Millaista "palvelua" voi odottaa, jos toinen on viimeisillään raskaana?
Miehen vanhemmat ovat siis tulossa kyläilemään meille n. viikkoa ennen laskettua aikaa ja olen iloinen heidän vierailustaan. Nyt vaan mietin, että oletetaanko minun laittavan heille ruuat ja passaavan heitä. Miehestäni ei ruuanlaittajaksi ole. Appivanhemmat tulevat kuitenkin sen verran kaukaa, että kyllä heille ruoka pitää tarjota.
Itsellä se tilanne, että on aika pahat liitoskivut ja supistelee herkästi, jos touhuan paljon. Appivanhemmat eivät ole noutoruokatyyppisiä, joten mihinkään pitsaratkaisuun ei voi päätyä.
Kommentit (76)
kanatortillat on niin helppo ja nopea ruoka, että mieheskin sen varmaan osaa avustuksellasi valmistaa. Voitte ostaa valmiskastikkeita ja maustepussi kanoille. Sit kasviksia, juustoraastetta jne. tortillojen kanssa. Hyvää ja helppoa! (mutta ne vamismaustepussit on minusta ihan liian suolasia, puolet pussista riittää 400g liha-annokseen.)
jos synnytykseen on silloin enää viikko aikaa, niin se synnytys kyllä saa käynnistyä jos on käynnistyäkseen.
Ja nuo "tarvitse esittää SANKARITARTA", ovat kyllä tämän päivän vitsien parhaimmistoa :D
Ei ole mitään marttyyriyttä vaan ihan normaalia todellisuutta että tosiaan ne kotihommat monet tekevät ihan monenkin lapsen kanssa viimeisillään raskaana. Tuo ruoanlaitto nyt on ihan murheista pienimpiä. Ei rasita silloin kun ei muita lapsia vielä ole niin yhtään sen enempää tarvittaessa kuin vaikka sen tietokoneen räplääminen johon tunnut kykenevän. Tuskin sängyllä maaten kirjoittelit.
Jos nyt olet kipeä niin pieni varoituksen sana; synnytyksen jälkeen sitä yleensä vasta kipeä onkin ja taidat ihan oikeasti sitä lastakin joutua hoitamaan. Tuskin miehesi siinäkään osaa auttaa jos ei kinkkukiusausta osaa uuniin laittaa :D
appiukolle ja anopille piirakat, tarjosin kahvit ja touhusin pihalla esikon kanssa samalla kun seurusteltiin muiden kanssa. Kahvipöydästä tosin lähdin synnyttämään (vedet meni ja supparit alkoi siitä sitte vauhdilla), mutta ei mua raskaus haitannut touhuamasta, hissuksiin vaan, jos supistelee, silloin pitää tehdä sellaista, joka valmistuu itsekseen.
teidän mielestä siis voi olettaa saavansa samanlaista palvelua kuin normaalisti kun menee kylään ihmisen luo, joka on viimeisillään raskaana?
ap
Mitä pahaa eineksissä on, jos sillä voi helpottaa omaa oloaan loppuraskaudessa? Et asia jos normaalistikin arkena syödään vain eineksiä. Pari viikkoa tai kuukautta nyt elää vaikka voileivillä!
Mulla oli taas synnytyksen jälkeen hirveä univelka, joten en vain HALUNNUT tehdä ruokaa, vaan pistin miehen ostamaan kaikkea helppoa ja nopeaa, kuten riisipiirakoita, jogurtteja ja muuta välipalatarviketta siksi aikaa kun hän oli töissä. Mä olin ekan lapsen kanssa niin täpinöissä, etten kyennyt varmaan kuukauteen mihinkään normaaliin toimintaan!!!!! Onneksi rakas isosiskoni tuli auttaman muutamaksi päiväksi, siivosi ja laittoi ruokaa...
Kaikki tajuavat, että viimeisillään raskaana oleva nainen ei välttämättä jaksa tehdä yhtään mitään. Eivätköhän vieraasikin tule sillä asenteella, että auttavat sinua parhaansa mukaan. Sinänsä vähän tahditonta, etteivät he ilmaisseet sitä kun sovitte vierailusta.
Osta vaikka valmis keitto, niin ei tarvitse kenenkään kokata.
raskaana olevalta odottaa normaalia palvelua. Mulla on ollut tapana laittaa vähän parempaa ruokaa appivanhemmille, kun ovat olleet käymässä. Kyllähän nyt jotain ihan simppeliä pöytään saadaan, mutta se ei ole sitä mitä normaalisti tarjoaisin.
Ja kyllä mies osaa keittää perunoita, riisiä tms. tehdä jotain simppeliä, mutta kuten sanoin, ei olla ennen sellaista appivanhemmille tarjottu. Mutta toivottavasti ymmärtävät, jos tässä tapauksessa saavat jotakin yksinkertaista.
Ja te jotka vähättelette liitoskipuja, niin teillä ei kyllä sitten ole niitä ollut. (Ja kyllä, pelkkä vessassa käynti ottaa joskus todella koville.) Ja neuvolassa on kyllä sanottu, että ei saisi supistella niin paljoa, kun ei ole hyväksi vauvalle. Kun saattaa tulla säännöllisiä ja kipeitä supistuksia koko päivä pienestä rasituksesta. Mielelläänhän tässä jo synnyttämään lähtisikin. Käytännössä kun vietän aikani makuuasennossa ja se alkaa todella tympimään.
ap
mies tekee muusin, osta vaikka valmisrosolli lisukkeeksi
Ei pidä paikkansa, mihinkään vuode lepoon ai tarvitse suoitelujen pelossa ryhtyä. Oletko ymmärtänyt th puheet ihan oikein?
T klö
miksi ette mene ravintolaan syömään?
Me ainakin tekisimme niin. Ja teemmekin ihan perheenkin kesken noin kerran viikossa.
teidän mielestä siis voi olettaa saavansa samanlaista palvelua kuin normaalisti kun menee kylään ihmisen luo, joka on viimeisillään raskaana?
ap
ja jos et pysty normaalihommia tekemään, et ota vieraita vastaan. Tai otat ja ilmoitat ajoissa, että makaat sohvalla koko vierailun ajan. Tai otat ja makaat ilmoittamatta sohvalla.
pystyisitte ravintolaankaan mennä syömään jos sulla kerran supistelee vähäisestäkin liikkumisesta? Voithan pistää miehen kokkaamaan ja neuvoa kädestä pitäen niin mieskin osaa tehdä ruuat oikein.
Ja mitä tulee kysymykseesi että odotatteko samanlaista palvelua raskaana olevalta kuin ei raskaana olevalta, itse kyllä ymmärrän jos raskausvaivat ovat niin pahat (kuten sinulla ilmeisesti on) että ei välttämättä pysty/jaksa puuhailla samalla tavalla. Eli tarjottavat tietenkin oman jaksamisen mukaan. Tuskinpa sinunkaan anoppi ja appi mitenkään pettyvät jos saavatkin "vain" vaikkapa kinkkukiusausta syödäkseen.
ja mies lupasi viedä heidät ravintolaan syömään. Itse en todennäköisesti ole lähdössä mukaan, mies lupasi tuoda minulle ruokaa sitten tullessaan. Hyvä että tämä asia saatiin järjestettyä näin. :)
ap
neljän vauvan aikana ollut jo kotona synnytyksen jälkeen.
Mitä suotta murehdit. Taidat olla esikoista odottava äiti. Tuskin olet edes kotona silloin jos nyt jo supistelee.
Niin ja kyllä me muutkin tiedämme, mitä liitoskivut on. Ihan oikeasti. Et ole ainoa tuleva äiti maailmassa, jolla on liitoskipuja ja supistelee.
raskaana olevalta odottaa normaalia palvelua. Mulla on ollut tapana laittaa vähän parempaa ruokaa appivanhemmille, kun ovat olleet käymässä. Kyllähän nyt jotain ihan simppeliä pöytään saadaan, mutta se ei ole sitä mitä normaalisti tarjoaisin.
Ja kyllä mies osaa keittää perunoita, riisiä tms. tehdä jotain simppeliä, mutta kuten sanoin, ei olla ennen sellaista appivanhemmille tarjottu. Mutta toivottavasti ymmärtävät, jos tässä tapauksessa saavat jotakin yksinkertaista.
Ja te jotka vähättelette liitoskipuja, niin teillä ei kyllä sitten ole niitä ollut. (Ja kyllä, pelkkä vessassa käynti ottaa joskus todella koville.) Ja neuvolassa on kyllä sanottu, että ei saisi supistella niin paljoa, kun ei ole hyväksi vauvalle. Kun saattaa tulla säännöllisiä ja kipeitä supistuksia koko päivä pienestä rasituksesta. Mielelläänhän tässä jo synnyttämään lähtisikin. Käytännössä kun vietän aikani makuuasennossa ja se alkaa todella tympimään.
ap
Sulla on viikko laskettuun aikaan ja ei saisi supistella? Siis vauvanhan on ihan turvallista jo syntyä. Eri asia olisi kipeät supistukset joskus viikkoja aiemmin. Ehkä suo vaan laiskottaa.
Toista odottessani viikko ennen laskettua aikaa oli vanhempani tulossa puunkantotalkoisiin. Aamulla alkoi supistella viiden minuutin välein. Mies meinasi peruuttaa talkoot mutta koska supistukset eivät olleet kipeitä pidettiin talkoot.
Tarjosin ruuat ja kannoin puita noin viisi tuntia. Supisteli (tiheimmillään kolmen minuutin välein) mutta ei kipeästi. Vanhempani ottivat varuiksi esikoisen mukaansa yökylään. Supistukset loppuivat kun rauhotuttiin nukkumaan. Seuraavana aamuna alkoi supistukset uudestaan veden mentyä ja kolmessa tunnissa oli vauva sylissä. Helpon synnytyksen jälkeen.
Pointtina oli että jokainen eläköön tilanteen mukaan. Ei tuohon ole olemassa mitään erityistä "kaavaa" millaista palvelua pitäisi tarjota tuossa vaiheessa raskautta jne. Minä olisin varmaan kysynyt anopilta että voisiko hän tehdä ruuan niin olisi koko porukka voinut syödä yhdessä. Tai mies olisi hakenut jotain kotiin.
Keitetyt perunat ja karjalanpaisti vaativat aktiivista työtä noin 5 min. Karjalanpaistilihat vuokaan, vettä, suolaa ja pippuria päälle ja vuoka uuniin. Perunoiden pesemisestä selviää varmaan miehesikin ja sinä pystyt varmaan kaatamaan päälle vettä ja panemaan hellan levyn päälle.
Ei vaadi todellakaan käytännössä sen enempää kuin einesten lämmittäminen.
(En jaksa lukea koko ketjua, joten anteeksi, jos joku on jo ehdottanut tätä.)
Mielestäni kaukaa tuleville on tarjottava ruoka, ellei sitten ole määrättynä vuodelepoon, mutta ruoka voi olla tosi helppotekoinen kuten tämä.
onhan näitä uusavuttomia esikoisen odottajia nähty. Alkuraskaudesta ei pysty tekemään ruokaa kun on 24h raskauspahoinvointi, vko 22 jälkeen jäädään töistä sairaslomalle ku on niin vaikeeta ja viikosta 30 eteenpäin maataan sängyssä ja odotetaan palvelua :)
Kyllä kannattaa kahteen kertaan harkita tekeekö enempää lapsia. Mites sitä sitten pärjätään?!?
mutta mut on käsketty neuvolasta lepoon, ihan lääkärin toimesta. En ole sitä itse mistään keksinyt. Meinasivat ottaa osastollekin, mutta en halunnut mennä. En ole mikään raskausvammainen, ihan normaalisti kävin töissä kunnes jouduin sairaslomalle koska vauvan pelättiin syntyvän ennenaikaisena. En tietenkään haluaisi olla tässä kunnossa, jos joku sitä kuvittelee. Hienoa, että kaikilla muilla olo on ollut tässä vaiheessa vielä mitä mainioin ja olette jaksaneet tehdä vaikka mitä, olen teille kateellinen.
Ja mies vie vanhempansa nyt syömään eli ruoka kyllä tarjotaan. Ei meillä ketään nälkäiseksi jätetä.
ap
ja koneella istumaan. Niin uskon, että saa valmiit keittoainekset kaadettua kattilaan. Miten jaksaa edes synnyttää jos ei ihan simppeliä pysty tekemään.