Tyttöjen maailma on sitten raaka - lastani kiusataan rinnattomuudesta!
Voi huokaus... Suvussani naiset ovat olleet lapsena laihoja kirppuja ja puberteetti tullut vasta 15-16-vuotiaana. Rinnat kasvoivat ja kuukautiset alkoivat minullekin vasta 15-vuotiaana ja senkin jälkeen olen ollut A-kuppikoon nainen. Mikä minusta on täysin luonnollista ja ok, meitä on moneksi ja siroillekin naisille oma tilauksensa...
Mutta mutta... muiden samanikäisten suhtautuminen oli ja on yhä yllättävän julma! Ei edes niinkään poikien (vaikka sitä laudaksi haukkumista jouduin kuulemaan koko yläasteiän), vaan TOISTEN TYTTÖJEN. Koska olin lapsen näköinen, minua pidettiin myös lapsellisena, kiusattiin ja seuraani kartettiin.
Nyt ikäväkseni huomaan, että 12-vuotias tyttäreni on liukumassa samaan jamaan. Hän on perinyt äitinsä geenit eikä murrosikä ole vielä hänellä alkanut. Osa luokan tytöistä on jo saanut kuukautiset ja kurvit ovat kasvaneet/kasvamassa. He ovat jo nimitelleet lastani kakaraksi - ihan riippumatta hänen tekemisistään, jutuistaan, luonteestaan...
Mikä ihmeen kiire on muuttua teiniksi ja miksi pelkkä ulkonäkö on edes mikään ratkaiseva tekijä?
Kommentit (166)
mä olen myös vähän sitä mieltä, että ap:lla on isompi ongelma kuin tyttärellään..
tissit on tässä sivuseikka, mutta sitäkään ap ei suostu myöntämään.
ilmeisesti hänellä on jotain käsittelemättömiä traumoja, joita olisi hyvä käydä läpi esim. terapiassa, jottei siirrä niitä lapselleen.
ihan ystävyydellä, ap sinulle, ei pahalla ollenkaan!
et sinä ap voi väkisin määrätä, että tiettyjen tyttöjen ON OLTAVA KAVEREITA TYTTÖSI KANSSA ja jos eivät ole, se on "kiusaamista"!
jos tyttösi on samanlainen änkyrä kuin sinä, niin en ihmettele. tuon ikäiset ihmiset etsivät oman kaveriporukan, tyttösi pitäisi osata etsiä oma porukka eikä hengata väkisin seurassa, jonka arvomaailma on selkeästi erilainen jne.
ja lapset kasvaa erilleen, ei "joukosta eristämistä" välttämättä voi estää. Se vaan tapahtuu, jos lapsi ei pysy samassa menossa mukana. Jos niille muille sitten pitäisi puhua niin että ottaisivat tämän lapsellisemman vielä mukaan niin kuka siinä sitten kiusaa ja ketä? Haluaako tyttösi edes olla näiden wanna-be-teinien kanssa enää?
Jos oikein kärkkäiksi ruvetaan, niin kuin ap provosoi meitä tekemään, niin itseasiassahan ap kiusaa tyttönsä vanhoja kavereita, halveksii heidän teiniyttä ja muotoja, halveksii sitä että heitä kiinnostaa nutalla olo ja varmaan pojat ja meikit jo. Ja haluaisi että he eivät olisi niin kuin ovat, vaan olisivat edelleen lapsensa kaltaisia pikkutyttöjä.
Jännä miten ajat muuttuu. Vaikka omasta ala-asteajasta on "vain" 15 vuotta. Silloin kein kaikki oli laihoja, lyhyitä ja siroja ja muutama lihava tai pyöreämpi oli joukossa. Nykyään näitä rinnakkaita ja mahakkaita lapsia on suurin osa. Itseäkin siltikin kiusattiin rintojen ja varsinkin lyhyyden takia. olin viel nelos luokalla koko koulun lyhyin. :DD (1-6lk koulu) Mulla oli onneksi paras kaveri ja littänyt kiusaajista. Olin aika kipakka suustani ja saivat kyllä tuta jos mulle sanoivat pahasti. Puhuin kiusaajille, jotka usein olivat näitä alle seiskan keskiarvon oppilaita, hyvin sarkastissti ja älykkäästi jolloin heillä meni puoli päivää tajuta että heitä oli loukattu. :DD Eniten heitä ärsytti se että minua ei oikeasti hetkauttanut pätkääkään mitä he laukoivat. ;) Kerrankin koko koulu oli kutsuttu eräisiin bileisiin (olin silloin viidennellä) siis kaikki paitsi minä. No euraavana päivänä tulivat tavalliseen tapaansa piikittelemään. Voi että heitä ärsytti kun minä en suuttunut tai loukkaantunut. Muistan tapauksen ainoastaan siksi koksa paras kaverini löysi ensimmäisen poikakaverinsa niissä bileissä. Opettakaa lapsillenne oikeita arvoja ja selittäkää että jotkut ihmiset nyt vain ovat älykkyydeltään hieman alempaa kastia (sievästi sitten) ja heidän mielipiteillään ei ole mitään väliä. Suurin osa näistäkin kiusaajista on joko yh-äitejä ammareita tai uudelleen avioituneita, työttömiä tai muuten vain elämässään hieman epäonnistuneita. Itse olen onnellinen ja tulen varmasti aina olemaan. Olen silti "antanut" kaikille anteeksi, ksoka eivät he edes raapaisseet pintaa. Minua voi loukata pahiten vain se ketä eniten rakastan. Ja niin hän on tehnytkin.
Tuossa iässä yritetään nälviä ja kiusata lähes joka toista. Pitää vain oppia pitämään puolensa, ei tässä maailmassa muuten pärjää aikuisenakaan. Äidin helmoihin ei voi aina juosta.
Jep, täällä on taas näköjään innokas provosoija liikkeellä, mikä tahansa ketju sitten aloitetaankin, niin jonkun pitää koko aihe väen vängällä vääntää ap:n viaksi!!! Toki kritiikkiäkin on oikeus antaa, mutta OIKEESTI, tuo on lapsellista.
Me emme voi tietää mikä tyttären oikea tilanne koulussa on, mutta koska ap sanoo että tyttö on ahdistunut ja häntä oikeasti kiusataan, niin sitten häntä kiusataan.
Ei ketään voi tosiaan pakottaa olla kavereita, mutta eristäminen ja kiusaaminen on ihan eri juttu. Koulussa pitää osata toimia myös sellaisten koulukavereiden kanssa, joiden kanssa ei muuten olisi. Sama pätee myös työpaikalle!
Minusta kannattaisi ottaa yhteyttä kouluun, opettajaan jne. jos tytön koulussa viihtyminen kärsii kiusaamisen takia. Heillä on velvollisuus tehdä asialle jotain. Kiusaamiseen löytyy aina aiheita, mutta mikään ei ole tarpeeksi hyvä syy kiusata. Tyttösi ei varmaan ole ainoa jota siellä kiusataan!
Mutta kyllä asioita voi kyseenalaistaa ja ap:een pitää osata ottaa kritiikkiä vastaan ja toisenlaisia mielipiteitä tai neuvoja.
Sitä ihmettelen että ap sanoo että hänen lastaan kiusataan mutta silti lapsi haluaisi olla näiden kiusaajien kanssa? aika erikoista. Luulis että haluaa heistä eroon.
Ja kyllä, jos ihan tarkkaan lukee ap:een tekstejä niin sieltä löytyy ristiriitaisuuksia ja aika paljon tai isoja sellaisia.
samaa mieltä jos oikeasti kiusataan, ei kiusattu halua olla missään tekemisissä kiusaajien kanssa! hän vaan toivoo, että saisi olla rauhassa tai omissa porukoissaan.
mutta lasta voi ja saa rohkaista olemaan muuten enemmän ikäistensä kaltainen, varsinkin jos lapsi mielii edelleen hengata vanhojen kavereiden kanssa. Lasta voi ja saa koittaa saada olla samanlainen kuin vanhat kaverinsa. Lasten ystävyysuhteet perustuu yleensä samankaltaisuuksiin, lapsuusiässä vastakohdat eivät vedä toisiaan puoleensa.
jos rintojen koko on ainoa ongelma, voi lasta opastaa sanomaan kavereilleen että "mulle kasvaa ne valitettavasti vasta vähän myöhemmin".
Sinänsä ihmettelen että kuinka pieni ja laiha tämä 12 v. on koska oman kolmasluokkalaiseni luokkakaveriesta lähes kaikilla on jo alkanut rinnat kasvaa, siellä taitaa olla kaksi viidestätoista, joilla ei ole alkanut. Uskon että kolmen vuoden päästä kaikilla jo on.
jos olis, niin ne ei kyllä todellakaan välitä tissien koosta! Tai sitten... joku idiootti on siitä huomauttanut, ja tyttösi on päätellyt, että KAIKKI on samaa mieltä!
mutta kas kun tuon ikäisillä tytöillä on kova hinku olla "iso" ja siksi he mieluummin hengailevat toisten "isojen" kanssa. Tavallaan siis ei kyse ole tissien koosta, mutta siitä, onko puberteetti jo alkanut. ap
Lisäksi kerrot että sun lapsella on kavereita. Ei ketään saa kiusata, mutta yritä nyt hyväksyä sinäkin se että joillain se murrosikä tulee aikaisemmin kuin toisilla. Susta saa hyvin ristiriitaisen kuvan. Ja se että mä kirjoitan noin ei tarkoita sitä että hyväksyisin kiusaaminen, lähinnä sun omaa ajattelutapaa kummaksun.
siinä siis epäiltiin, ettei tytärtäni kiusata sen poissaolevan puberteetin takia. SIIHEN vastasin, että kyllä se kiusaaminen on keskittynyt nimenomaan siihen lapselliseen ulkonäköön.
EN SIIS ITSE sanonut, että muiden tyttöjen pitäisi olla vielä lapsenmallisia.
ap
Mutta kyllä asioita voi kyseenalaistaa ja ap:een pitää osata ottaa kritiikkiä vastaan ja toisenlaisia mielipiteitä tai neuvoja. Sitä ihmettelen että ap sanoo että hänen lastaan kiusataan mutta silti lapsi haluaisi olla näiden kiusaajien kanssa? aika erikoista. Luulis että haluaa heistä eroon. Ja kyllä, jos ihan tarkkaan lukee ap:een tekstejä niin sieltä löytyy ristiriitaisuuksia ja aika paljon tai isoja sellaisia.
Ei lapseni enää heidän kanssaan varmaan haluaisikaan olla. Vaan että siten häntä juuri kiusattiin.
YKSI esimerkki: tytöillä oli tapana mennä porukalla kerran pari viikossa nuorisotalolle. Pelasivat, hengailivat, kuuntelivat musiikkia jne. No, yhtäkkiä sakki antoi ymmärtää, että tänään mennään kello se ja se, tavataan koululla. Kun tyttöni meni sinne, ketään ei näkynyt. Seuraavana päivänä kävi ilmi, että olivat lähteneet sinne yhden tytön kotoa, eivät vaan olleet "muistaneet" sanoa. Tätä sattui muutaman kerran ja lopulta tyttöni kuuli välikäden kautta, että "sun kanssa ei kuulemma haluta enää olla, kun sä olet niin lapsellinen". Samaa jatkui ja eteni jo suoraksi nimittelyksikin.
En enempää välittäisi kertoa suoria esimerkkejä, koska niistä voidaan tyttäreni tunnistaa.
ap
Lue ap sun ekan viestin viimeinen lause!
lukevan ketjusta, että kyse on aikuismaiseksi tekeytymisestä, ei siitä, koska puberteetti tulee. Viimeksi mainitulle tietenkään ei kukaan voi mitään, siitähän tässä juuri on kysymys!
ap
ja lapset kasvaa erilleen, ei "joukosta eristämistä" välttämättä voi estää. Se vaan tapahtuu, jos lapsi ei pysy samassa menossa mukana. Jos niille muille sitten pitäisi puhua niin että ottaisivat tämän lapsellisemman vielä mukaan niin kuka siinä sitten kiusaa ja ketä? Haluaako tyttösi edes olla näiden wanna-be-teinien kanssa enää? Jos oikein kärkkäiksi ruvetaan, niin kuin ap provosoi meitä tekemään, niin itseasiassahan ap kiusaa tyttönsä vanhoja kavereita, halveksii heidän teiniyttä ja muotoja, halveksii sitä että heitä kiinnostaa nutalla olo ja varmaan pojat ja meikit jo. Ja haluaisi että he eivät olisi niin kuin ovat, vaan olisivat edelleen lapsensa kaltaisia pikkutyttöjä.
ja jos lukisit ketjun kokonaan, näkisit, että omaa tyttöänikin kiinnostaisi nutalla olo ja pojatkin samassa mitassa varmaan kuin noita syrjijöitä.
LUE siis tämä ketju.
ap
Lue ap sun ekan viestin viimeinen lause!
lukevan ketjusta, että kyse on aikuismaiseksi tekeytymisestä, ei siitä, koska puberteetti tulee. Viimeksi mainitulle tietenkään ei kukaan voi mitään, siitähän tässä juuri on kysymys!ap
tehty, niin aina käy näin. Ekana keskustelu etenee hyvin ja vastaukset on aika asiallisia. Mutta sitten iskee joku analfabeettien k-päiden iskuryhmä, joka ei viitti lukea ketjua ja inttää asioita, joihin se ketjun aloittaja on vastannut jo moneen kertaan. Sitten aloittaja jo hermostuu ja alkaa vastata tiukasti. Siitä nää k-päät sitten alkaa uikuttaa, että oletpa sä raivo ja outo kun et kritiikkiä kestä.
Tsemppiä ap, puhut aivan asiaa. Meillä oli luokalla yksi tyttö, jota myös kiusattiin laudaksi ja tytöt vältti sen seuraa, koska se ei ollut tarpeeksi teini. Ei se välttämättä mitenkään erityisen lapsellinen ollut, vaan pelkästään eri kehitysvaiheessa fyysisesti.
jos olis, niin ne ei kyllä todellakaan välitä tissien koosta! Tai sitten... joku idiootti on siitä huomauttanut, ja tyttösi on päätellyt, että KAIKKI on samaa mieltä!
mutta kas kun tuon ikäisillä tytöillä on kova hinku olla "iso" ja siksi he mieluummin hengailevat toisten "isojen" kanssa.Tavallaan siis ei kyse ole tissien koosta, mutta siitä, onko puberteetti jo alkanut.
ap
Ap, itse sanot tuossa että kyse ei ole tissien koosta vaan siitä onko puberteetti jo alkanut.
Kummasta nyt on kyse? Tyttösi lapsellisista jutuista vai tyttösi lapsellisesta vartalosta? Vai onko kummastaakaan?
Lue ap sun ekan viestin viimeinen lause!
lukevan ketjusta, että kyse on aikuismaiseksi tekeytymisestä, ei siitä, koska puberteetti tulee. Viimeksi mainitulle tietenkään ei kukaan voi mitään, siitähän tässä juuri on kysymys! ap
tytärtäni kiusataan. Lue nyt sinäkin tämä ketju, ennen kuin alat tivata ja inttää.
ap
jos olis, niin ne ei kyllä todellakaan välitä tissien koosta! Tai sitten... joku idiootti on siitä huomauttanut, ja tyttösi on päätellyt, että KAIKKI on samaa mieltä!
mutta kas kun tuon ikäisillä tytöillä on kova hinku olla "iso" ja siksi he mieluummin hengailevat toisten "isojen" kanssa. Tavallaan siis ei kyse ole tissien koosta, mutta siitä, onko puberteetti jo alkanut. ap
Ap, itse sanot tuossa että kyse ei ole tissien koosta vaan siitä onko puberteetti jo alkanut. Kummasta nyt on kyse? Tyttösi lapsellisista jutuista vai tyttösi lapsellisesta vartalosta? Vai onko kummastaakaan?
vartalon fyysiset muutokset. Siis muutakin kuin tissien koko.
Mutta siis erotuksena henkinen muuttuminen ja aikuistuminen.
ap
tehty, niin aina käy näin. Ekana keskustelu etenee hyvin ja vastaukset on aika asiallisia. Mutta sitten iskee joku analfabeettien k-päiden iskuryhmä, joka ei viitti lukea ketjua ja inttää asioita, joihin se ketjun aloittaja on vastannut jo moneen kertaan. Sitten aloittaja jo hermostuu ja alkaa vastata tiukasti. Siitä nää k-päät sitten alkaa uikuttaa, että oletpa sä raivo ja outo kun et kritiikkiä kestä. Tsemppiä ap, puhut aivan asiaa. Meillä oli luokalla yksi tyttö, jota myös kiusattiin laudaksi ja tytöt vältti sen seuraa, koska se ei ollut tarpeeksi teini. Ei se välttämättä mitenkään erityisen lapsellinen ollut, vaan pelkästään eri kehitysvaiheessa fyysisesti.
myönnän, että kimpaannun, kun pitää moneen kertaan selittää sama asia ja varsinkin, kun niihin vastauksiin ei tyydytä, vaan aletaan jotain sivulausetta vääntää eri asentoon ja väittää todeksi - kun ei viitsitä lukea koko ketjua.
ap
Jos lapsesi puberteetti ei ole vielä alkanut niin hänen juttunsa varmasti ovat lapsellisempia kuin muiden.
Toisaalta kannattaisi ehkä jopa ottaa yhteyttä lääkäriin jos 12-vuotiaalla ei tosiaan ole vielä puberteetti edes alkanut.
Minkä kokoinen tyttösi on?
Tätähän sinä olet hokenut, mutta se mitä et ymmärtänyt on se, että moni täällä on yrittänyt esittää asiaan RATKAISUA, sellaista johon sinä ja tyttösi itse voitte vaikuttaa; siis uusien kavereiden etsimistä.
Kiusaaminen on TIETENKIN väärin, mutta en usko sen loppuvan sillä, että tyttösi (sinun tukemana) yrittää roikkua näissä ex-kavereissa, jotka eivät hänen kanssaan nyt halua olla. Paremmin se voi loppua sillä, että etsiytyy uuteen seuraan ja sillä osoittaa ettei ole mikään perässäroikkuja.
Kiusaaminen sinänsä on juttu, johon haette apua koulusta. EIkö teillä ole KiVa-ohjelmaa koulussa?