Voisitteko alkaa suhteeseen miehen kanssa, jolla ei ole pitkiä suhteita takanaan?

niin tulee mieleen kaksi sellaista, jotka eivät lähes 40v ole vielä kertaakaan seurustelleet vakvasti. TOinen on kummallinen itsekäs ihminen, joka on kyllä ollut sitä jo 20v. eli ei iästä johdu. Hänestä näen selkeästi ne syyt, miksi ei suoraan sanottuna ole kelvannut kenellekään.

Toinen on sitten tosi mukava fiksu, hyvännäköinen ja oikein kunnollinen tapaus, jonka luulisi kelpaavan vaativammallekin naiselle. ELi kaikille ei vaan satu sitä oikeaa kohdalle.

Mitään peräkammarin poikia en mäkään kattelis, mutta kaikilla ei aina elämä mene sen normaalin kaavan mukaan. ei pidä liikaa kategorioida ihmisiä tai tuomita jonkun seurusteluasian perusteella.

on mukaviakin ihmisiä, joille ei ole vain sattunut sitä sopivaa kumppania vastaan.



Osa on sitten näitä ylikriittisiä miehiä/naisia, jotka eivät kelpuuta ketään näkemättä omia heikkoja puoliaan. Ja tuntuvat kriteerit vain kasvavan ajan myötän. Lisäksi muutaman "ikisinkun" tuntien, jotkut heistä ns. painuvat melko hankaliksi lähestyä; omat tavat ja maneerit ovat pinttyneitä, ja ymmärrys kompromissien välttämättömyyteen suhteessa on olematon.



Kieltämättä tulee ensimmäisenä usein mieleen tällaisen ihmisen tavatessa, että luonteessa on jotain äärimmäistä tai kyseessä on hankala ihminen jollain tapaa. No, toinen ääripää sitten ovat nämä pitkästä suhteesta toiseen ja toiseen ja toiseen hyppääjät, jotka eivät kykene olemaan&elämään yksin aikuisiällään.

Viime vuonna tapasin ystäväni esittelemänä lähes 40-vuotiaan miehen, jonka kanssa tapailimme noin puoli vuotta. Mies ei ollut koskaan seurustellut, vain käynyt joskus vähän treffeillä.



Mies oli kyllä mukava ja kunnollinen. Mutta hän oli myös tavattoman epävarma itsestään. Puoli vuotta tapailtuammekaan hän ei halunnut jäädä luokseni yöksi - enkä minä saanut jäädä hänen luokseen, vaikka olisimme valvoneet neljään asti aamulla ja jutelleet, niin kotiin piti lähteä nukkumaan.



Varasin meille reissun Tukholmaan, oltaisiin oltu yksi yö hotellissa. No, se retki piti sitten peruuttaa, ei mies uskaltanut lähteä.



Puolessa vuodessa suhde ei edennyt kädestä pitämistä ja satunnaista suukkoa pidemmälle. Mies sanoi suoraan, ettei uskalla rakastella, kun pelkää sitten loukkaavansa itsensä henkisesti, jos suhteesta ei tulekaan mitään...



Lisäksi oli muutakin. Mies esim. ei olisi ollut valmis koskaan muuttamaan vanhasta, vetoisesta, kahdellekin ihmiselle liian pienestä talostaan. Hän oli enemmän luonto- minä enemmän kaupunki-ihminen (tyyliin, kun käveltiin ulkona kamalassa raesateessa, niin miehestä se oli ihanaa, minä kärsin), jne.



Mies saattoi myös hermostua pikkuasioista. Jos kaadoin vedenkeittimestä jo jäähtyneen veden pois ja laitoin tilalle uutta keittääkseni teevettä, niin se oli kamalaa veden haaskausta ja mies rupesi minua torumaan. Vaikka oltiin minun luonani!



Mies myös loukkaantui, kun en kehunut hänen jo kuollutta koiraansa, josta näytti minulle jatkuvasti valokuvia. Lisäksi hän tarvitsi todella vähän unta ja hermostui siitä, jos halusin arki-iltana klo 22 aikoihin lähteä kotiin nukkumaan. Olisi pitänyt vaan valvoa hänen kanssaan...



Ei siitä sitten tullut mitään. Mukava mies, mutta liian epävarma.