Mitä sinä sait lapsena lahjaksi, mikä on jäänyt erityisesti mieleen?

minä halusin koiraa ja toivoin eräänä jouluna sitten kovasti koiranpentua. Äitini lupasi, että tulen saamaan koiranpennun ja minä innokkaana kyselin, että koska ja millainen se on yms. Varmistin vielä monta kertaa, että onhan kyseessä ihan oikea koiranpentu ja aina sain saman vastauksen: "kyllä se ihan oikea koiranpentu on."

Olin (myös) ihan täpinöissäni jouluaattona ja availin paketteja illalla ihmetellen itsekseni, missä se koiranpentu mahtaa olla ja eikö kukaan tule ison lahjakorin kanssa (jossa se pentu sitten on).

Jossain vaiheessa avasin melko pienen paketin, jonka sisällä oli pattereilla toimiva minikokoinen lelukoiranpentu. Äitini oli teko-onnellisen näköinen (yksi hänen bravuureistaan) sanoessaan imelästi, että "siinä se koiranpentu nyt sitten on" ja "eikö olekin ihana?". Inhosin sitä lelua ensisilmäyksestä lähtien niin, että se jäi hyllylle keräämään pölyä. Että semmonen joulu sillä kertaa. =P

Olin monta vuotta halunnut omaaa ponia. Kerran sitten ennen joulua vanhempani sanoivat, että olen saamassa yhden isomman lahjan, mutta vasta joulun jälkeen kun se ei mahdu mukaan autoon (jolla mennään jouluksi mummolaan). Tässä vaihessa jo toivo heräsi, että nytkö sen ponin saan.. Kysyin, missä se lahja sitten minua odottaa kun tullaan kotiin. Vanhemmat sanoivat, että omassa pihassa. Toivo vahvistui.. Kysyin vielä, millä kirjaimella se alkaa. No P:llä, kuului vastaus. Silloin olin jo ihan varma :):) Joulu mummolassa meni ihan täpinöissä, odotin vaan koska pääsen takaisin kotiin...

Ja koittihan se päivä. Pihassa odotti POTKUKELKKA. Olin ihan järjettömän pettynyt, itkin varmaan kaksi päivää... :D

Taisin useimmiten saada toivomukseni läpi. Ehkä siksi, että toivomuksia oli useimmiten vain yksi per vuosi.

Mieleen ovat parhaiten jääneet

-Iso (Barbien) hevonen

-Stigan tapainen kelkka

-korvalappustereot. Nuo korvalaput ovat varmaan koko elämäni eniten käytetty laite, kestivätkin vuositolkulla. Muistan miteb hienoa oli perheen kesälomareissulla istua ne päässä, eikä tarvinnut kuunnella humppaa autoradiosta:)

olivat varmasti nallereppu ja erilaiset lautapelit, jotka olivat kovassa kulutuksessa pitkään.

lahja. Sitä meikkipäätä en koskaan saanut;-D.



Minä toivoin aina eniten kirjoja: olin hullu lukija jo pienestä saakka. En koskaan saanut kirjoja:-(. Yksi syy lie ollut se, että asuimme maalla, eikä kirjoja niin vain voinut 70-luvulla, jos vielä 80-luvullakaan ostaa. Ei ollut nettiä mistä tilata, ei kirjakauppaa - eihän meillä ollut edes autoa;-D! Siitä jäi vahvasti mieleeni se, että omat lapseni muuten saavat kirjoja pilvin pimein..!! Innokkaita lukijoita kaikki kolme ovatkin:-).



Olin 16, kun äiti kuoli, hautajaiset olivat pari päivää ennen joulua. Isäni osti minulle haluamani stereot, olin itse hommannut itselleni Viisasten Kokous-pelin ja suklaata yms. Noista lahjoista olen jopa ottanut kuvan;-o! Kai sinä jouluna mielessä jotenkin korostui se, että joulu, joulu, lahjat, se onni ja rauha ja ties mitä..kun oikeasti asiat olivat tosi huonosti:-(!

minä halusin koiraa ja toivoin eräänä jouluna sitten kovasti koiranpentua. Äitini lupasi, että tulen saamaan koiranpennun ja minä innokkaana kyselin, että koska ja millainen se on yms. Varmistin vielä monta kertaa, että onhan kyseessä ihan oikea koiranpentu ja aina sain saman vastauksen: "kyllä se ihan oikea koiranpentu on."

Olin (myös) ihan täpinöissäni jouluaattona ja availin paketteja illalla ihmetellen itsekseni, missä se koiranpentu mahtaa olla ja eikö kukaan tule ison lahjakorin kanssa (jossa se pentu sitten on).

Jossain vaiheessa avasin melko pienen paketin, jonka sisällä oli pattereilla toimiva minikokoinen lelukoiranpentu. Äitini oli teko-onnellisen näköinen (yksi hänen bravuureistaan) sanoessaan imelästi, että "siinä se koiranpentu nyt sitten on" ja "eikö olekin ihana?". Inhosin sitä lelua ensisilmäyksestä lähtien niin, että se jäi hyllylle keräämään pölyä. Että semmonen joulu sillä kertaa. =P

Kuulostaa puhtaasti sadistiselta ihmiseltä. Mahtoiko olla ihan suunniteltu juttu? Kosto jostain?

vasta ihan aikuisiällä olen tullut siihen tulokseen, että hän on narsistinen ihminen. Kaiken pitäisi esim. sujua hänen pillinsä mukaan, muuten hän alkaa käyttäytymään kuin sähisevä kissa. "Kaikki" on "aina" "jonkun muun" kuin hänen "syytä", jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Pintapuolisesti hän on mitä ihanin ihminen, eikä kukaan hänen läheisimmistä kavereistaan taatusti uskoisi, jos tietäisivät hänen ns. toisen puolensa. Osa hänen sisaruskatraastaan on samanhenkistä, samoin osa läheisistä sukulaisista, joten epäilen, että heidän lapsuudenaikainen henkinen ilmapiiri on ollut jollain tavalla poikkeuksellinen. Ei kokonainen osa yhdestä suvusta muuten käyttäytyisi kuten (pääosin) tekee...

Taustalla on paljon erilaisia ja erinäisiä asioita, jotka ovat vaikuttaneet lopputulokseen äitini tapauksessa, mutta pienenä yhteenvetona voisin sanoa, ettei minun lapsuusaikani ollut ihan siitä tavanomaisimmasta päästä tietyssä mielessä.

Enempää en aiheesta halua kertoa tai sanoa, kuin erään kummini muutama vuosi sitten (puhelimessa) sanoman kommentin, kun puhuttiin lapsuudestani: "ihmettelen, että selvisit lapsuudestasi selväjärkisenä, minä en olisi kestänyt."

T. sama

minä halusin koiraa ja toivoin eräänä jouluna sitten kovasti koiranpentua. Äitini lupasi, että tulen saamaan koiranpennun ja minä innokkaana kyselin, että koska ja millainen se on yms. Varmistin vielä monta kertaa, että onhan kyseessä ihan oikea koiranpentu ja aina sain saman vastauksen: "kyllä se ihan oikea koiranpentu on."

Olin (myös) ihan täpinöissäni jouluaattona ja availin paketteja illalla ihmetellen itsekseni, missä se koiranpentu mahtaa olla ja eikö kukaan tule ison lahjakorin kanssa (jossa se pentu sitten on).

Jossain vaiheessa avasin melko pienen paketin, jonka sisällä oli pattereilla toimiva minikokoinen lelukoiranpentu. Äitini oli teko-onnellisen näköinen (yksi hänen bravuureistaan) sanoessaan imelästi, että "siinä se koiranpentu nyt sitten on" ja "eikö olekin ihana?". Inhosin sitä lelua ensisilmäyksestä lähtien niin, että se jäi hyllylle keräämään pölyä. Että semmonen joulu sillä kertaa. =P

Kuulostaa puhtaasti sadistiselta ihmiseltä. Mahtoiko olla ihan suunniteltu juttu? Kosto jostain?

ovat olleet ehdottomasti yksi parhaimpia lahjoja koskaan. Muita mieleenjääneitä ovat olleet rattikelkka ja "autosimulaattori", en tiedä oikeaa nimitystä vempaimelle. Kiitos vaan joulupukille (äidille siis!)!

Mieleen on jäänyt erityisesti kaksi ihanaa Barbia, n. 7 ja 9 vuotiaana (eri kerroilla siis). Tapasin saada yhden hieman isomman/toivotun lahjan, ja sitten muita pienempiä, esim. tyyliin suklaata, pyjaman, kirjan, valokuva-albumin, rukkaset ja hajuvettä. Paketteja oli aina paljon minulle iltatähdelle, vaikkei mitään yhtä kallista (ei todellakaan nykyrahassa sadan euron lahjoja, tai varmaan yli 50 euronkaan). Barbie oli aina tällainen "huippulahja" kun sen sai.



Yhtenä jouluna menin 23. päivä hakemaan postia, ja siellä oli Aku Ankka, se oli tilattu minulle joululahjaksi. Oli ihan huippulahja, vaikka vähän minua harmitti että sain sen etukäteen tietää :) En ole koskaan ollut paketeihin lurkkija tai halunnut oikeasti tietää lahjoja. Taisin olla kymmenen tänä Aku-vuonna.



Alle kouluikäisenä olen saanut luistimet, on jäänyt mieleen. Heti aattoiltana mentiin kokeilemaan, oli vähän tuiskua ja tuulta, ja tyhjä jääkiekkokaukalo, jännää.



Sitten on jäänyt mieleen Pictionary, sitä olin toivonut ja sitä oli niiiin hauska sitten joulunpyhinä perheen kanssa pelata. Tässä vaiheessa olin jo teini-iässä. Sinä jouluna kävin ison paketin joulusäkistä poikkeuksellisesti poimimassa ja katsomassa, että kenelle se on, ja olin tyytyväinen kun näin oman nimeni, sillä muoto lupasi hyvää :D Teini-iässä lautapelit alkoi olla niitä "pää"lahjoja mulle, oli suosikkeja.



Alle kouluiässä olin tiiraillut paikallisessa kirjakaupassa ihanan näköistä Mikki Hiiren taikurinlaatikkoa. Samassa kaupassa katsoin myös lahajruusukkeita, ja yhtä pinkkiä erityisesti, että onpa ihana. Ja sain sen taikuriboksin ja ihana ruusuke oli vielä päällä, oih!



Yhden joulun jo teini-iässä muistan olleeni hieman pettynyt. En saanut mitään semmosta ykköslahjaa tai tosi mieleistä, kyllä kaikkea pientä kivaa. Kaipa se oli se lautapeli mitä jäin kaipaamaan. Mutta kuvittelen, että oon osannut peittää pettymykseni :)



Kaikenkaikkiaan itselle on jäänyt se olo, että ei lapsi tarvi kuin sen yhden tositoivotun asian, muut on kivaa plussaa :) Mutta itse en, vaikka tekis mieli, halua antaa tyyliin kolmea isoa lelutoivetta.



Pakko vielä sanoa, että en koskaan saanut rattikelkaa, jääkiekkopeliä, leikki-imuria tai autorataa, on sekin jäänyt mieleen :D

oli kaunis pehmeävartaloinen vauvanukke, jonka sain 6-vuotiaana. Olin kipeä, joten aattoilta meni äidin kanssa kahdestaan kotona - yleensä olimme mummolassa.



Olin haltioissani nukesta, mutta kovassa kuumeessa enkä jaksanut leikkiä, joten äiti pyynnöstäni muutaman kerran vaihtoi nukelle vaatteet minun vain katsellessa väsyneenä. Siinä oli minulle jouluhupia niin paljon, että vieläkin muistan sen joulun ja lahjan aivan erityisesti.

Eli illasta sitten istuin upouudessa yöpuvussa, mussutin suklaata ja luin uutta kirjaa :)



Tosin yksi yksittäinen lahja on myös jäänyt mieleen: olin 5-vuotias ja sain lahjaksi levysoittimen sekä lastenlauluja levyllä. Muistan, että oli musta hassua, koska meillä kotona ei ollut levysoitinta :) ja sitten se ainoa oli minun. (Oli isovanhemmiltani ja tämä tapahtui 70-luvulla.)

oli hirvirasia, jonka isoveljeni oli löytanyt joskus jostain, ja mina halusin sita pitkaan. Kyseessa siis ihan tavallinen joku pahvinen rasia, missa oli hirven kuvia. Ma tietysti halusin, kun velilla oli ja mulla ei, ja veli ei ihan piruuttaan antanut.



Parin vuoden paasta isoveli oli sen sitten kaarinyt paperiin ja antoi mulle jouluna. Tan muistan erityisen hyvin, koska meilla ei me lapset ikina annettu mitaan lahjoja toisillemme, joten tuli taytena yllatyksena, ja vielakin mietin, miksi isoveli sen mulle antoi.