Tyttöjen maailma on sitten raaka - lastani kiusataan rinnattomuudesta!

surullista ettei saisi olla lapsi niin pitkään kun sattuu olemaan. Teini-ikä on niin herkkää aikaa, että ihan mistä vain voi saada alemmuuskomplekseja jos tuntuu että on erilainen eikä hyväksytä joukkoon.

Nyky-Suomikin alkaa olla varsin ulkonäkökeskeinen ja varmaan täällä pk-seudulla ongelma korostuu.

-Voisiko tyttösi saada tervehenkistä seuraa vaikka jonkun harrastuksen parista? Partio, seinäkiipeily, joku joukkuelaji yms. voisi muutenkin saada itsetuntoa kohoamaan.

Kuinka vakavana hän pitää tilannettaan? Kokeeko hän tulleensa kiusatuksi? Onko hän muuttunut koko olemukseltaan surulliseksi ja puhuu vain tästä yhdestä asiasta? Onko lapsen vaikea mennä kouluun? Onko asia vaikuttanut koulumenestykseen? Kieltäytyykö lapsi lähtemästä kotoansa?

jutellut parin tytön äidille, mutta ei se oikein ole auttanut. Opettaja on mies, ja vielä sillä lailla ronskin oloinen, etten ole halunnut laajemmin asiaa puida hänen kanssaan, nimittelystä olen sentään sanonut ja siitä on yleisesti pari kertaa luokassa sanottu.

Kouluun lapseni menee ja koulumenestys on edelleen hyvää. Kavereita on pari jäljellä, yksi heistä samassa koulussa, mutta muutos entiseen on tosi iso.

ap

Mun mielestä yksi ongelma tulee siitä, jos ei eroteta kiusaamista ja vinoilua. Ensinmainittu on häiriintynyttä, jälkimmäinen on kaikenikäisten ihmisten normaali ryhmäytymiskeino - eli testataan kaverin psyykeä, että mitä tuo kestää. Etsitään luotettavuutta ja pyritään lujittamaan suhteita.



Nykyajan poliittisesti korrektin kulttuurin ongelma on se, ettei asiaa ymmärretä ollenkaan, koska kaikenlainen kommentointi on rumaa. Mun mielestä lapsia pitäisi opettaa sellaiseen ihmisideaaliin joka ei edes kaipaa täyttä rauhaa, vaan osaa arvostaa pientä nälvimistä. Nyt tilanne on se, että aikuiset omine traumoineen ylireagoivat, eivätkä osaa auttaa lapsia suhtautumaan rennosti normaaliin kommentointiin.



Sitten kun mennään varsinaiseen kiusaamiseen, niin nimenomaan aggressiivisuutta puretaan keneen tahansa, joka osoittaa heikkoutta eli on helposti rääkättävissä. Ja tälle heikkoudelle lapset altistuvat, kun vanhemmat eivät osaa tukea tukahduttamatta. Jos sanoo, että kaikki muut ovat tyhmiä kun eivät ole sun kavereita, opettaa lapselle poissulkevaa erakon ylemmyyttä. Se ei tee ketään onnelliseksi.



Se on kyllä totta, että sitten kun sitä todellista kiduttamista aletaan luokalla /työpaikalla harrastaa, niin eipä asialle vieläkään taideta osata stoppia laittaa. Silloin mun mielestä pitäisi käyttää just niin järeitä keinoja, että asialle todella tulee äkkiloppu. Siihen kulttuuriin meillä on vielä piiiitkä matka.

surullista ettei saisi olla lapsi niin pitkään kun sattuu olemaan. Teini-ikä on niin herkkää aikaa, että ihan mistä vain voi saada alemmuuskomplekseja jos tuntuu että on erilainen eikä hyväksytä joukkoon. Nyky-Suomikin alkaa olla varsin ulkonäkökeskeinen ja varmaan täällä pk-seudulla ongelma korostuu. -Voisiko tyttösi saada tervehenkistä seuraa vaikka jonkun harrastuksen parista? Partio, seinäkiipeily, joku joukkuelaji yms. voisi muutenkin saada itsetuntoa kohoamaan.

aion ottaa sen varteen. Lapseni on ollut aika luokkakeskeinen eli kaverit ovat olleet enimmäkseen tähän asti samalta luokalta. Pitää kannustaa menemään rohkeasti uuteen harrastukseen.

ap

Voishan tytöt kirjoitella ja nähdä välillä.

Eihän tässä kyse mistään rinnoista ole vaan kiusaamisesta ja siitä, että lapsi tuntee itsensä erilaiseksi. Olis kiva kun olis kaveri jonka kanssa jakaa tällaisetkin "ongelmat".

Olen kanssasi täysin samaa mieltä ap. Jos kuulee oman lapsensa suusta toisen ulkonäköä kritisoivaa tekstiä, niin tähän pitäisi vanhemman heti kasvatusmielessä puuttua ja kyllä fiksut vanhemmat puuttuvatkin, jos tällaista käytöstä huomaavat. Lapselle tulee kertoa, että ulkonäön arvosteleminen on huonoa käytöstä. Kaikille lapsille on hyvä opettaa myös toisen asemaan asettumista: "sinäkin olisit surullinen, jos sinua kiusattaisiin". Ehkäpä voisitte tytön kanssa yhdessä miettiä, mitä näille kiusaajille voisi kiusaamistilanteissa sanoa?



Myös minä olen havainnut, että kiusaajatyypeillä ei jatkossa yleensä hyvin mene. Yleensä päätyvät sinne yhteiskunnan pohjasakkaan.

jospa ap:n tyttären nimittelyn syy ei varsinaisesti olisikaan myöhäinen fyysinen kehitys, vaan lapselliset jutut ja kiinnostuksen kohteet. (Lapsellisuushan ei ole sama asia kuin tyhmyys - mullakin oli yläasteella hyvä kaveri, joka oli 7. luokalla ja vielä kasillakin fyysisesti tosi kehittymätön ja lyhyt, ja hän oli kuitenkin luokkansa paras oppilas.) Onhan se naiseksi muuttuminen uutta ja jännää, ja vielä jännempää on elää sitä vaihetta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Siinä huumassa kaikki eivät tule ajatelleeksi hitaammin kehittyvien tunteita. Ikävä vaihe, mutta taatusti ohimenevä! Ja jos nimittely alkaa olla häiritsevää ja tyttö kokee sen kiusaamisena, niin eikö hän voisi sanoa suoraan asiasta näille tytöille? Siis ymmärsin, että ap:n tyttö ja muut eivät kuitenkaan riidoissa ole keskenään, joten voisivat puhua aiheesta?



Itse muuten muistan, että ala-asteen lopulla ne pikkuisimmat samanikäiset tytöt olivat vähän niin kuin isompien maskotteja, joita sanottiin söpöiksi ja joiden pienuutta ikään kuin ihasteltiin, hyvässä hengessä, kaveruus ei siis hävinnyt minnekään. En sitten tiedä, tuntuiko se heistä kuitenkin ikävältä. Se ei ainakaan siis ollut tarkoitus.

Mun mielestä yksi ongelma tulee siitä, jos ei eroteta kiusaamista ja vinoilua. Ensinmainittu on häiriintynyttä, jälkimmäinen on kaikenikäisten ihmisten normaali ryhmäytymiskeino - eli testataan kaverin psyykeä, että mitä tuo kestää. Etsitään luotettavuutta ja pyritään lujittamaan suhteita. Nykyajan poliittisesti korrektin kulttuurin ongelma on se, ettei asiaa ymmärretä ollenkaan, koska kaikenlainen kommentointi on rumaa. Mun mielestä lapsia pitäisi opettaa sellaiseen ihmisideaaliin joka ei edes kaipaa täyttä rauhaa, vaan osaa arvostaa pientä nälvimistä. Nyt tilanne on se, että aikuiset omine traumoineen ylireagoivat, eivätkä osaa auttaa lapsia suhtautumaan rennosti normaaliin kommentointiin. Sitten kun mennään varsinaiseen kiusaamiseen, niin nimenomaan aggressiivisuutta puretaan keneen tahansa, joka osoittaa heikkoutta eli on helposti rääkättävissä. Ja tälle heikkoudelle lapset altistuvat, kun vanhemmat eivät osaa tukea tukahduttamatta. Jos sanoo, että kaikki muut ovat tyhmiä kun eivät ole sun kavereita, opettaa lapselle poissulkevaa erakon ylemmyyttä. Se ei tee ketään onnelliseksi. Se on kyllä totta, että sitten kun sitä todellista kiduttamista aletaan luokalla /työpaikalla harrastaa, niin eipä asialle vieläkään taideta osata stoppia laittaa. Silloin mun mielestä pitäisi käyttää just niin järeitä keinoja, että asialle todella tulee äkkiloppu. Siihen kulttuuriin meillä on vielä piiiitkä matka.

Koska se on samaa kuin kannustaa itse vittuilemaan ja vinoilemaan.

Sitä paitsi, kiusaaja ei ole kelvollinen arvioimaan, mitä kiusatun pitää sietää ja ottaa huumorilla. Sinä tuskin haluaisit tulla jatkuvasti kommentoiduksi "läskiksi" tai "susirumaksi"... ja nyt ei edes puhuta aikuisista, vaan lapsista.

ap

jospa ap:n tyttären nimittelyn syy ei varsinaisesti olisikaan myöhäinen fyysinen kehitys, vaan lapselliset jutut ja kiinnostuksen kohteet. (Lapsellisuushan ei ole sama asia kuin tyhmyys - mullakin oli yläasteella hyvä kaveri, joka oli 7. luokalla ja vielä kasillakin fyysisesti tosi kehittymätön ja lyhyt, ja hän oli kuitenkin luokkansa paras oppilas.) Onhan se naiseksi muuttuminen uutta ja jännää, ja vielä jännempää on elää sitä vaihetta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Siinä huumassa kaikki eivät tule ajatelleeksi hitaammin kehittyvien tunteita. Ikävä vaihe, mutta taatusti ohimenevä! Ja jos nimittely alkaa olla häiritsevää ja tyttö kokee sen kiusaamisena, niin eikö hän voisi sanoa suoraan asiasta näille tytöille? Siis ymmärsin, että ap:n tyttö ja muut eivät kuitenkaan riidoissa ole keskenään, joten voisivat puhua aiheesta? Itse muuten muistan, että ala-asteen lopulla ne pikkuisimmat samanikäiset tytöt olivat vähän niin kuin isompien maskotteja, joita sanottiin söpöiksi ja joiden pienuutta ikään kuin ihasteltiin, hyvässä hengessä, kaveruus ei siis hävinnyt minnekään. En sitten tiedä, tuntuiko se heistä kuitenkin ikävältä. Se ei ainakaan siis ollut tarkoitus.

jatkuva sivuun sulkeminen ei kyllä ole mitään pikkukiusaa. Jos se olisikin jotain pikkumaskotiksi ottamista!

Kiinnostuksen kohteet ja jutut ovat kyllä enimmäkseen ihan niitä samoja, sen verran olen niitä ex-kavereita seurannut. Ei oma tyttönikään ole nukeilla leikkinyt, samanlaisista asioista on kiinnostunut.

Suoraan olen sanonut parin tytön äidille, ilman mainittavia vaikutuksia. Ovat luvanneet jutella lastensa kanssa, ilman apua.

ao

Tyttö on nyt vasta ekalla, eikä vielä ulkonäköasioista onneksi kiusata, mutta muutaman vuoden päästä odotettavissa voi olla jotain vastaavaa. Olen itse pienirintainen, eikä isänsäkään puolelta ole mitään uhkeusgeenejä luvassa. Silloin kun itse olin esiteini ja teini (80-90 -luvun vaihteessa) ei kyllä rinnattomuudesta juuri kiusattu (laudaksi tietysti joskus sanottiin), mutta silloin isot rinnat teineillä olivat enemmän poikkeus kuin sääntö ja rasvakudosta oli isorintaisilla muuallakin kuin rinnoissa, joten isoja rintoja ei pidetty erityisen tavoiteltavana asiana. Siinä oli luokan ainoan pulskan tytön paha kiusata ketään, kun muut tytöt olivat hoikkia ja rinnattomia. Nykyään tuntuu olevan toisin päin, oman lapseni luokalla on pari - kolme hoikkaa tyttöä...

ja pojilla ihan sama, jos on pieni muna niin vittuilua tulee koko loppuelämän. Ainoa ero on siinä, että rinnat näkyy vaatteet päällä, munaa pääsee tutkimaan vähän harvemmin.

Ei pidä paikkaansa. Monenlaista muuta kiusaamista ja vittuilua kyllä piisaa poikien/miestenkin maailmassa.

t. mies

Sähköposti on pompuliini@gmail.com =) T:Se samassa tilanteessa oleva.

mutta ei vanhemmat oikein voi muuta tehdä kuin tsempata lastaan eteenpäin. Usein näissä kiusatuissa lapsissa saattaa olla jotain hyvällä tavalla erilaista, mikä sitten ärsyttää muita. Useat menestyneet julkkiksetkin kertovat olleensa koulukiusattuja.



Vanhemmat voivat toki antaa lapsille omalla käytöksellään esimerkkiä, mutta eivät kaikki vanhemmat vain ole sellaisia - maailma ei ole täydellinen eikä siitä sellaista tule.



Mä en keksi muuta kuin etsiä tyttärestäsi kaikkia hyviä puolia ja korostaa niitä ja sitten kertoa näitä menestystarinoita kiusatuista ihmisistä.



Tulevaisuudessa lapsesi on vahvempi tuon kokemuksen myötä ja oppii arvostamaan sirouttaa.

Sähköposti on pompuliini@gmail.com =) T:Se samassa tilanteessa oleva.

ap

On aika hurjaa, mikä vimma joillakin on ollut tässä syyllistää tytärtäni ja minua. Miettikääpä, miksi niin teitte.



Valtaosa on kuitenkin keskustellut mielenkiintoisesti ja antanut ajateltavaa. Kiitos teille ja erityisesti pompuliinille!



ap

Sietämään en ketään haluakaan opettaa, jos se tarkoittaa hiljaa kärsimistä. Kestäminen on ihan eri juttu. Minä en ole tässä kiusannut ketään, joten miksi minäkään en saa arvioida, mikä on sopivaisuuden rajoissa ja mikä ei? (Huumori on sitten asia erikseen, häijyyden nimittäminen huumoriksi on aidosti tuhoavaa.) Asiasta täytyy voida keskustella näin teoriatasolla, ilman että keskustelu menee siihen, että minkäänlainen vinoilua puolustava puhe ei ole sopivaa.



Oletko katsonut sotaelokuvia tms toimintajuttuja? Miesten yhteisöissä tämä naljailu on tietyissä tilanteissa helppo ymmärtää ryhmän tiiviyttä ylläpitävänä voimana, ja silloin myös ryhmä itse pitää naljailun tietyissä rajoissa. Koululaisten ongelma on siinä, että harvoin ryhmässä on riittävän vahvoja persoonia ilmoittamaan milloin mennään yli, samalla kun kellään ei ole tarpeeksi elämänkokemusta. Toisaalta, mielestäni noin isojen lapsiryhmien pitäminen eristyksissä ilman kommentoivia isompia ihmisiä on luonnotonta ja luo jonkinasteisen Kärpästen herra -asetelman.



Ryhmä hyväksyy nimenomaan yksilön, joka ei yritä teeskennellä ettei naljailu satuta, vaan osoittaa sallivansa tietyn satuttamisenkin, kunhan se ei ylitä rajaa. Ap, olet nyt mielestäni aikakautesi moralismin uhri ja äänenkannattaja. Olisi kiva jos kenellekään ei koskaan tarttisi sanoa mitään poikkipuolista, mutta olisiko sillä mitään tekemistä enää maailman kanssa?



Vielä siitä susirumuudesta: satunnaisesti sitä voi pitää herjana jota ei pidä ottaa itseensä, jatkuvasti käytettynä se on nimittelyä ja aktiivista kiusaamista. Ja silloin pitää nimenomaan pistää meteliksi siitä, että toinen kehtaa minua nimitellä, eikä alkaa tuijottaa raivokkaammin peiliin.



Lisäksi tämä nykykulttuuri vie meitä "kauneus"kirurgian uhrilampaiksi. Kun edes ruvetaan miettimään toppaliivien ostoa vaikka tosiaan kaikki näkevät kerran viikossa asioiden todellisen laidan liikuntatunnin päätteeksi, hukassa ollaan. Suositaan ajatusta, että hys kaikki kyllä mä tiedän että on tavallaan surullista ellei peräti kamalaa ettei mulla ole keskivertorinnat paitsi hiukan kauniimmat. Kun pitäisi lähteä siitä, että ihmisyyteen kuuluu se, että jotain minussa on taatusti keskivertoa huonompaa, eikä se saa määrätä elämäni suuntaa, koska sitkeys ja lujuus ovat tärkeämpiä tavoitteita kuin korea näkö josta ei huomauttamista löydy.

Mammat käyttää tuntikausia oman alapään nyppimiseen ja huutaa ja rääkyy, että näkivät majavan (normaalikarvoituksisen naisen) uimahallissa, yök. Kukaan mies ei voi panna muuta kuin posliinia.



Samat äidit haukkuvat täällä pienirintaisia.



Näiden tytöt on sitten itse toistamassa äitiensä sanoja koulussa. Todennäköisesti nämä kiusaajat istuvat jo 12 vuotiana haarat levällään nyppimässä alapäätään, että kelpaisivat seksiseuraksi mahdollisimman monelle miehelle.

Mua alettiin kiusata lapsellisesta ulkonäöstä 7-luokalla ja se jatkui lukioon asti ja vielä opiskeluaikana sain kärsiä tympeistä kommenteista silloin tällöin. Edelleen (40-v) olen siro ja erittäin pienirintainen (AA). Minua ulkonäköä koskeva haukkuminen ja törkeät kommentit satuttivat paljon ja heikensivät selvästi itsetuntoa ja vaikuttavat edelleen heikentyneenä seksuaali-identiteettinä. En ole koskaan kokenut olevani seksuaalisesti haluttava ruman ulkomuotoni takia.



Jos tyttäresi kiusaaminen on jatkuvaa ja tyttö tuntuu siitä selvästi kärsivän, kehottaisin hakemaan tarvittaessa jopa ammattiapua. Voisi olla tytölle helpottava jutella asiasta psykologin tms. ammattilaisen kanssa ja saada vahvistusta omalle itsetunnolleen. Uskon, että itseäni se olisi voinut auttaa.

Siirtää sen nyt tytölleen kun noin ison asian asiasta tekee.

Kiusaaminen on AINA suuri asia jota ei kenenkään tarvitse kärsiä. Lapsen kiusaaminen ja kärsiminen heijastuu koko perheeseen. Kyllä oma äiti tietää milloin lapsi oikeasti kärsii. Hienoa, että AP haluaa tehdä asialle jotain. Syyllä ei ole väliä, vaan sillä miten lapsi reagoi ja voiko lapsi nauttia elämästä.