Lue keskustelun säännöt.
Tänään Aamulehden Su/ihmiset liitteessä:Kelan kasvatit
13.12.2010 |
Lukiko kukaan muu? Mitä mieltä?
Lyhyesti. Suomalainen kolmilapsinen perhe, vanhemmat työttömiä. Ollut alkoholin väärin käyttöä ym, koulut jäänyt kesken. Perhe elää tuilla, eivät aiokaan mennä ikinä töihin, kun ei kannata.
Perheen äiti harmittelee, kun Suomessa sysätään rahaa mm Romanian kerjäläisille.
Hän itse on selvittänyt, että sossun pitää antaa joka vuosi 250e lapsen harrastuksiin.
Erityisesti silmääni pisti kohta, jossa hän kummastelee, kun erotessaan tarvitsi uuden sohvan ja lasten sängyn. Eikä saanutkaan niitä sossusta, vaan oli neuvottu hakemaan kierrätyskeskuksesta,mutta siellä olisi joutunut itse maksamaan 10 e kuljetuksesta.
Näitä on varmaan paljon? Millä voisi tukea ja mitä pitäisi tehdä, että lapset opiskelisivat ja pääsisivät pitemmälle kuin vanhempansa?
Kommentit (76)
Olen itse aikoinaan pudonnut ns. bruttotuloloukkuun.
Olin pienituloinen, mutta bruttotulojen perusteella en saanut asumistukea. Kohtuullisen edullinen vuokra normikokoisesta asunnosta vei kolmasosan palkasta. Sillä 1/3 piti maksaa sitten ruoka, vaatteet, harrastukset, puhelin, lasten matkakortit, oma matkakortti.
Tiukille veti.
Kun vanhempi lapsi aloitti lukion ja oli samaan aikaan töissä, kelasta sanottiin ihan suoraan, että kannattaisi sen lapsen lopettaa työssäkäynti.
On mielettömän väärin, että alaikäisen, opiskelevankin, lapsen tulot katsotaan perheen tuloiksi ja se vähentää asumistukea, ja toimeentulotukea, jos siihen on oikeutettu.
Samoin, jos yrittää kohtentaa talouttaa tekemällä lisätöitä, yhteenlasketut bruttotulot heikentävät just asumistukea.
Pitäisi olla jokin nettokatto, jonka perusteella alaikäinen saa käydä töissä ja tienata itselleen, tai jos alaikäinen opiskelee + käy töissä, maksaen siten oman opiskelunsa, niitä ei katsottaisi tiettyyn rajaan asti perheen tuloiksi.
Myös opintotukijärjestelmää pitäisi muuttaa - tulorajoja nostaa, opintotukea nostaa. Se mahdollistaisi työssä käynnin opintojen ohessa, semmosen toimeentulon että siitä pystyy maksaa vuokran ja oppikirjat ym. ja rahaa jäisi ruokaan ja muuhun elämiseen myös.
'
>Nythän työssäkäynnin kannustimia (porkkanoita) ei ole, on vain rangaistuksia (keppiä)
Ap.n kuvaamia mielenterveyden ongelmaisia ON, eikä heitä auta sanomalla, että ryhdistäydy ja mene lenkille ja mene töihin - he tarvitsevat aivan toisenlaisen tuen ja avun, työkuntoutuksen kautta, mutta ennaltaehkäisy olisi se ensisijainen. Ettei oltaisi tuossa pisteessä. Ei kukaan halua syrjäytyä, olla luuseri. Oikeasti. Siihen tavallaan ajautuu, joutuu, ja sieltä omin avuin on liki mahdotonta päästä ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin paljon saavat, että niillä elelevät leveästi ostelevat uusia huonekalujakin. Itse olen takavuosina ollut sosiaalitoimiston asiakkaana, ja kyllä silloin tuet olivat niin pienet, etteivät riittäneet ihan tavalliseen arkeenkaan mitenkään
on perinnöllistä, eli nämä eivät ole saaneet kotoa normaalia työssäkäymisen mallia eivätkä tule sitä välittämään lapsilleenkaan.
Minun tuttavani oli juuri tuollainen, hän tuli hyvin risaisista oloista ja siksi ajatteli että on jotenkin oikeutettu saamaan kaiken yhteiskunnalta. Hän oli kyllä työkykyinen mutta kun ei ollut koulutusta, niin tarjolla olevat työt eivät mitään herkkua olleet ja jäivät lyhyen ajan jälkeen. Hän tuli nuorena äidiksi ja pehreessä oli paljon ongelmia (alkoholismia, väkivaltaa jne) Melkoinen ongelmien vyyhti jota selvitellessä rahaa ja sossujen ja kelan työaikaa paloi.
Heistä varmaan yksikään ei ole sitä "uraa" valinnut ensisijaisesti vaan lähes aina sinne on jouduttu jonkun vastoinkäymisen myötä. Oli se sitten mielenterveysongelmat, koulukiusaus, työpaikkasyrjintä, sairastuminen, alkoholismi tai mikä lieneekään. Ei kukaan haaveile, että eläisi koko loppuelämän sossun rahoilla jos vaihtoehtojakin olisi. Sen vuoksi en oikein osaa olla edes vihainen noille sossun tukia saaville. Toki siellä on joitakin sellaisia, että varmaan oikein tarkoituksella ovat sossun asiakkaita, mutta uskaltaisin väittää, että 99 % siellä on pakon omana ja se ei ole ollut toiveena. Joillakin vaan elämää menee huonosti ja ei ole voimia nousta sieltä pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on sossupummeja. Jos perheen kaksi aikuista käy paskapalkkaisessa työssä, käteen yhteensä vaikka 2100e/kk...vuokra neliöstä vaikka 1200e/kk. Kolme lasta, niistä lapsilisät.
Lopuilla rahoilla pitää maksaa kaikki, auto (jos välttämätön työn kannalta), sähkö, vakuutukset, ruoka, harrastukset, sairaanhoitokulut.
Huomaakin että saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä miinukselle. Kuka ei olisi mieluummin kotona kuin töissä jos saa saman verra rahaa?
Olen ollut sossupummi enkä edes harkinnut meneväni töihin, vuokra oli jo 600e yksiöstä. KÄyttörahaa jäi kuukaudessa 417e ja sillä tuli oikeasti hyvin toimeen..jos karkeasti ajattelen että 200e ruokaan ja hygieniaan, loput jäi vaatteisii, kenkiin ja bilettämiseen. Baareissa oli halpaa käydä kun oma taskumatti mukana.
Nyt käyn töissä koska tapasin miehen jonka omistamassa asunnossa asutaan. Maksan vaan vastikkeen, alle 200e/kk...Paskempikin työ kannattaisi, koska 1000e palkasta jäisi yli 800e käyttöön :)
Ja nyt saan n 1800e/kk käteen..on varaa vaikka mihin.
- Kyllä se vaan näin on. Ongelma on paineensietokyky. Kun on kotona omissa oloissaan, sisäiset ristiriidat ei pääse kerääntymään, koska pystyy eristämään itsensä muilta ihmisiltä niin paljon kuin on tarpeen. Sitten kun menee töihin, ei jää sitä purkamisaikaa enää. Aluksi menee hyvin, sitten stressi rupeaa kertymään. Lopulta pystyy rentoutumaan enää perjantai-iltana, heti lauantaiaamusta rupeaa jo ahdistamaan. Tässä vaiheessa mennään lääkäriin hakemaan käytännössä masislääkkeet, koska mitään muuta lekurit ei juuri määrää, jollei tolkku ole täysin poissa. Mutta eihän ne auta.... Tulee unettomuus ja stressi senkun kasautuu, kunnes vaihtoehdot on joko irtisanoutuminen tai itsemurha. Sanopa sinä nyt sitten kumpi on pahempi, kiinnostais oikeasti tietää.
- Ai, mitenköhän se kuva tuli? No, en ottanut henkilökohtaisesti, pikkasen ärsyttää joskus tämä ihmisten tietäväisyys muitten asioista.
- No, syitä tähän voi olla kaksi, toinen on se ettei sinne eläkkeelle niin vaan päästäkään. Ja toinen on se, että vielä toivoo että joskus pääsis takaisin työelämään.
Terveisin; Työssä ja VAHVA lääkitys päällä.
Joka päivä päänsärkyä vatsa sökönä jännittämisestä ja paineista vaikka ikää on vasta alle 40.
Unettomuuden takia olen vanhettunut neljässä vuodessa noin 10 vuotta ulkonäöllisesti.
En olisi työkykyinen, mutta sairauslomalla olin jo pitkään ja en parane näköjään ikinä. Elämä on helvettiä ja työ (normaali 8-16 tai esim. 6-14 aikavälillä tehty) vie KAIKKI voimat.
Pelkästään työmatkat on niin rankkoja mun mielelle että olen niistä jo ihan lopussa.
Mies tekee kaiken yksin kotona + hoitaa ja huomioi lapsia... minä en jaksa mitään työn lisäksi.
Lopetan varmaan taas kohta tän yrittämisen sillä pärjäämme nippa nappa ukonkin palkalla.
Miten asiat olisivat jo minulla ei olisi miestä? Olisin aika ajoin väkisinkin ollut sossun elätti....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/ihmiset_paajutut/10824985.shtml
toivottavasti ei tullut kahteen kertaan...
Että pitää jännittää noin hirveästi? Oikeasti?
Harvalla meistä on fyysisesti vaarallinen työ tai niin paljon vastuuta, että sen takia kannattaisi hepuloida. Mikä siellä on niin hirveää? Käynhän mäkin töissä, vaikka vituttaakin, ja maksan veroja, joilla teidän kotonamakoilut kustannetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta voin sanoa, että itse kasvoin siihen, että sossun rahat on ihan ok keino hankkia elantonsa. Eihän sitä lapsi tiedä, millainen arvolataus sossulla on. Äiti oli työtön pienellä paikkakunnalla, välillä jotain hanttihommia ja nauttikin työnteosta, ei siinä, mutta aina vaan pätkätöitä. Sitten alkoi terveys reistailla, eikä oikein ollut enää niitäkään töitä tarjolla, joten sossun raholla pitkälti elettiin. Ja köyhästi.
No, itse muutin muualle opiskelemaan eikä käynyt mielessäkään hakea kesätöitä. Eihän sitten ehdi juhlia ja ottaa aurinkoa, oikeastaan ihan hölmöä hakea töitä, kun sossustakin saa rahaa. Äiti oikein soitti ja varasi ajat sosiaalitoimistoon mua varten... Otin opintolainaa, koulut kävin miten kävin, biletin aika reilusti.
Kun en ollut oppinut yhtään mitään rahan käytöstä, sen ansaitsemisesta tai arvosta. Kiitos vaan äidille karhunpalveluksesta...
Oikein harmitti sitten 22-vuotiaana, kun sain työhönosoituksen; jää tuota vapaa-aikaa kamalan vähän... No, sen jälkeen en ole työttömänä ollut ja nyt jo monta vuotta vakityössä, ja täytyy sanoa, että kun olen tuollaisen mallin kotoa saanut, niin olen hyvin tarkkana, että annan aivan toisenlaisen (siis normaalin!) mallin omalle lapselleni!
Toisaalta en ihan ymmärrä sitä häpeää, mikä liittyy sossun tukiin, jos siihen on oikeasti tarve ja tilanne on tilapäinen ja draivi on kova saada asioihin muutosta. Miksi ehdon tahdoin kärvistellä, kun apua on tarjolla, mutta sellaista vuosikausia tuilla roikkumista vastustan kyllä henkeen ja vereen, ja ymmärrän nyt miltä me on muiden kyläläisten silmissä varmasti näytetty. Onneksi en silloin lapsena tajunnut...
En olekkaan NORMAAAAAALI. prkl. Mieheni on maksanut minun makaamiset kotona, mutta kaikilla ei ole miestä tajuatko tai sitten ei ole miehellä tarpeeksi suuri palkka joten on mentävä puolisonkin töihin vaikka EI olisi työkykyinen.
Että pitää jännittää noin hirveästi? Oikeasti?
Harvalla meistä on fyysisesti vaarallinen työ tai niin paljon vastuuta, että sen takia kannattaisi hepuloida. Mikä siellä on niin hirveää? Käynhän mäkin töissä, vaikka vituttaakin, ja maksan veroja, joilla teidän kotonamakoilut kustannetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme pienituloinen, kaksilapsinen perhe. Asumme 60 m2 asunnossa. Vuokra on kohtuullinen ja näin pystymme säästämään omaa asuntoa. Pari vuotta takana tässä ja ehkä vielä max. puoli vuotta, kun pystymme ostamaan oman asunnon, isomman kuin tämä.
Miksi pitää heti saada kaikki valmiina? Minkään eteen ei jakseta tehdä töitä.
Ja toisekseen, työssä käynnillä on muitakin arvoja kuin raha. Pitkällä tähtäimellä töissä käyminen on aina kannattavampaa kuin kotona työttömänä ja tuilla eläminen.
Kun on sossupummeja. Jos perheen kaksi aikuista käy paskapalkkaisessa työssä, käteen yhteensä vaikka 2100e/kk...vuokra neliöstä vaikka 1200e/kk. Kolme lasta, niistä lapsilisät.
Lopuilla rahoilla pitää maksaa kaikki, auto (jos välttämätön työn kannalta), sähkö, vakuutukset, ruoka, harrastukset, sairaanhoitokulut.
Huomaakin että saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä miinukselle. Kuka ei olisi mieluummin kotona kuin töissä jos saa saman verra rahaa?
Olen ollut sossupummi enkä edes harkinnut meneväni töihin, vuokra oli jo 600e yksiöstä. KÄyttörahaa jäi kuukaudessa 417e ja sillä tuli oikeasti hyvin toimeen..jos karkeasti ajattelen että 200e ruokaan ja hygieniaan, loput jäi vaatteisii, kenkiin ja bilettämiseen. Baareissa oli halpaa käydä kun oma taskumatti mukana.
Nyt käyn töissä koska tapasin miehen jonka omistamassa asunnossa asutaan. Maksan vaan vastikkeen, alle 200e/kk...Paskempikin työ kannattaisi, koska 1000e palkasta jäisi yli 800e käyttöön :)
Ja nyt saan n 1800e/kk käteen..on varaa vaikka mihin.
Kaikilla joskus vähän puristaa, mutta joillakin se vanne on näköjään pysyvä. Tai sitten ei vain uskalleta nostaa kissaa pöydälle vaan piiloudutaan jonkun diagnoosin taakse ajasta iäisyyteen ja ollaan työkyvyttömiä, vaikka oikeasti ei vain nappaa käydä duunissa.
Joo, on nähty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että pitää jännittää noin hirveästi? Oikeasti? Harvalla meistä on fyysisesti vaarallinen työ tai niin paljon vastuuta, että sen takia kannattaisi hepuloida. Mikä siellä on niin hirveää?
on terapiassakin käyty syytä etsimässä, turhaan. Terapian jälkeen menin tarkoituksella työhön johon pääsee kuka tahansa ilman koulutusta, koska ajatettelin että sillä lailla minimoin stressin. Ja tämä siis yliopistokoulutetulta ihmiseltä :). Miten omalle kohdallesi nöyryytys jne., mutta menin silti. Mutta ei, sen puoli vuotta kestin mitä rankemmissa duuneissakin, sitten olin ihan tasan samassa jamassa ja hengenlähtö lähellä. Ja vaikka TIEDÄN että mulla on jokin toistamispakko, eli toistan tuota samaa kuviota toistamistani päästyäni, joka kerta se tuntuu niin todelliselta. Tällä kertaa en OIKEASTI pärjää.
joka varmaankin antaa ymmärtää, että tällaisia perheitä on Suomessa pilvin pimein.
Onko vastaavaa juttua yritystukien väärinkäytöstä tai harmaasta taloudesta ollut viime aikoina?
Terapian jälkeen menin tarkoituksella työhön johon pääsee kuka tahansa ilman koulutusta, koska ajatettelin että sillä lailla minimoin stressin. Ja tämä siis yliopistokoulutetulta ihmiseltä :).
Helpompaa töissä käyminen on kuin opiskelu, imho.
Joten sellaisen taakse huvikseen piiloutuminenkin on aika hankalaa :)
Jos on saanut diagnoosin sairaudesta joka nyt sattuu sijaitsemaan pääkopan sisällä niin
kissat ja koirat on jo siinä vaiheessa nostettu pöydille ja pyyhitte se pöytäkin niillä.
29
Kaikilla joskus vähän puristaa, mutta joillakin se vanne on näköjään pysyvä. Tai sitten ei vain uskalleta nostaa kissaa pöydälle vaan piiloudutaan jonkun diagnoosin taakse ajasta iäisyyteen ja ollaan työkyvyttömiä, vaikka oikeasti ei vain nappaa käydä duunissa.
Joo, on nähty.
Olen vuosien mittaan selvitellyt asioita ja tutustunut esim. traumakirjallisuuteen. Traumatisoitumisessa saattaa käydä niin, että psyyke lohkoo täysin ylivoimisen trauman kokonaan pois tietoisuudesta. Tietoisuuteen syntyy ikäänkuin saareke, joka ei kommunikoi tietoisen mielen kanssa vaan elää omaa elämäänsä ja aktivoituu ärsykkeistä tietoisen mielen siitä tietämättä. Jos vaikkapa traumatisoitumiseen liittyy omena, omenan näkeminen saattaa laukaista paniikkireaktion, mutta tietoinen mieli ei tiedä mistä reaktio tulee. Joten kärjistettynä jo pelkkä marketin hedelmätiskille meneminen saattaa laukaista reaktion eikä ihminen itse voi ymmärtää omaa reagoimistaan.
Omalta kohdaltani olen miettinyt että minua on ehkä lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ehkä jokin yksittänen tapahtuma. Minulla on sellaisesta monenlaisia merkkejä muutenkin seksulaalisuudessa ja erityisesti miesten kanssa toimiminen töissä aiheuttaa hirvittävää pakokauhua välillä, esim. täysin ystävällisen ja hyväntahtoisen miesasiakkaan soiton odottelu. Saatan olla sen odottamisen takia täysin työkyvytön joskus. Ihmeellistä.
Helpompaa töissä käyminen on kuin opiskelu, imho.
muusta vastuussa kuin itsestäni. Heti kun tulee hitunenkin vastuuta kuvaan, hajoan täysin. Mulla oli masentuneet ja ahdistuneet yrittäjävanhemmat, jotka tekivät kellon ympäri töitä terveytensä uhalla ja joilla oli taloudellisia vaikeuksia. Koin olevani jotenkin vastuussa heidän jaksamisestaan ja pärjäämisestään enkä onnistunut auttamaan heitä. Se yhdistettynä muutamaan muuhun ongelmalliseen asiaan elämässä.
Osaisitko sanoa osoitteen, josta sitä itsetuntoa saa :). Ja mitä tulee rahaan, niin raha ei ole kannustin silloin kun tuska on niin kamala, että raha on sen rinnalla aivan merkityksetöntä. Millä rahalla sinä esim. menisit kidutettavaksi? Olisko se vaikka 10 euroa tunti?