Olenko ainut aiti, joka ei koskaan ole karsinyt vauvakuumeesta? Lapsista pidan paljon, mutta vauvoista en suoraan sanottuna tykkaa. Molemmat olleet tosi raskaita koliikkivauvoja.

että vauvakuumeeni on perustunut enemmän järkisyihin

musta on tuntunut usein siltä, että olisi KIVAA saada vauva, mutta asiasta ei ole tullut mitään elämää suurempaa tragediaa, vaikka syystä tai toisesta raskaus ei ole ollut mahdollinen.



Leikilläni olen sanonut, että on vauvakuume, mutta ei se ole ollut sellaista, että olisin siitä varsinaisesti kärsinyt.



Nytkin haluasin toisen tai kolmannenkin lapsen, enemmän tunne- kuin järkisyistä, mutta en itke itseäni uneen, enkä kuristu ahdistuksesta kuukautisten alkaessa...



Jos en saa koskaan toista tai kolmatta lasta, eipähän tule enää yövalvomisia ja voin sitten ehkä toteuttaa hoivaviettiä kavereiden lasten kanssa (jos haluan)

pieni vauveli on olemassa :). Ihanaa silti varmaan, ainakin jälkeenpäin ja unien jälkeen.

siis yksi lapsi on. Ei ole olut koskaan vauvakuumetta, enkä suoraan sanoen edes kauheasti pidä lapsista. Mutta luotin siihen, että se oma on kuitenkin eri juttu :) ja niin kävikin. Oma on tosi kiva ja söpö! Vauvakuumetta ei ole tullut lapsen saannin jälkeenkään... siis kattoo nyt, teenkö toisen vai jääkö tähän.

Päätös lastenteosta on ollut viileän, omiin elämänarvoihimme perustuvan harkinnan tulosta, ja sitä tehtäessä on otettu huomioon, että emme ole hankkimassa vain vauvaa, vaan ihmistä, joka tulee olemaan oleellinen osa elämäämme aina, niin hyvässä kuin pahassa.



En nyt suinkaan tarkoita, että vauvakuumeiset eivät ottaisi tuota mainitsemaani asiaa huomioon, siltä vain joskus kuulostaa, kun kuuntelee vauvakuumeisten juttuja. Haaveillaan vain siitä pienestä pallerosta, muusta ei puhuta... Mutta ymmärrän, että hoivavietti kuuluu ihmisluontoon, eikä siitä sovi mennä ketään syyttelemään, joten älköön nyt kukaan provosoidu.