Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet naisesta joka ottaa naimisiin mennessään miehen sukunimen?
19.10.2005 |
Enkä tarkoita tilannetta jossa neiti Virtanen menee Herra Fazerin kanssa naimisiin.
Kommentit (71)
Kannattaa olla varovainen yleistäessä kaikkia miehen nimen ottaneita.
Esim. minä halusin vaihtaa sukunimeni, koska en pidä isästäni enkä monista sukulaisistani. Narkkareita ja juoppoja ym. paljon suvussa.
Joten jos voisitte vähän lisätä avarakatseisuutta ajatteluunne, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ottaa miehen sukunimen. yleisin tapa. niinhän sitä yleensä tehdään. ja mikäs vika on vanhassa käytännössä.
jos mies ottaa naisen nimen, nostan hattua. hieno teko mieheltä.
mitäs jos ne " narkkarit ja juopot" tai vielä pahemmin
linnassa istuneet _rikolliset_ ovat miehen suvun puolella?
Meillä on näin, eikä tiettyä nimiyhdistelmää misään tapauksessa
olisi voinut antaa kummallekaan meidän pojistamme.
Se olisi herättänyt negatiivista huomiota kaikkialla.
Ikävää, mutta totta.
Tv. 29
Vierailija:
Kannattaa olla varovainen yleistäessä kaikkia miehen nimen ottaneita.Esim. minä halusin vaihtaa sukunimeni, koska en pidä isästäni enkä monista sukulaisistani. Narkkareita ja juoppoja ym. paljon suvussa.
Joten jos voisitte vähän lisätä avarakatseisuutta ajatteluunne, kiitos.
-halusin että koko perheellä on YHTEINEN SUKUNIMI
- JOS mieheni sukunimi olisi ollut joku Peräreikä tai Möykky, EN olisi ottanut sitä itselleni.
- koska miehelläni oli kaunis sukunimi, ja oma sukunimeni oli perua juopolta isäpuolelta, nimen valinta ei ollut mikään suuri ongelma.
- jos miehelläni olisi ollut ruma sukunimi, ja minulla kaunis, MIES olisi ottanut minun sukunimeni.
tarvitseeko kaikesta etsimällä etsiä jotain seksististä??
Eipä ole pitkä aika siitä, kun nainen oli juridisesti lapsen asemassa mieheen nähden. Hän oli siis miehen holhottava. Nimen vaihtamisella ja monilla muilla rituaaleilla osoitettiin, että nainen siirtyi isältään miehen omaisuudeksi. Myös lapset olivat isän omaisuutta, ja heidät nimettiin isän mukaan. Suku jatkui isän kautta, ei äidin, ja miehet olivat niitä keskipisteitä ja tärkeitä lenkkejä. Tässä on osa siitä historian painolastista.
Jos sukunimellä ei ole mitään tekemistä seksismin kanssa, miksi tämä vanha tapa on edelleen voimissaan, eli miksi katsotaan normiksi se, että nainen ottaa miehen nimen? Miksi nämä, jota ihmettelevät keskustelua, pitävät silti sokeasti itsestään selvänä, että he ovat ottaneet vaihtaneet nimeään eikä päinvastoin?
Muistan muuten, miten taannoin leimattiin naurunalaisiksi ne, jotka halusivat lainmuutosta. Sitä ennenhän naisen oli pakko ottaa miehen nimi, vaihtoehtoja ei ollut. En kyllä tajua, miten joku voi olla pitämättä sitä epätasa-arvona. Ja jos nykyajan nuori nainen ilmoittaa näsäviisaasti, että ei ole ainakaan itse tapellut tästä asiasta, pieni tiedonanto: suuri osa niistä sosiaalisista eduista, tasa-arvosta ja hyvästä elämästä, josta itse nautit, on saatu aikaan siten, että joku on niistä aikanaan tapellut verissäpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en kiinnitä asiaan huomiota. Se on perinteikästä, ja normaalia. Niin on tehty iät ja ajat, miksi siis en minäkin. Miksi pitäisi tapella kaikkea perinteistä vastaan, ja tehdä kaikki eritavalla vain siksi että ei halua olla tavallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta yhteinen sukunimi on kuitenkin jotenkin sopivampi kuin eri nimet.
oikeastaan hyvin vähän aikaa, 1900-luvun alkupuolelta lähtien.
Sitä ennen sukunimiä vaihdeltiin hyvinkin liberaalisti mm. talon nimen mukaan. Esimerkiksi oma isoisäni otti ostamansa tilan nimen, hänen veljensä otti nimen Rimala, koska myi rimoja jnejne. Ja juu: jos joku tuli kotivävyksi rikkaaseen taloon, hän otti vaimonsa sukunimen!
Joten mikä nyt on se historian painolasti tässä asiassa?
Vierailija:
Eipä ole pitkä aika siitä, kun nainen oli juridisesti lapsen asemassa mieheen nähden. Hän oli siis miehen holhottava. Nimen vaihtamisella ja monilla muilla rituaaleilla osoitettiin, että nainen siirtyi isältään miehen omaisuudeksi. Myös lapset olivat isän omaisuutta, ja heidät nimettiin isän mukaan. Suku jatkui isän kautta, ei äidin, ja miehet olivat niitä keskipisteitä ja tärkeitä lenkkejä. Tässä on osa siitä historian painolastista.
Olen naisten oikeuksien vankka kannattaja, ja minusta on hienoa, että naisilla on oikeus pitää tyttönimensä.
Mutta en jaksa pitää asiaa minään olennaisena. Olennaisempaa on saada koko perheelle SAMA nimi. En haluaisi olla eriniminen kuin lapseni. Pidin tyttönimeni naimisiin mennessä, mutta kun 9 vuotta myöhemmin sain esikoisen, otin miehen nimen. Miksikö? Hänellä on harvinaisempi sukunimi ja asia oli hänelle tärkeämpi kuin minulle. En siis pitänyt asiaa tivaamisen väärtinä.
Samaa avarakatseisuutta peräänkuulutan muilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeastaan hyvin vähän aikaa, 1900-luvun alkupuolelta lähtien.
Sitä ennen sukunimiä vaihdeltiin hyvinkin liberaalisti mm. talon nimen mukaan. Esimerkiksi oma isoisäni otti ostamansa tilan nimen, hänen veljensä otti nimen Rimala, koska myi rimoja jnejne. Ja juu: jos joku tuli kotivävyksi rikkaaseen taloon, hän otti vaimonsa sukunimen!
Joten mikä nyt on se historian painolasti tässä asiassa?
Vierailija:
Eipä ole pitkä aika siitä, kun nainen oli juridisesti lapsen asemassa mieheen nähden. Hän oli siis miehen holhottava. Nimen vaihtamisella ja monilla muilla rituaaleilla osoitettiin, että nainen siirtyi isältään miehen omaisuudeksi. Myös lapset olivat isän omaisuutta, ja heidät nimettiin isän mukaan. Suku jatkui isän kautta, ei äidin, ja miehet olivat niitä keskipisteitä ja tärkeitä lenkkejä. Tässä on osa siitä historian painolastista.
Olen naisten oikeuksien vankka kannattaja, ja minusta on hienoa, että naisilla on oikeus pitää tyttönimensä.
Mutta en jaksa pitää asiaa minään olennaisena. Olennaisempaa on saada koko perheelle SAMA nimi. En haluaisi olla eriniminen kuin lapseni. Pidin tyttönimeni naimisiin mennessä, mutta kun 9 vuotta myöhemmin sain esikoisen, otin miehen nimen. Miksikö? Hänellä on harvinaisempi sukunimi ja asia oli hänelle tärkeämpi kuin minulle. En siis pitänyt asiaa tivaamisen väärtinä.
Samaa avarakatseisuutta peräänkuulutan muilta.
Olen ollut naimisissa aiemmin ja silloin pidin tyttönimeni. Siinä tilanteessa se tuntui yhtä itsestäänselvältä kuin nyt tuntui itsestäänselvältä että otan mieheni nimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. minun isoisäni tuli " kotivävyksi" rikkaaseen taloon,
mutta hän toi kyllä talolle mukanaan oman nimensä.
Muuta ei tosin mukana tullutkaan, joten hyvä kai tuokin?
Sai hän kuulla ihan tarpeeksi " rengin" asemastaan
muutenkin.
Minusta ei ole muuten ollenkaan kamalaa, vaikka
lapsillani ei ole aivan sama nimi kuin minulla. Minun lapsiani
he ovat silti. Ei se siitä muuksi nimellä muutu. Ja miellän
itseni erittäin " avarakatseiseksi" , kun olen hyväksynyt
tämän tosiasian!
Äidin onkin ehkä aina helpompi mieltää lapset " omikseen"
kuin isän. Tämä nimiperinne ylläpitää isän " omistusoikeutta"
lapsiin. Minusta tämä jäänne on nykyään jo aika tarpeeton,
kun on DNA-testit ja muuta. Isyyden voi aukottomasti
todistaa ilman nimiäkin, mikä ei itse asiassa viime kädessä
todista yhtään mitään. Rouva se ja se on ihan hyvin voinut
pyöräyttää lapsukaisen maitomiehen kanssa, eikä aviomiehensä.
No, ei nimi miestä pahenne jne.
Tv. 29
Vierailija:
oikeastaan hyvin vähän aikaa, 1900-luvun alkupuolelta lähtien.Sitä ennen sukunimiä vaihdeltiin hyvinkin liberaalisti mm. talon nimen mukaan. Esimerkiksi oma isoisäni otti ostamansa tilan nimen, hänen veljensä otti nimen Rimala, koska myi rimoja jnejne. Ja juu: jos joku tuli kotivävyksi rikkaaseen taloon, hän otti vaimonsa sukunimen!
Mutta en jaksa pitää asiaa minään olennaisena. Olennaisempaa on saada koko perheelle SAMA nimi. En haluaisi olla eriniminen kuin lapseni. Pidin tyttönimeni naimisiin mennessä, mutta kun 9 vuotta myöhemmin sain esikoisen, otin miehen nimen. Miksikö? Hänellä on harvinaisempi sukunimi ja asia oli hänelle tärkeämpi kuin minulle. En siis pitänyt asiaa tivaamisen väärtinä.
Samaa avarakatseisuutta peräänkuulutan muilta.
Kaipa se on aika tavallinen valinta.
Vähän voin kyllä ihmetellä neiti Fazeria joka ottaa Virtanen-sulhonsa nimen.
Itse en ottanut mieheni nimeä, koska mentiin vasta n. 30-vuotiaina naimisiin ja minut tunnettiin jo työelämässä ym. omalla sukunimelläni ja se on muutenkin vahva osa identiteettiäni. En myöskään tuntenut tarvetta kumarrella perinteitä. Olisin voinut ottaa mieheni nimen, jos se olisi ollut jotenkin kauniimpi (tai esim. harvinaisempi) kuin omani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
NAINEN ON MIEHENSÄ KYLKILUU JA PALVELIJA JA ONNELLINEN SIITÄ, ETTÄ SAA HOITAA JA PALVELLA AVIOMIESTÄÄN. MIES SUOSTUU TARVITTAESSA SIIHEN; ETTÄ NAINEN SAA KÄYTTÄÄ MIEHEN SUKUNIMEE. Jokainen NORMAALI nainen haluaa miehensä sukunimen. Tuomas.
Ja myös se, että kaikilla on sama nimi perheessä, on kiva.
-paljon kauniinpi sukunimi
-en voi olla erityisen ylpeä omasta suvustani, joten kun mahdollisuus tuli, niin ilomielin luovuin " tyttönimestäni"
Minusta on tärkeää, että jokainen (nainen ja mies) voi itse päättää, minkä sukunimen itselleen naimisiinmennessä ottaa.
Se, että suurin osa naisista valitsee edelleen miehensä sukunimen itselleen, kertoo minusta enemmän siitä, että sukunimellä ei ole kovin paljon syvempää merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa kuin siitä, että naiset olisivat yhä jotenkin alisteisessa asemassa mieheensä nähden.
Vierailija:
NAINEN ON MIEHENSÄ KYLKILUU JA PALVELIJA JA ONNELLINEN SIITÄ, ETTÄ SAA HOITAA JA PALVELLA AVIOMIESTÄÄN. MIES SUOSTUU TARVITTAESSA SIIHEN; ETTÄ NAINEN SAA KÄYTTÄÄ MIEHEN SUKUNIMEE. Jokainen NORMAALI nainen haluaa miehensä sukunimen. Tuomas.
Vierailija:
Jos nainen vapaaehtoisesti haluaa ottaa miehensä nimen, niin miten se on naisen alistamista. Ihan sama, kun nainen itse haluaa jäädä kotiin hoitamaan lastaan, niin heti on nyrkin ja hellan välissä. Mitä traumoja teillä oikein on kun näette miehet sellaisina peikkoina. Ja miksi muuten aina kaikki vanha on pahaa ja kaikki nykyaikainen on hyvää. Ei se tee käytännöstä automaattisesti huonoa jos se on satoja vuosia vanha.Feministit ovat ärsyttäviä!
t: ei-katkeranainen, jolla on ollut hyvä isä ja jolla on ihana mies
Ei kyse olekkaan välttämättä naisen alistamisesta vaan siitä, että tietyillä valinnoilla vahvistetaan vanhoja patriarkaalisia perinteitä. Kyse ei ole miesten näkemisestä peikkoina vaan siitä, että vanhoilliset ja yhteiskuntaa ja sen arvomailmaa muokkaavat mallit tunnistetaan. Asioita on hyvä kyseenalaistaa ja pysähtyä pohtimaan, että miksi jokin asia on niin kuin on. Tietyissä tapauksissa on ihan perusteltua ottaa miehen nimi. Ihanteellista olisi, että nainen pohtisi asiaa tarkasti ja joka näkökulmasta. Sitä en arvosta, että vaihtaa nimensä vanhan tavan takia, tai siksi että mies haluaa tai suku edellyttää. Kyllä se nimen vaihto vaan helposti tuo mieleen että olemassaolo määritetään silloin miehen kautta. Nainen otetaan armollisesti miehen sukuun. Miksei toisin päin? Kaikki vanha ei ole pahaa, mutta puhuttaessa miehisyyden ja naiseuden historiasta naisten historiassa on enemmän negatiivista painolastia. Näitä joitain vanhoja malleja on mielestäni nykyaikana enää turha toistaa ja pitää hengissä.
T. ei-katkera feministi, jolla on hyvä isä ja ihana mies, ja joka naimisiin mennessään piti kiinni omasta identiteetistään ja nimestään
että se oli kauniimpi kuin omani. Ja siksi, että olin (olen) syvästi rakastunut mieheeni ja jotenkin yhteinen nimi yhdisti meitä vielä enemmän. Lisäksi halusin, että aikanaan koko perheellä on yhteinen sukunimi, tuntuu turvalliselta. Meillä koululainen on monesti kysellyt, että miksi sillä " Matilla" on eri sukunimi kuin sen äidillä, eikö se ookkaan sen oikea äiti? Niin, minä olen myös vanhanaikainen niin tässä kuin monessa muussakin asiassa.
olisin voinut laittaa koko perheelle " tyttönimeni" ,koska se on niin harvinainen, mutta miehen mielestä se ei ollut hyvä idea. hän oli tässä vanhanaikainen ja halusi oman sukunimensä koko perheelle, mutta mielestäni se oli OK. Yhteinen nimi koko perheelle on hieno tapa ja perinne.