Lue keskustelun säännöt.
Ei musta ole äidiksi >:(
19.12.2010 |
Olen yrittänyt ja yrittäny eikä tästä mitään tule. Joku toinen oli AIVAN varmasti parempi äiti lapselleni. Kestäisi itkut sun muut, minä en osaa kuin raivostua ja huutaa.
Lapsi on 10 kk ja harkitsen taas vakavasti sen antamista adoptioon. Olin kaksi viikkoa koulussa ja lapsi oli hoidossa ja voi helvetti, miten oli hyvä olla erossa siitä! En edes päivän mittaan muistanut, että mulla on lapsi. Illalla sitä jaksoi vähän paremmin, mutta nyt kun on taas ollut kaksi päivää putkeet tuon kanssa, niin pinna palaa pienestäkin rääkäisystä. Nyt ei suostunut nukahtamaan vaan itki vaan sängyssä, otin se istua töröttämään tuohon olohuoneen lattialle. Olkoon siinä.
Voi perkele, että olen väsyny ja poikki ja kaikkea. Inhoan tuota lasta enkä ole tänä aikana oppinut sitä rakastamaan. Olen niiiiin täysin yksin ja yksinäinen!!! :(((((
Huomenna ois neuvola, sielläkään ei voi puhua, kun se täti on vaan kuivasti hymyilevä makeilija.
Enkä edes haulua puhua, haluan olla rauhassa, ihan täysin rauhassa!! :(((
Kommentit (96)
ei ole hyva etta yksin joudut kantamaan koko vastuun varsinkin jos ottaaa pollaan ja vasyttaa.. ja lapsihan on viaton sun tunteisiin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tää on totta niin mua oksettaa.
Mitä jos sua oltais kohdeltu noin kun itse olit pieni ja puolustuskyvytön? Se lapsi on SYYTÖN.
Ota itteäs niskasta nyt nainen.
Kyllähän lapsi, jo tuon ikäinenkin kitisee jos ei saa huomiota. Ja jos se ei sitä saa se kyllä ottaa sen huomion sulta tavalla tai toisella.
Minkä takia huudat tuon ikäiselle vauvalle? Vauva luultavasti säkeentyy vaan huutamaan kahta kauheammin. Ei tuon ikäinen vielä ymmärrä sitä miksi turvallinen äiti muuttuu yhtäkkiä pelottavaksi!
Meillä on tyttö nyt 9kk ja kitinä ja itku loppuu heti kun lapsen kanssa leikkii, lauleskelee, loruttaa tai vauvajumppaa. Jos teen jotain muuta, vaikka nyt joululeivonnaisia niin siinä se lattialla touhuaa keittiössä ja koko ajan jutustelen vauvalleni. Kyllä viihtyy.
Sinuna hakisin nyt apua. Soskusta tai jostain puheapua.
Adoptio ei ole mikään täysin poissuljettu vaihtoehto, mutta harkitse tarkkaan sitä, sillä päätös on peruuttamaton.
ja jos mahdollista, pois kotoa jo ennen joulua. Pääset samantien kirjoittamaan alustavia luovutuspapereita ja lapsi pääsee lastenkotiin ja sitten jollekin perheelle todella rakkaaksi ja toivotuksi perheenjäseneksi. Se olisi upea joululahja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakastatko lastasi?
Hoidatko lastasi, vaikka et haluaisi?
En tiedä, että oletko yksin, mutta apua sinun on saatava. Uskon, että rakastat lastasi, muutenhan et kokisi syyllisyyttä äitiydestä ja haluaisi antaa lastasi adoptioon.
Minulla on kokemusta noista tunteista. Lapsi väsytti ja valvotti. Heräili noin 50 kertaa yössä, kun oli niin kova yskä. Parin kuukauden ajan. Vihasin lastani, inhosin häntä. Saimme järjestettyä hoitoapua mll:stä, sukulaisista ja lapsen isästä.
En vaihtaisi lastani mihinkään muuhun kokemukseen, mutta tiedän, että kuka tahansa voi väsyä.
Apua sä nyt tartteet ilman muuta. Johan tuossa on kohta lapsellakin(ellei ole jo) paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mäkin alan jo oleen sitä mieltä, että tuolla lapsella olis parempi olla muualla. Niin useesti tulee tätä samaa ja ilmeisesti kaikki sulta. Jos et ole todella mauton trolli niin ihan oikeesti puhu huomenna neuvolassa tai soita suoraan lastensuojeluun. Hanki edes masennuslääkkeet tai tee nyt jo jotain. Sääli lapsi parkaasi. Kait se itkee ja on levoton kun ilmeisesti teidän suhde on alusta asti mennyt pieleen ja lapsi vaistoaa tuon sun vihan.
Ja todellakin olin sen kanssa. Lapsi oli sylissä jopa kun kävin paskalla. Laulettiin joululauluja ja säestin kitaralla yms yms. Seittämän aikaan oli umpiväsynyt, tavalliseen tapaan joi iltamaidon sylissä ja laitoin nukkumaan omaan sänkyyn. Mutta ei vaan saatana voi nukahtaa vaan heti kun häviän näkyvistä, alkaa kauhea rääkyminen. No, hakekoon nyt unta mun sylissä samalla kun olen koneella.
Ja niinkuin sanoin, kuka tahansa olisi aivan varmasti parempi äiti tälle.
Ja yksin olen hoitanu tähä asti ja näköjään olen niin kurkkuani myöten täynnä, että en enää kestä olla kahta päivää yksin lapsen kanssa kun muunkin elämän makuun pääsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mäkin alan jo oleen sitä mieltä, että tuolla lapsella olis parempi olla muualla. Niin useesti tulee tätä samaa ja ilmeisesti kaikki sulta. Jos et ole todella mauton trolli niin ihan oikeesti puhu huomenna neuvolassa tai soita suoraan lastensuojeluun. Hanki edes masennuslääkkeet tai tee nyt jo jotain. Sääli lapsi parkaasi. Kait se itkee ja on levoton kun ilmeisesti teidän suhde on alusta asti mennyt pieleen ja lapsi vaistoaa tuon sun vihan.
tänne.
Lapsen isästä ei ole apua. Valitin hänelle äsken väsymystäni, hän vastasi, että "joo, hän ei kyllä pysty auttamaan". Siis ei asu kanssamme.
Lapsi herättää öisin usein, koko elämänsä ajan tehnyt niin. Eikä viihdy yksin lattialla jos minä tuusailen keittiössä vaikka laulaisin tai pierisin.
sanon että tosiaan rankkaa aikaa tuo ikä, kun on pahin eroahdistusvaihe menossa. Tuota voi kestää pitkäänkin.
Mutta ei vaan saatana voi nukahtaa vaan heti kun häviän näkyvistä, alkaa kauhea rääkyminen. No, hakekoon nyt unta mun sylissä samalla kun olen koneella.
Tai vielä sen verran kannanottoa, että hae oikeasti apua. Sano neuvolassa miltä susta tuntuu, niin pääset pikaisesti psykologille. Ei tarvitse terkkarille sen enempää jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsit selkeästi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ilmeisesti vaikeasta sellaisesta, jos et koe tilanteen ollenkaan korjaantuneen, koska lapsi jo 10kk. Ja arvostelijoille, tuo on niin tuttu tunne, että on helpottunut siitä kun lapsi on hoidossa!!! Masentuneelle arkipäivää! Itse kärsin tuosta tunteesta ehkä ensimmäiset 2kk, kunnes tajusin hakea apua. Rakastin lastani yli kaiken, mutta en vaan pystynyt olemaan hänen kansssan kotona, seinät kaatuivat päälle ja ahdisti. Onneksi mieheni tuolloin pystyi jäämään kotiin ja tilanne parantui kun aloitin mielialalääkkeet. Nyt kun muistelen tuota aikaa, josta on jo 1,5v, en voi ymmärtää mitä silloin pään sisällä liikkui. Mutta uskottava se on, kun sen itse koki. Nyt en mitään muuta pidäkään parempana, kuin lapseni kanssa olemista.
Kärsit selkeästi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ilmeisesti vaikeasta sellaisesta, jos et koe tilanteen ollenkaan korjaantuneen, koska lapsi jo 10kk. Ja arvostelijoille, tuo on niin tuttu tunne, että on helpottunut siitä kun lapsi on hoidossa!!! Masentuneelle arkipäivää! Itse kärsin tuosta tunteesta ehkä ensimmäiset 2kk, kunnes tajusin hakea apua. Rakastin lastani yli kaiken, mutta en vaan pystynyt olemaan hänen kansssan kotona, seinät kaatuivat päälle ja ahdisti. Onneksi mieheni tuolloin pystyi jäämään kotiin ja tilanne parantui kun aloitin mielialalääkkeet. Nyt kun muistelen tuota aikaa, josta on jo 1,5v, en voi ymmärtää mitä silloin pään sisällä liikkui. Mutta uskottava se on, kun sen itse koki. Nyt en mitään muuta pidäkään parempana, kuin lapseni kanssa olemista.
Ihme viestejä muutenkin tullut tähän ketjuun. On hyvä, että ap purkaa tuntojaan vaikka sitten täällä. Mutta sinun on kyllä haettava apua. Puhut neuvolassa niin kyllä ne asiat alkaavat rullaamaan.
Tsemppiä kovasti =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi lasta säestää kitaralla?
Buahahahahaa..
kun se jodlaa tässä mun sylissä enkä minä kiinnitä siihen huomiota?
Jos ei sukulaisia olis paheksumassa, niin en edes miettisi adoptioon laittamista.
Ja mitä hyötyö on puhua jollekin tuntemattomalle?? Ei ne tule valvomaan öitä eikö auta kotihommissa. Sitä paitsi analysoin kyllä ihan tarpeeksi omaa oloani muutenkin.
En kyllä kertaakaan ole tuntenut, että rakastan lastani yli kaiken. Kaipa olen aika paskana.
Oispa nyt kylmä kalja...
Ai nii, ikää mulla on 30, uskokaa tai älkää.
Miksi teit lapsen?
Etkö ymmärrä että lapsen tärkeimmät vuodet on 0-3?
laita toista adoptioon ennen ku oot hakenu apua itsellesi.saatat olla masentunut,hae mielialalääkitys,jonka jälkeen voi tuntua aivan erillaiselta kuin nyt. tsemii!
Kamalaa luettavaa.
Ota heti huomenna yhteyttä sossuun ja hae apua! Lapsi parka :'(