Lue keskustelun säännöt.
Olen alakoulun ope ja mielestäni monet adhd:t yms ovat...
28.12.2010 |
vain kasvatuksen tulosta. Urani aikana (10 v) olen kohdannut vain VIISI "oikeaa" tapausta. Omilla luokillakin on ollut näin wannabe-adhd:ta ja kun asiaa on ruvennut kaivelemaan, on taustalta paljastunut aina (!) koti, jossa ei ole kuria, ei syy-seuraus-suhteita, ei johdonmukaisuutta, ei aikuisuutta.
Että näin.
Kommentit (153)
av:n helvetinriivaamienkusiperkeleiden äidit puolustuskannalle....
eihän heissä mitään vikaa voi olla!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä tosin 4-vuotias, joten diagnoosia ei edes voi vielä saada (virallista). On kuitenkin mielettömän vilkas, homma lähtee yleensä lapasesta, jos muut lapset saavat tehdä jotain kiellettyä. Siitä sitten riemu repeää meidän pojalla, ja riekkuja onnistuu pilaamaan mm.juhlia tms. Sukulaiset pilaavat meidän tiukkaa kuriamme valittamalla aina lapsen kuullen, kuinka noin ei lasta kasvateta ja että lapsen kuuluu välillä riehua (kirkossa?) jne. Sitten kun lapsi todella riehuu, toteavat yksiselitteisesti, että siinä näette, että teidän kasvatus ei toimi. Ei toimi ei, kun siihen väliin mennään koko ajan.
Neuvolassa sain sitten kuulla, että lapsi on aivan tavallinen, pystyy keskittymään jne. Tarhassa olin saanut toisenlaista viestiä, samoin kaikilta tutuiltamme, naapureiltamme jne. Aluksi olinkin todella onnellinen, mutta nyt on alkanut epäilyttää, että ehkä ei ole niin tyypillinen tapaus ja siksi ei saa diagnoosia.
Ap:lle siis sanoisin, että parempi huono ja tarpeeton diagnoosi, jos se antaa vanhemmille työkaluja lapsen kasvattamiseen kuin ei mitään tukea, kun ei ole diagnoosiakaan.
av:n helvetinriivaamienkusiperkeleiden äidit puolustuskannalle.... eihän heissä mitään vikaa voi olla!!
suom.huom.
Meillä 3 lasta ja 1 heistä sellainen, jolla tuo ei riitä. Tutkimuksiin pääsyä odotellaan...
Ehkä vika sitten on meissä vanhemmissa kun emme ole tätä yhtä lasta osanneet kasvattaa?Onko ap koskaan miettinyt kumpi oli ensin, muna vai kana? Kumpi on ollut ensin, huonosti käyttäytyvä tottelematon lapsi vai vanhemmat, jotka eivät jaksa/ osaa/ halua hoitaa ja kasvattaa lastaan? Tiedätkö, että erityislapsen kasvattaminen on ERITTÄIN haastavaa? Vaikka miten yrität niin paskaa tulee niskaan joka puolelta. Ehkä useimmat vanhemmat ovat tehneet parhaansa jo vuosia, mutta siinä vaiheessa kun lapsi tulee kouluikään, ovat jo uupuneita ja väsyneitä yrittämään?
Mutta meillä on varmaan eri määritelmä erityislapselle. "Kasvatuksellinen adhd" ei tee lapsesta erityislasta.
Ja kuten sanoin, tottakai on myös näitä "oikeita adhd-lapsia". En voi sanoa kumpi teidän tapauksessa on, tietenkään!
ap
Tällä hetkellä tosin 4-vuotias, joten diagnoosia ei edes voi vielä saada (virallista). On kuitenkin mielettömän vilkas, homma lähtee yleensä lapasesta, jos muut lapset saavat tehdä jotain kiellettyä. Siitä sitten riemu repeää meidän pojalla, ja riekkuja onnistuu pilaamaan mm.juhlia tms. Sukulaiset pilaavat meidän tiukkaa kuriamme valittamalla aina lapsen kuullen, kuinka noin ei lasta kasvateta ja että lapsen kuuluu välillä riehua (kirkossa?) jne. Sitten kun lapsi todella riehuu, toteavat yksiselitteisesti, että siinä näette, että teidän kasvatus ei toimi. Ei toimi ei, kun siihen väliin mennään koko ajan.
Neuvolassa sain sitten kuulla, että lapsi on aivan tavallinen, pystyy keskittymään jne. Tarhassa olin saanut toisenlaista viestiä, samoin kaikilta tutuiltamme, naapureiltamme jne. Aluksi olinkin todella onnellinen, mutta nyt on alkanut epäilyttää, että ehkä ei ole niin tyypillinen tapaus ja siksi ei saa diagnoosia.
Ap:lle siis sanoisin, että parempi huono ja tarpeeton diagnoosi, jos se antaa vanhemmille työkaluja lapsen kasvattamiseen kuin ei mitään tukea, kun ei ole diagnoosiakaan.
tilanteessa jossa on helpoin mahdollinen keskittyä (hiljaista, rauhallista, ei tule impulsseja toisilta lapsista, ei kaoottista, aikuinen täysin keskittynyt lapseen). Luota vaistoosi ja etenkin se päiväkodin palaute on tärkeä ja uskottava. He näkevät lapsesi päivittäin ryhmätilanteissa.
11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä tosin 4-vuotias, joten diagnoosia ei edes voi vielä saada (virallista). On kuitenkin mielettömän vilkas, homma lähtee yleensä lapasesta, jos muut lapset saavat tehdä jotain kiellettyä. Siitä sitten riemu repeää meidän pojalla, ja riekkuja onnistuu pilaamaan mm.juhlia tms. Sukulaiset pilaavat meidän tiukkaa kuriamme valittamalla aina lapsen kuullen, kuinka noin ei lasta kasvateta ja että lapsen kuuluu välillä riehua (kirkossa?) jne. Sitten kun lapsi todella riehuu, toteavat yksiselitteisesti, että siinä näette, että teidän kasvatus ei toimi. Ei toimi ei, kun siihen väliin mennään koko ajan.
Neuvolassa sain sitten kuulla, että lapsi on aivan tavallinen, pystyy keskittymään jne. Tarhassa olin saanut toisenlaista viestiä, samoin kaikilta tutuiltamme, naapureiltamme jne. Aluksi olinkin todella onnellinen, mutta nyt on alkanut epäilyttää, että ehkä ei ole niin tyypillinen tapaus ja siksi ei saa diagnoosia.
Ap:lle siis sanoisin, että parempi huono ja tarpeeton diagnoosi, jos se antaa vanhemmille työkaluja lapsen kasvattamiseen kuin ei mitään tukea, kun ei ole diagnoosiakaan.
ap
(ja ps. miksi annatte periksi sukulaisten sanomisille, jos tiedätte, että homma ei toimi niin? Ja MIKSI jotkut saavat tehdä KIELLETTYJÄ asioita? Johdonmukaista??)
Viimeisen 10 vuoden aikana olentöissä apteekissa nähnyt muutoksen miten paljon nykyisin lääkitystä lapsille määrätään. Valitettavan usein diagnoosit osuvat saman perheen lapsille, ja ihan näin vahvaan perinnöllisyyteen en usko.
Mua pelottaa se, että lapsi oppii syömään lääkkeitä ollakseen "normaali" yhteiskunnan stantardien mukaan. Ja se että kuinka helposti vanhemmat etsivät helpon ratkaisun lääkkeestä tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin pitää tuttavaperhettä jossa kaikilla kolmella lapsella on diagnosoitu ADHD. Joo tiedän että ADHD on perinnöllinen, mutta kyllä noilla sisaruksilla se on ihan kasvatuksen tulosta.
Lasten tapellessa keskenään niin että yksi potkii maassa makaavaa ja toinen tunkee naamaan lunta niin että maassa makaava tuskin saa hengitettyä, äiti "komentaa" normaalilla äänellä "no pojat" ja vähän naurua päälle. Tosin yleensä äiti kääntää vaan päänsä pois kun lapset mättävät toisiaan.
Miten sinä olisit hoitanut homman?
Jos ko. äiti olisi huutanut naama punaisena lapsille, olisit todennäköisesti tuominnut sen ja arvostellut kasvatuksen puutteesta. Olisiko ollut mahdollista repiä lapset irti toisistaan ja laittaa muualle rauhoittumaan vai tulkitsisitko sen ruumiilliseksi kuritukseksi?
Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin pitää tuttavaperhettä jossa kaikilla kolmella lapsella on diagnosoitu ADHD. Joo tiedän että ADHD on perinnöllinen, mutta kyllä noilla sisaruksilla se on ihan kasvatuksen tulosta.
Lasten tapellessa keskenään niin että yksi potkii maassa makaavaa ja toinen tunkee naamaan lunta niin että maassa makaava tuskin saa hengitettyä, äiti "komentaa" normaalilla äänellä "no pojat" ja vähän naurua päälle. Tosin yleensä äiti kääntää vaan päänsä pois kun lapset mättävät toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sinä olisit hoitanut homman?
Jos ko. äiti olisi huutanut naama punaisena lapsille, olisit todennäköisesti tuominnut sen ja arvostellut kasvatuksen puutteesta. Olisiko ollut mahdollista repiä lapset irti toisistaan ja laittaa muualle rauhoittumaan vai tulkitsisitko sen ruumiilliseksi kuritukseksi?
Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin pitää tuttavaperhettä jossa kaikilla kolmella lapsella on diagnosoitu ADHD. Joo tiedän että ADHD on perinnöllinen, mutta kyllä noilla sisaruksilla se on ihan kasvatuksen tulosta.
Lasten tapellessa keskenään niin että yksi potkii maassa makaavaa ja toinen tunkee naamaan lunta niin että maassa makaava tuskin saa hengitettyä, äiti "komentaa" normaalilla äänellä "no pojat" ja vähän naurua päälle. Tosin yleensä äiti kääntää vaan päänsä pois kun lapset mättävät toisiaan.
ehkä kasvattaa lapsia siten etteivät käyttäytyisi noin väkivaltaisesti toisiaan kohtaan? Lasten ja äidin käytös tuossa tilanteessa kertoo pitkästä kaavasta, ei hetkitttäinen ratkaisu siinä ole enää oikea tai väärä.
Miten sinä olisit hoitanut homman?
Jos ko. äiti olisi huutanut naama punaisena lapsille, olisit todennäköisesti tuominnut sen ja arvostellut kasvatuksen puutteesta. Olisiko ollut mahdollista repiä lapset irti toisistaan ja laittaa muualle rauhoittumaan vai tulkitsisitko sen ruumiilliseksi kuritukseksi?
Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin pitää tuttavaperhettä jossa kaikilla kolmella lapsella on diagnosoitu ADHD. Joo tiedän että ADHD on perinnöllinen, mutta kyllä noilla sisaruksilla se on ihan kasvatuksen tulosta.
Lasten tapellessa keskenään niin että yksi potkii maassa makaavaa ja toinen tunkee naamaan lunta niin että maassa makaava tuskin saa hengitettyä, äiti "komentaa" normaalilla äänellä "no pojat" ja vähän naurua päälle. Tosin yleensä äiti kääntää vaan päänsä pois kun lapset mättävät toisiaan.
No miksi ne lapset pitää päästää siihen tilanteeseen, että kaksi on yhden kimpussa noin väkivaltaisesti? Peli pitää viheltää poikki jo aikaisemmin!
Jos minä näkisin ketä tahansa lapsia tuollaisessa touhussa, ihan varmasti ensin komentaisin lopettamaan. En huutaisi pää punaisena, vaan sanoisin tiukasti. Jos se ei auttaisi, menisin tottakai auttamaan sitä kasan alimmaista, ja kyllä, tarvittaessa nappaisin niitä muita käsivarresta kiinni ja kiskoisin ne sivummalle.
Jos en noin tekisi ja se kasan alimmainen lapsi vammautuisi, olisin ihan yhtä syyllinen kuin ne toiset lapset. Aikuisella on aina vastuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sinä olisit hoitanut homman?
Jos ko. äiti olisi huutanut naama punaisena lapsille, olisit todennäköisesti tuominnut sen ja arvostellut kasvatuksen puutteesta. Olisiko ollut mahdollista repiä lapset irti toisistaan ja laittaa muualle rauhoittumaan vai tulkitsisitko sen ruumiilliseksi kuritukseksi?
Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin pitää tuttavaperhettä jossa kaikilla kolmella lapsella on diagnosoitu ADHD. Joo tiedän että ADHD on perinnöllinen, mutta kyllä noilla sisaruksilla se on ihan kasvatuksen tulosta.
Lasten tapellessa keskenään niin että yksi potkii maassa makaavaa ja toinen tunkee naamaan lunta niin että maassa makaava tuskin saa hengitettyä, äiti "komentaa" normaalilla äänellä "no pojat" ja vähän naurua päälle. Tosin yleensä äiti kääntää vaan päänsä pois kun lapset mättävät toisiaan.
No miksi ne lapset pitää päästää siihen tilanteeseen, että kaksi on yhden kimpussa noin väkivaltaisesti? Peli pitää viheltää poikki jo aikaisemmin!
Jos minä näkisin ketä tahansa lapsia tuollaisessa touhussa, ihan varmasti ensin komentaisin lopettamaan. En huutaisi pää punaisena, vaan sanoisin tiukasti. Jos se ei auttaisi, menisin tottakai auttamaan sitä kasan alimmaista, ja kyllä, tarvittaessa nappaisin niitä muita käsivarresta kiinni ja kiskoisin ne sivummalle.
Jos en noin tekisi ja se kasan alimmainen lapsi vammautuisi, olisin ihan yhtä syyllinen kuin ne toiset lapset. Aikuisella on aina vastuu!
Tottakai lapset pitää erottaa toisistaan, vaikka sitten väkisin! Sen jälkeen kaikki rauhoittumaan eri paikkoihin ja sen jälkeen joku seuraus moisesta käytöksestä, että varmasti panee miettimään. Olipa se sitten telkkarikieltoa, jonkun jutun menetys, pleikkari pois tms. Toisen satuttaminen tahallaan on aina kiellettyä!
Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin pitää tuttavaperhettä jossa kaikilla kolmella lapsella on diagnosoitu ADHD. Joo tiedän että ADHD on perinnöllinen, mutta kyllä noilla sisaruksilla se on ihan kasvatuksen tulosta.
Lasten tapellessa keskenään niin että yksi potkii maassa makaavaa ja toinen tunkee naamaan lunta niin että maassa makaava tuskin saa hengitettyä, äiti "komentaa" normaalilla äänellä "no pojat" ja vähän naurua päälle. Tosin yleensä äiti kääntää vaan päänsä pois kun lapset mättävät toisiaan.
Meidän ihan oikea adhd ei ole väkivaltainen... mielestäni ko. piirre ei mitenkään automaattisesti kuulu adhd:n.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta on hyvin impulsiivinen, ärsykeherkkä, provosoituva, joskus agressiivinen jne.
Tilanteita on usein mahdoton ennakoida. En voi kulkea tuon yhden lapsen vieressä joka hetki kun perheessä on muitakin lapsia, kotityöt, palkkatyöt ja kaikki muu. Usein tilanne on sekunnissa siinä pisteessä, että lapsilla on paini käynnissä ja joku itkee. Ei näitä voi ennakoida vaikka miten yrittää. Surullista, että moni tuntuu kuvittelevan, että nämä luonteenpiirteet tai ominaisuudet voi kitkeä kasvatuksella pois tai ennakoimalla tilanteita.
Tällä hetkellä tosin 4-vuotias, joten diagnoosia ei edes voi vielä saada (virallista). On kuitenkin mielettömän vilkas, homma lähtee yleensä lapasesta, jos muut lapset saavat tehdä jotain kiellettyä. Siitä sitten riemu repeää meidän pojalla, ja riekkuja onnistuu pilaamaan mm.juhlia tms. Sukulaiset pilaavat meidän tiukkaa kuriamme valittamalla aina lapsen kuullen, kuinka noin ei lasta kasvateta ja että lapsen kuuluu välillä riehua (kirkossa?) jne. Sitten kun lapsi todella riehuu, toteavat yksiselitteisesti, että siinä näette, että teidän kasvatus ei toimi. Ei toimi ei, kun siihen väliin mennään koko ajan.
Neuvolassa sain sitten kuulla, että lapsi on aivan tavallinen, pystyy keskittymään jne. Tarhassa olin saanut toisenlaista viestiä, samoin kaikilta tutuiltamme, naapureiltamme jne. Aluksi olinkin todella onnellinen, mutta nyt on alkanut epäilyttää, että ehkä ei ole niin tyypillinen tapaus ja siksi ei saa diagnoosia.
Ap:lle siis sanoisin, että parempi huono ja tarpeeton diagnoosi, jos se antaa vanhemmille työkaluja lapsen kasvattamiseen kuin ei mitään tukea, kun ei ole diagnoosiakaan.
ap
(ja ps. miksi annatte periksi sukulaisten sanomisille, jos tiedätte, että homma ei toimi niin? Ja MIKSI jotkut saavat tehdä KIELLETTYJÄ asioita? Johdonmukaista??)
mutta auktoriteettini katoaa, kun mummi (yleensä aina mummi, mutta mummin tukena usein miehen sisko) alkaa vängätä väliin. Jos onnistun selittämään mummille, miksi asia on tärkeä tehdä niin kuin minä sanon, on lapsi ehtinyt jo karata tiehensä ja hänen kuriin laittamisensa on todella haasteellista. Jos en reagoi mitenkään mummin jankutukseen, hän suuttuu silmittömästi, sieppaa lapsen syliinsä ja säälittelee, miten kamalasti äiti toimii... Lapsi tietää jo, että mummin luona voi kokeilla rajoja, ja siksi siellä olo on AINA haasteellista. Ja kyllä, miehen siskon lapset saavat juosta sisätiloissa, saavat levittää mummin tavarat ympäriinsä jne. Ja mummi antaa myös meidän lapsen tehdä niin. Lopputuloksena on kuitenkin usein rikkimenneitä tavaroita ja paha riita lasten kesken - usein syyllisenä meidän lapsemme, koska ei kykene hillitsemään itseään (ei lyö, mutta vie tavaroita käsistä, huutaa ja kiljuu, itkee jne).
Haasteellisen lapsen kasvattamiseen toivoisin neuvolasta tukea esim. esimerkeillä, vertaistuella, luennoilla, esitteillä. Joku tuolla ylhäällä mainitsi vanhemmille suunnatut kurssit jne. Olen varma, että jos lapsemme saisi adhd-diagnoosin, minulle avautuisi taivas, koska voisin myös sukulaisille kertoa, että näin kuuluu toimia, koska lääkäri käskee. Voisin antaa heille esitteitä ja pakottaa mukaani näille kursseille.
Olisi loppujen lopuksi ihan sama, olisiko lapsellani se adhd. Tärkeintä olisi, että saisin sukulaiseni tajuamaan, että meidän lapsella on oltava tiukka kuri, jotta homma toimisi ilman että näytämme heidän silmissään natsivanhemmilta.
Miten sinä olisit hoitanut homman?
Jos ko. äiti olisi huutanut naama punaisena lapsille, olisit todennäköisesti tuominnut sen ja arvostellut kasvatuksen puutteesta. Olisiko ollut mahdollista repiä lapset irti toisistaan ja laittaa muualle rauhoittumaan vai tulkitsisitko sen ruumiilliseksi kuritukseksi?
Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin pitää tuttavaperhettä jossa kaikilla kolmella lapsella on diagnosoitu ADHD. Joo tiedän että ADHD on perinnöllinen, mutta kyllä noilla sisaruksilla se on ihan kasvatuksen tulosta.
Lasten tapellessa keskenään niin että yksi potkii maassa makaavaa ja toinen tunkee naamaan lunta niin että maassa makaava tuskin saa hengitettyä, äiti "komentaa" normaalilla äänellä "no pojat" ja vähän naurua päälle. Tosin yleensä äiti kääntää vaan päänsä pois kun lapset mättävät toisiaan.
Minä eroittaisin vaikka väkisin, vaikka kantaisin eri puolille pihaa lumipenkkaan rauhoittumaan.
Ei lapseen tarttuminen, fyysinen rajoittaminen jne ole ruumiillista kurittamista. Joskus kiinnipitäminen on täysin pakko!
11
olevan käsitystä mistä nyt puhutaan.
On aivan sama mitä lapsi menettää tai saa rangaistukseksi huonosta tai epätoivotusta käytöksestä. "Normaali" lapsi ymmärtää, että jos lyöt Pekkaa, saat kotiarestia viikoksi, mutta erityislapsi ei sitä käsitä kun ärsyke tulee ja lapsi toimii impulssin varassa.
Toki meilläkin on etuuden menetykset käytössä, kotiarestit jne, mutta mitään vastinetta niistä ei tunnu olevan. Samaa jankataan vuosi toisensa jälkeen kun ei lapsi opi vaikka tehtäisiin mitä.
mutta on hyvin impulsiivinen, ärsykeherkkä, provosoituva, joskus agressiivinen jne.
Tilanteita on usein mahdoton ennakoida. En voi kulkea tuon yhden lapsen vieressä joka hetki kun perheessä on muitakin lapsia, kotityöt, palkkatyöt ja kaikki muu. Usein tilanne on sekunnissa siinä pisteessä, että lapsilla on paini käynnissä ja joku itkee. Ei näitä voi ennakoida vaikka miten yrittää. Surullista, että moni tuntuu kuvittelevan, että nämä luonteenpiirteet tai ominaisuudet voi kitkeä kasvatuksella pois tai ennakoimalla tilanteita.
jollei kielto auta. Kävisin kyllä ihan omin käsin erottamassa tappelijat eikä se oli mitään ruumiillista kurittamista, hyvänen aika.
Keksi kuitenkin vähän parempi provo, tämä on jo vähän vanha ja kulahtanut aihe. Ei jaksa iskeä :p
Meillä 3 lasta ja 1 heistä sellainen, jolla tuo ei riitä. Tutkimuksiin pääsyä odotellaan...
Ehkä vika sitten on meissä vanhemmissa kun emme ole tätä yhtä lasta osanneet kasvattaa?
Onko ap koskaan miettinyt kumpi oli ensin, muna vai kana? Kumpi on ollut ensin, huonosti käyttäytyvä tottelematon lapsi vai vanhemmat, jotka eivät jaksa/ osaa/ halua hoitaa ja kasvattaa lastaan? Tiedätkö, että erityislapsen kasvattaminen on ERITTÄIN haastavaa? Vaikka miten yrität niin paskaa tulee niskaan joka puolelta. Ehkä useimmat vanhemmat ovat tehneet parhaansa jo vuosia, mutta siinä vaiheessa kun lapsi tulee kouluikään, ovat jo uupuneita ja väsyneitä yrittämään?