Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään, jolla olisi täydellinen elämä?
28.11.2010 |
Terveet, fiksut ja koulussa hyvin pärjäävät lapset, hyvä avioliitto, kaikki hyvin molempien sukujen kanssa, taloudellisesti kaikki hyvin, laaja ystäväpiiri niin aikuisilla kuin lapsillakin, ei mitään vastoinkäymisiä milloinkaan?
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta en ole naimisissa (vaan avoliitossa) eikä meillä ole lapsia (vapaaehtoisesti lapsettomia). Suhde on ollut pitkä ja tasapainoinen, kunnioitamme toisiamme. Ystäviä löytyy paljon, sekä yhteisiä että molemmilla omia. Taloudellisia murheita ei ole, asuntolaina on maltillinen ja rahaa jää myös harrastuksiin ja matkusteluun. Silti koti on ns. arvokoti. Tyytyväisiä ja onnellisia ollaan.
Toki vastoinkäymisiäkin on elämässä eteen tullut, mutta niistä on aina selvitty ja opittu luottamaan siihen, että kyllä elämä kantaa. Katsomme luottavaisin mielin tulevaisuuteen.
se muuten tarkoittaa, että kyllä elämä kantaa? Jos vaikka neliraajahalvaantuu, mikä siinä on elämän kantamista? Vai että luottaa siihen, että vaikka ei voisi koskaan enää liikuttaa yhtään lihasta niin oppisi silti olemaan onnellinen vai mitä? Tai jos sairastuu syöpään ja on kolme kuukautta elinaikaa niin eihän se elämä silloin kanna? En ole ikinä tajunnut tuota sanontaa.
et tiedä mitään todellisesta onnesta.
Mäkin luulin olevani onnellinen, mutta sitten vauvani hymyili minulle ja ymmärsin mitä onni on.
En ole ikinä tajunnut tuota sanontaa.
Enkä sitä että asioilla on tapana järjestyä. Mun asioilla ei ole tapana järjestyä, yritinpä itse järjestää niitä tai vain odottamalla että ne järjestyy. Olkaa onnellisia te joilla näin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et tiedä mitään todellisesta onnesta.
Mäkin luulin olevani onnellinen, mutta sitten vauvani hymyili minulle ja ymmärsin mitä onni on.
pitäisi niitä tehtailla, että tulisivat oikeasti onnellisiksi? Kummallinen logiikka. En lainkaan epäile, etteivätkö lapset tekisi äitiä onnelliseksi, mutta kyllä siihen tarvitaan ensin se halu tulla äidiksi. Jos tätä halua ei ole, niin on varmasti onnellisempaa elää ilman lapsia. Ihmiset ovat erilaisia, nimittäin.
et tiedä mitään todellisesta onnesta.
Mäkin luulin olevani onnellinen, mutta sitten vauvani hymyili minulle ja ymmärsin mitä onni on.
Jollekin se tarkoittaa lapsia, jollekin ei. Onnen mittarit vaihtelee henkilön mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihenkin vastoinkäymiset kuuluvat. Itselläni useampikin krooninen sairaus mutta en ole jäänyt tuleen makaamaan vaan elän täysillä.
Asenne ratkaisee aika paljon monessakin suhteessa.
Kaikki ap:n mainitsemat asiat löytyi tai jos ei löytynyt, niin ei niitä halunnut (esim. isoa taloa). Erityisesti kaikki sosiaaliset suhteet olivat mielettömän hyvällä pohjalla. Näin mentiin 30 + vuotta, ja sitten alkoikin isku toisensa perään. Ei sitä varmaan kukaan kykene koko elämäänsä elämään noin, koska niitä kuolemantapauksia perheeseen tulee vääjäämättä. :(
Mutta vastoinkäymisistä huolimatta hänellä on edelleen paljon hyviä ystäviä, hyvät välit sukulaisiin, lapset ovat onnellisia ja heillä on paljon kavereita, jotka ovat perheineen tulleet myös vanhempien kavereiksi. Näillä on hyvä jatkaa, vaikka surua tuleekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en murehdi sitä, että saatan joku päivä halvaantua. Tai että sairastun syöpää ja kuolen pois. Tällainen ajattelu on varsin tehokas keino tappaa kaikki onnellisuuden tunne elämästä. Onni kuitenkin lähtee ensisijaisesti siitä, miten asioihin suhtautuu. Hyvä itsetunto ja luottamus tulevaisuuteen ovat kaiken lähtökohta.
Itseasiassa, lähipiirissäni on yksi tällainen syöpäkuolema jo koettu. Ystäväni mies sairastui vakavasti ja menehtyi puolen vuoden sisään diagnoosista. Tietenkään tuon miehen kohdalla "elämä ei kantanut", mutta eipä hän ole sitä täällä enää murehtimassakaan. Miehen vaimo sitä vastoin suri surunsa, hyväksyi menetyksensä ja jatkaa elämäänsä. Elämä on häntä kantanut ja uuden rakkaudenkin eteen tuonut.
se muuten tarkoittaa, että kyllä elämä kantaa? Jos vaikka neliraajahalvaantuu, mikä siinä on elämän kantamista? Vai että luottaa siihen, että vaikka ei voisi koskaan enää liikuttaa yhtään lihasta niin oppisi silti olemaan onnellinen vai mitä? Tai jos sairastuu syöpään ja on kolme kuukautta elinaikaa niin eihän se elämä silloin kanna? En ole ikinä tajunnut tuota sanontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokin ap:n luettelemista asioista ei suoraan toteudu meillä, mutta koemme silti elämämme aivan ihanaksi. Kyseessä on oma valintamme, ja olisimme vähemmän onnellisia, jos kyseistä luetelmakohtaa yritettäisiin vängällä toteuttaa.
Minä en murehdi sitä, että saatan joku päivä halvaantua. Tai että sairastun syöpää ja kuolen pois. Tällainen ajattelu on varsin tehokas keino tappaa kaikki onnellisuuden tunne elämästä. Onni kuitenkin lähtee ensisijaisesti siitä, miten asioihin suhtautuu. Hyvä itsetunto ja luottamus tulevaisuuteen ovat kaiken lähtökohta.
Itseasiassa, lähipiirissäni on yksi tällainen syöpäkuolema jo koettu. Ystäväni mies sairastui vakavasti ja menehtyi puolen vuoden sisään diagnoosista. Tietenkään tuon miehen kohdalla "elämä ei kantanut", mutta eipä hän ole sitä täällä enää murehtimassakaan. Miehen vaimo sitä vastoin suri surunsa, hyväksyi menetyksensä ja jatkaa elämäänsä. Elämä on häntä kantanut ja uuden rakkaudenkin eteen tuonut.
Sinä et tiedä yhtään paremmin kuin kukaan muukaan, mistä onni "ensisijaisesti" juontuu tai mikä on "kaiken lähtökohta". Get off your high horse. Hupaisaa miten kaikenlaisia yleispäteviä näennäistotuuksia ovat hanakoita laukomaan sellaiset, jotka kaikkein huonoimmin (ja onnettomimmin) elävät omaa ns. elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli hyvät ihmissuhteet eivät synny tyhjästä, niihin pitää panostaa. Ja sen fiksuimmankin lapsen voi lannistaa, jos ei ymmärrä, mitä on tekemässä. Minusta täydellinen lämä tehdään itse, omilla asenteilla ja valinnoilla.
Minä en murehdi sitä, että saatan joku päivä halvaantua. Tai että sairastun syöpää ja kuolen pois. Tällainen ajattelu on varsin tehokas keino tappaa kaikki onnellisuuden tunne elämästä. Onni kuitenkin lähtee ensisijaisesti siitä, miten asioihin suhtautuu. Hyvä itsetunto ja luottamus tulevaisuuteen ovat kaiken lähtökohta.
Itseasiassa, lähipiirissäni on yksi tällainen syöpäkuolema jo koettu. Ystäväni mies sairastui vakavasti ja menehtyi puolen vuoden sisään diagnoosista. Tietenkään tuon miehen kohdalla "elämä ei kantanut", mutta eipä hän ole sitä täällä enää murehtimassakaan. Miehen vaimo sitä vastoin suri surunsa, hyväksyi menetyksensä ja jatkaa elämäänsä. Elämä on häntä kantanut ja uuden rakkaudenkin eteen tuonut.
se muuten tarkoittaa, että kyllä elämä kantaa? Jos vaikka neliraajahalvaantuu, mikä siinä on elämän kantamista? Vai että luottaa siihen, että vaikka ei voisi koskaan enää liikuttaa yhtään lihasta niin oppisi silti olemaan onnellinen vai mitä? Tai jos sairastuu syöpään ja on kolme kuukautta elinaikaa niin eihän se elämä silloin kanna? En ole ikinä tajunnut tuota sanontaa.
vain älytöntä väittää, että kyllä elämä kantaa, kun kaikki kuitenkin kuolevat.
Sinä et tiedä yhtään paremmin kuin kukaan muukaan, mistä onni "ensisijaisesti" juontuu tai mikä on "kaiken lähtökohta". Get off your high horse. Hupaisaa miten kaikenlaisia yleispäteviä näennäistotuuksia ovat hanakoita laukomaan sellaiset, jotka kaikkein huonoimmin (ja onnettomimmin) elävät omaa ns. elämäänsä.
Kaiken perusteella et ainakaan vaikuta kovin onnelliselta. Ja uskallan edelleen kaikesta mesomisestasi huolimatta väittää, että onni lähtee hyvin pitkälle siitä, miten asioihin suhtautuu. Olen pahoillani puolestasi, sillä vaikutat todella elämääsi pettyneeltä ja katkeralta ihmiseltä :(
Melkoista saivartelua väittää, ettei se kanna kun kerta kaikki kuolee. Miksei sitten saman tien tapeta kaikki itseämme, jos asenne on noin negatiivinen? Eipähän enää tarvitsisi murehtia halvaantumisia ja syöpiä...
Eihän millekään osaisi antaa arvoa jos kaikki olisi vain päivänpaistetta - kaikesta hyvästä tulisi äkkiä arkipäiväistä ja liian helposti saavutettua!
Mun elämäni on täydellistä mun mielestäni; on kaunis koti (paljon velkaa mutta selvitään), hyvin pärjäävät lapset (fiksuja vanhemmistaan huolimatta:D), hyvä avioliitto (2.), asiat hyvin sukujen kanssa (joo, omat vanhemmat kuolleet mutta siedettävät appikset), laaja ystäväpiiri - tämä on ihan itsestä kiinni! Me olemme hyvin sosiaalisia ihmisiä ja nautimme siitä että tapaamme ystäviä usein esim hyvän ruuan merkeissä.
Isommat lapset on jo lähteneet kotoa, mutta käyvät kumppaneineen viikonloppuisin syömässä ja pitävät viikollakin yhteyttä mukavasti.
Mutta tottakai tälle osaa antaa arvoa kun on ollut vastapainoksi vastoinkäymisiäkin; vanhempien kuolemat, yhden lapsen sairaus joka rajoittaa elämää, rahahuolia, työttömyyttä, paineita talonrakennuksista, stressaavat työt molemmilla yms. En silti vaihtaisi hetkeäkään pois.
Melkoista saivartelua väittää, ettei se kanna kun kerta kaikki kuolee. Miksei sitten saman tien tapeta kaikki itseämme, jos asenne on noin negatiivinen? Eipähän enää tarvitsisi murehtia halvaantumisia ja syöpiä...
neliraajahalvaantuminenkin sinusta elämän kantamista? Eihän siihen kuole. Osaisitko siis nauttia elämästä yhtä paljon ja pitäisitkö sitä täydellisenä pelkän asenteen voimalla jos kykenisit liikuttamaan ainoastaan vasenta pikkurilliäsi?
mutten koskaan valita.
Tuli mieleen siis siitä kun näin ystävätärtä pitkästä aikaa ja jokainen asia mistä hän kertoi oli valivalivalivali, ei ollut kauhean mukava keskustella hänen kanssaan.