Mitä ajattelet naisesta joka ottaa naimisiin mennessään miehen sukunimen?

Vierailija:

Meillä koululainen on monesti kysellyt, että miksi sillä " Matilla" on eri sukunimi kuin sen äidillä, eikö se ookkaan sen oikea äiti? Niin, minä olen myös vanhanaikainen niin tässä kuin monessa muussakin asiassa.

Ja mitenkähän koululaisesi on tullut ajatelleeksi moista? Mitä vastasit hänelle?

Olin todella tyytyväinen, kun tuli mahdollisuus vaihtaa nimeä. Isäni on juoppo kusipää, enkä olisi halunnut pitää hänen nimeään enää yhtään kauempaa. Jos ei olisi ollut miestä, jonka nimeä ottaa, olisin joka tapauksessa vaihtanut nimeä.

avioidun niin pidän tyttönimeni ja liitän miehen sukunimen perään. Lapsella on isänsä sukunimi. Tämä tuntui olevan isälle tärkeää joten asia oli sillä selvä, minulle tämä ei ollut mikään " elämää suurempi" kysymys.

perheellä täytyy olla yhteinen nimi.

Sen suvussa on niin monta kusipäätä etten senkään vuoksi halua sitä.

Minusta itsestäni juuri siinä oli jotain romanttista hohdokkuutta kun muutettiin oveen yhteistä nimeä. Oli mukavalla tavalla jännää opetella esittelemään itsensä uudennimisenä. Tuntui hauskalta tulla esitellyksi " Korhosten" (nykyinen sukunimeni on niin harvinainen etten sitä halua tähän kirjoittaa) perheenä. En missään vaiheessa pitänyt koko nimiasiaa niin tärkeänä että sitä pitäisi näitä vakavampien perusteiden kautta arvioida.

Tulin toki osaksi mieheni sukua mutta näin kävi myös toisinpäin. Myös minun vanhempani kokivat saaneensa uuden pojan perheeseen. Pelleilimme ajatuksella, että mieheni ottaisi minun aiemman sukunimeni mutta ei sitä missään vaiheesa vakavasti pohdittu. Ehkä toisten nimien kohdalla niin olisi tehtykin, nyt vain oli niin että miehen sukunimi oli harvinainen ja kauniimpikin.



Mutta niinhän se on, että mies on naisen pää



- ja jokainen saa tehdä omalla päällään mitä itse haluaa! :-D

Yleensä häiden aikoihin kysyn, mikä nyt on morsiamen sukunimi, en oleta automaattisesti vaihtoa. Usein saan kulla myös perustelut nimen valinnasta (joka siis usein on miehen nimi) ja siinäpä se sitten. Valinta kuin valinta.



Itse en vaihtanut enkä ole katunut. Lapset on isänsä nimisä koska sille se nyt oli tärkeämpää kuin mulle. Mitään hankaluuksia eri nimistä ei ole tullut päivähoidossa, koulussa, terveydenhuollossa, pankkiasioissa, kela-jutuissa, kavereiden kanssa jne.



Erityisesti huvitti tuolla ketjussa jonkun kommentti, että ihmiset ei tiedä heidän olevan naimisissa. Niin? Juurihan suuri osa ihmisiä meuhkaa, miten avo- ja avioliitolla ei ole eroja, miksi muiden pitäisikään tietää ' sääty' ? Ja mulla ainakin on sormukset sormessa, hääkuva seinällä, puhun miehestäni, jutuissa mainitsen ehkä hääpäivän, kuinka pitkään ollaan oltu naimissa tms. , kyllä niistä pian arvaa, että olen rouva, vaikka ovessa kaksi nimeä onkin. Jos se nyt on niin tärkeätä muiden tietää.



Muiden valinnat ei mua vaivaa, omistanipahan vastaan. Minusta nyt vaan on aina tuntunut, etä haluan elää koko elämäni samalla nimellä, jonka nyt olen sattunut saamaan isältäni ja hänen puolen suvultaan. Mutta syntymästäni asti nimi on ollut minun ja haluan sen pitää. Kuten mieheni omansa. Nimen kauneusarvosta ei kohdallani ollut kyse; pidin suht tavallisen nimen ja miehelläni ja lapsillani on hyvin kaunis ja perinteikäs sukunimi, josta olen ylpeä, vaikken sitä kannakaan.

Vierailija:

Vierailija:

halusin, että kaikilla perheenjäsenillä on sama sukunimi ja olihan se myös rakkaudenosoitus minulta miehelleni ja kunnianosoitus mieheltäni minulle, että halusi minut sukuun :) Enemmän ihmettelen miksi mennä naimisiin, jos ei edes ota miehenstä sukunimeä?

Tai sitten aikakone heitti viestin tänne sadan vuoden takaa.

1900-luvun alussa (olikohan 1920 tai jotain) on vasta yleistynyt tapa, että nainen ottaa miehensä sukunimen.

Jos nainen vapaaehtoisesti haluaa ottaa miehensä nimen, niin miten se on naisen alistamista. Ihan sama, kun nainen itse haluaa jäädä kotiin hoitamaan lastaan, niin heti on nyrkin ja hellan välissä. Mitä traumoja teillä oikein on kun näette miehet sellaisina peikkoina. Ja miksi muuten aina kaikki vanha on pahaa ja kaikki nykyaikainen on hyvää. Ei se tee käytännöstä automaattisesti huonoa jos se on satoja vuosia vanha.



Feministit ovat ärsyttäviä!



t: ei-katkeranainen, jolla on ollut hyvä isä ja jolla on ihana mies

En kyllä ajattele mitään erityistä siitäkään, jos nainen pitää oman nimensä tai mies ottaa vaimonsa nimen. Kaikilla on varmasti omat perustelunsa sille, minkä nimen avioituessaan valitsee.



Itselleni oli jotenkin " itsestäänselvää" , että otan miehen nimen kun menen naimisiin. MINUSTA niin kuului tehdä, mutta en paheksu tai päivittele, jos jonkun muun mielestä asia on toisin. Itse halusin, että koko perheellä on sama sukunimi, ja että meidät miehen kanssa yhdistetään toisiimme myös nimen perusteella. Jos en olisi ottanut mieheni nimeä, niin olisi mahdollista, että mieheni olisi ottanut minun sukunimeni. Ainakin näin hän häitä suunnitellessamme sanoi - tiedä sitten, miten olisi tosipaikan tullen toiminut. ;) Minulla ei kuitenkaan ollut mitään syytä olla ottamatta mieheni nimeä.

otin siis mieheni nimen siksi, että inhosin omaani. Ei ole kaunis miehenikään nimi, mutta se on silti parempi koska on eri kuin omani. Ideologisesti olisin mielihyvin joko pitänyt omani tai ottanut kaksoisnimen, mutta kolmesta huonosta vaihtoehdosta tämä on vähiten huono.