Miksi joku haluaa ison ikäeron lapsille?

Nämä joissa selitetään, kuinka pienen ikäeron lapset leikkivät pakottamalla ja väkisin keskenään, mutta ison ikäeron lapset ne niin rakastavat toisiaan...

IHan oikeasti, älkää nyt jaksako.

Mitä pienemmät ikäerot, sitä enemmän riitoja.

Nämä joissa selitetään, kuinka pienen ikäeron lapset leikkivät pakottamalla ja väkisin keskenään, mutta ison ikäeron lapset ne niin rakastavat toisiaan...

IHan oikeasti, älkää nyt jaksako.

Oletko käynyt meillä katsomassa kuinka sisarukset rakastavat toisiaan vaikka ikäeroa enemmän? Tai kuinka heillä on hauskaa keskenään? Tottakai sisarussuhteeseen liittyy monenlaisia tunteita kuten kaikkiin ihmissuhteisiin. Totta on sekin, että ns. kitkanaiheuttajat ovat erilaisia kun ikäeroa vähän, se lienee enemmän arjessa olevaa ja esim. leikkeihin, leluihin, mustasukkaisuuksiin yms. liittyvää.

Nyt olen vielä lapseton ja mistä sitä tietää, vaikka mieli muuttuisi ikäeron suhteen.

Tällä hetkellä kuitenkin toivoisin saavani pari lasta 4-5 vuoden ikäerolla.



Haluan keskittyä ensimmäiseen lapseen täysillä ja samoin toiseen lapseen vauva-aikana. 4-5 vuotias sisarus nukkuu jo hyvin yönsä, leikkii itsekseen, on avuksi, pukee itse itsensä jne. Jos vielä esikoinen sattuu olemaan poika, niin isän seura kelpaa vähintään yhtä hyvin kuin äidin.

1-2 vuotias sisarus olisi itsekin vielä kovin vaativa ja silloin kumpikaan lapsista ei saisi tarpeeksi huomiota. Iso ikäero tarkoittaa paaaaljon helpompaa elämää vanhemmille.



Itselläni on viisi vuotta vanhempi isoveli ja viisi vuotta nuorempi pikkuveli ja vaikka kummankin kanssa oli lapsena riitoja, niin nykyään olemme erittäin läheisiä. Mielestäni on myös hyvä, että olemme eri elämäntilanteissa. Ja vanhemmille on varmasti helpompaa, kun ylioppilasjuhlia ym. ei ole peräkkäisinä vuosina ja toisaalta lapset eivät muuta kerralla kotoa. Kaikenlaisia hyviä puolia :)

Taidat olla tosi nuori ja elämääkokematon (tai trolli), kun kyselet noin tyhmiä asioita. Elämä ei mene aina kuin elokuvissa.



Jotkut eivät saa lapsia koskaan, vaikka haluaisivat. Jotkut taas sikiävät kuin kanit ja kansoittavat maapallon - liiankin kanssa. Sinä et voi valita sitä itse.



Hieno homma, että lapsiesi ikäero on täydellinen.



Minusta meilläkin on täydellinen tilanne. Meillä on lapsenvahti omasta takaa ( :



P.s. Meillä ei kuopus valvottanut öisin. Söi ja nukkui. Puolivuotiaasta nukkui yönsä putkeen.

Ai niin ja minulla on iso ikäero omiin sisaruksiini. Meillä on rakkaat välit - veljellä ja kahdella siskolla.

Ei mikään kauhean suuri mutta suunniteltu, ei tullut mieleenkään että ihan heti perään toisen olisin pykännyt.



Itselläni on siskopuoli joka on mua 18 vuotta vanhempi ja me ollaan todella läheisiä. Sisko on hoitanut mua kun olin pieni ja nyt mä hoisin siskon lapsia kun ne oli pieniä :)

Kyllä se vaan läheisyyttä tuo.



Mulla on myös 2 vuotta vanhempi veli ja 2 vuotta vanhempi sisko. Veljen kanssa tullan paremmin juttuun, siskon kanssa tulee vieläkin kauheita riitoja vaikka ollaan aikuisia.

... ap tässä. Olisi kai pitänyt muotoilla aloitus jotenkin eri tavalla, ettei kukaan vedä hernettä nenään. Ihan mielenkiinnosta kysyin sitä että miksi joku TOIVOO isoa ikäeroa ja kiinnostavia vastauksia on tullut. Eikö täällä saa puhua tällaisesta perhesuunnittelusta siksi, että elämä ei yleensä mene niin kuin toivoo ja suunnitelmat ja haaveet menevät uusiksi?



Moni sanoo että ehtii paremmin keskittyä pikkuiseen ja muutenkin yhteen lapseen kerrallaan, jos on isot ikäerot, ja se on totta. Pienen ikäeron kanssa vanhemmilla on se riittämättömyyden tunne, ja aiheestakin.



Oma kasvatusfilosofiani on se, että se välillä tuskallisenkin tuntuinen pakollinen jakaminen, jota sisarukset joutuvat kokemaan, on kuitenkin lopulta hyväksi. Minusta näistä pienen ikäeron sisaruksista tulee sisukkaita ja he hallitsevat monia tilanteita ja ovat neuvokkaita ja hyvällä tavalla ovelia. Se että lapset menevät "samassa" on minusta hyvä, minusta on hienoa että lapsi samastuu sisarukseensa, niin että joskus on sellainen tunne että "me vastaan aikuiset".



Tätä asiaa on minusta kiinnostavaa pohtia, ja tämän tarkoitus ei ole mollata toisten mielipiteitä tai perheitä tai elämän tragedioita....

Nämä joissa selitetään, kuinka pienen ikäeron lapset leikkivät pakottamalla ja väkisin keskenään, mutta ison ikäeron lapset ne niin rakastavat toisiaan...

IHan oikeasti, älkää nyt jaksako.

Ja me perustelimme asian omalta kannaltamme. Jos sinä saat sen käännettyä tuollaiseksi, niin ei voi mitään :)

2 vuoden ikäerolla ja itse koin pikkulapsivaiheen erittäin rankaksi. Toki heistä on nyt seuraa toisilleen, mutta kolmannen halusin pidemmällä ikäerolla. 2. ja 3.lapsen ikäero on kuusi vuotta ja ihanaa elää taas vauvavaihetta ja olla kotona kun isommat tulevat eskarista ja koulusta.

eikä ne oo koskaan leikkiny keskenään tappelematta. Nyt kun lapsilla ikää 9 ja 10 vuotta, eivät siskoni mukaan päivän aikana välttämättä sano sanaakaa toisilleen. Että ei se ikäero aina ihan kaikkee kerro.

esikoinen on 5,5v nyt ja pikkuveli syntynee ensi vuoden alussa. Tähän osin vaikutti elämäntilanne esikoisen ollessa pieni (opinnot kesken), mutta ennen kaikkea oli tietoinen valinta minulta ja mieheltäni, että ikäeroa olisi ainakin 3 vuotta. Esikoisen täyttäessä 5 alkoi aika tuntua kypsälle uutta vauvaa ajatellen.



Syitä voin luetella:

1) esikoisen vauva-aika meni sumussa. Olin aika väsynyt - ja väsyneenä olen herkästi kiukkuinen enkä jaksaisi luultavasti olla niin kärsivällinen ja toimelias kuin mitä taaperoikäinen esikoinen tarvitsisi. 5,5-vuotias ei samalla tavalla koettele kärsivällisyyttä.



2) haluan tarjota jokaiselle lapselleni paljon huomiota vauva-aikana. Luonnollisesti nro 2 saa vähemmän omistautumista kuin esikoinen, mutta tällä ikäerolla varmasti enemmän kuin jos isoveli olisi esim 2v - 5,5-vuotiaamme viihtyy jo mainiosti itsekseen ja osaa odottaa omaa vuoroakin, lisäksi hän jatkaa päivähoidossa 3pvää/vko.



3) omalla siskollani ja minulla ikäeroa oli 1,5 vuotta ja vaikka siinä eittämättä etuja olikin (yhteiset leikit kouluikään asti, seuraa), muistan myös loputtomat ("kasvattavat") riidat ja epäreiluuden, jota koin kun siskoni usein sai asioita samaan aikaan kanssani vaikka oli nuorempi (esim reiät korviin). Vasta kouluiässä alkoi elämä tuntua yksilöllisemmältä. Ja vasta n. 25-vuotiaina olimme kyenneet siskoni kanssa ystävystymään kunnolla, aikuisina ja äiteinä. Aiemmin se ei kertakaikkiaan ollut mahdollista.



4) Meistä on mukavaa kun lapset saavat olla selkeästi eri ikävaiheissa ja jokaisella on ne omat jutut. On myös mukavaa, kun esikoinen tulee muistamaan pikkuveljen vauva-ajan. Voisi myös sanoa että lienee kasvattavaa menettää ainokaisasema, mutta ilman 2-vuotiaan mustasukkaisuuskohtauksia.



5) jompikumpi vanhemmista saa olla hoitovapaalla esikoisen ollessa esikoulussa ja aloittaessa koulun. Vastaavasti jumiorin mennessä kouluun esikoinen on jo 12-13v ja voi olla apuna tarpeen tullen.

olet suunnitellut. Kaikilla ei mene, tapahtuu keskenmenoja, sairauksia ja muita kriisejä elämässä. Minun lapsillani 5 v ikäeroa (ei minun valintani) ja hyvin leikkivät yhdessä, esikoinen oli oikeasti myös tärkeä apu kuopuksen vauva-aikana. Pidä elämäsi hallinassa ap ja ole kiitollinen että asiat tapahtuvat sinulle tilauksesta.

Näköjään kaikki eivät ole osanneet lukea aloittajan kysymystä oikein, siinähän nimenomaan kysyttiin Miksi joku tarkoituksella haluaa ison ikäeron. Keskenmenot yms. ei liity tuohon mielestäni, jotkut tahtovat monen vuoden ikäeron.

Voisin kuvitella sen johtuvan joillain siitä, että heillä ei itsellään ole sisaruksia, tai jos on, heidän välillään on isot ikäerot. Vähän kuten monet perheen ainoat lapset ovat sitä mieltä, että on ollut onni olla se ainut lapsi, kun taas sisaruksia omistavat ajattelevat että ainoana lapsena eläminen olisi jotenkin ankeampaa.

Sitä on siis lapsena jo todennut oman perheensä asetelman ehkä parhaaksi. ja näin haluaa itsekin aikuisena tehdä- suuret ikäerot.

Toiset taas eivät ehkä jaksaisi toista lasta kovin nopeasti, jos ekan kohdalla ollut vaikeampaa. Tai ehkä muutenkin, eihän se ole helppoa olla kahden vaippaikäisen vanhempi, vaikka kuka niin väittäisikin. Myöhemmin elämässä, kun lapset ehkä leikkivät yhdessä, osaavat syödä, nukkuvast hyvin yms. niin voi ajatella, että oli fiksu veto tehdä/saada lapset peräkkäin. Mutta on se aluksi kyllä paljon rankempaa, verrattuna jos kasvattaa "yhden lapsen kerrallaan".

omien lasteni ikäero 1, 5 v. ja ihan näin pientä ikäeroa en välttämättä olisi toivonut, mutta kuten todettu, aina ei asiat mene kuten suunnittelee :) Itselle tämä kuitenkin sopii, mutta ymmärrän hyvin, jos ei kaikille.