Voiko ihminen elää masentumatta, jos

Juuri tuo, että miehelle koti on rentoutumispaikka ja minä olen aina vastuussa. Ja tuo että oman ajan otto on vaikeaa, kun lastenhoito on miehelle selvästi niin vastentahtoista. Ja mun sielua syö lisäksi vielä se, että mies menee aina siitä missä aita on matalin. Ei kai pitäisi vaatia liikaa, mutta silti ottaa niin pahasti aivoon. Esim. viimeinen megavitutus. Jääkaappi huutaa tyhjyyttään, siellä ei ole mitään. Ei ole hedelmiä, ei maitoa, ei juustoa, ei leipää, ei vihanneksia, ei mitään. Mies käy kaupassa, ostaa auton vanteiden kiillotusainetta, purkin maitoa, leipää ja paketin jäätelöä. Lasten hampaita ei pestä, jos se on miehestä kiinni. Yövaatteita ei vaihdeta päivävaatteisiin, jollen sano asiasta. Illalla ei mennä ajoissa nukkumaan, vaikka tästä olen sanonut (noista muista en). Että lapset on PAKKO laittaa nukkumaan ajoissa, että ne jaksaa aamulla nousta hoitoon enkä joudu tappelemaan väsyneiden lasten kanssa joka asiasta. Mutta ei vaan mene jakeluun.



Hirmuisesti onnea että elämäsi on nyt muuttunut paremmaksi!!! Minä mietini usein että pitäisikö sittenkini rohkaista mielensä ja lähteä. Mulla on vaan ollut aika rankka elämä ja vaikka tämä tämmöinen on masentavaa, se on silti siedettävää. Ei jaksaisi taas laittaa kaikkea uusiksi. Mutta ihana kuulla, että tämmöiset tarinat voi päättyä myös onnellisesti. Koska samaa mieltä olen, että tähän vitutukseen meinaa välillä hukkua. Vaikka kuinka koettaisi muistaa Etiopian nälkäänäkevät ja syöpäsairaat yh:t.



14

Jos asenne on tuo, että kaikki on paskaa niin sehän on jo melkein määritelmällisesti masentunutta. Masentunut ihminen näkee elämässään kaiken paskana.



Terve ihminen sietää epäonnistumisia, epätäydellisyyttä ja turhautumista. Jos elämässä on todella paljon epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä, menetyksiä ja pettymyksiä, iso osa masentuu.

.On paljon ihmisiä joita elämä potkii päähän vuodesta toiseen, eivätkä he silti masennu. Ja toisia jotka masentuvat vaikka kaikki olisi periaatteessa hyvin.

Jotkut ottaa elämän sellaisena kuin se on ja elävät sen kummempia ajattelematta eivätkä masennu. Jotkut pohtii vähän liikaa ja masentuu sen takia. Ja jotkut jotain tolta väliltä.

Joka laitetaan olosuhteisiin joita JUURI TÄMÄ ihminen inhoaa. Joku toinen voisi olla onnesta soikeana, mutta tämä nimenomainen ihminen siis ei haluaisi elää sillä tavalla. Voiko hän silti elää onnellisen elämän ja miten se onnistuu parhaiten? ap

Ihminen voi valita. Voi yrittää muuttaa omaa tilannettaan tai ainakin asennettaan siihen. Voi opetella nauttimaan uudenlaisista asioista. Ja aina on lupa fantasioida ja haaveilla, se pitää meistä monet järjissään oikeasti raadollisissakin olosuhteissa.



Kuulostaa siltä, että elät ap jonkun kriisin keskellä. Kyllä se siitä.

koettaa muuttaa asennettaan ja keksiä ties mitä kommervenkkejä. Mä kestän kyllä monenlaista jos vaan joskus saan omaa aikaa. Meidän perheessä se oma aika ei vaan koskaan tunnu reallisoituvan mulle. Nytkin miehellä oli omaa aikaa perheestään erossa 9 arki-iltaa ja kokonainen viikonloppu siinä välissä. Oikea kotiäidin märkä uni, siis. Sovittiin, että sitten kun palaan kotiin mulla on viikonloppu omaa aikaa. Joopa joo. Äitiäitiäiti lapsi on koko ajan mun kimpussa koska mies ei olta mitään aloitetta, tee mitään lapsen kanssa. Ja jotenkin siinä vaan käy niin, että miehen on pakko päästä tunnin lenkille joka venyy ties miten pitkäksi ja taas minä istun ja kuuntelen äitiäitiäitiäiti. Voi miesparkoja, miten voi sattuakin että se lenkki sieltä hyökkää eikä mitään voi (pitkä tarina miksi ylipäänsä suostuin, sisältää mm. pieleen menneet päikkärit).



Eikä kyse ole edes siitä, että mun pitäis saada maata aurinkotuolilla ja lukea naistenlehtiä. Koko viikonlopun siivoilin ja laitoin talvivaatteita pois, pesin niitä jne. jne. jne. Haluaisin vaan että voisin edes jokus ajatella rauhassa omia asoitani ilman jatkuvaa äitiäitiäiti katokatokato-ääniraitaa taustalla. Eikä aina huvittais kotoaankaan lähteä sitä varten, se on taas erilaista. Riittäis vaan että mies ottais sen verran aloitetta käsiinsä ettei muksu olisi ihan koko aikaa mun kimpussa. Ja tästä asiasta on kyllä puhuttu, mutta kun ei sillä puheella tunnu olevan mitään vaikutusta. Pitäiskö tässä nyt sitten tehdä lapsi isättömäksi tämän asian takia?



Äh. Tuntuu vaan niin toivottamalta työleiriltä tämä elämä joskus! ap

lapsi olisi joskus miehellä viikonlopun. Eikä toisaalta olisi sitä katkeruutta, että toisella perheestä on omaa aikaa vaikka lampaat söisi, ja toinen saa noukkia murut pöydän alta. Juuri se epäsuhta tässä niin hiertää.



Eipä silti että eroamista miettisin tosissani tämän takia. Mutta kieltämättä on pari kertaa käynyt mielessä, että tässäkö tämä on.



Ja sori kun näin valitan. Olin vaan niin, niin kovasti odottanut tätä viikonloppua samaa bullshittiä taas.

Ei tuota vaihetta nyt tavattoman kauan kestä. Eikä tilanne muutu miksikään, vaikka eroaisitkin.



Lähdepä ap lenkille itsekin. Mies ei voi silloin muuta kuin hoitaa lasta ja sinä saat miettiä rauhassa omia asioitasi.

Mies matkustaa töiden takia todella paljon. Kotona nenä kiinni kirjassa. Katsoo kuulemma samalla lasten perään. Haloo! Ei ne pienet noteeraa isiä, joka lukee vaan hakeutuvat äidin luokse asioineen ja tarpeineen.



Ihan ihana isi se on, kun keskittyy lapsiin ja onhan hänen työasiat hoidettava (ne kirjat liittyy töihin), mutta kun JOSKUS saisi vaan olla rauhassa meikäläinenkin. Ei tunnu ymmärtävän, että mä oikeasti kaipaan sitä, että saisin tehdä just niitä kotihommia ilman ekskeytystä omissa ajatuksissani niin, että kukaan ei edes puhu mulle.



Nyt kesällä on helpompaa, kun voin patistaa ukon sekä lapset ulos koko päiväksi. Ah, mikä rauha oli eilen, kun järjestin lasten vaatekaapit.



Aika tietenkin korjaa tämän ongelman. Kunhan lapset kasvavat (nyt 3 ja 1,5v) niin viihtynevät paremmin ilman äitiäkin.

Eli lähde lenkille tai ystävän luo (jätä lapsi isälleen tietty).



Ja muista että se on kuitenkin sun ihana lapsesi! Tee sen kanssa jotain kivaa!



Ja ole joka päivä vähän itsekäs eli ota aikaa itsellesi äläkä esitä martyyria.



Ja ne lapset voi viedä (yleensä) välillä hoitoonkin niin voitte miehen kanssa olla yhdessä. Ja muutenkin ylipäätään jutelkaa miehen kanssa enemmän - kerro miltä susta tuntuu.

koskaan olen, niin minkälainen asennemuutos siinä sit tarvitaan? Voiko itsensä pakottaa ajattelemaan, ettei sillä omalla ajalla ole väliä?

Kognitiivisessa psykoterapiassa tutkitaan hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Näiden ajattelutottumusten tunnistamisen ja muuttamisen ohella kognitiivisessa psykoterapiassa kehitetään ongelmanratkaisutaitoja ja selviytymiskeinoja. Usein psykoterapiatyöskentely on hyvin käytännönläheistä - uusia suhtautumis- ja toimintatapoja kokeillaan jokapäiväisessä arkielämässä terapiaistuntojen välillä.

Laita lapset ajoissa nukkumaan (kyllä, se on sinusta kiinni) ja ota se oma aika vaikka JOKA ILTA klo 20-22. Jos ei kasi tuntia päivässä riitä niin laita lapset hoitoon Suomessa kun se onnistuu tuosta vain) ja kaivele vaikka napaa koko päivän.

Pointtini on se että älä urputa asioista joihin voit itse vaikuttaa.

Ja ainahan sä voit muuttaa myös elämääsi/asennettasi niin että opit nauttimaan niistä laqpsistasi. Kun teette välillä jotain kivaa yhdessä niin lapsetkin muuttuvat vähemmän vaativiksi ja itkuisiksi.

koskaan olen, niin minkälainen asennemuutos siinä sit tarvitaan? Voiko itsensä pakottaa ajattelemaan, ettei sillä omalla ajalla ole väliä?

hoiti yksin 10 lasta ja maatilan lehmineen. Mies kävi muualla töissä. Voin kuvitella, että hänellä ei ollut moneen kymmeneen vuoteen hetkeäkään omaa aikaa. Sama tilanne oli siihen aikaan melkein kaikilla. Ja siltikin väitetään, että masennusta oli paljon vähemmän. Kyse oli kai siitä, ettei osattu muuta odottaakaan.



Kai kyse on vähän samasta, kuin ns. suhteellisen köyhyyden kanssa. Vaikka suhteellisesti köyhällä menisi tosi hyvin vs. köyhät 50 vuotta sitten, hän ajautuu yhteiskunnan ulkopuolelle ja kärsii tilanteestaan. Ja nykypäivän suhteellisesti vapaa-ajaton samoin vertaa itseään lähipiirin ihmisiin tai jopa omaan mieheensä ja kokee ettei pysty osallistumaan vallitsevaan elämäntapaan, mikä katkeroittaa.



Meillä on 3 lasta ja tuo katokato äitiäiti on tullut ikävän tutuksi. On surullista, ettei pysty aina oikein iloitsemaan lapsistaan, kun on niin väsynyt ja loppu kaikkien vaatimusten kanssa. Itse olen luonteeltani sellainen pohdiskelijatyyppi, että jatkuva omien ajatusten keskeyttäminen on ehkä ollut tässä äitiydessä kaikkein raskainta.

Sulla on asennevikaa.. Mä tein ton saman ihan yksin johtotähtenä se, että aika aikansa kutakin. Järkkäsin myös lastenvahdin

Minulla ei riitä oma aika kello 20-22. Lapsi on kyllä hoidossa joka päivä ja minä työssä (tässäkin työajalla, kaffitauolla tosin, krhöm). Meillä on kotitöitäkin sen verran pakko tehdä, että eilenkin puoli yhdentoista maissa lopetin. Kyllä minä tarvitsisin pitempiä aikoja omaa rauhaa kuin väsyneenä illalla. Kokonainen ilta tai päivä silloin tällöin tekee ihmeitä.



Ja lapsista toki nautin eikä meillä kukaan ole itkuinen. Mutta silti oma aika on tosi tärkeää. Ilman sitä ei vaan jaksa tätä häslinkiä.

järkätä nyt elämänsä niin että sitä omaa aikaa ON. Sovi vaikka miehen kanssa että menee jonnekin kotoa pois lasten kanssa niin että sinä saat puuhailla kotona rauhassa ilman äitiäitiäiti katokatokato ääniraitaa. Sitten kun oot saanut riittävästi olla rauhassa niin kas kun se ilo lapsista löytyy itsestään.

Koettakaa nyt tajuta että joskus oman ajan hankkiminen on aika hankalaa, jos mies on sitä mallia ettei yhteistyöhalua ole tässä asiassa. Meillä ollaan ihan korviamme myöten asuntoveloissa. Mietitään miten selvitään kuukaudesta toiseen. Siinä sitten on hyvä ruveta puhumaan lastenvahdin palkaamisesta... Olen ehdottanut miehelle että myydään talo, mutta se ei missään tapauksessa suostu siihen. Sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä ihan kaikki, paitsi jotkut pikkuserkut. Kavereille ei kehtaa kovin usein lapsiaan dumpata, heillä on omat kiireet ja omat väsyt. Sepä se, kun oma aika olisi ilmaista hauskaa, mutta äijä ei pysty käsittämään miten tärkeää se olisi.

Mulla on vakava nopeasti etenevä sairaus. Pieni lapsi. Mies lähti.



Et suhteuta siihen, sulla ei ole oikeita ongelmia