Suren sitä, ettei lapseni saa sisarusta

Siis: Ap:n pitää kunnioittaa miehen tahtoa, mutta miehen ei tarvi kunnioittaa Ap:n tahtoa? Missä logiikka?

lapsia, saa aina päättää, riippumatta siitä, kumpi se on. Eli mies ei saa painostaa vaimoa äitiyteen, eikä vaimo miestä isyyteen.

Ja ap:lle, voimia surutyöhön. On kyllä joitakin perheitä, joissa ajan myötä on sitten kuitenkin saatu lisää lapsia, vaikka toinen on jossain vaiheessa ollut kovastikin vastaan. Jos ette ole ihan kamalan vanhoja, mieli voi vuosien varrella muuttua.

Emme ole kovin vanhoja, joten aikaa on biologisessa mielessä. Mutta jos lapsi saa 10 vuotta nuoremman sisaruksen, niin onko siitä iloa kummallekaan?

ap

Meillä on kolme omaa lasta ja lisäksi olemme myös sijaisperhe, joten lapsia on oikeastaan neljä.



Itselläni on monta sisarusta ja varsinkin siskoni ovat todella tärkeitä ja elämäni suuri tuki ja apu. Miehelläni on vain sisko ja oli suhteemme alussa sitä mieltä, että kaksi lasta olisi sopiva määrä. Kun kuitenkin tutustui sisaruksiini niin huomasi, kuinka suuri voimavara he ovat.

pienellä ikäerolla sisaruksilla on pahimmat riidat, ja silti voi aikuisensa ajautua etäisiksi. Ja isolla ikäerolla voi sitten aikuisena olla vaikka kuinka hyvät ystävät, jos sattuu olemaan saman tyyppinen ihminen, ja lapsina eivät riitele keskenään.

jäin tosiaan vahingossa raskaaksi 2v sitten ja mieheni painosti (kilahti ja raivosi) aborttiin.Sain kuitenkin (rankan) keskenmenon rv6, sitä seurasi kaavinta ja monen kuukauden vuoto kohdun ohuen limakalvon takia.Mieheni ei tukenut minua laisinkaan.Ihmettelen usein miten vielä olen tässä liitossa, ilman yhteistä lastamme en enää olisi.Yritän olla ajattelematta asiaa enää, se vain ei aina onnistu.

Eräällä ystävälläni oli myös tilanne ettei mies halunnut lisää lapsia, mutta jostain syystä miehen mieli muuttui kun lapsi oli 3v ja vaimo lakkasi asiasta puhumasta, ja heillä on nyt kaksi ihanaa tenavaa.Kaikki on siis mahdollista, toivoa on sinullakin.lämmintä kevään odotusta!

Meillä on kolme omaa lasta ja lisäksi olemme myös sijaisperhe, joten lapsia on oikeastaan neljä.

Itselläni on monta sisarusta ja varsinkin siskoni ovat todella tärkeitä ja elämäni suuri tuki ja apu. Miehelläni on vain sisko ja oli suhteemme alussa sitä mieltä, että kaksi lasta olisi sopiva määrä. Kun kuitenkin tutustui sisaruksiini niin huomasi, kuinka suuri voimavara he ovat.

Miehelläni on myös kaksi sisarusta, mutta toinen on häntä paljon vanhempi ja etäinen; toinen taas lyhyellä ikäerolla ja ovat tapelleet paljon. Mies ei siis näe sisaruksissa mitään hyvää.

ap

Siis: Ap:n pitää kunnioittaa miehen tahtoa, mutta miehen ei tarvi kunnioittaa Ap:n tahtoa? Missä logiikka?

lapsia, saa aina päättää, riippumatta siitä, kumpi se on. Eli mies ei saa painostaa vaimoa äitiyteen, eikä vaimo miestä isyyteen.

Ja ap:lle, voimia surutyöhön. On kyllä joitakin perheitä, joissa ajan myötä on sitten kuitenkin saatu lisää lapsia, vaikka toinen on jossain vaiheessa ollut kovastikin vastaan. Jos ette ole ihan kamalan vanhoja, mieli voi vuosien varrella muuttua.

Siis niin että se päättää joka ei halua enempää? Enemmän järkeen käy, että päätös on sen, joka sen lapsen kantaa sisällään sen noin 9kk.

jäin tosiaan vahingossa raskaaksi 2v sitten ja mieheni painosti (kilahti ja raivosi) aborttiin.Sain kuitenkin (rankan) keskenmenon rv6, sitä seurasi kaavinta ja monen kuukauden vuoto kohdun ohuen limakalvon takia.Mieheni ei tukenut minua laisinkaan.Ihmettelen usein miten vielä olen tässä liitossa, ilman yhteistä lastamme en enää olisi.Yritän olla ajattelematta asiaa enää, se vain ei aina onnistu.

Eräällä ystävälläni oli myös tilanne ettei mies halunnut lisää lapsia, mutta jostain syystä miehen mieli muuttui kun lapsi oli 3v ja vaimo lakkasi asiasta puhumasta, ja heillä on nyt kaksi ihanaa tenavaa.Kaikki on siis mahdollista, toivoa on sinullakin.lämmintä kevään odotusta!

Ja samoin sinulle! Toivotaan ihmettä miehissämme :)

ap

muita sisaruksia ei ollut. Ja meistä tuli todella läheiset murrosiässäni. Menetin hänet kun olin 24-vuotias ja nyt, kun äitini alkaa lähestyä vanhuutta ja kärsii selvästi muistihäiriöistä niin hirvittää hieman, että "joudun" yksin jakamaan tuon vanhuusiän mukanaan tuomat asiat.



Ihanaa on myös katsoa, kuinka tärkeitä äitini ja siskonsa ovat toisilleen lähemmäs 70-vuotiainakin. Itselläni on 5-vuotias tyttö, ja sisarusta hänelle ei näytä tulevan pitkästä yrittämisestä huolimatta. En sure sitä, että hän lapsuudessaan jää ilman sisarusta (kavereita, serkkuja yms. löytyy paljon), mutta en haluaisi että myös hän jää "yksin" näin aikuisiällä.

Siis: Ap:n pitää kunnioittaa miehen tahtoa, mutta miehen ei tarvi kunnioittaa Ap:n tahtoa? Missä logiikka?

lapsia, saa aina päättää, riippumatta siitä, kumpi se on. Eli mies ei saa painostaa vaimoa äitiyteen, eikä vaimo miestä isyyteen.

Ja ap:lle, voimia surutyöhön. On kyllä joitakin perheitä, joissa ajan myötä on sitten kuitenkin saatu lisää lapsia, vaikka toinen on jossain vaiheessa ollut kovastikin vastaan. Jos ette ole ihan kamalan vanhoja, mieli voi vuosien varrella muuttua.

Siis niin että se päättää joka ei halua enempää? Enemmän järkeen käy, että päätös on sen, joka sen lapsen kantaa sisällään sen noin 9kk.

... ja joka kuitenkin ottaa suurimman vastuun yöheräilyistä, hoitamisesta ja kasvatuksesta (ainakin meillä).

ap

Siis: Ap:n pitää kunnioittaa miehen tahtoa, mutta miehen ei tarvi kunnioittaa Ap:n tahtoa? Missä logiikka?

lapsia, saa aina päättää, riippumatta siitä, kumpi se on. Eli mies ei saa painostaa vaimoa äitiyteen, eikä vaimo miestä isyyteen. Ja ap:lle, voimia surutyöhön. On kyllä joitakin perheitä, joissa ajan myötä on sitten kuitenkin saatu lisää lapsia, vaikka toinen on jossain vaiheessa ollut kovastikin vastaan. Jos ette ole ihan kamalan vanhoja, mieli voi vuosien varrella muuttua.

Siis niin että se päättää joka ei halua enempää? Enemmän järkeen käy, että päätös on sen, joka sen lapsen kantaa sisällään sen noin 9kk.

Eli lapsen etu ei ole se, että hänellä on itsekeskeinen äiti, joka ei osaa ottaa kumppaniaan huomioon, ja isä, joka ei häntä edes halunnut.

että se, joka ei lasta halua, sanoo viimeisen sanan. Minä ainakin olen aina tiennyt, että haluan ainakin sen kaksi lasta, mikä on hyvin ollut miehellä tiedossa, kun naimisiin mentiin. Jos olisi alkanut perumaan tuota, olisi kyllä se ollut melkoinen petos.

Ja sitä paitsi, kyllä lasta oppii rakastamaan, vaikkei sitä olisi halunnutkaan - eivät kaikki raskaudet ole suunniteltuja.

Siis: Ap:n pitää kunnioittaa miehen tahtoa, mutta miehen ei tarvi kunnioittaa Ap:n tahtoa? Missä logiikka?

lapsia, saa aina päättää, riippumatta siitä, kumpi se on. Eli mies ei saa painostaa vaimoa äitiyteen, eikä vaimo miestä isyyteen. Ja ap:lle, voimia surutyöhön. On kyllä joitakin perheitä, joissa ajan myötä on sitten kuitenkin saatu lisää lapsia, vaikka toinen on jossain vaiheessa ollut kovastikin vastaan. Jos ette ole ihan kamalan vanhoja, mieli voi vuosien varrella muuttua.

Siis niin että se päättää joka ei halua enempää? Enemmän järkeen käy, että päätös on sen, joka sen lapsen kantaa sisällään sen noin 9kk.

Eli lapsen etu ei ole se, että hänellä on itsekeskeinen äiti, joka ei osaa ottaa kumppaniaan huomioon, ja isä, joka ei häntä edes halunnut.

Se mieskö ei ole itsekeskeinen? AP omien sanojensa mukaan ajatteli myös sitä jo olemassaolevaa lasta, jolle haluaisi sisaruksen (ettei olisi yksin). Ymmärrän pointin hyvin, minullakin on sisarus (pikkuveli), enkä voisi kuvitellakaan että lapsuudessani olisin ollut ainoa lapsi. Ikäeroa vain 2 vuotta, joten meistä oli hyvin seuraa toisillemme. Ja pikkuveli jopa puolusti minua monesti, kun itse en uskaltanut.

Siis: Ap:n pitää kunnioittaa miehen tahtoa, mutta miehen ei tarvi kunnioittaa Ap:n tahtoa? Missä logiikka?

lapsia, saa aina päättää, riippumatta siitä, kumpi se on. Eli mies ei saa painostaa vaimoa äitiyteen, eikä vaimo miestä isyyteen. Ja ap:lle, voimia surutyöhön. On kyllä joitakin perheitä, joissa ajan myötä on sitten kuitenkin saatu lisää lapsia, vaikka toinen on jossain vaiheessa ollut kovastikin vastaan. Jos ette ole ihan kamalan vanhoja, mieli voi vuosien varrella muuttua.

Siis niin että se päättää joka ei halua enempää? Enemmän järkeen käy, että päätös on sen, joka sen lapsen kantaa sisällään sen noin 9kk.

Eli lapsen etu ei ole se, että hänellä on itsekeskeinen äiti, joka ei osaa ottaa kumppaniaan huomioon, ja isä, joka ei häntä edes halunnut.

Se mieskö ei ole itsekeskeinen? AP omien sanojensa mukaan ajatteli myös sitä jo olemassaolevaa lasta, jolle haluaisi sisaruksen (ettei olisi yksin). Ymmärrän pointin hyvin, minullakin on sisarus (pikkuveli), enkä voisi kuvitellakaan että lapsuudessani olisin ollut ainoa lapsi. Ikäeroa vain 2 vuotta, joten meistä oli hyvin seuraa toisillemme. Ja pikkuveli jopa puolusti minua monesti, kun itse en uskaltanut.

Jos on sitä mieltä, että lapsi ei tarvitse sisarusta koska HÄN ei jaksa toista lasta. Ja on muuten aika lapsellinen mies jos lapsen sukupuoli on noin tärkeä.

tuota ap.n ihan alun kommenttia, että jos tulisi toinen poika, niin mies saattaisi vaikka suostua. Ehkä ap voisi nyt hieman rauhoittua ja antaa tilanteen edetä ja kehittyä.. enkä nyt kamalasti pelkäisi, jos raskautuisit ei suunnitellusti. Kuulostaa siltä, että mies rutisisi aikansa, mutta varmasti olisi hyvä isä siitä eteenpäin, kun nyytin syliin saisi.



Avoimin mielin eteenpäin.. tulevaisuus saattaa vielä yllättää.

miten jaksaisi kahden kanssa kaikki arkiset toimenpiteet, kun yhden kanssa on välillä niin vaikea saada kaikki tehdyksi. Mutta uskon vakaasti, että muutaman vuoden "kestämisen" jälkeen sisaruksista on toisilleen seuraa ja edes yksi sisarus olisi korvaamaton asia lapselle.

Olen jutellut asiasta monen kahden lapsen äidin kanssa, ja ovat kyllä vakuuttaneet, että eka puoli vuotta on rankkaa, mutta sitten alkaa asiat sujua ja lapset leikkii paljon keskenään. Mutta mies on sitä mieltä, että tyttö ja poika ei leiki keskenään... :(

ap

Ihan oikeasti, miehesi kuulostaa aika URPOLTA... Mulla on kolme poikaa itsellä, ja jokaisella heistä on myös tyttöjä hyvinä ystävinä.

Itselläni on sisko ja veli, ja veljen kanssa ollaan todella läheisiä, oltu aina. Veli on kolme vuotta vanhempi, ja piti aina mukana kuvioissa, leikin paljon hänen ja kavereidensa kanssa pienenä. teininä oli omat kuviot, mutta nyt aikuisena ollaan taas paljon tekemisissä kaikin tavoin.

[i

... ja joka kuitenkin ottaa suurimman vastuun yöheräilyistä, hoitamisesta ja kasvatuksesta (ainakin meillä).

ap

ymmärtäää nyt hyvät naiset, että ihminen kiintyy siihen, mitä hän HOITAA, hoivaa, jonka kanssa löytää oikean yhteytden, jonka kanssa tuntee pärjäävänsä...

Mun mielestäni ei ole ollenkaan kummallista, että perheissä, joissa nainen hoitaa lapset, mies ei halua lisää lapsia. Eihän siinä ole isällä kunnon suhdetta lapseen, lapsi tuo vain negatiivisia asioita, vie vaimon huomion ja rahat.

Ja HUOM, en siis väitä, että tilanne olisi naisten vika, todella monet miehet kieltäytyvät todellisesta vastuusta lapsistaan, eivätkä halua näitä oikeasti hoitaa. Kerroin vain, että en ihmettele, että tällaisessa työnjaossa mies ei halua lisää lapsia.

[i

... ja joka kuitenkin ottaa suurimman vastuun yöheräilyistä, hoitamisesta ja kasvatuksesta (ainakin meillä).

ap

ymmärtäää nyt hyvät naiset, että ihminen kiintyy siihen, mitä hän HOITAA, hoivaa, jonka kanssa löytää oikean yhteytden, jonka kanssa tuntee pärjäävänsä...

Mun mielestäni ei ole ollenkaan kummallista, että perheissä, joissa nainen hoitaa lapset, mies ei halua lisää lapsia. Eihän siinä ole isällä kunnon suhdetta lapseen, lapsi tuo vain negatiivisia asioita, vie vaimon huomion ja rahat.

Ja HUOM, en siis väitä, että tilanne olisi naisten vika, todella monet miehet kieltäytyvät todellisesta vastuusta lapsistaan, eivätkä halua näitä oikeasti hoitaa. Kerroin vain, että en ihmettele, että tällaisessa työnjaossa mies ei halua lisää lapsia.

Meillä tosin minä olen päävastuussa myös rahapuolesta, koska mies opiskelee. Ei silti olla niin köyhiä, että mistään tärkeästä olisi tarvinnut luopua.

ap

miten jaksaisi kahden kanssa kaikki arkiset toimenpiteet, kun yhden kanssa on välillä niin vaikea saada kaikki tehdyksi. Mutta uskon vakaasti, että muutaman vuoden "kestämisen" jälkeen sisaruksista on toisilleen seuraa ja edes yksi sisarus olisi korvaamaton asia lapselle.

Olen jutellut asiasta monen kahden lapsen äidin kanssa, ja ovat kyllä vakuuttaneet, että eka puoli vuotta on rankkaa, mutta sitten alkaa asiat sujua ja lapset leikkii paljon keskenään. Mutta mies on sitä mieltä, että tyttö ja poika ei leiki keskenään... :(

ap

Ihan oikeasti, miehesi kuulostaa aika URPOLTA... Mulla on kolme poikaa itsellä, ja jokaisella heistä on myös tyttöjä hyvinä ystävinä.

Itselläni on sisko ja veli, ja veljen kanssa ollaan todella läheisiä, oltu aina. Veli on kolme vuotta vanhempi, ja piti aina mukana kuvioissa, leikin paljon hänen ja kavereidensa kanssa pienenä. teininä oli omat kuviot, mutta nyt aikuisena ollaan taas paljon tekemisissä kaikin tavoin.

Mutta mies on ehdottomasti sitä mieltä, että ei leiki :)

ap

ovat leikkineet tosi paljon keskenään. LÄhinnä nyt kouluiässä alkaneet enemmän olemaan kavereitten kesken, mutta keskinäisiä leikkejä on myös etenkin lomilla. Meillä esikoispoika leikkii kolmannenkin kanssa, johon ikäeroa yli 6v. ja kovasti on innostanut pelaamaan, ja kolmaskin tyttö. Nyt toivoo neljännestäkin tyttöä.



Toivottavasti miehesi vielä tulee ymmärtämään.

Siis: Ap:n pitää kunnioittaa miehen tahtoa, mutta miehen ei tarvi kunnioittaa Ap:n tahtoa? Missä logiikka?

lapsia, saa aina päättää, riippumatta siitä, kumpi se on. Eli mies ei saa painostaa vaimoa äitiyteen, eikä vaimo miestä isyyteen. Ja ap:lle, voimia surutyöhön. On kyllä joitakin perheitä, joissa ajan myötä on sitten kuitenkin saatu lisää lapsia, vaikka toinen on jossain vaiheessa ollut kovastikin vastaan. Jos ette ole ihan kamalan vanhoja, mieli voi vuosien varrella muuttua.

Siis niin että se päättää joka ei halua enempää? Enemmän järkeen käy, että päätös on sen, joka sen lapsen kantaa sisällään sen noin 9kk.

Jos puolisosi haluaisi välttämättä lapsen ja sinä et, eikö silloin olisi sinulle itsestään selvää, ettei sinua voi pakottaa ryhtymään vanhemmaksi vasten tahtoasi?