Lue keskustelun säännöt.
Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät - mikä on sinun salaisuutesi?
11.01.2011 |
Toisten ihmisten elämä voi näyttää ulospäin onnelliselta ja täydelliseltä, jopa ystäville. Kaikilla on kuitenkin ristinsä kannettavana, sanotaan. Minä vaikutan itsevarmalta ja onnekkaalta. Olen hyvin koulutettu, hyvässä työssä, minulla on ihana mies ja kaunis koti ja taloudellisesti tulemme hyvin toimeen. Olemme yrittäneet lasta jo pitkään. Minulla on ollut kaksi keskenmenoa. En ole kertonut kenellekään, vaan lapsiuteluihin vastaan että emme ole vielä miettineet asiaa.
Mikä on sinun taakkasi?
Kommentit (215)
Etä pistät sitten vielä äidin syyksi sen, että isä on hylännyt lapsensa...!!! Olette tietysti selkärangattoman miehesi kanssa ansainneet toisenne, mutta todella säälin sitä lasta - ja kaikkia, jotka ikinä joutuvat tekemisiin kanssasi.
jota hän ei enää halua tavata, hyi mua. Kerron ihmettelijöille että mies ei enää tapaa sitä koska sen ex-muija on v*tun hankala tyyppi ja sotkee tapaamiset. Anteeksi pinnallisuuteni mutta se lapsi on ulkonäöltään ilmetty äitinsä kopio eikä muistuta yhtään mun miestä, enkä voi sietää sitä et meillä majailisi viikonloppusin mieheni "pikku-ex". Eli mies sai valita ja valitsi meidän kahden väliltä minut. Muuten meidän suhde ois jo päättynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on c-hepatiitti.vaan mies tietää.meillä on lapsia.sain tietää itsekki vasta ensi raskauden aikana.en tiedä mistä oonsaanu.
aviomieheeni edelleen 12 vuoden jälkeenkin. Suoraan sanottuna olen hulluna mieheeni. Ajattelen häntä usein ja tunnen mieletöntä rakkautta häntä kohtaan. Ihailen häntä ja olen ylpeä hänestä.
Ihmiset pitäisivät minua kajahtaneena, jos näyttäisin avoimesti tunteeni mieheeni. Joudun ystävilleni teeskentelemään tavallista arkista avioliittoa.
harrastamme mieheni kanssa parinvaihtoa ja ryhmäjuttuja. Ennen lapsia useinkin, mutta nyt vaikeampi toteuttaa, kun on lapsia. Tehdään jokusen kerran vuodessa viikonlopun "parisuhdereissuja", jolloin pääsemme toteuttamaan itseämme. Kotona ei tätä harrasteta.
Ja kukaan ei varmasti uskoisi meistä tätä, jos sen kertoisimme.
meille syntyi toinen vauva. Esikoinen oli vajaa 2-vuotias aloittaessaan hoidossa, its eolin tuolloin raskaana viikolla 34.
Yllä olevan toki tietää kaikki, mutta syytä ei kukaan muu paitsi mieheni. Eli mun lääkärini tätä ehdotti, jotta mieleni ei järkkyisi uudelleen. Ja todellakaan edes paras ystäväni tai sukulaiseni eivät asiasta tiedä mitään siis, että mulla on mt-ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka voit olla noin ilkeä ja pilata pienen tytön elämän? Ei kyllä isäkään ansaitse tuota tyttöä. Muista, sitä niittää mitä kylvää.
ulkopuolisen silmin. Pääsin ekalla yrittämällä yliopistoon. Valmistuin arvostettuun, kiinnostavaan ja rahakkaaseen ammattiin nopeasti. Sain heti hyvän työpaikan. Tapasin miehen, jolla on hyvä ammatti, hyvät tulot ja hän on pitkä ja komea. Ostimme kivan asunnon ja saimme lapsia.
Toisaalta, kärsimme lapsettomuudesta vuosikausia ja kävin läpi yli kymmenen hedelmöityshoitoa, joihin paloi valtavasti rahaa ja kaikki energiani. Kun tulin lopultakin raskaaksi, sain keskenmenon ja siitä masentuneena otin yliannoksen lääkkeitä (tiedän, äärimmäinen reaktio ja tuntuu näin jälkikäteen todella typerältä). Tulin pari vuotta sen jälkeen uudelleen hoidolla raskaaksi ja saimme kaksi elävää lasta. Sitten tulin taas raskaaksi, luomusti, mutta lapsi kuoli kohtuun loppumetreillä. Mies masentui tästä syvästi ja puhelee itsemurha-ajatuksistaan eikä jaksa tehdä muuta kuin maata sohvalla töiden jälkeen. En itsekään oikein jaksaisi mitään, mutta täytyy yrittää kannatella perhettä tämän kaiken keskellä.
Kyllähän läheiset hoidoista ja vauvan kuolemasta tietävät, mutta kaukaisemmat tutut, lukiokaverit sun muut, saattavat tavatessa huokailla, kuinka minulla on kaikki niin hyvin ja jotkut ne pääsevät niin helpolla elämässä. Silloin ärsyttää ja tavallaan haluaisin kertoa, miten käyn itkemässä vauvan haudalla ja palaan kotiin, hoidan lapset mitenkuten ja illalla kuuntelen miehen pohdintoja, vetäisikö puukon kaulalleen vai menisikö köyden kanssa metsään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen naimisissa ja raskaana, mutta ajattelen silti ex-miestäni todella usein. Olen katkera hänen uudelleen suhteelleen, josta tiedän onneksi todella vähän ja sekin on oikeastaan vain muilta kuultua. Emme ole ollenkaan tekemisissä keskenämme ja julkisesti esitänkin, että inhoan häntä. Yhteiset ystävämme myös tietävät, etten halua kuulla exäni uudesta suhteesta mitään, mutta kertovat silti joskus vahingossa jotakin.
Haaveilen joskus siitä, että ex-mieheni haluaisi minut takaisin elämäänsä, vaikka tiedän etten tästä nykyisestä elämästäni voisi edes lähteä. Haluaisin vain, että hän haluaisi minut, vaikka joutuisinkin kieltäytymään.
Rehellisesti sanottuna tahtoisin siis sotkea hänen nykyisen elämänsä luopumatta itse mistään. Luonnollisestikaan en ole kertonut näistä mietteistäni kenellekään enkä aio kertoakaan. Ystäväni eivät ymmärtäisi minua (en ymmärrä itsekään omia motiivejani) ja nykyiselle miehelle kertomisessa ei olisi mitään järkeä. Enhän hyötyisi siitä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutts sisältä surullinen ja ahdistunut. Inhoan yksinäisyyttä ja ajatuksiani. Mieheni halveksii minua ja käyttää henkistä väkivaltaa. Ihmiset sanovat minua kauniiksi, mutta itse näen itseni rumana ja vertailen itseäni niihin huoriin, joiden kanssa mieheni on minua pettänyt. Oikeasti vihaan ja pelkään miestäni, ja odotan sopivaa hetkeä erota. Samalla olen epätoivoisen surullinen, sillä tiedän lapseni menettävän isänsä kokonaan eron myötä.
Olen vahva, feministinen, tasa-arvoa kannattava nainen. Minulla on ihana, huolehtivainen, kotityöt kanssani jakava, minut töistä joka ilta autolla hakeva mies ja asumme kaksikerroksisessa unelmatalossa kahdestaan. Mieheni siis vaikuttaa suorastaan palvovan minua; ystävät naureskelevat hyväntahtoisesti kuinka "mies on tossun alla kun aina on laittamassa tiskejä kun tullaan kylään" tms. ja työkaverit ihmettelevät miten mieheni aina niin huomaavaisesti hakee minut töistä raskaan päivän jälkeen. Teen unelmatyötäni (kolmivuorotyö kehitysvammaisten hoivakodissa) ja kaikki on muutenkin hyvin.
Tosiasiassa mieheni tuolla käytöksellään hyvittelee usein toistuvia väkivallanpuuskiaan. Hän suuttuessaan ja etenkin humalaisena käy käsiksi, kuristaa, tönii ja nimittelee... Itse paasaan tekopyhänä aina kuinka "väkivalta on väärin" ja jäkä jäkä. Itse kuitenkin siedän moista enkä edes pistä vastaan.
Lapsia ei tähän soppaan ole tulossa (ainakaan biologisia) koska olen menettänyt kykyni tulla raskaaksi rankan, vuosia kestäneen lääkityksen vuoksi. Ihmisten uteluihin vastaan "ei vielä ole sen aika... joskus myöhemmin, saa nähdä" jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei oo yhtäkään salaisuutta jota ei ainakaan parhain ystäväni tietäisi... Tietää ne pahimmatkin näet, vain hän.
Sitten taas näitä pahoja, jotka ei näy olemuksestani ulospäin ni silti niistä tietää käytännössä todella moni joka ees tuntee mut.
Eli masennus, itseriyritykset, telkkuun siitä hyvästä joutuminen yms muut paskat asiat...
Ne ei näy olemuksestani sillä nauran ja hymyilen yleensä lähes 24/7. Oon vaan sellanen.
eipä ole mitään elämää mullistavia salaisuuksia kannettavana. Kaikki on just sitä miltä näyttää meillä, onnellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ex asui viel mun kanssa mun asunnossa,niin maksasin exäni kanssa,vaikka olin tutustunut uuteen mieheen,olen myös suudellut yksissä pippaloissa yhtä naista ja sen naisen exää,näistä mieheni ei tiedä eikä kukaan muukaan.
Kaikki luulee että olemme varakas perhe,on hienot autot yms,mutta oikeesti meil on velkaa ja kaikki ulosotossa :D Nooh sieltähän ne menee aina palkoista pois ja lyhenee.
ite en oo alkuperänen kirjoittaja enkä halua kostaa (kuin ehkä jokin todella pieni osa sisälläni joka saattaa joskus epämääräisessä ympärikännisessä tilassa tulla esiin) mutta muuten vähän samat fiilikset ku alkuperäsellä kirjottajalla
Mulla on kaunis talo, mies tienaa sikana tj:nä, 3 lasta, pari autoa... oon kamujen mielestä hauska ja huoleton.
Kulissien takana sairastan vakavaa masennusta, koti on ku kaatis (silloin ku ei käy vieraita), dokaan liikaa, lapset saatiin hoitojen jälkeen, vihaan työtäni, parisuhde on iha tomunen ...ollaan kait kamuja - useimpina päivinä... mulla ei oo ystäviä, paitsi äiti ja sisko, muut on vaan kamuja joille ei jutella kaikkee. blaahhhh
Ja niiden takana on vuosien varrella piileksinyt minuun kohdistunutta seksuaalista ja henkistä väkivaltaa. Nyt myös alkava masennus, eli nää on niitä hetkiä, jolloin kaikki paljastuu: aion nimittäin ottaa hatkat tästä suhteesta. ja kukaan ei ikinä tule uskomaan, että mieheni voisi satuttaa minua mitenkään :(, niin hyvin osaa vetää rakastavan aviomiehen roolia.
olen tehnyt laittomuuksia, käyttäny huumeita, pettäny. olen juopotellu aivan älyttömästi ja nyt olen mielialalääkityksellä. mies on lyöny mua usein kun olen kännissä riehunu.
että ex-mieheni on käynyt "iltakahvilla" muutaman kerran viime kuukausien aikana.
jota hän ei enää halua tavata, hyi mua. Kerron ihmettelijöille että mies ei enää tapaa sitä koska sen ex-muija on v*tun hankala tyyppi ja sotkee tapaamiset. Anteeksi pinnallisuuteni mutta se lapsi on ulkonäöltään ilmetty äitinsä kopio eikä muistuta yhtään mun miestä, enkä voi sietää sitä et meillä majailisi viikonloppusin mieheni "pikku-ex". Eli mies sai valita ja valitsi meidän kahden väliltä minut. Muuten meidän suhde ois jo päättynyt.