Lue keskustelun säännöt.
Avoliitto vs. avioliitto
15.01.2011 |
Olen lukenut täältä palstalta joidenkin avovaimojen määrittelevän suhteensa rakkauden siten että he valitsevat puolisonsa kanssa toisensa päivä kerrallaan ja elävät suhteessa päivän kerrallaan ja ovat suhteessaan vapaaehtoisesti ja siksi eivät halua naimisiin (tai todennäköisesti ainakaan miehensä ei halua). Mutta miten tuollainen puolisoaan löysässä hirressä ja epävarmuudessa pitäminen on todellista rakkautta? Että pystyy rakastamaan ja tahtomaan vain yhden päivän eteenpäin, mutta huomisesta ei osaa sanoa rakastaako vielä silloinkin vai haluaako jo lähteä paremman perään. Ja sitten puoliso miettii että mitähän tuo puoliso huomenna haluaa; jatkaa vai lähteä lipettiin? Onpa todellista rakkautta. Kuulostaa paremminkin joltain huvikseen seukkailulta.
Sen sijaan täällä palstalla kirjoittavat vaimot määrittävät rakkauttaan ja avioliittoaan siten että he ovat menneet naimisiin, koska ovat rakkautensa ja tahtonsa kestosta varmoja ja siksi ovat uskaltaneet luvata puolisolleen rakastavansa ja tahtovansa olla hänen rinnallaan koko loppuelämän ajan. Pariskunta on tahtonut mennä naimisiin omasta vapaasta tahdostaan ja myös pysyvät naimisissa omasta vapaasta tahdostaan. Ja koska se oma vapaa tahto ja rakkaus haluaa tahtoa myös vastoinkäymisten hetkellä, he ovat uskaltaneet sitoutua avioliittoon ja he haluavat tehdä kaikkensa avioliiton eteen myös vaikeuksien hetkellä. Ja rakkauteen kuuluu myös se, että puolisot haluavat turvata toisilleen myös ne juridiset edut.
Näihin määritelmiin törmää siis usein tämän palstan avoliitto vs. avioliitto keskusteluissa.
Kommentit (171)
minäkin suosittelisin avioliittoa. Niin kuin joku aikaisemmin sanoi, niin puolison kuollessa tilanne on aviopuolisolle helpompi. Juttelin kerran 5 lapsen äidin kanssa, hänen miehensä oli kuollut, kun kaksi pienintä olivat alle kouluikäisiä.He eivät olleet olleet naimisissa ja hänkin joutui joka vuosi miehen kuoleman jälkeen toimittamaan kuitit kaikesta, mitä oli vuoden aikana ostanut lapsille, lasten edunvalvojalle. Ettei vain käyttäisi perintörahoja väärin. Hänkin harmitteli, etteivät olleet aikanaan menneet naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt joku katkeroitunut naimaton alkoi jo tekeytymään palstalla muka rouvaksi ja kirjoittelee pilajuttuja.
Munkin mielestä avioliitto kyllä on parempi! Musta tuntuukin, että avoliitoissa on enemmän niitä naisia, jotka joutuu käymään töissä. Koska minkäs teet, jos ero tulee? Avioliitossa on sentään varmempi että saa puolet asunnosta ja muutenkin puolet omaisuudesta! Ja vain yhdellä allekirjoituksella - on se musta aika kätevää :)
[/quote]
Siis tuo kirjoitus, jossa joku naimaton kirjoittaa muka rouvana, että avioliitossa on kätevää kun ei välttämättä tarvii käydä töissä kun saa muutenkin puolet omaisuudesta. Ja sitten selvästi sama henkilö kirjoitti toisenkin viestin, että "jaahas, nyt selvisi miksi jotkut on naimisissa". Selvästihän tuo on katkeran vanhanpiian yritys vääristellä asioita tuollaisella sarkasmilla. Mitkään muut kirjoitukset eivät olleet pilaa, vaan selvästi vaan nuo kaksi!
Minun käsittääkseni ihmisillä nyt ylipäänsä on vähän erilaisia suhtautumistapoja parisuhteisiin, tapahtui ne sitten avo- tai avioliitossa. Mulla on eräs tuttu, joka on elänyt jo vuosikausia avoliitossa. Puoliso vain vaihtuu kuukauden välein. Hän varmasti menisi naimisiinkin jokaisen vastaantulijan kanssa, mikäli nämä nyt sattuisivat kosimaan. Sitten on tuttavapariskuntia, jotka on olleet vuosia avoliitossa, eivätkä ole menneet naimisiin lähinnä siksi, ettei se ole oikeastaan ajankohtaista. Lasten hankkiminen ei ole vielä ajankohtaista, ja he perustelevat avioliiton järkevyyttä pelkästään juridisilla näkökohdilla, joista monet alkavat painaa mieltä vasta siinä vaiheessa, kun perheeseen alkaa kuulua enemmänkin jäseniä kuin vain minä ja sinä. Sitten on yksi lesbopari, jotka rekisteröivät parisuhteensa heti, kun alkoivat suunnitella yhteen muuttoa, koska heille se avioliittoon verrattava tilanne oli tärkeä juttu. Sitten on pilvin pimein niitä tuttuja, jotka ovat menneet naimisiin lähinnä näistä juridisista syistä - itseasiassa en tunne ketään, joka olisi mennyt naimisiin siksi, että "avioliitto vasta tekee parisuhteestamme ja sitoutumisestamme virallisen ja lopullisen".
Itse olen aikoinani päätynyt avioliittoon siksi, että mieheni nimenomaan halusi naimisiin. Ei hänkään sitä siksi halunnut, että se olisi ollut jokin suuri sitoutumisen merkki eikä edes siksi, että juridisista näkökohdista käsin monet asiat ovat paremmin avioliitossa oleville kuin avoliitossa oleville. Hän halusi naimisiin siksi, että minä odotin esikoistamme, ja hän halusi saman sukunimen lapsensa kanssa, ja koki avoliitossa syntyvien lasten kohdalla tehtävät isyydentunnustamiset sun muut paperiasiat kovin hankaliksi ja halusi välttyä niiltä. Ei siis mitkään kovin romanttiset perusteet, muttei niillä ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, kuinka sitoutuneita olemme toisiimme ja parisuhteeseemme. Meillä on yhteiset lapset, joiden vuoksi emme toisistamme pääse eroon vaikka ehkä joskus haluaisimmekin.
ne jotka menee naimisiin vasta sitten kun lapset on jo tehty ja yhdessä oltu jo pitkä aika, perustelevat naimisiinmenoaan juridisilla syillä. Jos he sanoisivat että rakkaudesta menivät naimisiin pitkän yhdessäolon ja lasten hankinnan jälkeen, ihmiset kysyisivät että "no mikä esti menemästä naimisiin aikaisemmin, epäröittekö rakkauttanne?".
Sen sijaan ne jotka menevät naimisiin muutaman vuoden seurusteltuaan ja ennen lasten hankintaa, sanovat naimisiinmenonsa syyksi rakkauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oookei: olen siis 12 vuotta elänyt saman miehen kanssa, saanut 4 lasta tämän kanssa ja kokoajan ollut EPÄVARMA rakkaudestani mieheen?
Kyllä sitoutuminen toiseen on ihan sitä ARKEA.
Ei mikään allekirjoitus tee liitosta vasta vakavaa ja merkki kestosta.
Meidän liiton kestävyydestä nimenomaan kertoo se että ollaan oltu 12 vuotta kimpassa.
Moni avioliittoon mennyt on ehtinyt erota 12 vuodessa, me ei olla sinne vielä keritty mutta tasan ollaan sitoutuneita toisiimme siinä missä naapurin pari jotka on ollu naimisissa 15 vuotta.
Voi jumalauta: juridisista syistä naimisiin mennään.
Mutta onko se niin vaikeaa tajuta että mekin, jotka ollaan oltu vuosia tai vuosikymmeniä yhdessä ja koettu PALJON enempi mitä muutaman vuoden "seukanneet" -mekin koetaan suurta rakkautta toisiimme-
En halua maistraatissa naimisiin; mieheni on sitä ehdotellut!
Haluan kirkossa naimisiin mutta en halua olla raskaana tai vauva kainalossa omissa häissäni. Tämä on MINUN elämä ja minun toive.
Ollaan menossa naimisiin mutta sitä ennen pitää elää hyvää arkea ja RAKASTAA toista!
124
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tulee mieleen, että sinua harmittaa tai ärsyttää jotenkin kun esimerkiksi me olemme halunneet mennä naimisiin ja se oli meistä meille oikea tapa elää toisiimme rakastuneena.
Meille avioliitto on osoitus toinen tosillemme, että rakastamme toisiamme niin paljon, että haluamme tällä tavalla osoitta toisillemme, että meillä on halua elää elämämme yhdessä.
Se ei ole teiltä avoliittolaisilta pois jos me olemme halunneet kruunata rakkautemme avioliitolla.
En ole nyt se, jolle varsinaisesti vastasit, mutta tuli kyllä mieleen, että varsinaisestihan näissä keskusteluissa nimenomaan joitain avioliitossa olevia on tuntunut häiritsevän muiden valinnat, ja nimenomaan näiden avio-intoilijoiden on ollut vaikea ymmärtää, että ihmiset voivat tehdä ihan omasta halustaan ja tietoisesti täysin erilaisia valintoja kuin itse.
(No, onneksi suurin osa niin avo- kuin avioliitossa olevista ei ole järin kiinnostunut muiden asioista noin yleensä, ja näissä ketjuissakin tajuaa kyllä, mistä parisuhteessa oikeastaan on kysymys.)
Jollekin toiselle rakkaudenosoitukseksi riittää se yhteinen asuntolaina. Jollekin toiselle yhteiset lapset tai yhteinen osoite. Meille suurin osoitus suuresta rakkaudesta oli mennä naimisiin, mitä emme olleet koskaan ennen tehneet.
Asuntolaina? Lapset? Voi hyvät ihmiset sentään, rakkaudenhan voi osoittaa toiselle sanoilla, pienillä ja suurilla jokapäiväisillä teoilla, hellyydellä ja kumppanuudella. Ainakin toivon kovasti, ettei ole kovin yleistä, että keskinäinen rakkaus olisi selvää vain asuntolainan, lasten tai - edes - avioliiton myötä.
Välillä JOISTAIN näistä avioliittoa ylistävistä puheenvuoroista tulee kyllä vähän kylmä vaikutelma rakkaudesta - tarkoitan niitä tekstejä, joissa se rakkaus kiteytyy siviilisäätyyn. No, ehkä se on vain vaikutelma, lyhyiden nettikirjoitusten aikaansaama harhakuva, toivon näin.
En pysty sen järkevämmin selittämään. Mutta se rakkaus oli niin huumaavaa, että halusimme toisillemme tällä tavoin osoittaa, että juuri sinä olet se minun suuri rakkaus ja avioliitto rituaalina oli meille se keino, millä pystyimme tämän tekemään.
Älä ota siitä turhaa stressiä.
Katsoin mihin tekstiin tuo oli vastaus - hänhän käsittääkseni vain totesi, että tuskin olisitte eronneet, vaikka ette olisi menneetkään naimisiin, jne. Eikö se kuulosta ihan loogiselta - jos on hullun lailla rakastunut, haluaa kyllä olla toisen kanssa. Hänhän ei kyseenalaistanut teidän haluanne mennä naimisiin, vaan pikemminkin sen ajatuksen, että naimisiinmeno on jokin "pakko" tai välttämättömyys - ja jos ei sitä tee, se jotenkin todistaa, ettei "oikeasti" olekaan rakastunut.
Mitkään muut kirjoitukset eivät olleet pilaa, vaan selvästi vaan nuo kaksi!
ne pimperon saannit ja avoliitossa olevien rakkauden aitouden pohdinnathan olivat aivan Suuren Ajattelun tulosta ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos se sopii sinulle niin ok. Toiset haluaa mennä naimisiin kun rakastavat toisia. Sekin on ok.
Ihmeen kiihkeitä nämä avovaimot. Kai sitä nyt itse tiedät, onko suhteenne mikä vai ei ole. Ja jos sinua nyppii toisten naimisiin menot niin katsopa peiliin ja mieti, että miksi.
Me olemme olleet naimisissa 14 v ja tänä aikana on ehtinyt erota moni avopari ja aviopari ja ei se minun elämääni nypi.
Oookei: olen siis 12 vuotta elänyt saman miehen kanssa, saanut 4 lasta tämän kanssa ja kokoajan ollut EPÄVARMA rakkaudestani mieheen? Kyllä sitoutuminen toiseen on ihan sitä ARKEA. Ei mikään allekirjoitus tee liitosta vasta vakavaa ja merkki kestosta. Meidän liiton kestävyydestä nimenomaan kertoo se että ollaan oltu 12 vuotta kimpassa. Moni avioliittoon mennyt on ehtinyt erota 12 vuodessa, me ei olla sinne vielä keritty mutta tasan ollaan sitoutuneita toisiimme siinä missä naapurin pari jotka on ollu naimisissa 15 vuotta.
mutta on se helppo luvata, että tahtoo rakastaa lopun ikää, koska molemmat tietää, että ei sitä lupausta tarvitse pitää. Kysykääpä olisiko miehenne suostuneet naimisiin, jos avioerosta saisikin vaikka 100 000 euron sakot?