Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Omituinen, mutta kiehtova mies. Jaksaisitko tällaista käytöstä?
20.12.2010 |
Olen tapaillut vähän yli kuukauden(omista työkiireistäni johtuen harvakseltaan) miestä, joka vaikutti ekoilla treffeillä tosi lupaavalta: meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, hän on verbaalinen, fiksu, hyvintoimeentuleva ja ns. kunnollinen. Toisilla treffeillä jo olin vähän epäileväinen, sillä hän oli jotenkin kovin negatiivinen ja näsäviisas. Tavallaan varmaan huumoria, mutta jotenkin oudon tosikkoäänellä tyyliin "minkäs ikäinen olitkaan kun et saa sitä auki" "jaa tuntui kauppareissulla aiemmin lämpimämmältä, eikös kaupoissa yleensä ole lämmitykset?". Välillä oli taas paljon mukavampi ja vaikutti olevan tosissaan kiinnostunut, kyseli tulevaisuudenhaaveistani ym. Toisaalta muuten ei ole vuorovaikutuksessa kovin kyseleväinen, vaan enemmän puhuu omista tai yleisistä asioista. Vetovoimaa välillämme kuitenkin riittää ja hellyyttä. Nyt on taas ollut pari tapaamista jatkuvaa sanomisiini tarttumista ym.( "etkö tiedä että pysäköiminen ja parkkeeraus on eri asioita""menitkö heti peilistä tarkistamaan kun sanoin että nenäs punottaa") ja naureskelua, suorastaan raivostuttavaa...Tämä tuntuu korostuvan jos sanon jonkun pienenkin kriittisen kommentin häntä kohtaan. Olen miettinyt johtuisiko alun epävarmuudesta, jota peittelee tällä sarkastisella roolillaan. Voisikohan vähentyä jatkossa? Toisaalta olen miettinyt, lähenteleekö tämä jo jotain narsismin tyyppistä? Toisaalta ei ole myöskään imarrellut minua, minkä olen kuullut kuuluvan perusnarsistin hurmaamistapoihin. Tämä positiivisen huomion puute häiritsee myös. Voiko kokemuksenne mukaan lisääntyä jatkossa, jollei ole alussa sanonut mitään muuta kohteliaisuutta kuin "oli tosi kiva nähdä"? Kaikki aiemmat miehet ovat vähintään jonkin kohteliaisuuden sanoneet ulkonäöstäni. Tästä negatiivisuudesta huolimatta tuntuu vaikealta ajatella, etten enää tapaisi häntä, kun on niin samanlaiset tulevaisuuden haaveet, harrastukset ym. Pitäisikö silti vain unohtaa tyyppi, kun on välillä hänen tapaamisensa jälkeen tosi kurja tai jopa raivostunut olo?
ap
Kommentit (101)
En jaksaisi tuommoista käytöstä enää.
Nuorena jaksoin, sillä kotonani oli samanlainen keskustelukulttuuri, eikä kukaan arvostanut eikä kunnioittanut läheisiään.
Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin ettei kaikilla ole sellaista, vaan kotona voi olla jopa lämmin ja arvostava ilmapiiri.
Silloin ymmärsin ettei minun kannata jäädä latistavaan suhteeseen. Repäisin samalla myös etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen huomannut, että tunnen helposti vetoa juuri tuommoisiin piruileviin miehiin. En kuitenkaan enää päästä heitä lähelle, sillä tiedän että eivät ole hyväksi minulle.
Omalla kohdallani oli vapauttavaa huomata, että kiinnostus tuommoisiin tulee sieltä lapsuuskodin epäterveestä ilmapiiristä.
Nykyään olen suhteessa normaalin empaattisen miehen kanssa ja arvostan häntä ja kotimme lämmintä ilmapiiriä todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP! Tuo vaikuttaa just siltä samalta nälvimiseltä, kuin mitä minä jouduin kokemaan meidän suhteen alussa 10 v sitten. Epäilen, että mieheni on narsisti. Juuri tuo näsäily, jonka tarkoitus on osoittaa sinun ajatuksesi jotenkin puutteellisiksi. Ja tuo että on kiinnostunut vain omista asioistaan. Ihan sama kuin miehelläni. Ja sitä kiinnostusta ei muuten tule myöhemminkään.
Joku epäverbaalinen empaattinen ihminen voi olla, ettei kysy toisen asioista, koska ei halua tungetella, mutta jos ihminen on verbaalista laatua (kuten tämä treffikaverisi) ja ei siltikään kysy, on kyse siitä, että häntä ei kiinnosta. Henkistä turvaa et hänestä tule saamaan, vaan ihan päin vastoin: joudut tukeutumaan johonkin muuhun turvasatamaan (esim vanhempasi), keistä saat voimaan kestää miehesi jatkuvat tölväykset.
No nyt ihmisiä kiinnostaa, että miksi en ole jättänyt miestäni. Siksi, että hän on hyvin toimeen tuleva ja minulla itselläni on surkea palkka. Lisäksi mieheni on pallljon poissa, vähäisen yhdessäoloajan verran kestän. Lisäksi mieheni kautta elämääni tulee sellaisia positiivisiä asioita, joista ihmiset haaveilevat ja joita heillä ei useinkaan ole. Joten kestän. Jonkin verran olen miestäni saanut koulutettua: esim jos hän alkaa arvostelemaan, niin häivyn paikalta. Jos hän alkaa huutamaan, häivyn paikalta. En suostu kaikkiin hänen älyttömiin vaatimuksiinsa, erotkoon jos siltä tuntuu. Parempaan suuntaan tällä "koulutuksella" on menty, sillä mieheni inhoaa yksinolemista.
Oletko varautunut jotenkin siihen aikaan kun kumpikin jäätte eläkkeelle?
Tilastojen mukaan moni eroaa silloin kun mies jää eläkkeelle. Kommenttisi auttoi ymmärtämään miksi.
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi tuommoista käytöstä enää.
Nuorena jaksoin, sillä kotonani oli samanlainen keskustelukulttuuri, eikä kukaan arvostanut eikä kunnioittanut läheisiään.
Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin ettei kaikilla ole sellaista, vaan kotona voi olla jopa lämmin ja arvostava ilmapiiri.Silloin ymmärsin ettei minun kannata jäädä latistavaan suhteeseen. Repäisin samalla myös etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen huomannut, että tunnen helposti vetoa juuri tuommoisiin piruileviin miehiin. En kuitenkaan enää päästä heitä lähelle, sillä tiedän että eivät ole hyväksi minulle.
Omalla kohdallani oli vapauttavaa huomata, että kiinnostus tuommoisiin tulee sieltä lapsuuskodin epäterveestä ilmapiiristä.Nykyään olen suhteessa normaalin empaattisen miehen kanssa ja arvostan häntä ja kotimme lämmintä ilmapiiriä todella paljon.
Ihanaa, että joskus asiat menevät näinkin. Olet hienosti päässyt elämässäsi eteenpäin.
Olet jo luomassa vihakampanjaa miestä kohtaan kun hän on sanonut pari insinöörimäistä lausetta ?
Tämän kunniaksi vittuilen avoimesti jouluun asti työpaikkani naisille.
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi tuommoista käytöstä enää.
Nuorena jaksoin, sillä kotonani oli samanlainen keskustelukulttuuri, eikä kukaan arvostanut eikä kunnioittanut läheisiään.
Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin ettei kaikilla ole sellaista, vaan kotona voi olla jopa lämmin ja arvostava ilmapiiri.Silloin ymmärsin ettei minun kannata jäädä latistavaan suhteeseen. Repäisin samalla myös etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen huomannut, että tunnen helposti vetoa juuri tuommoisiin piruileviin miehiin. En kuitenkaan enää päästä heitä lähelle, sillä tiedän että eivät ole hyväksi minulle.
Omalla kohdallani oli vapauttavaa huomata, että kiinnostus tuommoisiin tulee sieltä lapsuuskodin epäterveestä ilmapiiristä.Nykyään olen suhteessa normaalin empaattisen miehen kanssa ja arvostan häntä ja kotimme lämmintä ilmapiiriä todella paljon.
Kirjoititpa tuttua asiaa. Olen itse aivan vasta alkanut hahmottaa, että tunnen toistuvasti vetoa ja mieltymystä miehiin (ja ystävämielessä naisiinkin), jotka ovat etäisiä ja kuittailevat. Olen kai lapsuudessani oppinut, että välittämistä osoitetaan siten. Olen joutunut kerjäämään huomiota vanhemmalta, joka ei osannut nähdä meitä lapsia lapsina vaan kantoi jonkinlaista katkeruutta meitä kohtaan. Tuntuu vain mahdottomalta löytää mies, joka ei olisi juuri samanlainen kuin vanhempani; varmasti itsekin karkotan niitä normaaleja pois omalla käytökselläni, joka noudattelee lapsuudenkotini kaavaa.
Mutta aloittajan kanssa vastaavassa tilanteessa oleville tahdon sanoa, että kiehtovaa tuossa miehessä on vain epävarmuus ja se, että mies halveksii ja silti "rakastaa". Miehellä on huono itsetunto, jota hän koettaa pönkittää paremmaksi vetämällä sinut vielä syvemmälle pohjamutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP! Tuo vaikuttaa just siltä samalta nälvimiseltä, kuin mitä minä jouduin kokemaan meidän suhteen alussa 10 v sitten. Epäilen, että mieheni on narsisti. Juuri tuo näsäily, jonka tarkoitus on osoittaa sinun ajatuksesi jotenkin puutteellisiksi. Ja tuo että on kiinnostunut vain omista asioistaan. Ihan sama kuin miehelläni. Ja sitä kiinnostusta ei muuten tule myöhemminkään.
Joku epäverbaalinen empaattinen ihminen voi olla, ettei kysy toisen asioista, koska ei halua tungetella, mutta jos ihminen on verbaalista laatua (kuten tämä treffikaverisi) ja ei siltikään kysy, on kyse siitä, että häntä ei kiinnosta. Henkistä turvaa et hänestä tule saamaan, vaan ihan päin vastoin: joudut tukeutumaan johonkin muuhun turvasatamaan (esim vanhempasi), keistä saat voimaan kestää miehesi jatkuvat tölväykset.
No nyt ihmisiä kiinnostaa, että miksi en ole jättänyt miestäni. Siksi, että hän on hyvin toimeen tuleva ja minulla itselläni on surkea palkka. Lisäksi mieheni on pallljon poissa, vähäisen yhdessäoloajan verran kestän. Lisäksi mieheni kautta elämääni tulee sellaisia positiivisiä asioita, joista ihmiset haaveilevat ja joita heillä ei useinkaan ole. Joten kestän. Jonkin verran olen miestäni saanut koulutettua: esim jos hän alkaa arvostelemaan, niin häivyn paikalta. Jos hän alkaa huutamaan, häivyn paikalta. En suostu kaikkiin hänen älyttömiin vaatimuksiinsa, erotkoon jos siltä tuntuu. Parempaan suuntaan tällä "koulutuksella" on menty, sillä mieheni inhoaa yksinolemista.
Oletko varautunut jotenkin siihen aikaan kun kumpikin jäätte eläkkeelle?
Tilastojen mukaan moni eroaa silloin kun mies jää eläkkeelle. Kommenttisi auttoi ymmärtämään miksi.
OIen miettinyt asiaa. Ensinnäkin, mieheni on mua aika paljon vanhempi, eli se tilanne, että ollaan jatkuvasti kahdestaan, siis eläkkeellä, on aika kaukana, 20-30 v päässä. Lisäksi miehelläni on huonot elintavat, todennäköisesti ei ole kovin pitkäikäinen. Toisaalta myös hän on sähköjänis: niin kauan kuin jalka nousee, hän ei tule kotona paljoakaan olemaan. Olen aina ihmetellyt sitä, että hän tuntuu enemmän olevan kotonaan autossaan autossa HKI-kotikaupunkimme (monta sataa km) välillä, kuin kotonamme.
Lisäksi mulla on kokemus aiemmasta erosta: ei ole kivaa. Lisäksi se, että mulla on jotenkin mennyt usko miehiin: tuskin tulisin ikinä löytämään sellaista miestä, joka vähän haluaisi vaimoonsakin panostaa: Kuuntelisi vaimon murheet, ottaisi niihin hieman empaattisesti kantaa, ja joskus tehtäs jotain mistä vaimokin tykkää. Miethet panostavat itseensä, uraansa ja valittamiseen, ei muuhun. Näin ainakin ne miehet, kenestä minulla on kokemusta, valitettavasti. Jotkut on mulle kertoneet, että muunkinlaisia miehiä on. Ehkä heitä onkin, harvassa.
Sellasta.
Terv. 82
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi tuommoista käytöstä enää.
Nuorena jaksoin, sillä kotonani oli samanlainen keskustelukulttuuri, eikä kukaan arvostanut eikä kunnioittanut läheisiään.
Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin ettei kaikilla ole sellaista, vaan kotona voi olla jopa lämmin ja arvostava ilmapiiri.Silloin ymmärsin ettei minun kannata jäädä latistavaan suhteeseen. Repäisin samalla myös etäisyyttä lapsuuden perheeseeni.
Olen huomannut, että tunnen helposti vetoa juuri tuommoisiin piruileviin miehiin. En kuitenkaan enää päästä heitä lähelle, sillä tiedän että eivät ole hyväksi minulle.
Omalla kohdallani oli vapauttavaa huomata, että kiinnostus tuommoisiin tulee sieltä lapsuuskodin epäterveestä ilmapiiristä.Nykyään olen suhteessa normaalin empaattisen miehen kanssa ja arvostan häntä ja kotimme lämmintä ilmapiiriä todella paljon.
Kirjoititpa tuttua asiaa. Olen itse aivan vasta alkanut hahmottaa, että tunnen toistuvasti vetoa ja mieltymystä miehiin (ja ystävämielessä naisiinkin), jotka ovat etäisiä ja kuittailevat. Olen kai lapsuudessani oppinut, että välittämistä osoitetaan siten. Olen joutunut kerjäämään huomiota vanhemmalta, joka ei osannut nähdä meitä lapsia lapsina vaan kantoi jonkinlaista katkeruutta meitä kohtaan. Tuntuu vain mahdottomalta löytää mies, joka ei olisi juuri samanlainen kuin vanhempani; varmasti itsekin karkotan niitä normaaleja pois omalla käytökselläni, joka noudattelee lapsuudenkotini kaavaa.
Mutta aloittajan kanssa vastaavassa tilanteessa oleville tahdon sanoa, että kiehtovaa tuossa miehessä on vain epävarmuus ja se, että mies halveksii ja silti "rakastaa". Miehellä on huono itsetunto, jota hän koettaa pönkittää paremmaksi vetämällä sinut vielä syvemmälle pohjamutaan.
Aivan totta. Tällaisessa perheessä kasvaminen vaurioittaa itsetuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP! Tuo vaikuttaa just siltä samalta nälvimiseltä, kuin mitä minä jouduin kokemaan meidän suhteen alussa 10 v sitten. Epäilen, että mieheni on narsisti. Juuri tuo näsäily, jonka tarkoitus on osoittaa sinun ajatuksesi jotenkin puutteellisiksi. Ja tuo että on kiinnostunut vain omista asioistaan. Ihan sama kuin miehelläni. Ja sitä kiinnostusta ei muuten tule myöhemminkään.
Joku epäverbaalinen empaattinen ihminen voi olla, ettei kysy toisen asioista, koska ei halua tungetella, mutta jos ihminen on verbaalista laatua (kuten tämä treffikaverisi) ja ei siltikään kysy, on kyse siitä, että häntä ei kiinnosta. Henkistä turvaa et hänestä tule saamaan, vaan ihan päin vastoin: joudut tukeutumaan johonkin muuhun turvasatamaan (esim vanhempasi), keistä saat voimaan kestää miehesi jatkuvat tölväykset.
No nyt ihmisiä kiinnostaa, että miksi en ole jättänyt miestäni. Siksi, että hän on hyvin toimeen tuleva ja minulla itselläni on surkea palkka. Lisäksi mieheni on pallljon poissa, vähäisen yhdessäoloajan verran kestän. Lisäksi mieheni kautta elämääni tulee sellaisia positiivisiä asioita, joista ihmiset haaveilevat ja joita heillä ei useinkaan ole. Joten kestän. Jonkin verran olen miestäni saanut koulutettua: esim jos hän alkaa arvostelemaan, niin häivyn paikalta. Jos hän alkaa huutamaan, häivyn paikalta. En suostu kaikkiin hänen älyttömiin vaatimuksiinsa, erotkoon jos siltä tuntuu. Parempaan suuntaan tällä "koulutuksella" on menty, sillä mieheni inhoaa yksinolemista.
Oletko varautunut jotenkin siihen aikaan kun kumpikin jäätte eläkkeelle?
Tilastojen mukaan moni eroaa silloin kun mies jää eläkkeelle. Kommenttisi auttoi ymmärtämään miksi.
OIen miettinyt asiaa. Ensinnäkin, mieheni on mua aika paljon vanhempi, eli se tilanne, että ollaan jatkuvasti kahdestaan, siis eläkkeellä, on aika kaukana, 20-30 v päässä. Lisäksi miehelläni on huonot elintavat, todennäköisesti ei ole kovin pitkäikäinen. Toisaalta myös hän on sähköjänis: niin kauan kuin jalka nousee, hän ei tule kotona paljoakaan olemaan. Olen aina ihmetellyt sitä, että hän tuntuu enemmän olevan kotonaan autossaan autossa HKI-kotikaupunkimme (monta sataa km) välillä, kuin kotonamme.
Lisäksi mulla on kokemus aiemmasta erosta: ei ole kivaa. Lisäksi se, että mulla on jotenkin mennyt usko miehiin: tuskin tulisin ikinä löytämään sellaista miestä, joka vähän haluaisi vaimoonsakin panostaa: Kuuntelisi vaimon murheet, ottaisi niihin hieman empaattisesti kantaa, ja joskus tehtäs jotain mistä vaimokin tykkää. Miethet panostavat itseensä, uraansa ja valittamiseen, ei muuhun. Näin ainakin ne miehet, kenestä minulla on kokemusta, valitettavasti. Jotkut on mulle kertoneet, että muunkinlaisia miehiä on. Ehkä heitä onkin, harvassa.
Sellasta.
Terv. 82
Et ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tuontyyppinen mies on usein myös pettäjä luonteeltaan?... Ei ole koskaan kotonakaan. Ja yhden terapeutin kirjan mukaan suurin osa henkisesti väkivaltaisista miehistä pettää, hehän ovat luonteeltaan itsekeskeisiä eivötkä kunnioita puolisoaan. Se pettämisen paljastumimen lopulta on mielestäni hyvä, koska se voi auttaa naista riuhtaisemaan itsensä irti epäterveestä suhteesta.
Mikko känsälä on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jatkaisi. Hyvin kuvasit miksi hänellä ei jo ole vaimoa ja lapsia eikä tule olemaankaan.
Jatka sinkkuelämää ja katsele itsellesi parempi mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksaisi. Nuoruuden ensimmäinen ja onneton liitto opetti, millaista on nälvivän kumppanin kanssa. Toisessa liitossa on ollut hyvä ja helppo olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän on kuitenkin halunnut tavata usein ja viestitellyt tosi paljon (vaikka näissä viesteissäkään ei ole ollut kohteliaisuuksia) ja hän on kysellyt tulevaisuudesta ym., minä en... Lähinnä haluaisin tietää onko tämä käytös mielestänne normaalia? Siis, että tarttuu kokoajan sanomisiin ja on ivallinen/sarkastinen toista kohtaan, muttei kuitenkaan itseironinen? Ja pitäisikö tällaista jaksaa paremman toivossa? vai olenko jo epätoivoinen, jos siedän tällaista käytöstä?
ap
Mitä väliä sillä, onko tuollainen käytös normaalia? Olennaista on se, onko se sinusta miellyttävää vai häiritsevää. Jos se on häiritsevää, kannattaa lopettaa tapailu riippumatta siitä, kuinka normaalia häiritsevät asiat ovat. Miksi pitäisi jaksaa aika suoraa vittuilua? Haluatko sellaisen suhteen?
"Piilo"vittuilu eli sarkasmi ei helpota ajan myötä. Tuolla se ilmoittaa, että ei ole sun puolella, vaan haluaa että oot varpaillasi ja haluaa painaa sun itsetuntoa alas päin. Se pelaa kuumaa-kylmää-peliä, josta ei seuraa aitoa, lämmintä ihmissuhdetta eikä kohteelle mitään hyvää. Ajan myötä vaan pahenee, alat mielistellä sitä, jotta se ei vittuilisi ja laitat itsesi kakkossijalle.
Juokse nyt kun vielä voit.
Kuulostaa ihan idiootilta toi mies, lisäksi varmaan raivoaa väkivaltaisesti suuttuessaan. JSS
Eiköhän tuo ap:n kertoma ongelma ole jo selvinnyt, vuodesta 2010 on aika monta vuotta tähän vuoteen....
Eräs treffiseuralainen oli tuollainen kevyt piikittelijä. Oma arvioni kaiken kaikkiaan oli, että hän oli tavallista neuroottisempi mies. Oli sairastanut paniikkihäiriötä ym. Sinänsä ihan mukava, mutta hieman outo.
Alue: Aihe vapaa
Minäkin odotan mielenkiinnolla, miten jutussa kävi.