Lue keskustelun säännöt.
Ei musta ole äidiksi >:(
19.12.2010 |
Olen yrittänyt ja yrittäny eikä tästä mitään tule. Joku toinen oli AIVAN varmasti parempi äiti lapselleni. Kestäisi itkut sun muut, minä en osaa kuin raivostua ja huutaa.
Lapsi on 10 kk ja harkitsen taas vakavasti sen antamista adoptioon. Olin kaksi viikkoa koulussa ja lapsi oli hoidossa ja voi helvetti, miten oli hyvä olla erossa siitä! En edes päivän mittaan muistanut, että mulla on lapsi. Illalla sitä jaksoi vähän paremmin, mutta nyt kun on taas ollut kaksi päivää putkeet tuon kanssa, niin pinna palaa pienestäkin rääkäisystä. Nyt ei suostunut nukahtamaan vaan itki vaan sängyssä, otin se istua töröttämään tuohon olohuoneen lattialle. Olkoon siinä.
Voi perkele, että olen väsyny ja poikki ja kaikkea. Inhoan tuota lasta enkä ole tänä aikana oppinut sitä rakastamaan. Olen niiiiin täysin yksin ja yksinäinen!!! :(((((
Huomenna ois neuvola, sielläkään ei voi puhua, kun se täti on vaan kuivasti hymyilevä makeilija.
Enkä edes haulua puhua, haluan olla rauhassa, ihan täysin rauhassa!! :(((
Kommentit (96)
Sanoit ettet halua olla lapsen kanssa kun olet päässyt muun elämän makuun. Eikö tuohon ikään pitäsi olla elämää jo nähty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan siksi että lapsesikin säästyisi suuremmilta vaurioilta ja ongelmilta sitten tulavaisuudessa.
Se olisi juttujesi perusteella se suurin rakkauden teko minkä voisit nyt lapsesi huomioiden ja nimenomaan häntä ajatellen tehdä.
-Äitix2-
Kuulostaa ihan minun kirjoitukseltani, 9v sitten...sain lapseni toivottuna,ollessani 18v. Mutta en osannut odottaa sen olevan mitään mitä se olikin, väsymystä,masennusta,ahdistusta,itkemistä,ja pinnan palamista, kärsin ja niin kärsi varmasti poikanikin. Mutta sain apua ajoissa,joten lasta ei otettu huostaan,KOSKA minulla oli tukena oma äiti,lapsen kummitäti,ja lapseni isä. En ollut yksin,ja menin hetkeksi lepäämään suljetulle osastolle (=siellä tajusin,että rakastankin lastani) ja sain nukkua viikon verran hyvät yöunet osastolla,ja lasta hoiti kummitäti. Pääsin kotiin,aloitin "uudelleen alusta" ja opin rakastamaan kotiäidin elämää,ja menin kouluun takaisin lapsen ollessa 2v... :)
Olet ilmeisesti melko nuori itsekin?
Sun tarvii hakea nyt apua,jos tämä ei kerran ole pilaa,vaan totta! Tilanne ei ole kummallekaan,eduksi,sinulle eikä lapselle! Minäkin harkitsin lapseni pois antamista vakavissani,mutta oma äitini tuki minua,ja kannusti,hoiti jopa poikaani välillä että sain "omaa aikaa" sekin on tärkeää,jos oma mieliala on tuossa jamassa kun sulla on nyt!
Ihan siksi että lapsesikin säästyisi suuremmilta vaurioilta ja ongelmilta sitten tulavaisuudessa.
Se olisi juttujesi perusteella se suurin rakkauden teko minkä voisit nyt lapsesi huomioiden ja nimenomaan häntä ajatellen tehdä.-Äitix2-
Mikä ihana rauha sen jälkeen olisikaan! En osaa edes kuvitella että mulle tulisi jossain vaiheessa ikävä!
että oot vaan nuupahtanu kun olet lapsen kanssa kahdestaan. En usko että vihaat lastasi tai olisit huono äiti. Jokaisella on sellaisia hetkiä että toivoo kun vois sulkeutua jonnekin koppiin että sais olla rauhassa kaikelta huudolta ja muulta. Sinuna puhuisin neuvolassa, sitä vartenhan siellä ollaan että asioista voisi puhua. Rauhoitu nyt ja ota se kalja kaikessa rauhassa niin huomenna asiat näyttää jo paljon paremmalta. Muiden äitien seura auttaa myös, mee johonkin perhekahvilaan tai kerhoon niin voitte sit porukalla siellä välillä purkaa ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisipa ees joku, johon voisi purkaa tämän kaiken kiukun, nyt joutuu vaan pitämään sisällään sen!
Lapsen isälle vastasin melko ilkeästi "ai nii, ois pitäny muistaa, että ei sulta ees myötätuntoo saa", eikä se enää siihen vastannu mitään. Vittu että vituttaa sekin luuseri, haluaa muka niin nähä lastaan ja olla sen kanssa, mutta tapaa sillon kun huvittaa eikä suostu ottamaan hoitoon. Eikä varsinkaan näköjään pysty olemaan tukena huonona hetkenä (vaikka niinkin on niiiiin luvannut).
Saatana, että ottaa päähän kaikki!!
niin nauttisin minäkin siitä kotiöitiydesta, JOS tähän perheeseen kuuluisi toinenkin aikuinen, joka jakaisi iloja ja suruja. Yksinään mulle tämä on liikaa, sen olen nyt oppinut.
En tajua miten jaksan loppukuun vaikka tässä ei ole kuin muutama hassu päivä, vuoden alusta lapsi menee hoitoon ja minä jatka opintoja. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa.
Enkä enää IKINÄ harrasta seksiä, en halua kokea enää ikinä mitään näin rankkaa. :( Ilmeisesti kaikki naiset eivät ole luotuja äideiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se on aika kammottavaa ajateltavaa. Pienet puolustuskyvyttömät lapsiparat, jotka eivät tiedä oikeasta äidinrakkaudesta mitään, ja luulevat että elämän kuuluu olla kurjaa, julmaa ja itkuista.
Sitten kun vanhempana tajuavat mitä se olisi voinut olla, iskee se varmaan katkeruutena ja vihana kaikkea vastaan. Mielenterveysongemia, väkivaltaa, ehkä myös huonoa vanhemmuutta, koska ei ole tietoa muusta.
Koitetaan me muut ottaa vastuu omista lapsistamme, syyttömiä he ovat omaan olemiseensa.
Ota ihmeessä asia puheeksi siellä neuvolassa. Eikä tarvitse olla edes masennusta, kyllä minuakin ahdisti lapsen vauva-aika välillä paljonkin. Nyt kun lapsi on reilun vuoden ikäinen ja rytmit ovat kohdillaan ja lapsi tykkää puuhailla kaikenlaista eikä jatkuvasti roiku minussa, niin elämä on paljon helpompaa. Nautin lapsesta eri tavalla.
Voin kuvitella että sinulla on rankkaa kun olet lapsen kanssa yksin ja nyt on tuo eroahdistusaikakin päällä. Hanki nyt tuohon rankkaan vaiheeseen apua, ehkä tarvitset lääkitystäkin.
Adoptiokin saattaa olla hyvä vaihtoehto, mutta ehkä kannattaa vielä yrittää saada muuta apua ensin. Vuoden kuluttua kaikki voi tuntua jo paljon helpommalta ja ehkä silloin tuntuu jo hyvältä, että lapsi on osa elämääsi.
Voimia! (ja pura vaan tunteesi tänne jos ei muutakaan paikkaa ole)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin olisin minäkin, jos olisin yksin joutunut lasta kasvattamaan. Nyt niitä on kaksi ja välillä minusta tuntuu, että pääsisi hiivatin kauas tästä lapsiperhe -arjesta.
Silti rakastan lapsiani yli kaiken ja tämä tunne tulee varmasti pitkälti siitä, että minun ei tarvitse jaksaa yksin. On työt ja mies apuna.
Ihan varmasti tulisin hulluksi tilanteessasi. Ja väitän, että niin moni muukin jeesustelija.
Vaikutat hyvältä ihmiseltä, joka on vain nyt niin väsynyt. Hae apua ja lepää. Kyllä ne rakkauden tunteet sieltä tulevat vielä esiin.
voi pientä raukkaa.
Äiti, ryhdistäydy ja hae apua!
Voimia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin nauttisin minäkin siitä kotiöitiydesta, JOS tähän perheeseen kuuluisi toinenkin aikuinen, joka jakaisi iloja ja suruja. Yksinään mulle tämä on liikaa, sen olen nyt oppinut.
En tajua miten jaksan loppukuun vaikka tässä ei ole kuin muutama hassu päivä, vuoden alusta lapsi menee hoitoon ja minä jatka opintoja. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa.
Hei,
en sua ja tilannettasi tunne, mutta kysymys: purat pahaa oloasi tänne - puratko lapseesi? Vai jaksatko edelleen edes yrittää olle hänelle hyvä äiti? Rakastatko lasta? Ei välttämättä mitään vaaleanpunaista onnea, vaan ihan perusrakkautta?
Jos jaksat vielä yrittää ja rakastat, niin olet ihan ok äiti. Sanothan tuossakin, että jos saisit jakaa vauvaperheen rankan arjen toisen kanssa, kokisit sen eri tavalla.
KAIKKI väsyy joskus, kaikkia joskus ottaa se kitisevä ja kiittämätön otus päähän. Jotkut tietysti jaksaa enemmän kuin toiset, ja toiset tykkäävät enemmän äitinä olosta (niistä vanhemmuuden rutiineista) kuin toiset.
Olen 1,5 vuotiaan yksinhuoltaja, ollut yksin lapsen kanssa alusta saakka. Hyvin paljon on suoraan kuin minun kirjoittamaani. Se on HELVETTIÄ joskus olla yksin lapsen kanssa. Rakastan lastani, ja jaksan yrittää, mutta ei se todellakaan ole helppoa. On ihanaa kun lapsi on nyt hoidossa ja saan päivisin tehdä työtä ja olla toisten aikuisten kanssa kaikessa rauhassa. Iltaisin ja viikonloppuisin jaksan olla lapsenkin kanssa nyt ihan toisella tavalla. Mutta niin kovin usein sitä toivoisi, että saisi jakaa arjen jonkun toisen kanssa... Saisi joskus vaan tulla töistä kotiin ja kaatua sohvalle ilman että pitää hoitaa lasta.
En osaa sulle mitään neuvoja antaa, mutta tunteesi, väsymyksesi, turhautumisesi, jopa aggressiiviset ajatuksesi on kuitenkin ihan tavallisia, jopa parisuhteessa oleville naisille, yh-äideistä puhumattakaan. Negatiivisista tunteista puhutaan vähän - ja harva uskaltaa niitä edes tuulettaa näin voimallisesti nimettömänäkään. Mutta ihan kaikilla niitä joskus on. Ei se tee kenestäkään huonoa vanhempaa.
- valitkaa partnerinne paremmin
- käyttäkää ehkäisyä
- käyttäää myös järkeä etukäteen ja älkää antako himojenne viedä
Tyhmästä päästä kärsii sitten hiukan pitempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muutamat viimeiset vastaajat! Ihan itku pääsi kun luin nuo teidän jutut.
Yritän olla purkamatta kiukkani lapseen, mutta en usko että se onnistuu aina. Eiköhän se huomaa, että en hymyile vaan kiristelen hampaita tai en sano sanaakaan kun käyn kaatamassa takasin sänkyyn. Joskus kyllä jopa tiuskaisen lapselle.
Mutta ollaan me myös naurettu ja laulettu tai vaan istuskeltu sylikkäin. Siksi jotenkin ihmetyttikin, että miksei nukahtanut itsekseen (parin viikon ajan nukahtanut jotenkuten itsekseen) ja otti päähän.
Tää nyt on todella mustaa huumoria, mutta jos tekis itsarin, niin lapsi saisi paremman kodin eikä mun tartteis tuntea suvun paheksuntaa eikä syyllisyyttä. -> Paras ratkaisu!
eikä se kuulu paskaakaan sun sukulaisille.Teet niiku on paras sulle ja sun lapselle.Se voi saada kivan kodin muualta.Parempihan se on kaikille todeta tilanne mahdottomaksi ku jatkaa hampaat irvessä.Äitiys on kovaa hommaa ja ilman niitä rakkaudentunteita lasta kohtaan vielä kovempaa.Järki käteen vaan.
muutamat viimeiset vastaajat! Ihan itku pääsi kun luin nuo teidän jutut.
Yritän olla purkamatta kiukkani lapseen, mutta en usko että se onnistuu aina. Eiköhän se huomaa, että en hymyile vaan kiristelen hampaita tai en sano sanaakaan kun käyn kaatamassa takasin sänkyyn. Joskus kyllä jopa tiuskaisen lapselle.
Mutta ollaan me myös naurettu ja laulettu tai vaan istuskeltu sylikkäin. Siksi jotenkin ihmetyttikin, että miksei nukahtanut itsekseen (parin viikon ajan nukahtanut jotenkuten itsekseen) ja otti päähän.Tää nyt on todella mustaa huumoria, mutta jos tekis itsarin, niin lapsi saisi paremman kodin eikä mun tartteis tuntea suvun paheksuntaa eikä syyllisyyttä. -> Paras ratkaisu!
Pyydä ihmeessä neuvolan kautta perhetyöntekijää teille käymään että saisit vähän omaa aikaa. Pääsisit käymään vaikka kahvilla tai lenkillä tai jotain muuta pään tuuletusta. En ole perehtynyt näihin perhetyöntekijä asioihin mutta eivätkös he voi hoitaa lasta lapsen omassa kodissa sillä aikaa että äiti pääsisi tuulettumaan? Viisaammat voivat vastata tähän :)
muutamat viimeiset vastaajat! Ihan itku pääsi kun luin nuo teidän jutut.
Yritän olla purkamatta kiukkani lapseen, mutta en usko että se onnistuu aina. Eiköhän se huomaa, että en hymyile vaan kiristelen hampaita tai en sano sanaakaan kun käyn kaatamassa takasin sänkyyn. Joskus kyllä jopa tiuskaisen lapselle.
Mutta ollaan me myös naurettu ja laulettu tai vaan istuskeltu sylikkäin. Siksi jotenkin ihmetyttikin, että miksei nukahtanut itsekseen (parin viikon ajan nukahtanut jotenkuten itsekseen) ja otti päähän.Tää nyt on todella mustaa huumoria, mutta jos tekis itsarin, niin lapsi saisi paremman kodin eikä mun tartteis tuntea suvun paheksuntaa eikä syyllisyyttä. -> Paras ratkaisu!
Pyydä ihmeessä neuvolan kautta perhetyöntekijää teille käymään että saisit vähän omaa aikaa. Pääsisit käymään vaikka kahvilla tai lenkillä tai jotain muuta pään tuuletusta. En ole perehtynyt näihin perhetyöntekijä asioihin mutta eivätkös he voi hoitaa lasta lapsen omassa kodissa sillä aikaa että äiti pääsisi tuulettumaan? Viisaammat voivat vastata tähän :)
Sen takia minäkin veroja maksan että tuommoisessa tilanteessa olevia lapsia ja äitejä autetaan. Katso nyt rauhassa miten tilanne tasoittuu apujen ja hoidon aloituksen myötä ja mieti vasta sitten sitä adoptiota uudelleen. Onnea!
huonoin perintö minkä voi antaa, kyllä lapsen saa adoptioon muutenkin. Tuo osoittaa, että ongelmasi ei johdu lapsesta vaan omasta masennuksestasi/väsymyksestä tms.
Ja tosiasia on, että ehkäisy olisi tärkeää kaltaisellesi ihmiselle. Itsemurha ei ole oikea ehkäisymuoto.
Mutta asiaan: sanot asian suoraan soskussa ja lapsi otetaan huostaan tai saat muuta apua. Siitä sitten eteenpäin ja lapsikin taaisin kun jaksat paremmin. Et ole ainut väsynyt, tunnen perheenäitejä jotka itseään viillelleet ja yrittäneet itsaria: lapset muiden hoitoon ja äidille apua.
Mulla on mustaa valkoisella siitä, että mun ei pitäny olla mahollista saaha ees lapsia (luomusti).
Enpä tehny sit aborttiakaan...
En nyt ymmärrä miksi oisin muusikkohippirasta, jos satun lapsen kanssa laulamaan joululauluja (lapsi jodlaa mukana)??
Täytyy kyllä myöntää, että raskaus oli aika kova shokki, olin varautunut olemaan lapseton loppuelämäni ja olin ihan tyytyväinen elämääni.
Oisin paljon mieluumin se lapsen isä. :(