Kuka ihme tekee perunamuusia pussista eikä oikeista perunoista??
Kommentit (151)
Onko sinun vieraillasi jokin velvollisuus kehua ruokaa vaikka mielestään olisivat täyttä paskaa napaansa vetäneet? Silloin kun luulevat tai tietävät sinun itse tehneen alusta asti. Mä en IKINÄ kehu ruokaa joka oli mielestäni pahaa, oli se itse tehtyä tai einestä tai mitä vain. En tosin mene haukkumaankaan, sanon vain neutraalisti kiitos pöydästä noustessani. Ilmeisesti olen jäänyt vaille jonkin sortin kasvatusta kun en ole tiennyt että vieraiden velvollisuus on kehua ylitsevuotavasti itsetehtyä ruokaa jota pitivät todellisuudessa pahana. =D
Mielestäni ensimmäisen lainauksen täti loukkasi moittiessaan pussimuusia. Kyllähän siinä antaa ymmärtää että oletko tyhmä kun teet tällaista paskaa.
En ole tuon eka lainauksen kirjoittaja, kunhan kommentoin sivusta.
ja siis todellakin maistuu samalla tavalla vetiselle ja rakeiselle kuin kaikki pakastetut perunatuoteet (myös esim. peruna-sipulisekoitus).
No olishan se nyt törkeää käytöstä, jos vieraat alkaisivat haukkua ruoan makua tai kysellä että etkö ole viitsinyt itse tehdä... Onneksi vieraillasi on sentään käytöstavat. Ja tuo tätikin kehtasi sanoa todellisem mielipiteensä vasta sitten, kun kuuli ettet ole itse moskaa tehdnyt (=loukkaus ei osu sinuun). Sitä ennen yritti keksiä jotain hyvää sanottavaa ruoasta.
Toki ymmärrän, että teillä on terveydellinen syy syödä teollisesti käsiteltyä ruokaa (koska se pakastaminen poistaa niitä allergeeneja?).
Jos on 99% perunaa? Mulla on 2 vaikeasti allergista ja pakastaminen vähentää tunnetusti allergeeneja ruoassa. Meillä Oolannin muussi on ainoa perunamuoto joka sopii. Se kun on 100% perunaa ja ihanaa kyllä,maistuukin todella aidolle,ei ollenkaan jauheelle tai pakastetulle,sehän on jotenkin olikos se kuivapuristettua tmv?? Joku muistavampi valaiskoon... :D Minä olen ainakin sata kertaa tehnyt vieraillekkin tätä,eikä KUKAAN ole koskaan tajunnut syövänsä "pussimuussia" ;D Ihana tehdä samaa ruokaa vieraille ja lapsille,lapsilla kun ei ole meillä montaa vaohtoehtoa jota voivat syödä. Hauskin oli mun täti joka ensin kehui muussin makua ja kyseli et miten saan siitä niin silkkistä,onpa hyvää jne ja sit kun näytin et tästä pussista se tuli,niin se ei enää tykännytkään mausta HAH :D:D Mut ei se tajunnutkaan ollenkaan kun koitin selittää,et muussijauheet yms vanhan aikaiset muussivalmisteet lisäaineineen ja jauhoineen ovat AIVAN eriasia.
että vaikka käyttää pussimuusia niin se ei tarkoita että ko. perhe söisi joka päivä jotain einesruokaa...! Meillä syödään todella terveellisesti, ja emme käytä eineksiä käytännössä koskaan. Lapset eivät ole koskaan syöneet esim. valmislihapullia tai valmispitsaa kotona, en varma jos jollain kaverilla ovat maistaneet. Itseäni ällöttää kaikki nk. "ruoka", nämä valmiit mikroateriat ja muut.
Mutta sen verran kiireistä arkea helpotan, että kiireisimpinä päivinä pussimuusia (Oolannin) käytetään. Ja kiirepäivinä saatan myös tehdä jonkun kiusauksen valmiista pakasteesta (peruna-sipulisekoitus) ja laittaa päälle Kolmen juuston kermaa. Ja minusta nuo "pikaruuat" ovat terveellisiä, enkä koe huono omatuntoa kun niitä käytän. Toinen vaihtoehto voisi olla Mäkkärillä käyminen ennen/jälkeen treenien, mitä moni näkyy harrastavan.
Ja aina arkea ei voi ennakoida, mies voi olla työmatkalla ja minulla työpäivä venähtää, siinä menee myös ruokasuunnitelmat uusiksi kun tunnin sijasta aikaa ei olekaan yhtään. Kiire lapsen/lasten treeneihin/peliin ja sitä rataa.
yrittävät kääntää toistensa päät tajuamaan, että heidän vaihtoehtosa on AINA JA KAIKILLE AINOA OIKEA. Voi kuinka lystikästä!
Mutta laitanpa minäkin lusikkani tähän soppaan :) Meillä tehdään aina lähes kaikki ruoka puhtaista aineksista, jotka ovat sitä, mitä ovat rehellisesti, eikä jo jonkun muun käsittelemiä. Tämä on minusta ainoa oikea suunta nykyisessä ravintokulttuurissa. Mutta on ihmisiä, jotka eivät tule tätä koskaan tajuamaan. Lisäksi en voi ollenkaan ymmärtää sitä, että joku ei ehdi tehdä perunamuussia. Siinä menee reilu puoli tuntia. Ja minusta perunoiden kiehumisaika on oiva hetki valmistaa se loppuruoka. Joka ei siis ole nakit.
Ja itse päädyt tekemään ihan samaa... Kuinka lystikästä...
Juuri niin:D
kun on kiire, tai kun oon kipeenä. Jotenkin kuvaa Av:tä hyvin, että pussimuusista saadaan kolmen sivun ketju...
kun on kiire, tai kun oon kipeenä. Jotenkin kuvaa Av:tä hyvin, että pussimuusista saadaan kolmen sivun ketju...
MUTTA tässäkin ketjussa ovat monet todenneet että aina pitää ruoka saada hetipaikkalnyt pöytään joka päivä kun tulee lasten kanssa kotiin JA että siksi usein käytetään pussijuttuja, eineksiä yms.
että vaikka käyttää pussimuusia niin se ei tarkoita että ko. perhe söisi joka päivä jotain einesruokaa...! Meillä syödään todella terveellisesti, ja emme käytä eineksiä käytännössä koskaan. Lapset eivät ole koskaan syöneet esim. valmislihapullia tai valmispitsaa kotona, en varma jos jollain kaverilla ovat maistaneet. Itseäni ällöttää kaikki nk. "ruoka", nämä valmiit mikroateriat ja muut.
Mutta sen verran kiireistä arkea helpotan, että kiireisimpinä päivinä pussimuusia (Oolannin) käytetään. Ja kiirepäivinä saatan myös tehdä jonkun kiusauksen valmiista pakasteesta (peruna-sipulisekoitus) ja laittaa päälle Kolmen juuston kermaa. Ja minusta nuo "pikaruuat" ovat terveellisiä, enkä koe huono omatuntoa kun niitä käytän. Toinen vaihtoehto voisi olla Mäkkärillä käyminen ennen/jälkeen treenien, mitä moni näkyy harrastavan.
Ja aina arkea ei voi ennakoida, mies voi olla työmatkalla ja minulla työpäivä venähtää, siinä menee myös ruokasuunnitelmat uusiksi kun tunnin sijasta aikaa ei olekaan yhtään. Kiire lapsen/lasten treeneihin/peliin ja sitä rataa.
Minä inhoan perunoiden kuorimista. Enkä usein tee asioita, joita inhoan ellei ole pakko. Olen viimeksi varmaan 5 vuotta sitten keittänyt kuorittuja perunoita.
ja ottaisin opiksi. juuri tuo kuoriminen on se työläin vaihe.
2kg perunoita 5 minuutissa? Sinä kuorimakone ota video ja laita vaikka youtubeen ja linkitä tänne, jooko?
en ymmärrä kuka edes viitsii lapselleen tarjota valmismuusia, kun OIKEA muusi valmistuu ihan yhtä nopeasti ja vaivattomasti ja on paljon parempaa. Ajatelkaa edes lapsianne te laiskat äidit!
olevan tuon ajan tajun kanssa isoja ongelmia... Pussimuusin tekoon menee ehkä 5 minuuttia, ja siitäkin on ainakin minuutti sen muusin jäähtymistä. Kyllä perunoiden kuorimiseen yms menee jo pelkästään tuo 5 minuuttia.
Meillä muuten EI IKINÄ syödä keitettyjä perunoita, ei koskaan. En siis ole ikinä eläissäni (ikää 39v) ostanut ainuttakaan perunapussia. Mulle on kyllä iso yllätys, että 2011 näinkin moni nykyajan ihminen itse keittää perunat. Syön kyllä lohkoperunoita ja pussimuusia, mutta en keksi ainuttakaan syytä miksi itse kävisin keittämään perunoita. Inhoan niitten kuorimista. En koskaan kylässäkään ota perunoita, jos ne ei ole valmiiksi kuorittuja.
en ymmärrä kuka edes viitsii lapselleen tarjota valmismuusia, kun OIKEA muusi valmistuu ihan yhtä nopeasti ja vaivattomasti ja on paljon parempaa. Ajatelkaa edes lapsianne te laiskat äidit!
Äiti A, joka on koko päivän kotona, sitten itse tekee sen muusin alusta loppuun, kuorii perunat jne.
vai
Äiti B, joka on koko päivän töissä, sitten tekee muusin valmisjauheesta.
Aivan. Jos laajennetaan ahkeruuden mittaria perunamuussin teon ulkopuolelle, kyllä siinä taitaa kotiäidin ahkeruussaavutukset jäädä työssäkäyvän äidin aikaansaannoksiin verrattuna aika vaatimattomiksi...
Joko se jää kylmäksi tai palaa pohjaan.
Esim. mulla olis joskus työ jossa oli kellokortti. Hommia ei ollut mitenkään paljon, olin yleensä tehnyt ne ennen puolta päivää. Töissä piti kuitenkin käkkiä sinne klo 16 asti, yleensä nukuin, luin, join kahvia ja pelasin korttia.
Kotona ollessa taas tein käytännössä kaikki kotityöt, kun ne sai hyvin tehtyä päivän aikana lapsenhoidon ohella. Lisäksi tein vapaaehtoistöitä järjestössä yms.
Nyt olen tavallisessa toimistotyössä.
en ymmärrä kuka edes viitsii lapselleen tarjota valmismuusia, kun OIKEA muusi valmistuu ihan yhtä nopeasti ja vaivattomasti ja on paljon parempaa. Ajatelkaa edes lapsianne te laiskat äidit!
Äiti A, joka on koko päivän kotona, sitten itse tekee sen muusin alusta loppuun, kuorii perunat jne.
vai
Äiti B, joka on koko päivän töissä, sitten tekee muusin valmisjauheesta.
Aivan. Jos laajennetaan ahkeruuden mittaria perunamuussin teon ulkopuolelle, kyllä siinä taitaa kotiäidin ahkeruussaavutukset jäädä työssäkäyvän äidin aikaansaannoksiin verrattuna aika vaatimattomiksi...
Ehkä te ja teidän lapset ette tiedä miltä oikeat tuoreet perunat maistuu!
ja sen takia ei koskaan perunoita ostetakaan. Teepä itse huviksesi niin, että tarjoat lapselle keitettyjä perunoita ja lankkuperunoita, niin kyllä 100% varmasti pitää niistä kaupan lankkuperunoista, koska niissä on jopa jotain makua, eivätkä ole sellaista mautonta höttöä, kuten keitetyt perunat.
Olen kyllä käyttänyt myös pussimuuseja, etenkin nuorempana, kun jotenkin vielä luulin, että ne ovat käteviä ja oikean muusin tekeminen vaikeaa. No näin ei ole, olen oppinut:) Ja ymmärrän edelleen, että poikkeuksia on ja joskus voi ihan hyvin oikaista. Niin teen itsekin. MUTTA se on mielestäni sääli, että niin monet ihmiset eivät näytä enää maistavan tuoreen ja pakastetun ruoan eron! Siis tottakai oikea muusi maistuu paremmalle! Ja sekin on totta, että eineksiin tottuneet ovat varmasti myös tottuneet siihen makuun:(
Olemme lasten myötä kiinnittäneet enemmän huomiota ruokaan ja täytyy sanoa, että nykyään en enää pysty syömään esim. saarioisten makaronilaatikkoa, vaikka ennen olen kyllä syönyt. En ole mikään pyhimys ja pikaruoka on todellakin joskus paikallaan, mutta makuaistini onneksi vielä toimii. Myös itsetehdyt lihapullat ovat niin paljon parempia, kuin kaupan! Eikä ole vaikea valmistaa.
Ruoanlaittoa täytyy vähän opetella, meilläkään ei ennen osattu laittaa mitään valmiiksi, eikä mitään ikinä jäänyt. Nyt löytyy useinmiten jotain, mitä voi äkkiä lämmittää tai sitten vaikka paistaa oheen nopeasti kananmunan, tekee pienen salaatin tms. Jos on oikein kiire, niin syötämme lapsille edellisen päivän tähteitä hieman tuunattuna ja teemme sitten miehen kanssa rauhassa ruokaa, kun lapset jo nukkumassa. Ja tästä satsista jää sitten luonnollisesti taas ruokaa yli seuraavalle päivälle.
Minustakin noissa ruoka-ajoissa voi kyllä jokainen perhe vähän toimia oman mielensä mukaan, ei sillä kellonajalla ole niin väliä, jos kaikki saavat kuitenkin aina ravitsevaa ruokaa. Eli hyvinkin ymmärrän tuon ensin nopea välipala ja sitten yhteinen lämmin ruoka. Meilläkin joustetaan joskus, silti lapsilla ei ole koskaan nälkä ja saavat aivan varmasti oikeaa ruokaa, joskus ehkä hieman eri järjestyksessä;)
Ehkä te ja teidän lapset ette tiedä miltä oikeat tuoreet perunat maistuu!
ja sen takia ei koskaan perunoita ostetakaan. Teepä itse huviksesi niin, että tarjoat lapselle keitettyjä perunoita ja lankkuperunoita, niin kyllä 100% varmasti pitää niistä kaupan lankkuperunoista, koska niissä on jopa jotain makua, eivätkä ole sellaista mautonta höttöä, kuten keitetyt perunat.
että sinä et osaa maustaa ruokaa!
Pari vuotta Etelä-Saksassa asuttuamme tuli kokeiltua siellä pussimuussia kun oikeat perunat oli usein kaupasta loppu. Yllätys oli suuri, maku oli loistava. Keskustelin sikäläisten kollegoiden kanssa aiheesta, heistä kukaan ei koskaan tee muussia oikeista perunoista, enkä tosiaan ihmettele kun saksalainen pussimuussi on taivaallista (tietyt merkit). Meillä kävi suomalaisia vieraita, jotka myös kehuivat muusia maukkaaksi (emme koskaan paljastaneet että se oli peräisin pussista). Suomeen palattuamme olemme käyttäneet silloin tällöin LIDL:in muusia, se on ihan ok, mutta ei vedä vertoja paremmille saksalaisille merkeille. LIDL:in muussi on kuitenkin ihan eri makuista kuin jotkut perus-suomalaiset merkit, joiden maku ei muistutua perunaa lainkaan.
Ja ihan kaikissa muodoissa, on lohkoperunoita, keitettyjä, kermaperunoita, röstiperunoita ja aina itse tehtyjä. Pakastealtaasta vastaavat ovat pahoja, eivät todellakaan vastaa itse tehtyjä/maustettuja. Muusikin parempaa kun itse tekee, mutta joskus käytän pussimuusia. Jos leipä loppu, teen pikaiseen perunarieskoja (ei tarvitse kohottaa) ja pussimuusia laitan noihin ja hyvää on.
Ei tykätä perunasta tehdystä muusista. Syödään kuitenkin perunaa päivittäin ja se on aina siikliä.
Huh, kuinka pitkä ketju on tullut pussi-pakaste-tuoreperuna -väittelystä ;-D
No onhan se totta, että aito ja käsittelemätön, tuore on aina terveellisempää ja parempaa, kuin käsitelty, oli sitten kysymys mistä raaka-aineesta tahansa. Itsetekemällä säästää säästää rahaa ja luontoa, ja saa terveellisempää ruokaa aikaiseksi.
Mutta mutta... Nykyajan elämän tilanteet ovat hektisiä, täynnä vaatimuksia, paineita. Töissä on kiirettä, lapsilla harrastuksia, työmatkalla ruuhkaa jne...
Ei ole mikään SYNTI joskus oikaista ja käyttää eineksiä ja puolivalmiita. Siinäkin elämän alueella tarjonta on lisääntynyt ja kehittynyt. Ihan kuin tietotekniikka menee eteenpäin niin myös einesvalmisteet.
Ei kannata haukkua, jos ei ole ikinä kokeillut! Kyllä minäkin muistan lapsuudestani kamalat einesmuussit, ihan kamalia olivat! Mutta tänä päivänä kehitys on mennyt eteenpäin.
Ihan oikeasti sieltä kaupasta saa myös terveellisiä puolivalmiita ruokia: luomua ja ilman lisäaineita; kuten esimerkiksi Oolannin 100% pakasteperuna-aines. Hyvää ja helppoa sekä nopeasti valmista!
Kyllä minä ainakin ihan mielelläni hyödynnän silloin tällöin näitä terveellisä ja hyviä aineksia ruokakaupan tarjonnasta! Ja käympä joskus mäkkärilläkin, vaikka tiedän, että se on tosi epäterveellistä ruokaa (hui ;-)).
Miksi en käyttäisi näitä tuotteita, kun niitä on kerran tarjolla... Enhän kulje hevoskärrylläkään töihin, vaan ihan autolla... Ja käytän nykyään pelkästään kännykkää, enkä koskaan lankapuhelinta jne...
Maailma kehittyy mammat! Niin myös perunasose ainekset!
Minä teen yleensä muusin siitä pakasteperunasta, koska olen allerginen raa´alle perunalle ja saan kuorimisesta kutisevat kädet ja aivastuksia.