Sodista puheenollen: tiedätkö missä ja milloin (iso)isoisäsi taisteli ja miten hänelle kävi?

Iso iso iso, höh olettepas te lyhytikäisiä! Meidän suvussa pitkäikäisiä ihmisiä, oma isä ja isän veli taisteli valkeasaaressa ja ihantalassa, äiti taas pesi ruumiita ja pisti arkkuihin kokkolan sairaalassa. Niin ja se isoisä oli -39 jo yli 60 v ni ei päässy sotaan mukaan, mutta sparras kyllä kovasti poikiaan. Terv, Mies 47 v.

Isoisäni vietti koko sota-ajan (viitisen vuotta kaikkineen?) rintamalla, parikymppisenä nuorena miehenä. Eikä koskaan kertonut sotakokemuksistaan, äärimmäisen vähän edes omille pojilleen. Jotka ei taas omille lapsilleen halunneet noista kertomuksista puhua. Täytyykin taas joku päivä kysästä. Vain Syväri jäänyt uteluistani mieleen asemapaikkana.

Sota- arkistosta muuten saa lähisukulainen rekisteriotteen, jos siis haluatte faktaa sota- ajalta ihmisestä, joka ei syystä tai toisesta sitä itse kerro!

Isäni isä taisteli joko talvisodassa tai jatkosodassa, haavoittui ja pääsi kotiin. 40 vuotta myöhemmin elimistöön jäänyt luodinsiru alkoi liikkua ja aiheutti kuoleman takautuvasti.

Äitini isä taas oli silloin vasta poikanen.

oli sekä talvi- että jatkosodassa. Ymmärtääkseni tavallisena sotamiehenä. Isäni äidin isä oli työväenliikkeen aktiivinen jäsen. Onnistui piilottelemalla välttämään vankileirin sodan päätyttyä. Isäni isän vanhemmista en tiedä kummalla puolella olivat sisällissodassa. Oletettavasti kuitenkin punaisten.



Äitini isä osallistui jatkosotaan, muistaakseni ratsumiehenä (lähetti tms.) Hänen veljistään ainakin yksi katosi rintamalla ja julistettiin myöhemmin kuolleeksi. Äitini äidin perhe oli Viipurin evakoita. Tältä puolelta sukua kaikki olivat aikanaan valkoisia.



Surullista, että tämä on kaikki mitä tiedän sukuni sotiin liittyvästä historiasta. Tuntuu olevan aika yleistä, tosin. Kumpikaan ukkini ei juuri sodasta puhunut. Kuulemma joskus harvoin mieskaverien kanssa oli asiaa sivuttu. Varsinkin isäni isä oli pitkään masentunut sodan jälkeen.

aika vähän, siis heidän sotahistoriastaan. Sen kuitenkin tiedän että toinen ukki sai luodin leukaan oltuaan vain pari viikkoa rintamalla (en tiedä kumpi sota), sairaalasta pääsi sitten suorana kotiin. Tätä olen myöhemmin ihmetellyt koska ukin leuassa oli vain pieni arpi, pystyi puhumaan ja syömään täysin normaalisti. Eikös rintamalle passitettu takaisin pahemminkin loukkaantuneita?



Toinen ukki halvaantui sodassa, kuntoutui aika hyvin. Käytti kuitenkin keppiä elämänsä ajan. Kuoli ollessani pieni tyttö, ilmeisesti halvaantumisesta johtuneisiin ongelmiin.

Äitini isoisä oli jonkin sortin lentäjä. Putosi Venäjän puolelle ja paleltui. Selvisi kuitenkin hengissä, mutta kuoli neljä vuotta sodan jälkeen("saamiinsa vammoihin"). Haudattiin ensin sankarihautaan, mutta sen jälkeen jokin taho päätti ettei ukko mikään sankari olekaan ja hänet siirrettiin tavalliseen hautaan. Kolme vuotta myöhemmin häntä pidettiin taas sankarina joten hänet siirrettiin jälleen sankarihautaan, jossa nyt siis on haudattuna. Äitini mummi ei edes mennyr viimeisiin hautajaisiin...

Jos lentäjänä ollessaan oli ampunut pari neuvostokonetta alas, niin ei sitten jotkut suomalaiset uskaltaneet kutsua sankariksi, mutta kun tiukka tilanne vähän helpotti (valvontakomissio poistunut Suomesta yms.), niin sitten taas uskallettiin kutsua sankariksi.

Ei siinä tuosta ole kysymys.

Jos sodan aikana kuoli vaikka KotiSuomessa sairaalassa haavoittumisen seurauksena, niin kyllä se henkilö kaatuneisiin laskettiin. Tai kenttäsairaalassa, vaikka ei varsinaisesti etulinjassa kuoltu. Tuossa on ollut kysymys, että kuolisyy johtui sotavammasta, mutta seuraus tuli vasta vuosia myöhemmin sitten eri tahot tulkitsivat sitä eri tavalla. Tietysti kaikki ovat sitä mieltä, että olisi saanut sinne sankarihautaan jäädä ihan ensimmäisellä kerralla.

Jos asia oikeasti kiinnostaa, niin jos tietää joukko-osaston missä isoisä on palvellut, niin tietoa löytyy jokaisesta vähänkään suuremmasta kirjastosta. 50-60 luvulla tehtiin joka divisioonasta muistokirja, jossa on henkilön perhetiedot ja palvelustiedost ja varmaan myös haavoittumistiedot, mitalit yms. Tarpeeksi isossa kirjastossa on ne kaikki kirjat, ja selaamalla pitäisi henkilö löytyä, siis maavoimien miehet.

Ja vielä enemmän harrastuneille tiedoksi, että sota-arkisto on Helsingissä, mistä palvelustiedot löytyvät kanssa.

Kaksi ukkia palvelivat tykistössä koko sodan ja hengissä selvisivät eivätkä kai haavoittuneetkaan. Toiselta jäi kyllä kotitalon lisäksi mielenrauha rajan taakse, mutta ei onneksi sitä purkanut perheeseensä.

Toinen isoisäni oli liian vanha ja huonokuntoinen sotaan, toinen taas liian nuori. Sen sijaa setäni ovat olleet sodassa ja haavoittuneet. He eivät niillä asioilla lapsia haluneet vaivata ja oli varmaan itsellekin vaikeita aikoja, joten en tiedä. Kirjat on kyllä olemassa, josta voin ne tarvittaessa katsoa.

mukana v. 1939-1944, sen olen kuullut että oli Rukajärven suunnalla Rapolassa, ja mm. purkamassa Mannerheimin metsästysmajaa (joka on nykyisin Lopella), mutta hän kuoli sydänkohtaukseen 40-veenä ja isäni ei ollut silloin 13 v. vanhempi, niin ei ole paljon sen enempää tiedossa. Valokuva löytyy, jossa hän on haavoittuneena sairaalassa.



Ukkini, Karjalan evakko kuoli viime keväänä, hän oli mm. Tali-Ihantalassa niinkuin ap:n pappa, JR 50 tai 51 riveissä, sitä numeroa en nyt muista tarkkaan. Selvisi muuten ehjänä, sai palovammat kun panssarinyrkin käyttöä neuvottiin huonosti ja se löi tulilieskan taaksepäin. On kertonut tuhonneensa venäläinen panssarivaunun ja näyttänyt siitä (ja venäläisten ruumiista) kuvankin, ei olisi itse ottanut mutta joukkueenjohtaja otti. Sai siitä urhoollisuusmitalin, jota ei suuremmin arvostanut.



Sisällisota: Keskisuomalainen isoukkini, 6 lapsen isä, piileksi sekä punaisia että valkoisia mettissä, ja karjalainen isoisoukkini, joka "pagisi venättä" kierteli naimattomana suutarina Muurmanskia ja Aunusta, eikä osallistunut siihen rytinään ollenkaan. Ylitti uuden rajan omin luvin. Isänisän isästä ei ole tietoa. Isänäidin isästä en ole muistanut kysyä, pitääpä soittaa mummolle.

vaarini oli talvisodassa komppanian päällikkönä ja jatkosodassa pataljoonan komentajana, sotilasarvoltaan silloin majuri. Talvisodan aikana hänelle on myönnetty joku kunniamerkkikin, jota kyllä jostain syystä ei ole voitu hänelle toimittaa, syytä en tiedä.



Vaari itse ei ainakaan minulle niistä mitään koskaan puhunut, en tiedä oliko puhunut isällenikään, mutta Googlella löytyy tietoa.



Myöhemmin sotien jälkeen sai ylennyksen vielä everstiluutnantiksi, mutten tiedä edes, että oliko enää silloin palveluksessa.



- mies, 44 v -

Venäläinen tarkka-ampuja osui otsaan.

kummankaan vanhempani isä ollu sodassa, liian vanhoja olivat jo ja oli sairautta. Isän veli oli sodassa ja kaatui Karjalan Kannaksella. Olen lukenut hänen sotilaskantasorttinsa.

Iso Mummoni oli lottana Talvi,jatko ja Läpi sodassa. Kuulin sen isältäni,itse en viitsinyt koskaan kysyä häneltä sodasta,arvelin se olevan asiaa,josta hän ei haluaisi puhua.(tuolla lukee Läpi sodassa mutta siinä piti lukea Lapin)Isomummoni tapasi isoisäni sodassa. Tietenkin olisin voinut kysyä Isoisältäni,mutta hän kuoli syöpään ennen syntymistäni. Hän kuoli viime syksynä(2014) 98vuotiiana.

Tarkoitan Isomummoani joka kuoli viime syksynä!

Kaatui Petäjäsaareen talvisodassa.

Molemmat isoisäni olivat sodassa ja selvisivät hengissä. Toinen heistä oli kuitenkin sotainvalidi, muistaakseni loukkaantui kranaatin sirpaleesta. Molemmat kuolivat 90-luvulla syöpään.

Minun pappa oli samaan aikaan kirjailija Kalle Päätalon kanssa Pioneerien koulutuskeskuksessa Korialla.

Ei sotinut talvisodassa koska oli liian tärkeä.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2011 klo 17:19"]Mun toinen pappa meni vapaaehtoisena (17v) jatkosotaan. Haavoittui Ihantalassa kesällä -44, mutta toipui täysin.

Toinen pappa taas oli liian nuori sotimaan.

Miten niin isoisäsi? Minun isä oli talvi- ja jatkosodassa.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2011 klo 17:24"]

Asiasta ei ole koskaan puhuttu, eikä minulla ole enää ketään keneltä kysyä.

[/quote]Jos asia kiinnostaa, voit tilata Kansallisarkistosta kopion isoisäsi armeijapapereista.