Kerro jokin kiva muisto, kun olet auttanut tuntematonta tai saanut itse apua.

Mutta tein kymmenisen vuotta vapaaehtoistyötä, jossa tarkoituksena oli auttaa ihmisiä :). Aika ajoin siinä onnistuikin.

Autoin kerran vanhaa miestä marketissa valitsemaan sopivia jauhoja muikkujen leivittämiseen, kun ei vaimo ollut muistanut neuvoa. :D



Itseäni auttoi kaksi miestä kiukuttelevan pyöränlukon avaamisessa samaisen marketin edessä, joskin eri kerralla.

Päällimmäisenä tulee mieleen, kun tulin koiran kanssa kaupasta kotiin arkena, ja kerrostalon pihalla raskaana olevaa naista retuutettiin miehensä toimesta pitkin pihaa! O_O Se oli kamalaa eikä itsepuolustusvaistoni ehtinyt älähtääkään, kun menin tilanteeseen väliin koirani kanssa. Ehkä sen ansiosta mies lopetti, nainen makasi maassa ison mahansa kanssa ja itki. Sanoin miehelle että ois paras lähteä kälppimään (hui sentään, miten uskalsin, oikeasti), otti vielä naisen puhelimen ja paiskasi sen maahan ja talloi päälle. :(



Pyysin naisen mun luo teelle rauhoittumaan ja kuulostelemaan oloa, mitään näkyviä vammoja ei ollut. Juteltiin siinä, olivat kylässä naapurirapussa eikä ollut kuulemma eka kerta kun näin käy... Hiljaiseksi veti. Sanoin että hän varmaan pärjäisi vaikka eroaisi, mutta ei halunnut, ei antanut soittaa poliisia eikä mitään.



Jonkun aikaa mun luona istuttuaan tuumasi että mies on varmaan rauhoittunut ja lähti takaisin sinne kyläpaikkaansa. Pyysin muistamaan missä asun ja että voi tulla mun luo takaisin koska vain haluaa.



Enpä sen jälkeen nähnyt tuota naista, tapauksesta on varmaan 9-10 vuotta, usein on edelleen mielessä.

joka pyörtyi Clasulla ja löi päänsä. Tuli verta, ja se vähän säikäytti, mutta ei siinä pahasti käynyt kuitenkaan.



Yhtenä jouluna kaupassa kuulin kun joku täti kysyi liivatetta, ja myyjä ei tiennyt missä se on. Olin itse juuri nähnyt, joten hain sen ja vein tädille.



Muistan yhden kerran kun maahanmuuttaja auttoi vaununi alas ratikasta ja sanoi iloisesti "Ihan pieni vauva. Ei ole painaa-va." :D



Äitejä (tai isiä) joilla on itkevä tai kiukutteleva lapsi kaupassa tms. katson aina myötätuntoisesti silmiin, tiedän kyllä millaista se on!



Viime jouluna pakkasin lastemme käyttämättömäksi jääneitä leluja ja vaatteita lahjapaketteihin ja laitoin päälle tytölle/ pojalle/ kummalle vaan ja ikäarvion ja vein paketit seurakunnan diakoniatyöhön.



Tällaisia nyt pikaisesti tuli mieleen...olen itsekin varmasti saanut enemmän apua kuin tuon yhden, mutta nyt ei heti tullut mieleen :) Kyllähän nostajia esim. on koko ajan, tuon nyt erityisesti muistan.

se jäi vahvasti mieleeni.

Nyt viimeisten lumimyräköiden aikaan eräs nainen oli joutunut väistämään maantiellä tukkirekkaa ja ajautunut autollaan ojaan. Auto meni kyljelleen, onneksi nainen ei loukkaantunut. Kun hän järkyttyneenä mietti tien poskessa mitä tehdä (tukkirekka oli jatkanut matkaansa pysähtymättä)saapui onnettomuuspaikalle bussillinen upseereita! He nostivat auton käsivoimin takaisin tielle ja vielä puhdistivat sen alustan!

Nainen soitti radio-ohjelmaan ja kiitti näitä miehiä. Hän kertoi, että tällaista ajattelee tapahtuvaksi vain elokuvissa. Ikävä juttu sai IHANAN lopun.

Päällimmäisenä tulee mieleen, kun tulin koiran kanssa kaupasta kotiin arkena, ja kerrostalon pihalla raskaana olevaa naista retuutettiin miehensä toimesta pitkin pihaa! O_O Se oli kamalaa eikä itsepuolustusvaistoni ehtinyt älähtääkään, kun menin tilanteeseen väliin koirani kanssa. Ehkä sen ansiosta mies lopetti, nainen makasi maassa ison mahansa kanssa ja itki. Sanoin miehelle että ois paras lähteä kälppimään (hui sentään, miten uskalsin, oikeasti), otti vielä naisen puhelimen ja paiskasi sen maahan ja talloi päälle. :(

Pyysin naisen mun luo teelle rauhoittumaan ja kuulostelemaan oloa, mitään näkyviä vammoja ei ollut. Juteltiin siinä, olivat kylässä naapurirapussa eikä ollut kuulemma eka kerta kun näin käy... Hiljaiseksi veti. Sanoin että hän varmaan pärjäisi vaikka eroaisi, mutta ei halunnut, ei antanut soittaa poliisia eikä mitään.

Jonkun aikaa mun luona istuttuaan tuumasi että mies on varmaan rauhoittunut ja lähti takaisin sinne kyläpaikkaansa. Pyysin muistamaan missä asun ja että voi tulla mun luo takaisin koska vain haluaa.

Enpä sen jälkeen nähnyt tuota naista, tapauksesta on varmaan 9-10 vuotta, usein on edelleen mielessä.

Olet rohkea!!!

(ja näin itse, kun pudotti ne kinokseen eikä löytänyt niitä enää sieltä bussin tullessa - ei siis mikään huijaus).



Taluttaessani fillariani, josta oli kumi tyhjänä, ohi ajanut pyöräilijämies pysähtyi ja pumppasi ystävällisesti kumin täyteen, jotta pääsin jatkamaan matkaa.

Mieleeni on jäänyt kuinka erään kerran kävelin työmatkaani ja olikin yllättävän kylmää. En ollut tajunnut että uudella paikkakunnalla tuulee talvella niin tajuttoman kylmästi mereltä. Minua paleli aivan hirvittävästi. Matkan varrella ei ollut kauppoja tai muita vastaavia paikkoja mihin olisi voinut mennä lämmittelemään.



Juuri silloin pysähtyi viereeni pakettiauto josta kuljettaja kyseli tietä oman työpaikkani vieressä olevaan tehtaaseen. Aloin ystävällisesti selittää reittiä mutta sitten kysyinkin saisinko samalla kyydin kun menisin kuitenkin viereiselle tehtaalle.



Autossa oli niin ihanan lämmintä ja neuvottuani miehen eteenpäin oli mukava kävellä viimeinen satametrinen omalle työpaikalle. Oli muuten ainut kerta kun tuolla välillä minulta kukaan pysähtyi kysymään tietä ja ainoa kerta kun palelin niin kovin =).



Kiitos vaan tuntemattomalle pakettiauton kuljettajalle lämpimästä automatkasta.

eräs kerta oli kun nuori tyttö oli kaatunut pyörätuolilla ja satuttanut niskansa. Toinen taas, kun vanhempi mies oli juuttunut johonkin eikä päässyt eteenpäin sillä tuolillaan.



Lisäksi aina kun näen, että joku (vaikka pultsari) makaa maassa eikä reagoi jos häntä yrittää herätellä, soitan 112:een. Yhdellä kerralla oli jo liian myöhäistä :( Ambulanssi tuli ja laittoivat miehen ruumispakettiin.



Sitten jos joku tarvitsee vaunujen kanssa apua ratikassa, tarjoan apuani omatoimisesti.

että kerran bussissa juoppo huuteli ikävästi maahanmuuttajanaiselle. En uskaltanut sanoa siinä mitään, mutta jäin naisen kanssa samalla pysäkillä pois ja sanoin jotain sellaista että koita olla välittämättä tuollaisista k-päistä. Myöhemmin otti kyllä pääähän että en saanut suutani auki, mutta olen aika pienikokoinen yms. niin en hirveästi uskalla alkaa miehille uhittelemaan :(

Ajoin kerran talviliukkailla ojaan jossain kainuussa. Paikalle pysähtyi naiskuski, jonka kanssa lähdimme kysymään hinausapua lähimmästä maatalosta. Sieltä lähti mies traktorilla vetämään autoni takaisin tielle.

pienehkössä kunnassa. Liikkeeni on lauantaisin auki klo 14:sta asti, kun taas apteekki vain klo 13:sta saakka.



Eräänä lauantaina tavallinen perheen isä yritti apteekille sulkemisajan jälkeen. Hetken kuluttua hän tuli kysymään liikkeestäni lähintä avoinna olevaa apteekkia, sillä vaimolla mökillä oli päänsärky, ja tarvittiin perusburanaa.



Kerroin, että lähin avoinna oleva apteekki on noin 15 km:n päässä ja annoin miehelle takahuoneesta laatan buranaa.



Seuraavalla viikolla mies palasi palauttamaan "lainaamansa" buranat, toi kukkapuskan ja kiitteli hienosta palvelusta!



Näin meillä maalla :)

kun lattiassa olikin petollinen tasoero. Tietenkin kaaduin juuri kipeän polveni päälle ja sattui niin paljon, että silmissä vain vilisi tähtiä.

Eräs ystävällinen nainen tuli siihen sitten auttamaan. Rauhoitteli, käski hengittää ym. Pyysi myyjiä hakemaan tuolia ja kylmää polven turvotessa.



Pääsin kyllä sitten omin avuin kotiin (joskin myöhemmin menin päivystykseen polven turvotessa edelleen ja särky oli kova), mutta mieleen kyllä jäi tämä ystävällinen naishenkilö.

Hienoa! Olet rohkea!!!

töissä tarjoilijana. Siellä oli seurue syömässä ja heillä pieni vauva joka nukkui. Juuri kun äiti sai ruuan etteensä , vauva heräsi itkemään (miksiköhän ne aina herää juuri sillon ;)) , äiti yritti hyssytellä ja kävellä lapsi olkapäällään. Vauva alkoi jo karjumaan ja näin epätoivon äiteen silmissä.



Minulla ei ollut kiirettä sillä hetkellä ja menin äitin taakse ja heiluttelin sellaista foliopaperista tehtyä drinkkikoristetta. Vauva hiljeni kuin salamaniskusta ja äiti kääntyi hämmästyneenä katsomaan. Annoin koristeen hänelle ja sen turvin pystyivät syödä rauhassa.

Olen samaa mieltä että enemmän pitäisi jutella positiivisistakin asioista. Ja auttaa muita. Minulle itselleni on tärkeää että autan muita kun näen heidän tarvitsevan apua. Siitä saa niin hyvän mielen.



Erityisesti haluan opettaa lapsiani siihen että avuntarvitsijoita pitää autta. Ehkä se antaa heillekkin hieman turvallisuutta kun tietävät että tarvittaessa muut auttavat.



Minä olen monta kertaa lohduttanut kaupassa eksyneitä lapsia ja etsinyt heidän kanssaan vanhemmat. Aina jos näen kaatuneita tai muuten maassa makaavia ihmisiä käyn katsomassa tarvitsevatko apua (kerran kuskasin vieraan mummon kotiinsa autollani kun ei halunnut ambulanssia paikalle eikä jaksanut kunnolla edes seistä).



En minä voi maailmaa muuttaa mutta yritän tehdä siitä edes hiukan paremman omalta osaltani. Se riittää minulle.

En tiedä mistä johtuu, mutta olen useampaan kertaan sanonut jollekin vanhemmalle, että teidän lapsen lapanen/kenkä jne. putosi. Siis lapsi ollut vaunuissa. Ovea toki pidän auki monasti, ja minulle on pidetty ovea auki.



Tämä ei varsinaisesti ole auttamista, mutta kerran kaupassa ollessani (kitisevien ja vallattomien lasteni kanssa), eräs mies tokaisi, että sellaista se on joskus lasten kanssa, että hänellä on kahdeksan kotona. Jotenkin tuo ymmärtävä lause rauhoitti minua, ja jaksoin hyvin kauppareissun loppuun, vaikka lapset pk-päivän jälkeen olivatkin väsyneitä ja kiukuttelevia.



Ja autoinpa edellisen kotini hissiin juuttuvaa naista hälyttämällä hissin huoltomiehen paikalle. Nainen jäi hissiin jumiin pienen lapsen kanssa. Eipä siinä sitten tullut mieleen jättää naista sinne hissiin, vaan soitin apua. Naisella ei ollut hississä kännykkää, ja ei oltu varmoja toimiiko hissin hälytyskello. Turhan hitaasti vaan apu tuli, pienen lapsen kanssa ½h hississä on kyllä aika pitkä aika...Onneksi hississä oli ikkuna ja näki minut koko ajan.

ekana onnettomuuspaikalle ja soitin 112. Autossa oli perhe, jonka äiti oli aivan shokissa, joten halasin ja rauhoittelin häntä siihen saakka kun ambulanssi saapui. Perheen teinitytär vietiin tarkistettavaksi, mutta en usko että mitään sen vakavampaa sattui.



Poliisi kyseli minulta siinä myöhemmin, että kuka sitä autoa oikein ajoi. Olen melko varma, että autoa ajoi äiti, mutta perhe oli itse kertonut isän ajaneen. Poliisille sanoin etten ole varma kuka ajoi, sillä en halunnut enää perheelle yhtään enempää vaikeuksia. Jälkeenpäin ajattelin, että äidillä ei ehkä ollut ajokorttia, tai sitä ajoneuvoa ei olisi muut saaneet ajaa tms vakuutusjuttuja.

Sylki ja kirosi, myös minulle. Hetken päästä kaatui suoraan naamalleen jäiseen maahan ja jäi siihen makaamaan verissäpäin.

Muut ihmiset aureskelivat että siitäs sait, mutta minä juoksin lähimpään kiskaan soittamaan apua (oli ennen kännykkä-aikaa).

Oma bussi meni ja jäin hytisten seisomaan juopon viereen, odottamaan ambulanssia. Teki pahaa koskea siihen kun haisi pahalle ja tais olla kusetkin housuissa. Mutta pakko oli kokeilla että hengittääkö edes.

Ihmettelen että toiset vaan pilkallisesti katsoi vierestä kun yksi kaatuu maahan. Vaikka ilkeä olikin, en silti voinut siihen jättää :(

edellinen mieleen tuleva kerta oli, kun vanha, likaisiin vaatteisiin pukeutunut mies makasi kyljellään Espoon Tapiolan keskustassa sen ns. kävelykadun varrella. Kukaan (!) ei pysähtynyt auttamaan, luulivat hänen varmaan olevan alkoholisti. Pysähdyin tarjoamaan apuani ja selvisikin, että vanha mies kärsi vakavasta tasapainoaistin häiriöstä, jonka vuoksi käveleminen ja jo pelkkä paikallaan istuminenkin oli vaikeaa. Autoin miehen ylös, talutin hänet läheiseen lämpöiseen kahvilaan istumaan ja varmistin, että hänen sukulaisensa on tulossa häntä noutamaan.



Näin tahtoisin myös omille isovanhemmilleni ja vanhemmilleni jonkun tekevän, jos he joskus joutuisivat samaan tilanteeseen. Auttakaa ihmiset tarvittaessa ja laittakaa hyvä kiertämään, koskaan ei tiedä milloin itse kukin on samassa tilanteessa!