päässyt siitä pois ja joutui pahemmin vaan liemeen. Ero onnistui, kun eksän huuma oli ohi ja sovussa erosivat. Eksä rakastui samantein toiseen ja jo vuoden päästä taas vihittiin seuraavan elämänsä rakkauden kanssa. Tosin sekin liitto kesti vaan kolme vuotta. Mies sanoi, että nainen oli hurmaava ja romanttinen, halusi kaiken heti. Sitten yhteenmuuton jälkeen alkoi paljastua toinen puoli ja eroonpääseminen ei ollutkaan enää helppoa ennen kuin nainen itse oli valmis taas jatkamaan matkaansa. Miehellä on mm. yksi sormi luutunut vinoon tuon liiton jäljiltä, kun vaimo kajautti tuolilla nukkuvaa miestään. (kumpikin selvinpäin, mutta alkoi yöllä miettiä jotain olematonta mustasukkaisuusasiaa ja päätti sitten hyökätä) Mies ei ole väkivaltainen.

Tää nyt oli asian sivusta, mutta jokainen varmaan tiedetään, että väkivaltaisesta psykopaatista ei helposti pääse eroon. Toisena hetkenähän nuo hurmaa ja toisena on helvetti valloillaan.

itkee ja raivoaa. Miksi miehesi edes seurusteli tällaisen tyypin kanssa?

Joku nuttuskehveli, jota voi vetää narussa perässään, vai?

naimisiin mennään, jos jompi kumpi haluaa ja asia alkaa tulla toiselle tärkeäksi. Eipä ole tullut. Joskus mies aina heittää, että "pitäiskö meidän mennä naimisiin?", johon minä vastaan "kai sitä pitäisi". Sitten asiasta ei taas puhuta. Tiedostetaan kyllä tuo leskeneläkeasia ja se olisikin ainoa syy mennä naimisiin.

Mä en käsitä, miksi avioituminen on teille joillekin niin tärkeää. Miehen ex-vaimo on ollut jo neljästi naimisissa, koska hänelle avioituminen on se tärkein juttu ja siitä ei tingitä. Erolla ei sitten olekaan enää väliä. Mies sanoi, että heidänkin oli pakko mennä naimisiin ja itki ja painosti, kunnes mies suostui. Sitten kauhea häähössötys, koristelu, polttarit ja hääpukujen säätö. Parin vuoden päästä jo erosivatkin. Oli rouvan toinen avioliitto. No, sittemmin on avioitunut kahdesti lisää ja tn. joka kerta sama show: "paras asia elämässäni" ja kaverit tekee koristeita, järjestää polttareita jne.

Tuolta taustalta alkaa avioliitto vaikuttaa jo pelleilyltä.

monille on kuitenkin henkisesti tosi iso asia se, että puoliso on valmis menemään naimisiin ja on valmis sitoutumaan koko elämän kestävään avioliittoon.

ja monille ei. Nykyisin yhä useampi kokee avioliiton vain tiettyjen käytännön juttujen järjestelynä, eikä sillä ole heille sen suurempaa merkitystä.

Suurimmalle osalle avioliitto ei ole mikään pikku juttu.

Toivottavasti suurimmalle osalle rakkaus ja ihmissuhde eivät ole mikään pikku juttu.

On vähän naiivia väittää, että esim. vuosikausia yhdessä avoliitossa elänyt pariskunta, joilla on vaikka lapsia, ovat "epävarmoja suhteestaan". Lapsi kyllä on suurempi askel kuin joku juridinen sopimus, jonka voi purkaa ihan koska vaan mistä syystä vaan.

Monille kumppanin kieltäytyminen naimisiinmenosta on niin iso loukkaus ja merkki suhteen keston epäröinnistä, että se laittaa epäilemään kumppanin halua sitoutua. Sillä miksi naimisiinmeno olisi niin kauhea asia oman rakkaan kanssa, jos kerta haluaa sitoutua?

Ehkä silloin on paras muuttaa erilleen ja etsiä joku, joka haluaa samaa ja ajattelee samoin parisuhteesta. Eri ihmisillä vaan on eri käsitykset siitä, miten haluavat osoittaa rakkautta, sitoutumista ja miten yleensäkin haluavat elää. Onnistunut suhde syntyy todennäköisimmin sellaisten ihmisten välille, joilla on samanlainen arvomaailma.

itse mieluummin tosiaan muuttaisit vaikka miehesi kanssa eri kaupunkeihinloppuiäksenne, pääasia että pysytte naimisissa? Kuin että eroaisitte paperilla ja muuten jatkaisitte kuten ennenkin?

Toki se avioituminen muuttaisi kaikkia virallisia papereita, joten tietenkään en todellisuudessa voisi sitä tehdä, mutta jos byrokratiasta ei tarvitsisi huolehtia niin todellakin mieluummin menisin epäkelvon kumppanin kanssa naimisiin kuin muuttaisin sen kanssa yhteen moneksikymmeneksi vuodeksi. Eiköhän kaikki tekisi näin.

Siis että epäkelvon kumppanin kanssa olisit valmis menemään naimisiin, mutta et oman rakkaan asuinkumppanin, jonka kanssa olet hankkinut lapsiakin? Oletko sitten alunperinkään hänen kanssaan rakkaudesta, jos naimisiinmeno hänen kanssaan tuntuisi sinusta väärältä, ja ennemmin menisit jonkun epäkelvon ventovieraan kanssa naimisiin? En ymmärrä.

vaan on surullisen yleistä, että monet ovat valmiita tekemään lapsia ja ottamaan asuntolainan lähes kenen tahansa kanssa paremman puutteessa esim. vauvakuumeen takia, mutta sitten naimisiinmeno tuntuu liian isolta askeleelta. Mutta sitten jos Se Oikea tuleekin vastaan, niin naimisiin ovat heti valmiita.



Monet naiset ovat valmiita tekemään lapsia avoliittoon, koska uskovat että sitten mies suostuu helpommin myös menemään naimisiin. Mutta kun ei suostukaan, niin toki sitä selitellään itselle parhain päin että on se mies yhtä sitoutunut vaikka ei naimisiin suostukaan. Mies pääsee helpolla, kun TEKOSYYT uppoaa niin helposti naiseen.