Voiko ihminen elää masentumatta, jos

silloin kun kenelläkään toisella ihmisellä maailmassa ei ole asiat vielä huonommin.

Mulla on vakava nopeasti etenevä sairaus. Pieni lapsi. Mies lähti.

Et suhteuta siihen, sulla ei ole oikeita ongelmia

ja haluaisit koko iltapäivän omaa aikaa? Entäs ne lapset?

Ja ottakaa nyt huomioon että ne lapset kasvaa ja kohta ne ei viihdy koko ajan teidän helmoissanne ja sitten te saatte sitä omaa aikaa ihan riittävästi.

Minulla ei riitä oma aika kello 20-22. Lapsi on kyllä hoidossa joka päivä ja minä työssä (tässäkin työajalla, kaffitauolla tosin, krhöm). Meillä on kotitöitäkin sen verran pakko tehdä, että eilenkin puoli yhdentoista maissa lopetin. Kyllä minä tarvitsisin pitempiä aikoja omaa rauhaa kuin väsyneenä illalla. Kokonainen ilta tai päivä silloin tällöin tekee ihmeitä.

Ja lapsista toki nautin eikä meillä kukaan ole itkuinen. Mutta silti oma aika on tosi tärkeää. Ilman sitä ei vaan jaksa tätä häslinkiä.

Voin huonosti, mutta se ja se ja se ei onnistu.



Mieti mitä haluat ja toteuta.

ja haluaisit koko iltapäivän omaa aikaa? Entäs ne lapset?

Ja ottakaa nyt huomioon että ne lapset kasvaa ja kohta ne ei viihdy koko ajan teidän helmoissanne ja sitten te saatte sitä omaa aikaa ihan riittävästi.

No juu, varmasti ne lapset hajoaa jos äiti ottaa silloin tällöin kokonaisen iltapäivän omaa aikaa =)))). Kun kyse ei ole mistään vastasyntyneistä ja oma isä katsoo perään. Hei haloooooooooo. Olisikohan aika mennä töihin hankkimaan hieman suhteellisuudentajua?

Olen myös töissäkäyvä äiti ja nimenomaan haluan sitten viettää illat, viikonloput ja lomat lasteni kanssa. En tunne tarvitsevani ns. omaa aikaa eli aikaa ilman lapsia kun olen päivät pitkät poissa kotoa. Rauhaa ja hiljaisuutta kyllä tarvin sitten päivän päätteeksi, kun lapset ovat nukkumassa.

ja haluaisit koko iltapäivän omaa aikaa? Entäs ne lapset?

Ja ottakaa nyt huomioon että ne lapset kasvaa ja kohta ne ei viihdy koko ajan teidän helmoissanne ja sitten te saatte sitä omaa aikaa ihan riittävästi.

No juu, varmasti ne lapset hajoaa jos äiti ottaa silloin tällöin kokonaisen iltapäivän omaa aikaa =)))). Kun kyse ei ole mistään vastasyntyneistä ja oma isä katsoo perään. Hei haloooooooooo. Olisikohan aika mennä töihin hankkimaan hieman suhteellisuudentajua?

Mies on töissä.

Ja meillä on omaa aikaakin.

Mutta mulle riittää vähempikin kuin koko iltapäivä.

Mun pää ei hajoo lasteni kanssa.

ja haluaisit koko iltapäivän omaa aikaa? Entäs ne lapset?

Ja ottakaa nyt huomioon että ne lapset kasvaa ja kohta ne ei viihdy koko ajan teidän helmoissanne ja sitten te saatte sitä omaa aikaa ihan riittävästi.

No juu, varmasti ne lapset hajoaa jos äiti ottaa silloin tällöin kokonaisen iltapäivän omaa aikaa =)))). Kun kyse ei ole mistään vastasyntyneistä ja oma isä katsoo perään. Hei haloooooooooo. Olisikohan aika mennä töihin hankkimaan hieman suhteellisuudentajua?

toisaalta jos äiti jaksaa hyvin sen ansiosta että on yksin päivän tai iltapäivän SILLOIN TÄLLÖIN niin sitten niin kannattaa järjestää eikä siitä syyllisyyttä tarvi tuntea.

ja sano, että takaisin ei ole tulemista ennen klo 16 tai mikä aika se on. Pakkaa eväät mukaan. Menkööt leikkikentälle tms. retkelle ja sillä siisti tai käymään mummolassa, tuttavaperheen luona, kirjastossa, uimassa tms. Siellä ei voi mies lukea kirjaa ja sinä saat tehtyä hommasi.

Olen myös töissäkäyvä äiti ja nimenomaan haluan sitten viettää illat, viikonloput ja lomat lasteni kanssa.

Olen aina rakastanut yksinoloa ja jos en sitä koskaan saa, en lopulta ole kovinkaan hyvää seuraa. Eikä tämä siis koske tietenkään vain omia lapsia, vaan ihmisiä yleensä. Se nyt vaan on mun kohdalla näin, että tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta pysyäkseni järjissäni. Joku toinen voi tarvita jotain muuta. Luulin että toive on kohtuullinen, mutta ei vissin sitten.

t. 14 jne.

Viestissä 28.

Työn luonnekin vaikuttaa, mun työ on sellasta että saan aikalailla puuhailla itsekseni, mulla ei ole mitään asiakkaita/potilaita tms, joiden vuoksi olisi pakko olla sosiaalinen työpäivät. Olen nimittäin myös rauhaa ja yksinoloa rakastava ihminen, mutta se pari tuntia rauhaa illalla lasten mentyä nukkumaan riittää. Varmaan jos olisin erilaisessa työssä, tarvisin myös noita iltapäivä/päivä välillä yksinoloon. Nyt tuntuu etten raaski tuhlata sitää vähää aikaani jonka ehdin olla lasten kanssa, jossain omissa menoissani tai oloissani.

Olen myös töissäkäyvä äiti ja nimenomaan haluan sitten viettää illat, viikonloput ja lomat lasteni kanssa.

Olen aina rakastanut yksinoloa ja jos en sitä koskaan saa, en lopulta ole kovinkaan hyvää seuraa. Eikä tämä siis koske tietenkään vain omia lapsia, vaan ihmisiä yleensä. Se nyt vaan on mun kohdalla näin, että tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta pysyäkseni järjissäni. Joku toinen voi tarvita jotain muuta. Luulin että toive on kohtuullinen, mutta ei vissin sitten.

t. 14 jne.

Kuitenkaan se ykkösasia ei ollut nimenomaan oma aika, vaan se, että olin aina vastuussa lapsista ja kodista kun taas miehelle koti oli rentoutumis- ja lepopaikka.

Hänellä oli myös mahdollisuus viettää aikaa kavereiden kanssa tai tehdä mitä tahansa milloin tahansa, koska minä kannoin perhevastuun. Hänelle taas lastenhoito tuntui olevan niin vaikeaa ja vastenmielistä, etten olisi voinut hyvällä omallatunnolla ottaa omaa aikaa.

Kun pääsin yhdestä huollettavasta eroon, henkinen paine helpottui. Ok. perhevastuu ja lastenhoito edelleen minulla, mutta sieluani ei enää syönyt se, että kodissa asui vapaamatkustaja. Se v***tus vain oli niin kauheata, että meinasin hukkua siihen.

Ja huom, en todellakaan saanut mitään vapaita viikonloppuja tai edes päiviä eron myötä, koska mies ei edelleenkään hoitanut lapsia. Elämäni muuttui silti huomattavasti paremmaksi.