Miten ihmeessä lapset voi olla ujoja ja arkoja?

Ei ole sitten tullut käytyä omien seinien ulkopuolella?

on megarohkea ja toinen tosi, tosi ujo. Kyllä se niin synnynnäistä on.

Nyky-yhteiskunnassa sille on vähemmän tarvetta, mutta jos taas mennään johonkin megakatastrofiin, ehkä käy niin kuin siinä yhdessä leffassa jossa henkiin jäi kaksi tyyppiä - toinen joka ei pelännyt mitään ja toinen joka pelkäsi kaikkea.

Jos ajatellaan vaikka jotakin eläinlajia, otetaan vaikka vaikka varpushaukka.

Joissakin tilanteissa lajille voi olla hyötyä olla todella peloton ja rohkea. Sopeutuessaan kaupunkiympäristöön jossa sillä ei ole luontaisia vihollisia ja ravintoa on paljon. Ei olisi mitään järkeä säikkyä kaikkea, nämä yksilöt pärjäävät paremmin jotka eivät ole kovin arkoja.

Sitten taas, maaseutuympäristössä ainoastaan ne selviävät jotka osaavat varoa, eivätkä itse joudu isompien petolintujen saaliiksi.

Luonnollista sopeutumaa.

Mun lapsista ehdottomasti parhaat sosiaaliset taidot on näillä kahdella, jotka ovat olleet ujoja ja syrjäänvetäytyviä pieninä.

Nimenomaan sillä tavoin, että vaikka heillä onkin luonteessaan tietynlaista "herkkyyttä", niin se ei tosiaan ole negatiivinen asia. Osaavat jotenkin paremmin ottaa toiset huomioon, kuin nuo kolme muuta lastani jotka ovat aina olleet täysin pelottomia kaikkien ja kaiken suhteen.

Kavereita heillä on kaikilla, ja on aina ollut.

tapaan suhtautua ärsykkeisiin.



Yleensä ujolla lapsella parasympaattinen hermosto on hyvin herkästi reagoiva, ja stimulaatio saattaa tuntua moninkertaisena suhteessa vaimeammin reagoiivan hermoston omistavaan yksilöön.



Näin mä sen oon oppinut.



Mulla on luupää-lapsi, joka on rohkea ja kaikkea sellaista mitä on perinteisesti pidetty sosiaalisuutena.



Sit mulla on lapsi joka jännitti jo vauvamuskarissa. Puistoilu päättyi usein siihen, että lapsi itki portilla kunnes lähdettiin kotiin. On vieläkin hyvin stressiherkkä ja uskalsi ryhtyä puhumaan vieraassa seurassa vasta päälle kymmenen vanhana. Sellasta.

stimulaatio saattaa tuntua moninkertaisena suhteessa vaimeammin reagoiivan hermoston omistavaan yksilöön.

Ja tässä asiassa mua ottaa usein päähän se, että ajatellaan että rohkea on rohkea siksi että se TEKEE jotain tai ponnistelee enemmän. Kun tosiassa sen ei tarvi tehdä mitään, senkun olla möllöttää. Ujo on se joka oikeasti ponnistelee, ja silti saa moitteet ja kieroonkatsomiset osakseen.

Mun lapsista ehdottomasti parhaat sosiaaliset taidot on näillä kahdella, jotka ovat olleet ujoja ja syrjäänvetäytyviä pieninä.

Nimenomaan sillä tavoin, että vaikka heillä onkin luonteessaan tietynlaista "herkkyyttä", niin se ei tosiaan ole negatiivinen asia. Osaavat jotenkin paremmin ottaa toiset huomioon, kuin nuo kolme muuta lastani jotka ovat aina olleet täysin pelottomia kaikkien ja kaiken suhteen.

Kavereita heillä on kaikilla, ja on aina ollut.

Unohdin liittää no 21:n kirjoituksen tohon alkuun.

T: Numero 12

Mä olen joskus miettinyt, että johtuuko oma ujouteni jotenkin jostain lapsuusajan jutuista tai kasvatukseen liittyvistä asioista tms (oma kasvatus oli kai tosi tavallinen, aika vapaa kasvatus). Nyt kun oma tyttäreni on 1,5-vuotias, on ollut toisaalta kiva huomata, että kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa, vaan aika paljon tulee ihan geeneistä. Oma lapseni nimittäin on samanlailla "hitaastilämpiävä" ja suhtautuu varauksella uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Asumme kaupungin keskustassa, käymme paljon perhekerhoissa ja kavereiden luona kylässä ja matkustelemme, joten mikään erakoituminen ei tuota selitä.



Itse olen ylpeä tuosta luonteenpiirteestä, koska lapseni ei vie leluja toisilta tai töni eikä turhia kiukuttele. Sen sijaan tutustuttuaan ihmisiin hän on mielestäni ikäisekseen todella sosiaalinen, haluaa ja osaa leikkiä muiden lasten kanssa, huolehtii että kaikilla on leluja ja myös puhuu paljon nuoresta iästä huolimatta.

Ujous liittyy synnynnäiseen hitaasti lämpenevään tempperamenttiin usein. Sama lapsi voi olla toisissa yhteyksissä ujo, toisissa rohkeampia. Ujous ei ole sama kuin huono itsetunto eikä se ole sairaus. Minulla on kolme lasta, joista yksi on ujohko, rauhallinen poika. Pärjää hyvin.

ja sillä jolla hyvä itsetunto. Uusissa tilanteissa lapsi saattaa kuitenkin käyttyäytyä nolottavan ujosti, niin että ihmiset varmaan ajattelee että olen joku hirviöäiti :).

Jos kaikki olis rohkeita ja tunkis joka paikkaan, ihmiskunta olisi kuollut jo ajat sitten. Noin 25 prossaa ihmisistä on sellaisia, että niitä epäilyttää uudet tilanteet ja vieraat ihmiset. Ja hyvä niin, noin eloonjäämisen kannalta.

vielä aikuisiässä? Eikö ole vaivautunut kouluun? Eikö ole nähnyt maailmaa ympärillään tai saanut/uskaltanut tutustua erilaisiin ihmisiin? Mikä voi aiheuttaa tuollaista? En ymmärrä. ;)

synnynnäinen temperamenttipiirre.

oli joku ihme kokemus ensimäisen vuoden aikana kun ujostelivat pieninä kovasti. Kolme muuta välttyivät tältä kokemuksesta.



Hmmm, tätä täytyy nyt kovasti alkaa miettimään, enkä kuskannut näitä kahta tarpeeksi virikkeellisissä ympäristöissä.

lasta ja jokainen omanlaisensa. Yksi on ujo ja hyvä sellaisenaan.

Kotona nökötetään ja verhojen välistä katsellaan, kun muut elää ja pitää hauskaa. Kovalla kurilla ja Herran nuhteella on meidän lapset kasvatettu ja ujojahan niistä tuli mokomista.

Mitä tapahtunut sikiövaiheessa? Äiti polttanut liikaa tupakkaa vai vetänyt liikaa viinaa?

Luuletko, että lapset ovat syntyjään kaikki samanlaisia, "tabula rasoja", jotka vanhemmat sitten muokkaavat tietynlaisiksi?



No ei. Ihmisillä on perintötekijöissään tietynlainen perusluonne. Osa aikuisistakin on ujoja, toiset ulospäinsuuntautuneita, kolmannet kenties ärsyttäviä melskaajia ja minä-itte-päällepuhujia. Kaikkia tarvitaan.



Ujous on itse asiassa evoluution, ihmisen selviytymisen kannalta hyödyllinen ominaisuus. Siis että tarkkaillaan ensin tilannetta ja sitten vasta rynnätään toimimaan.

Jos mennään kauppaan, kylään tms roikutaan kynsin, hampain äidin/isän helmassa kiinni ja huudetaan niin että kitarisat paistaa

Mulla on viisi lasta, joista kolme ei ole olleet lainkaan ujoja koskaan. Yksi on ollut pienempänä hyvinkin ujo, yksi ei ehkä ujo mutta pidättyväinen vieraitten ihmisten seurassa. Voisi ehkä luulla, että kuopus olisi meillä se sosiaalisin, mutta kuopus on tuo jota kuvailin pidättyväiseksi.

Ujoin on syntymäjärjestyksessä kolmas.

Kaikilla on ollut kuitenkin sama kasvatus, kasvaneet samassa perheessä, lapset ovat tavanneet paljonkin ihmisiä eikä heitä ole pidetty missään tynnyrissä, eikä kumpikaan vanhemmista olla mitenkään ujoja.