Minkälainen oikeus isovanhemmilla

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempien oikeudet ja asema riippuu isovanhempien käytöksestä.

Niinhän se on. Lapsen vanhemmat voi sitten käyttäytyäkin miten ala-arvoisesti tahansa ja olla riidan haastajia ja käyttää lasta vallanvälineenä. Näitähän on oikeuslaitokset täynnä, kun vanhemmat ratkovat huoltajuutta. Sama toimii myös sukuun.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään isovanhempien oikeuksia. Tyypillistä minäminäminä-sukupolven ajattelua edes miettiä moista.

Paras mittari isovanhempien hyvyydelle on se, millaiset välit heillä on omiin lapsiinsa. Hyvän lapsuuden kokenut kyllä antaa tavata myös lapsen lapsia. Poikkeuksena ehkä jotkut huumeongelmaiset tms mutta silloin lapsilla on isompiakin murheita kuin isovanhempien tapaaminen.

Ylipäätään isovanhemmuudesta on tehty aivan liian iso numero. Elämä voi viedä nuoret perheet toiselle puolelle maata tai maailmaa jne ja tapaamiset voivat jäädä huomattavan vähälle. Ei siitä kukaan lapsi rikki mene. Tavataan se, mikä luontevasti stressaamatta onnistuu. Kukaan ei kaipaa mitään tapaamisia laskevaa stressaajaa. Lapset kaikkein vähiten.

Näin ainoastaan Suomessa, mutta muualla maailmassa, Euroopassa, Venäjällä, Aasiassa jne. isovanhemmat kuuluvat perheeseen ja vietetään yhdessä paljon aikaa.

Voivatko lapset siellä jotenkin heikommin tai onko heillä enemmän mielenterv.ongelmia kuin Suomessa.

Ainakin meillä lapset tapaavat isovanhempiaan aina kun haluavat. Isovanhemmat asuvat 7 kilometrin päässä, isoisovanhemmat 9 kilometrin päässä. Soittelevat puolin ja toisin, mummi jopa ilmoitti lapset uimakouluun ja käy siellä heidän kanssaan, en ole ikinä ollut mukana. Isovanhemmat ovat yksi lapsen elämän suurimpia rikkauksia.

Nyt en enää ihmettele, jos joillakin perheellä ei ole mitään tukiverkostoa, kun vanhemmat eivät edes arvosta tai pidä yllä sukulais-suhteita ja kaikki pitäisi tapahtua vain lapsen vanhempien ehdoilla.

Olen todella onnellinen, kun lapsilla on lämpimät ja hyvät välit sukuun. Ja kun apua tarvitsemme, isovanhempien lisäksi voimme pyytää tarvittaessa apua tädeiltämme, enon, sedän perheeltä ja tietysti serkuilta. Autamme toisiamme puolin ja toisin.

Nytkin lapset menevät hiihtolomalla miehen enon ja hänen perheensä kanssa Lappiin hiihtämään, kun me vanhemmat ollaan töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään isovanhempien oikeuksia. Tyypillistä minäminäminä-sukupolven ajattelua edes miettiä moista.

Paras mittari isovanhempien hyvyydelle on se, millaiset välit heillä on omiin lapsiinsa. Hyvän lapsuuden kokenut kyllä antaa tavata myös lapsen lapsia. Poikkeuksena ehkä jotkut huumeongelmaiset tms mutta silloin lapsilla on isompiakin murheita kuin isovanhempien tapaaminen.

Ylipäätään isovanhemmuudesta on tehty aivan liian iso numero. Elämä voi viedä nuoret perheet toiselle puolelle maata tai maailmaa jne ja tapaamiset voivat jäädä huomattavan vähälle. Ei siitä kukaan lapsi rikki mene. Tavataan se, mikä luontevasti stressaamatta onnistuu. Kukaan ei kaipaa mitään tapaamisia laskevaa stressaajaa. Lapset kaikkein vähiten.

Näin ainoastaan Suomessa, mutta muualla maailmassa, Euroopassa, Venäjällä, Aasiassa jne. isovanhemmat kuuluvat perheeseen ja vietetään yhdessä paljon aikaa.

Voivatko lapset siellä jotenkin heikommin tai onko heillä enemmän mielenterv.ongelmia kuin Suomessa.

No yksi iso perhe kulttuuri ei nyt vaan (isommassa mittakaavassa) kuulu Suomeen. Suomalaiset nyt ovat introvertteja möllöttäjiä, eikä se muuksi muutu sillä, että muualla on toisin. Tai sillä, että isovanhemmiksi tulleet yhtäkkiä keksivät, että ollaan yhtä perhettä... Eihän silloinkaan oltu, kun he olivat nuoria vanhempia.

Monesti jos kotoa on saanut mallin läheisistä väleistä, luontevasti tulee sitä jatkaneeksikin. Itsellä ihan ok välit vanhempiini, ja tapaamme säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta aina jaksan ihmetellä miksi he vaativat ja vaativat yhteisiä lomia, mökkiviikonloppuja, illanistujaisia, lapsia yökylään jne. Hirveä syyllistys siitä, että meillä on omat menot, elämä ja välillä ihan vaan haluamme olla keskenämme ilman hössötystä. Eiväthän he itsekään paljoa lämpimiä välejä ylläpitäneet omiinsa.

Tiedän perheitä, joissa lapsenlapsilla ja isovanhemmillla on tiiviit tapaamiset ja välit. Kulissien takana kuitenkin on määräilevä mummo ja/tai vaari, jotka uhkailevat ja syyllistävät, jos tapaamisväli uhkaa kasvaa. Taas yksi stressinaihe vanhemmille, jotka ehkä muutenkin ovat uupuneita pätkätöiden, pikkulapsiarjen jnejne keskellä. Oman perheen kanssa rentoutuminen on täysin vieras käsite, aina hypitään muiden ehdoilla.

Että voi ne tiiviit välit olla näinkin hankittuja.

Omilla vanhemmillani on melko harhainen käsitys itsestään hyvinä vanhempina. Toki heissä on paljon hyvää, mutta tunnetasolla olivat ja ovat harvinaisen kylmiä ja uuvuttavia ihmisiä. Tapaamme kyllä, lapsetkin, mutta tapaamiset eivät ole itselleni mukavia, rentoja ja helppoja. Päinvastoin, olen päiväkausia ahdistunut ja sulkeutunut heillä oltuamme ja omatkin lapseni valitettavasti siitä osansa saavat poissaolevana äitinä. Suhteen ongelmista ei saa tai voi puhua, kieltävät kaiken.

Joku sanoikin, että isovanhempien hyvyyden paras mittari on se, millaiset välit heillä on omiin lapsiinsa. Tämä on minusta hyvin sanottu, ja jos lähellä asuva, normaali (ei huume/alko tms ongelmia) lapsi ei halua vanhempiaan tavata kuin harvoin, tai ollenkaan, kyllä se on ihan peiliin katsomisen paikka siinä niillä isovanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

ymmärrä tätä aloitusta, miksi tehdä asiasta vaikeaa. Isovanhemmat ovat lapselle rikkaus, jos eivät nyt mitään alkkiksia tms ole. Tarvitaanko tässä asiassa mitään oikeutta, jokainen vanhempi joka on nähnyt onnellisen hymyn lapsen kasvoilla kun isovanhemmat käymässä ymmärtää kuinka tärkeä ihmissuhde se on.

et vaikuta hyvältä kasvattajalta ja olen surullinen, jos lapset kasvavat noin vihamielisen henkilön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän perheitä, joissa lapsenlapsilla ja isovanhemmillla on tiiviit tapaamiset ja välit. Kulissien takana kuitenkin on määräilevä mummo ja/tai vaari, jotka uhkailevat ja syyllistävät, jos tapaamisväli uhkaa kasvaa. Taas yksi stressinaihe vanhemmille, jotka ehkä muutenkin ovat uupuneita pätkätöiden, pikkulapsiarjen jnejne keskellä. Oman perheen kanssa rentoutuminen on täysin vieras käsite, aina hypitään muiden ehdoilla.

Että voi ne tiiviit välit olla näinkin hankittuja.

Mites, jos on päivastoin, eli isovanhemmat joutuvat elämään lapsiperheen ehdoilla. aina valmiina kuin Melperi sotaan. Ei ehdi kampaajalle, ei lääkäriin ei mihinkään omiin harrastuksiin.

ehkä kuolema helpottaa tilannetta, kun ei lasten vuoksi osaa sanoa, että hellittäkää vähän, kun niitä lapsia rakastaa kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän perheitä, joissa lapsenlapsilla ja isovanhemmillla on tiiviit tapaamiset ja välit. Kulissien takana kuitenkin on määräilevä mummo ja/tai vaari, jotka uhkailevat ja syyllistävät, jos tapaamisväli uhkaa kasvaa. Taas yksi stressinaihe vanhemmille, jotka ehkä muutenkin ovat uupuneita pätkätöiden, pikkulapsiarjen jnejne keskellä. Oman perheen kanssa rentoutuminen on täysin vieras käsite, aina hypitään muiden ehdoilla.

Että voi ne tiiviit välit olla näinkin hankittuja.

Mites, jos on päivastoin, eli isovanhemmat joutuvat elämään lapsiperheen ehdoilla. aina valmiina kuin Melperi sotaan. Ei ehdi kampaajalle, ei lääkäriin ei mihinkään omiin harrastuksiin.

ehkä kuolema helpottaa tilannetta, kun ei lasten vuoksi osaa sanoa, että hellittäkää vähän, kun niitä lapsia rakastaa kaikesta huolimatta.

Varmasti näitä hoitoavun hyväksikäyttäjiäkin löytyy, en epäile hetkeäkään.

Mutta se ei ollut tämän keskustelun pointti, vaan se onko isovanhemmilla oikeuksia. Ei ole, oikeudet syntyvät oman käytöksen kautta.

Olen ihan vilpittömän kateellinen niille, joilla on ystävälliset ja kohteliaat, lapsista kiinnostuneet ja rajansa tuntevat vanhemmat. Omani eivät ole näistä kuin pakkomielteisen kiinnostuneita. Useita kertoja viikossa pitäisi käydä, soitella useita kertoja päivässä, lasten pitäisi kaikki viikonloput/lomat jne olla heillä. Lapset kuulemma kärsivät muuten jne. Toisaalta hoitoavun pyytäminen tarpeeseen on väärin sekin. "Hoitakaa itse, emme me ole mitään lapsenhoitoautomaatteja".

Minun vanhemmille lapsenlapset ovat vain näyttelyesine ja vallankäytön väline. Ihan ok he ovat lapsille muuten, mutta toki erilaisissa yhteyksissä muistavat vähätellä minua. "Onpa äiti ostanut huonon takin, käydään ostamassa parempi".

Itse en tavannut liki kolmeen vuoteen isovanhempiani. Vanhemmat erosivat, isää ei paljon näkynyt ja äiti otti samalla eron koko isän puolen suvusta. Ihan normaaleja ihmisiä he ovat.

Otin itse 14-vuotiaana yhteyttä mummiini, salaa äidiltä. Tapasin hänet, salaa. Tosin ei mennyt montaa viikkoa kun suorapuheisena teininä ilmoitin, että olen tavannut mummin ja papan ja aion jatkossakin tavata. Äidillä oli asiassa sulateltavaa.

Siitö asti kuitenkin minulla oli maailman parhaat isovanhemmat, jälleen, he eivät koskaan haukkuneet äitiäni minulle siitä että tämä oli katkaissut välimme vuosiksi.

Nyt olen yli kolmekymppinen, mummini elää vielä, hän on vähän yli 80-vuotias ja meillä on edelleen läheiset välit. Hän tapaa säännöllisesti minun lapsiani. Lapseni tapaavat myös äitiäni minun kanssani, isääni kerran vuodessa mutta isänsä vanhempia säännöllisesti ja usein. Vaikka nyt asumme lasten isän kanssa erossa, ei tulisi mieleenkään kieltää heiltä rakkaita isovanhempia jotka ovat ihania ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

on lapsenlapsiinsa? Kuinka usein/paljon heillä on oikeus tavata lastenlastaan?

Ei mitään oikeuksia ja se on hyvä.

Eihän vanhemmillakaan ole mitään oikeuksia lapsiinsa. Velvollisuuksia vaan. Miksi isovanhemmilla pitäisi olla?

Isovanhemmilla on oikeus hoitaa tai yrittää hoitaa välit kuntoon omien lasten kanssa.

Äitinä tai isänä olet ensisijassa vastuussa lapsista, toissijaisesti muista. Jos vilpittömästi uskoo, että lapsilla on parempi ilman isovanhempia, sen mukaan mennään. Kukaan ei oikeasti kevyin perustein katko välejä omiin vanhempiin, sen verran vahva on side lapsen ja huononkin vanhemman välillä.

Jotkut mielenterveysongelmat tai riippuvuudet ehkä poikkeuksina, ne voivat vahingoittaa normaalia tunne-elämää sen verran paljon. Silloinkin ensisijassa tulee tarjota tukea perheelle, ei ajaa isovanhempien agendaa.

Lapset itse päättävät viimeistään murrosiässä, haluavatko he pitää yhteyttä isovanhempiinsa ja sukuunsa. Ongelmia voi vanhemmilla tulla, jos lapselta isovanhemmuuden ovat kieltäneet lapsuudessa. Elämä vain menee näin.

Uskomatonta, miten paljon löytyy hienoja ja täydellisiä vanhempia, vaikka heidät ovat synnyttäneet ja kasvattaneet sekopää-vanhemmat.

Onkohan lapset aikuisena samaa mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta, miten paljon löytyy hienoja ja täydellisiä vanhempia, vaikka heidät ovat synnyttäneet ja kasvattaneet sekopää-vanhemmat.

Onkohan lapset aikuisena samaa mieltä?

Useimmat kasvavat ihan ihmisiksi kasvatuksesta huolimatta. Tuliko se jotenkin yllätyksenä?

Jokainen on puutteellinen tavallaan. Joitakin puutteita voi antaa anteeksi, joitakin ei.

Omien vanhempieni ikäluokalle ominaista on tietynlainen tunnekylmyys, ainakin kun kuuntelee omien kavereiden juttuja. Kulissit kunnossa, mutta tunnetasolla ei ole osattu olla lasten kanssa. Omat vanhempani ovat ihan ok ja välit pääosin kunnossa. Silti on paljon sellaista, mistä olen jäänyt paitsi juuri tunteiden käsittelyyn liittyen.

Varmasti omilla lapsillanikin on aikuisena sitten omat "traumansa". Mutta ainakaan heidän surujaan ja ilojaan ei ole vähätelty.

Jostain lähiöstä lähteminen lasten kanssa junalla tai bussilla neljän tunnin matkalle on aika tuskaa ja todella kallista. Siinä menee jopa 20% palkasta sivuun ja isovanhemmat eivät tue oikeastaan mitenkään koska heilläkin on taloudellisesti tiukkaa.

Eli kyllä meidän perheessä saa mummolat jäädä sitten mummon ja papan hautajaisiin.