Mitä ajattelet naisesta joka ottaa naimisiin mennessään miehen sukunimen?

Vierailija:

halusin, että kaikilla perheenjäsenillä on sama sukunimi ja olihan se myös rakkaudenosoitus minulta miehelleni ja kunnianosoitus mieheltäni minulle, että halusi minut sukuun :) Enemmän ihmettelen miksi mennä naimisiin, jos ei edes ota miehenstä sukunimeä?

Tai sitten aikakone heitti viestin tänne sadan vuoden takaa.

käyt minnuu sääliksi :(

Sukunimi voi periytyä myös omalta äidiltä. :)

t. 25

Mieluiten sen miehen, minkä itselleni valitsen.

No hän on luultavasti missi.

Harvinainen teko nykyään, joten tavallisuudesta ei voi syyttää.

Vierailija:

Mieluiten sen miehen, minkä itselleni valitsen.

Käsittääkseni Suomessa ei ole koskaan ollut orjia, toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, jossa ihmisen katsottiin voivan olla jonkun toisen omaisuutta.

Vierailija:

Häpeäkseni täytyy myöntää. En tajua, että kun naiset saivat kamalan tappelun jälkeen oikeuden pitää oman sukunsa nimen, siitä luovutaan noin helposti. Minulle se symboloi jonkinlaista identiteetin ja itsenäisyyden menetystä ja miehen omaisuudeksi julistautumista. Toki tajuan, että asia ei ole enää niin, mutta historian raskas painolasti naisen alistamisineen ei voi olla vaikuttamatta tunteisiin.

Ja vastaajalle nro 24, ei tarvitse olla myöskään isänsä " omaisuutta" . Sukunimen voi näppärästi vaihtaa haluamakseen mikäli haluttu nimi ei ole suojattu. Ei minulla ainakaan ole isäni tai mieheni nimeä. Eikä lapsillanikaan.

Minä en ainakaan ole minkään nimiasian takia ikinä missään tapellut.

Mutta itse en ymmärrä jos naisella hieno sukunimi ja mies joku Mänttinen, että miksi silloin.

SIis sukunimi on NIMI, ei muuta. siihen ei liity omsituskirjaa ja sen voi halutessaan vaihtaa. Mitä hiton väliä sillä on kenen nimen ottaa, itse ainakin otan/pidän sen mikä itsestä parhaalta tuntuu. Enkä ole kenenkään omaisuutta vaikka nimi ois PEntinoma.

Nainen on miehen kylkiluu ja palvelija. Näin on määrätty!! Torsti T.E.

Harvat ottavat kaksoisnimeä, harva pitää vain oman nimensä ja harva mies ottaa vaimonsa nimen. Liki kaikki avioituvat naiset Suomessa ottavat miehensä nimen. Se on ylivoimaisesti tavallisin tapa!

Vierailija:

Nainen on miehen kylkiluu ja palvelija. Näin on määrätty!! Torsti T.E.

Otin mieheni nimen koska minusta perheellä on hyvä olla sama sukunimi ja vanha sukunimeni oli niin mieheni sukunimen kaltainen ettei kaksoisnimi tullut kysymykseen.



Minusta on tärkeintä, että saa valita minkä nimen haluaa. Ei kai sen nimen valinta mitään naisen alistuneisuutta osoita - se näkyy kyllä jossain ihan muualla.

Ja nämä lapset tässä ovat kyllä minun. Heti nimen kuultuaan tietää, että olemme naimisissa. Mieheni ei olisi minun sukunimeäni ottanut, koska on niin sukurakas ja perinteinen. Kaksoisnimeä en ottanut koska olisi tullut niin pitkä nimi, olisi inhottava kirjoitella nimikirjoitusta niin pitkällä nimellä usein pieneen tilaan.



Tiedän muutamia naimisiin menneitä joilla on aluksi ollut oma sukunimi, mutta ovat myöhemmin vaihtaneet saman koko perheelle. Helpottaa elämää monella tapaa tuo, että perheellä on sama sukunimi.

Itse koen, että jommalta kummalta vanhemmalta saatu

sukunimi on perittyä omaisuutta, kuten esim. omakotitalo

tai muu aineellinen omaisuus. Ei niin, että minä olisin

vanhempieni " omaisuutta" .

Toisaalta olen nimenomaan mieluummin vanhempieni

omaisuutta, jos näin pitää luokitella. Nimenomaan vanhempani

ovat minut alkuunsaattaaneet, kasvattaneet ja hoivanneet

itsenäiseksi aikuiseksi naiseksi asti.

Tähän kehitykseen omalla, vaikkakin niin rakkaalla

aviomiehelläni, ei ole osaa, eikä arpaa. Hän on minun

valitsemani, mutta minua eivät vanhempani valinneet,

ja silti he ovat rakastaneet juuri minua sellaisena kuin

minä olen.

Perinteisestihän isän piti sukunimen kautta nimetä lapset " omaisuudekseen" ja perijöikseen. Lehtolapset tms.

eivät sukunimeä perineet.

Nykyään ei näin tarvitse enää menetellä, vaan lapsen

nimeämisen voi ottaa puhtaasti käytännön asiana. Sinun,

minun vai meidän perheen yhteinen sukunimi?

Tv. 29

Vierailija:

Mieluiten sen miehen, minkä itselleni valitsen.

Mutta olen sitä mieltä että JOS nimi määrittäisi omistusoikeuden niin tahtoisin ehdottomasti olla mieluummin saman niminen kuin rakas mieheni jos toinen vaihtoehto on spurgu-isäni, jonka suvun kanssa en tahdo olla missään tekemisisissä. 24/32

En ymmärtänyt, että isäsi on " spurgu" . Ikävää, että

et voi olla ylpeä omista sukujuuristasi.



Kaikki eivät ilmeisesti ole yhtä onnekkaita kuin minä.

Tästä tuli siis minulle hyvä mieli - ja sinulle huono.

Pahoittelen.



Tv. 29