Käsi sydämelle, te 40+ ikäiset naiset. Voitko ihan rehellisesti sanoa, ettei

"..tekee sen, vaikka vaimo/ mies olisi kuinka timmissä kunnossa".

tavallaan se on kyllä rentouttavaakin. On tavallaan hyvä syy olla olematta koko ajan niin hot, siinä missä mä tunsin kovasti velvollisuutta yrittää nuorena.

Siis olishan se kivaa, kun olisi hyvännäköinen ja hoikka ja iho olisi sileä eikä rypistyisi,...



Toisaalta, en minä ikinä ole mikään kaunotar ole ollut. Ja sen verran on ollut elämässä vastoinkäymisiä ja sairauksia, ettei ulkonäkö ole oikein koskaan päässyt etusijalle elämässäni. Oikeastaan on aika paljon mukavampaa vetää toppapuku, pipo, rukkaset ja goretexit päälle ja lähteä lasten kanssa ulos leikkimään, kuin käyttää tuntitolkulla aikaa hiusten laittoon ja meikkaamiseen ja tepsutella liian ohuissa vaatteissa ja korkokengissä palellen jossain väkijoukossa.



Siitä miesten suosiosta en todellakaan perusta! Voin täysin rehellisesti sanoa, että on ihanaa, kun ei aina tarvitse miettiä, mitä taka-ajatuksia kelläkin on tai flirttailla miesten kanssa, vaan voi jutella ihan aikuisten oikeesti ilman, että kukaan kuvitteleen mitään. Itse asiassa mietin tätä asiaa viimeksi eilen, kun tapasin työhön liittyvissä jutuissa parikin sellaista miestä, joiden kanssa on ollut silmäpeliä ja jonkinlaista ihastuksen poikasta joskus menneinä aikoina - tuli ihan rehellisesti sellainen olo, että ihanaa, kun ei tarvitse enää teeskennellä mitään tai kilpailla miesten huomiosta tai surra ja hävetä läskimakkaroita, vaan voi ihan rauhassa käpertyä sänkyyn oman miehen viereen ja haluta seksiä jos haluttaa tai ruveta nukkumaan jos ei huvita. Ei vaan jaksais enää sitä kissa- ja hiirileikkiä!

Olen jo 50 täyttänyt. Minulla on aina ollut hyvä vartalo, mutta nyt se on oikeastaan entistäkin parempi, koska huolestuin pari vuotta sitten kuntoni rapistumisesta ja aloin liikkua moninkertaisesti entiseen verrattuna. Tämä näkyy hehkuna, hoikistumisena ja kiinteytenä.



Kasvoiltani olen aina ollut arkipäiväinen, ihoni oli rasvoittuva ja suuni liian iso. Silloin nuorempana asia aiheutti minulle paljon mielipahaa ja sillä tuntui myös olevan paljon merkitystä. Ihailijoita oli aina korkeintaan yksi kerralla. Miehet eivät olleet kovin kiinnostuneita, mutta jos joku kiinnostui niin yleensä sain hänet pidetyksi jos halusin.



Olen kuitenkin pitkäikäistä sukua ja verrattuna ikätovereihin näytän kasvoiltanikin vielä aika siistiltä. Rasvoittuva iho merkitsee vähemmän ryppyjä ja suuri suu sitä, etteivät huuleni ole vieläkään pelkkä viiva kuten monilla. Alan olla samalla viivalla kuin kauniimmat ikätoverit, sillä he ovat rumentuneet enemmän kuin minä.



Tietysti ikä tuo myös rentoutta, kuten moni on jo sanonutkin. Kun ei enää ole riippuvainen miesten huomiosta niin sitä yhtäkkiä tuleekin. Lakkasin jo ajat sitten esimerkiksi panostamasta millään tavalla työpaikan juhliin, koska oli selvää, etteivät nuoret leijonat minuun päin katso. Nyt onkin käynyt niin, että minuun sittenkin katsotaan. Jopa reilusti nuoremmat miehet katsovat. Ikinä ennen ei ole tarvinnut kiinnostuneita miehiä tyrkkiä sivummalle, mutta nyt on se tilanne.



No, kaipa se ajan myötä ohi menee, mutta juuri nyt ei harmita :)

Siis olishan se kivaa, kun olisi hyvännäköinen ja hoikka ja iho olisi sileä eikä rypistyisi,...

Toisaalta, en minä ikinä ole mikään kaunotar ole ollut. Ja sen verran on ollut elämässä vastoinkäymisiä ja sairauksia, ettei ulkonäkö ole oikein koskaan päässyt etusijalle elämässäni. Oikeastaan on aika paljon mukavampaa vetää toppapuku, pipo, rukkaset ja goretexit päälle ja lähteä lasten kanssa ulos leikkimään, kuin käyttää tuntitolkulla aikaa hiusten laittoon ja meikkaamiseen ja tepsutella liian ohuissa vaatteissa ja korkokengissä palellen jossain väkijoukossa.

Siitä miesten suosiosta en todellakaan perusta! Voin täysin rehellisesti sanoa, että on ihanaa, kun ei aina tarvitse miettiä, mitä taka-ajatuksia kelläkin on tai flirttailla miesten kanssa, vaan voi jutella ihan aikuisten oikeesti ilman, että kukaan kuvitteleen mitään. Itse asiassa mietin tätä asiaa viimeksi eilen, kun tapasin työhön liittyvissä jutuissa parikin sellaista miestä, joiden kanssa on ollut silmäpeliä ja jonkinlaista ihastuksen poikasta joskus menneinä aikoina - tuli ihan rehellisesti sellainen olo, että ihanaa, kun ei tarvitse enää teeskennellä mitään tai kilpailla miesten huomiosta tai surra ja hävetä läskimakkaroita, vaan voi ihan rauhassa käpertyä sänkyyn oman miehen viereen ja haluta seksiä jos haluttaa tai ruveta nukkumaan jos ei huvita. Ei vaan jaksais enää sitä kissa- ja hiirileikkiä!

ajattelisit, jos mies löytäisi puolta nuoremman naisen ja häipyisi ja jäisit yksin?

Omalle miehelle kelpaan. Muista ei ole väliäkään.

Omalle miehelle kelpaan. Muista ei ole väliäkään.

sitten jos tulee ero.

joka olisi kiristetty ym. ja olisi kaunis. Kyllä kauneus on jotain muuta kuin rypyttömyyttä.

Ei ei ole mahdollisuuksien rajoissa minun mieheni kohdalla (vaikka toki av:llä aina väitetään, että niin voi tapahtua kelle tahansa). Mieheni on täysin sitoutunut minuun ja perheeseemme, joten minä voin vain lillua onnessani :-)



Se todennäköisempi ja mahdollisempi asia, jota tässä iässä paljon enemmän tulee mietittyä on se, että jos puoliso kuolisi niin mitä sitten. Fakta on tällä hetkellä se, että kuolisin mieluummin itse kuin menettäisin puolisoni - ihan pelkästään siksi, että arjen pyörittäminen yksinään olisi käytännössä mahdotonta enkä raaskisi esim. lopettaa lasten harrastuksia, mutta en myöskään pystyisi niitä kaikkia yksin ylläpitämään. Ylipäänsä suhtautuminen tällaisiin kysymyksiin on nykyisin kovin paljon enempi käytännöllinen kuin tunnepuolen juttu.

koska mielestäni en ole koskaan ollut kauniimpi. Taitaa se olla niin, että minkä tuntee sisällään näkyy myös ulos.

koska mielestäni en ole koskaan ollut kauniimpi. Taitaa se olla niin, että minkä tuntee sisällään näkyy myös ulos.

itse itsesi kauniimpana, koska ajattelet itsestäsi myönteisemmin, mutta muut eivät välttämättä pidä.

tosiaan löytää mies?

Kannattaa pitää sosiaalisia suhteita kunnossa niin ei ole riippuvainen siitä, löytääkö mies nuoremman.

Itse olen ajatellut, että jos mies lähtee niin aion silti elää täyttä elämää yksin. Ei olisi tarkoitusta uutta ottaakaan. Elisin onnellisena yksin ja matkustelisin ystävieni kanssa. Olen pitänyt huolen, että minulla on omia harrastuksia ja ystäviä.

En todellakaan ottaisi enää ketään asumaan kanssani.

Eri asia on tietenkin naisella, joka ei ole itsenäistynyt ja on katkonut kaverisuhteet kun SAI miehen ja elää vain miehelle. Ei ole omaa elämää vaan on riippuvainen miehestä.

En vain ymmärrä, miksi naiset ei elä omaa elämää vaan elää miellyttääkseen miestä, ettei mies vain jättäisi.

Siis olishan se kivaa, kun olisi hyvännäköinen ja hoikka ja iho olisi sileä eikä rypistyisi,...

Toisaalta, en minä ikinä ole mikään kaunotar ole ollut. Ja sen verran on ollut elämässä vastoinkäymisiä ja sairauksia, ettei ulkonäkö ole oikein koskaan päässyt etusijalle elämässäni. Oikeastaan on aika paljon mukavampaa vetää toppapuku, pipo, rukkaset ja goretexit päälle ja lähteä lasten kanssa ulos leikkimään, kuin käyttää tuntitolkulla aikaa hiusten laittoon ja meikkaamiseen ja tepsutella liian ohuissa vaatteissa ja korkokengissä palellen jossain väkijoukossa.

Siitä miesten suosiosta en todellakaan perusta! Voin täysin rehellisesti sanoa, että on ihanaa, kun ei aina tarvitse miettiä, mitä taka-ajatuksia kelläkin on tai flirttailla miesten kanssa, vaan voi jutella ihan aikuisten oikeesti ilman, että kukaan kuvitteleen mitään. Itse asiassa mietin tätä asiaa viimeksi eilen, kun tapasin työhön liittyvissä jutuissa parikin sellaista miestä, joiden kanssa on ollut silmäpeliä ja jonkinlaista ihastuksen poikasta joskus menneinä aikoina - tuli ihan rehellisesti sellainen olo, että ihanaa, kun ei tarvitse enää teeskennellä mitään tai kilpailla miesten huomiosta tai surra ja hävetä läskimakkaroita, vaan voi ihan rauhassa käpertyä sänkyyn oman miehen viereen ja haluta seksiä jos haluttaa tai ruveta nukkumaan jos ei huvita. Ei vaan jaksais enää sitä kissa- ja hiirileikkiä!

ajattelisit, jos mies löytäisi puolta nuoremman naisen ja häipyisi ja jäisit yksin?

kun olen perinyt äitini geenit. Näytän babyfacelta, mikä joskus ennen harmitti. Ei enää. Minua luullaan 30v.

Seksi on parempaa viiskymppisenä kuin ikinä. Nyt ei ole enää rahahuolia, lapset ei valvota, miehen kanssa on sen verran pitkä suhde takana, että mikään ei ole outoa ja on varaa matkustaa yms. parisuhteen hoitoa.

Voi kultaseni, seksi on tällä hetkellä paljon upeampaa, mitä oli parikymppisenä.

enää 50 vuotiaana siihen, että on kaunis.

Ja tässä iässä alkaa ajattelu muutenkin muuttumaan (ei toki kaikilla).Elämän tärkein tehtävä ei ole saada miestä, miesten ihailua, olla miesten märkien päiväunien kohde tai välttämättä edes pitää miestä.

On niin vahvoilla itsensä kanssa, että voi ajatella, että jos ei kelpaa ryppyineen niin ovi on auki ja saa ihan vapaasti mennä perustamaan uutta perhettä nuoren tytön kanssa.

En millään jaksaisi tuhlata elämääni siihen, että elämäni tärkein asia olisi saada itselleni pidettyä mies.

Mutta asiasta toiseen. Minulla jäi juuri syksyllä työkaveri eläkkeelle ja hän on todella kaunis nainen. Ikää on 63 vuotta.

se ajattelu muuttuu juuri siksi, että kun ei enää mitenkään voi kilpailla nuorempien kanssaa miehistä tai mistään niin luovuttaa kokonaan. Sama kuin jos pyrkisi 10 kertaa teatterikorkeaan ja aina karsiutuu ekassa vaiheessa niin järkevä keksii itselleen muun työn. Varmastikin vanhemmiten alkaa kaikki vaivatkin kolottaa eikä seksi ole enää kovin kivaa tai kiinnostavaa.

On elänyt leskenä parikymmentä vuotta. Missä on ne kaikki miehet, jotka haluaa sen parikymppisen?

Äidilläni on ollut paljon kosijoita, nuorempiakin. Mutta ei ole vain halunnut miestä ottaa itselleen. Elää tyytyväisenä yksin.



Jokin seksisuhde on oletettavasti ollut ja poikakaveri, mutta ei ole alkanut vakituiseen suhteeseen, koska ei ole halunnut menettää vapauttaan.

tosiaan löytää mies?

sä et ikinä ole halunnut miestä, mies vaan väkisin tuppautui elämääsi eikä lähtenyt vaikka käskit?

harmita, vaikkei miehet perään katsokaan. Elämäni ei ole heidän varassaan.

harmita, vaikkei miehet perään katsokaan. Elämäni ei ole heidän varassaan.

kenenkään elämä ole sikäli miesten varassa, että kuolisi jos ei saa huomiota, mutta onhan se nyt tylsää olla koko ikänsä impenä ja vanhanapiikana.

Jos mies löytäisi puolta nuoremman ja lähtisi, niin sinnehän menisi. Kertoisi enemmän miehestä kuin minusta. Tosin en usko, että miehenikään (älykäs ihminen kun kuitenkin on ja toivoo parisuhteeltaan tiettyä tasa-arvoisuutta) loppumetreillä arvostaa sitä kaksikymppisen kroppaa enemmän kuin 40-50 kymppisen naisen aivoja ja taitoja. Eikä noin muutenkaan ole namusetätyyppiä. Rakkaus ja kumppanin arvostaminen on jotain aivan muuta kuin pelkkää fysiikkaa. Päiväkahvifantasiat ovat toinen asia.

Seksielämä on parhaimmillaan. Saa rakastella (kotona) milloin vain ja missä tahansa ketään häiritsemättä. On estotonta ja äänekästä;)

Pelkkä katsekontakti mieheen saa tahtomaan.



Ja tiedän olevani mieheni silmissä kaunis, se paras hänelle. Se riittää. Ja hän on minulle.