Olen alakoulun ope ja mielestäni monet adhd:t yms ovat...
vain kasvatuksen tulosta. Urani aikana (10 v) olen kohdannut vain VIISI "oikeaa" tapausta. Omilla luokillakin on ollut näin wannabe-adhd:ta ja kun asiaa on ruvennut kaivelemaan, on taustalta paljastunut aina (!) koti, jossa ei ole kuria, ei syy-seuraus-suhteita, ei johdonmukaisuutta, ei aikuisuutta.
Että näin.
Kommentit (153)
Vaikka onhan näitä vanhakantaisia opettajia vielä jonkun verran työelämässä nähty. Heidän mielestään lukihäiriötä, adhd: ta tms. ei ole olemassakaan, kyse on vain laiskuudesta ja kasvatuksesta tai sen puutteesta.
Onneksi kyse on vain pienestä vähemmistöstä ja oman kokemuksen mukaan nämä ko. henkilöt alkavat jo olla lähellä eläkeikää.
Todella käy sääliksi heidän oppilaitaan. Tuollaiset näkemykset ja kasvatusmetodit kuuluvat 50-luvulle, eivät enää tähän päivään.
Ap ei luultavasti osaa perustella väitteitänsä, kunhan on vetänyt omia johtopäätöksiä adhd-lasten ja heidän vanhempiensa suhteista. Minäkin tiedän adhd:sta hyvin paljon enemmän kuin tavallinen maallikko muttei tulisi mieleenikään arvostella lapsen saamaa diagnoosia pelkällä mututuntumalla. Diagnoosin saamiseen tarvitaan hyvin paljon enemmän kuin pelkkä vanhempien tuntema epävarmuus lapsensa erilaisuudesta tai luokanopettajan mahdollinen väsyminen oppilaan häirikkökäyttäytymiseen.
Lasta verrataan kohderyhmään, hänen elämänsä kartoitetaan ihan syntymästä saakka, samoin vanhempien lapsuudenaikainen käyttäytyminen otetaan huomioon. Hoitamaton adhd aiheuttaa todella pahoja ongelmia, eikä pelkkä diagnoosikaan riitä, koulun täytyy myös valvoa että lapsi saa oikeanlaista apua. Järkyttävää että ap:n tavoin ajattelevia opettajia löytyy vielä tämän päivän kouluista.
Näissä mielestäni leimataan koko diagnoosi "huuhaa"-diagnoosiksi joka annetaan vaan niille jotka eivät osaa kasvattaa.
Sen enempää puolustelematta totean että on hurja määrä perheitä jotka lapsilleen apua hakee ja tuntee huolta lapsesta samalla yrittäen kasvattaa tästä vastuuntuntoisen ja elämässä pärjäävän aikuisen.
Ei opettaja tiedä oppilaiden kotioloista juuri yhtikäs mitään! Vanhemmat tavataan 1-2 kertaa vuodessa, vanhempainvartissa. Kenties ohimennen vanhempainillassa tai joulujuhlassa.
Ei siinä ehdi kotioloista päätellä mitään!
Joten oikeasti kukaan ammattitaitoinen opettaja ei voi mennä sanomaan, että lääkärien antama diagnoosi on VÄÄRÄ!
Kannattaa muuten tutustua hiukan siihen, miten adhd diagnosoidaan. Sitä ei todellakaan tehdä kertaistunnolla yhden lääkärin vastaanotolla. Se on pitkä prosessi ja sen aikana käydään suurennuslasin ja tiuhan kamman kanssa läpi kotiolot, vanhempien kasvatustavat, lapsen päivärytmi ja ravitsemustakin käsitellään.
Minua ei lakkaa ihmetyttämästä, mikä pahantahtoisuus tällaisten aloitusten takana piilee. Kukin tällaisia provoja heittelevä tarkastelkoot sisintään oikein, oikein tarkkaan. Miksi haluat pahoittaa mielen vanhemmilta, joilla jo ilman sinun ilkeilyäsikin on paljon haasteita arjessaan ja kasvatustyö moninverroin raskaampaa kuin ns. normilasten vanhemmilla?
-as-lapsen surullinen äiti-
Kyllä meillä lapsen diagnoosin antoi neurologit ja psykologit yhteistyössä.
Ja kuule, meillä ei syödä lisäaineita, ei roskaruokaa vaan puhdasta kotimaista ruokaa paljon kasviksia ym. terveellistä.
Emme ole alkoholisoituneita, meillä ei paljon riidellä ja olemme paljon lasten kanssa yhdessä.
Kotioloissa ei ole kukaan havainnut moitittavaa.
Lapsemme syntymä oli vaikea, oli hapenpuutetta ym. Ja nyt hänellä on adhd.
Että ap, tarkistuta vähän tietotasoasi ennen kuin tänne noita omia faktoja latelet.
lapsilla rajat ja ellei niitä noudateta silloin istutaan jäähylle.
Ja kappas silti meillä on adhd, mitenköhän se on mahdollista?
Minua ei lakkaa ihmetyttämästä, mikä pahantahtoisuus tällaisten aloitusten takana piilee. Kukin tällaisia provoja heittelevä tarkastelkoot sisintään oikein, oikein tarkkaan. Miksi haluat pahoittaa mielen vanhemmilta, joilla jo ilman sinun ilkeilyäsikin on paljon haasteita arjessaan ja kasvatustyö moninverroin raskaampaa kuin ns. normilasten vanhemmilla? -as-lapsen surullinen äiti-
Näitä on palstalla viikottain. Tehtaileeko aloituksia joku yksi ja sama tyyppi ja jos niin miksi? Mitä tyydytystä hän näistä saa?
Sinulle ei tietysti ole tullut mieleenkään sellainen asia, vaikka opettaja oletkin, että adhd on vahvasti perinnöllistä. Monet adhd-aikuiset käyttävät viinaa tai huumeita lääkkeenä itsekään sitä ymmärtämättä. Lisään vielä ettei kaikki adhd ole perinnöllistä, osa johtuu esim vaikeasta synnytyksestä yms.
Ei opettaja tiedä oppilaiden kotioloista juuri yhtikäs mitään! Vanhemmat tavataan 1-2 kertaa vuodessa, vanhempainvartissa. Kenties ohimennen vanhempainillassa tai joulujuhlassa. Ei siinä ehdi kotioloista päätellä mitään! Joten oikeasti kukaan ammattitaitoinen opettaja ei voi mennä sanomaan, että lääkärien antama diagnoosi on VÄÄRÄ!
Hyvä, kun tunnistan, kuka on kenenkin lapsi. Ammatteja en tiedä, jollen tarkista erikseen. Siisteys näkyy jossain määrin päälle, mutta siinäpä se melkein onkin. En tosiaan pääse observoimaan vanhempia kasvatustilanteessa eli näkemään, miten pitävät lapselleen rajoja.
(luokanope vm. 98)
Me jotka elämme tämän asian kanssa, voimme jättää omaan arvoonsa nuo provot. Pääasia että itse tiedämme mistä on kysymys.
Hänen mielestään ADHD aiheutuu liiallisesta viriketulvasta. Jo muutaman vuoden ikäiset viedään harrastuksiin ja meno yltyy kouluiässä. Lapsilla ei ole enää juurikaan lapsuutta, kasvurauhaa.
Omassa työssäni taas olen havainnut sen, että monessa perheessä lapsi pompottelee aikuisia, tehdään kaikki lasten ehdoilla. Tämä taas tekee turvattomuutta lapselle.
Varmasti näkemyksiä on muitakin, mutta omina kouluaikoina luokissa oli 25-30 lasta, pari vilkkaampaa poikaa, eikä mitään pahempia häiriöitä.
Omien lasteni luokissa 15-20 lasta, yhdellä todettu ADHD. Tämäkin lapsi käyttäytyy meillä vähintään yhtä hienosti kuin toisetkin, mikä taas ihmetyttää. Eihän ADHD pitäisi olla ympäristö-tai tilannesidonnainen, vai onko?
levottomia lapsia. Hyvien perheitten jälkikasvu sen sijaan saattaa olla erittäin itseriittoista, kyynärpäätaktiikalla etenevää.
Hänen mielestään ADHD aiheutuu liiallisesta viriketulvasta. Jo muutaman vuoden ikäiset viedään harrastuksiin ja meno yltyy kouluiässä. Lapsilla ei ole enää juurikaan lapsuutta, kasvurauhaa.
Omassa työssäni taas olen havainnut sen, että monessa perheessä lapsi pompottelee aikuisia, tehdään kaikki lasten ehdoilla. Tämä taas tekee turvattomuutta lapselle.
Varmasti näkemyksiä on muitakin, mutta omina kouluaikoina luokissa oli 25-30 lasta, pari vilkkaampaa poikaa, eikä mitään pahempia häiriöitä.
Omien lasteni luokissa 15-20 lasta, yhdellä todettu ADHD. Tämäkin lapsi käyttäytyy meillä vähintään yhtä hienosti kuin toisetkin, mikä taas ihmetyttää. Eihän ADHD pitäisi olla ympäristö-tai tilannesidonnainen, vai onko?
lisää/vähentää vilkkautta ja impulsiivisuutta. Esim hiukan vieraammassa ympäristössä saattaa ujostella just sen verran ettei vaikuta ihan hurjan erilaiselta. MUTTA joskus juuri nämä tilanteet onkin sitten niitä joita EI kestetä ja poika saa kauheat itkupotkuraivarit ilman mitään syytä.(Näkyvää) Lisäksi kyse ihan siitä mikä vireystila on,kellonaika jne. Ihan kuten kenellä tahansa. Meillä ei muuten ole mitään harrastuksia, mutta kaikki on PAKKO tehdä lapsen ehdoilla, ei kuitenkaan lapsen säännöillä. Eli jos yritetään tehdä juttuja ottamatta huomioon lapsen erityistarpeita-> sirkus!
että vanhemmissa osaksi vika.Oman kokemukseni perusteella ajattelen että nykyään syynätään ja etsitään liikaakin aina jotain "vikaa" lapsesta.Silloin kun minä olen ollut alaasateella ei ketään vaivannut mikään.Jotkut olivat vaan vilkkaamman puoleisia.Ja nykyperustein jos ajattelee olisi meidänkin luokalta saanut kärrätä puolet hoitoon.:D
Anna kun arvaan, sinulla ei ole omia lapsia, tai jos on, ovat alle 3-vuotiaita????
On totta, että moniongelmainen tausta altistaa erilaisille häiriöille ja nostaa esiin olemassa olevia taipumuksia ja alttiuksia, jotka ns. hyvässä kasvuympäristössä pysyisivät "aisoissa". Minä ainakin olen työssäni nähnyt useitakin adhd-, asperger-,add-, dysfasia- ja mutistitapauksia, joissa koti on ollut ok. Monet näistä kodeista olen oppinut tuntemaan oikein hyvinkin ja käynytkin heillä ja jotkut olen tuntenut ja tietänyt muutenkin tuttujen kautta tai suoraan itse.
Itselläni on lapsia (ns. tavallisia) ja ymmärrän miten vaikeaa kasvattaminen voi olla ja on myös lähipiirissä erityislapsia joilla on hyvä koti ja olen nähnyt miten vanhempansa ponnistelevat kovasti että lapsen toiminta olisi niin tavallista kuin vain voi ja silti välillä menee tilanteet överiksi niin koulussa kuin kotonakin.
Sinä ap, mitä ajattelet tuon asenteesi vaikuttavan työhösi? Onko siitä etua vai haittaa? Kykenetkö erottamaan lääkäreitä ja sosiaalitointa paremmin, milloin on kyse wannabe-tapauksesta ja alatko silloin vain pitää lasta kurittomana ja vaatia enemmän ja olla kovempi lasta kohtaan ja tylympi ja vaativampi vahemmille? Tuoko se tie tulosta ja tukeeko perhettä ja lasta? Onko lapsella koulu ja luokassasi oleminen silloin paras paikka kehittyä ja kasvaa niin tasapainoiseksi kuin mahdollista.
Minä pyrin luokassani aina siihen että meillä on "luokan tavat" ja kovasti paintan ryhmähenkeä ja ryhmän kulttuuria ja sosiaalistan lapsia siihen. Vetoan myös ongelmatapauksissa siihen tyyliin "meillä ei täällä ole tapana..." "luokalla ja sinullakin on kivempaa kun sinäkin... ja noudatat näitä sääntöjä...jne."
En siis juuri yleistasolal noteeraa lasten diagnooseja ja etikettejä saatika käy pohtimaan niiden juuria.
Yksittäistilanteissa sitten voin huomioida ja hyödyntää juuri yksilön tarpeista nousevaa lähestymistapaa ongelman tai oppimistilanteen ratkaisemiseksi, muttan äin teen aina, oli lapsella sitten adhd tai ei.
Jokainen, myös pahin adhd, voi halutessaan käyttäytyä isolta osin ryhmän eduksi, kun hänen henkilökohtaiset vahvuutensa valjastetaan rakentavaan käyttöön ja motivoidaan nimenomaan yhteisen edun tavoitteluun. Samoin jokainen, myös kiltein kympin oppilas voi tehdä paljon myyräntyötä luokan hengen ja ilmapiirin pilaamiseksi ja se näkyy myös oppimisympäristössä.
Olen saanut paljon helpotusta omaan työhöni siitä, että panostan ehkä jopa 80% resursseistani ryhmän dynamiikan toimimiseen ja hyvää toisia auttavaan ilmapiiriin ja se ei synny vain ongelmiin puuttumalla, vaan pitää heti alussa kylvää "hyvänsiemeniä" ja kasvattaa niitä määrätietoisesti ja sinnikkäästi. Noin 20% työssäni käytän opettamisen pohtimiseen tai opetustyöhön. Tästä huolimatta oppimistulokset ovat hyviä. En edes siis pyri "vain opettamaan" tai edes pääasiassa opettamaan. Huomasin sen hyvin pian työelämän alkuvaiheissa pään hakkaamiseksi seinään ja aloin hakea enemmän ryhmähenkeä, sen kasvatusta ja ylläpitoa. Sen siivittämänä työni on hurjan paljon kevyempää ja oppimistulokset parempia vaikka luokassa onlisi kuinka monenlaista diagnoosia. Eikä minulla ole mitään tarvetta edes urhata aikaa pohtimalla onko jonkun diagnoosi jostain tietystä aiheutunut tms. Se ei kuulu toimenkuvaani!
Anna kun arvaan, sinulla ei ole omia lapsia, tai jos on, ovat alle 3-vuotiaita????
On totta, että moniongelmainen tausta altistaa erilaisille häiriöille ja nostaa esiin olemassa olevia taipumuksia ja alttiuksia, jotka ns. hyvässä kasvuympäristössä pysyisivät "aisoissa". Minä ainakin olen työssäni nähnyt useitakin adhd-, asperger-,add-, dysfasia- ja mutistitapauksia, joissa koti on ollut ok. Monet näistä kodeista olen oppinut tuntemaan oikein hyvinkin ja käynytkin heillä ja jotkut olen tuntenut ja tietänyt muutenkin tuttujen kautta tai suoraan itse.
Itselläni on lapsia (ns. tavallisia) ja ymmärrän miten vaikeaa kasvattaminen voi olla ja on myös lähipiirissä erityislapsia joilla on hyvä koti ja olen nähnyt miten vanhempansa ponnistelevat kovasti että lapsen toiminta olisi niin tavallista kuin vain voi ja silti välillä menee tilanteet överiksi niin koulussa kuin kotonakin.
Sinä ap, mitä ajattelet tuon asenteesi vaikuttavan työhösi? Onko siitä etua vai haittaa? Kykenetkö erottamaan lääkäreitä ja sosiaalitointa paremmin, milloin on kyse wannabe-tapauksesta ja alatko silloin vain pitää lasta kurittomana ja vaatia enemmän ja olla kovempi lasta kohtaan ja tylympi ja vaativampi vahemmille? Tuoko se tie tulosta ja tukeeko perhettä ja lasta? Onko lapsella koulu ja luokassasi oleminen silloin paras paikka kehittyä ja kasvaa niin tasapainoiseksi kuin mahdollista.
Minä pyrin luokassani aina siihen että meillä on "luokan tavat" ja kovasti paintan ryhmähenkeä ja ryhmän kulttuuria ja sosiaalistan lapsia siihen. Vetoan myös ongelmatapauksissa siihen tyyliin "meillä ei täällä ole tapana..." "luokalla ja sinullakin on kivempaa kun sinäkin... ja noudatat näitä sääntöjä...jne."
En siis juuri yleistasolal noteeraa lasten diagnooseja ja etikettejä saatika käy pohtimaan niiden juuria.
Yksittäistilanteissa sitten voin huomioida ja hyödyntää juuri yksilön tarpeista nousevaa lähestymistapaa ongelman tai oppimistilanteen ratkaisemiseksi, muttan äin teen aina, oli lapsella sitten adhd tai ei.
Jokainen, myös pahin adhd, voi halutessaan käyttäytyä isolta osin ryhmän eduksi, kun hänen henkilökohtaiset vahvuutensa valjastetaan rakentavaan käyttöön ja motivoidaan nimenomaan yhteisen edun tavoitteluun. Samoin jokainen, myös kiltein kympin oppilas voi tehdä paljon myyräntyötä luokan hengen ja ilmapiirin pilaamiseksi ja se näkyy myös oppimisympäristössä.
Olen saanut paljon helpotusta omaan työhöni siitä, että panostan ehkä jopa 80% resursseistani ryhmän dynamiikan toimimiseen ja hyvää toisia auttavaan ilmapiiriin ja se ei synny vain ongelmiin puuttumalla, vaan pitää heti alussa kylvää "hyvänsiemeniä" ja kasvattaa niitä määrätietoisesti ja sinnikkäästi. Noin 20% työssäni käytän opettamisen pohtimiseen tai opetustyöhön. Tästä huolimatta oppimistulokset ovat hyviä. En edes siis pyri "vain opettamaan" tai edes pääasiassa opettamaan. Huomasin sen hyvin pian työelämän alkuvaiheissa pään hakkaamiseksi seinään ja aloin hakea enemmän ryhmähenkeä, sen kasvatusta ja ylläpitoa. Sen siivittämänä työni on hurjan paljon kevyempää ja oppimistulokset parempia vaikka luokassa onlisi kuinka monenlaista diagnoosia. Eikä minulla ole mitään tarvetta edes urhata aikaa pohtimalla onko jonkun diagnoosi jostain tietystä aiheutunut tms. Se ei kuulu toimenkuvaani!
adhd:n mutsi
Olipa kaiken kaikkiaan mahtava ja selvästikin hyvin ammattinsa osaavan henkilön kirjoittama kommentti.
Uskon vahvasti tuohon mitä sanot ryhmädynamiikasta. Hyvin toimivassa ryhmässä myös oppiminen helpottuu ja jokainen ryhmän jäsen voi tuntea itsensä hyväksytyksi ja tarpeelliseksi. Pelastit päiväni!
Vastaappa kysymykseen kuka diagnoosin antaa?
Ammatillinen neuropsykiatrinen tiimi.
Tiedätkä että adhd sisältää niin paljon piirteitä, että väärää diagnoosia on mahdoton antaa ja 35% on dysfasia.
Kyse ei ole mistään käyttäytymisestä, se ei ole adhd.
Miksiköhän on lapseni ei ole saanut diagnoosia, vaikka on jo 7v. ja 5v. ollut jo kaikki oireet.
Dysfasia dg sai ollessaan 6v. ja lapsella kaikki piirteet, mutta diagnoosia ja tutkimuksia ei tule. On seurannassa.
Aika mielenkiintoinen ristiriita sun mielipiteesi verrattuna, jonka sä omassa päässäsi kehitit.
Naapurin pojalla adhd lääkitys ja ikää 12v. ja kunnon dignoosia ei ole.
Mun lapselle valitaan se paras ope, jos tulee esim. 3 eka luokkaa.
Päivähoidon elto vaati sen koulupsykologilta, ettei tule sitten ap:n kaltaista opettajaa.
Lapseni muuten ei ole ylivilkas, kun adhd lapsi voi olla muunlainenkin.
Nykyään adhd jaetellaan kolmeen osaan ja meillä luultavasti tarkkaavaisuuspainoitteinen adhd.
Et edes tiedä nykyajan diagnostiikasta mitään.
Minulla on työvuosia noin 10 takana, ja kaikenlaista "kulkijaa" on oppilaisiini mahtunut. Vasta yhteen sellaiseen adhd-tapaukseen olen tutustunut, jossa koti-/kasvuympäristö oli normaalin rajoissa. Nytkin luokallani on tarkkaavaisuus- yms. häiriödiagnoosin saanutta lasta, ja kaikilla sellaiset kotitaustat, että ei ole ihmekään kun diagnooseja sataa. Vanhempia ei kiinnosta tipan tippaa lasten touhut, lapsia tehdään aina vaan uusien puolisoiden kanssa lisää, näitä vanhempia lapsia hoidetaan "vasemmalla kädellä", vaatetetaan tosi huonosti, ei käydä vanhempainilloissa tai opettajan kanssa keskustelemassa vaikka aihetta olisi. Mielestäni nämä minun diagnosoidut häirikköoppilaat ovat lähinnä kuria ja huolenpitoa vailla olleita. Nyt ei paljon ole enää tehtävissä, kun ikää on karttunut. Kun kuri ja huolenpito ovat uupuneet varhaislapsuudessa, on tulos tässä.
Tosi harmi, että kuka tahansa saa lisääntyä...