Lue keskustelun säännöt.
Ero vai ei?
27.11.2010 |
Puran tässä nyt ajatuksiani tänne, kun en viitsi vaivata kavereita (vielä) tällä asialla.
Mietin siis eroa. Itsekästä, kamalaa avioeroa, jota en koskaan halunnut omalle kohdalleni, saatikka lapsilleni tapahtuvaksi.
Tilanne on lyhyesti ottaen sellainen, että en rakasta miestäni, enkä ole häntä koskaan rakastanutkaan. Meillä ei ole ollut mitään alkuhuumaa tai villiä seksiä, ei tunnetta sielunkumppanuudesta, eikä juuri mitään yhteistä paria harrastusta lukuunottamatta.
Miksi sitten edes menimme naimisiin? Mieheni kuulemma rakastui minuun jossakin vaiheessa (vai onko kyse ennemminkin riippuvuudesta, en tiedä). Itse kai rakastuin siihen tunteeseen, että joku rakastaa juuri minua. Mies haluaa minua seksuaalisesti, vaikka minä en halua miestäni lainkaan, enkä oikein ole koskaan halunnutkaan.
Kärsin tapaamisemme aikaan keskivaikeasta masennuksesta ja pelkäsin mielettömästi yksinoloa. Roikuin miehessäni, vaikka alitajuntani ja vaistoni huusivat vastaan, koska en rakastanut häntä. Mies kosi ja päätin, että miehen rakkaus kyllä riittää meille molemmille ja ihan varmasti opin vielä rakastamaan noin hyvää miestä. Järjettömän typerä virhe. Häpeän tyhmyyttäni.
Nyt meillä on lapsia, joiden vuoksi roikun tässä avioliitossa edelleen. Halusimme molemmat lapsia ja olin päättäväisesti vaientanut sisäisen ääneni, joka edelleen varoitteli rakkauden puutteesta. MINÄ olin päättänyt rakastaa ja sillä hyvä. Kyllähän se on tahdon asia ja rakkaus kyllä astuu kuvioihin, kun vaan tarpeeksi yrittää. Näin on ja piste. Minulla on hyvä mies, olisi järjetöntä olla menemättä naimisiin. Mies on tietenkin myös mahtava isä.
Nyt kuitenkin olen parantunut masennuksesta täysin terapian avulla ja tekemäni virhe lyö minua joka päivä kasvoille kuin paskainen rätti. En pysty enää vaientamaan ääntä, joka päivittäin muistuttaa minua siitä, etten rakasta miestäni lainkaan. Pidän hänestä todella paljon ystävänä, mutta välttelen miehen kosketusta kaikin tavoin, koska se kuvottaa minua ja tuntuu väärältä.
Tajuan, millaisen virheen olen tehnyt ja mitä tämä merkitsee lasten kannalta. Kysymys kuuluukin: jäänkö tähän lasten onnen ja tasapainoisuuden takaamiseksi vai ehdotanko eroa oman onneni takia? Ansaitseeko mies jonkun paremman itselleen, jonkun, joka rakastaa häntä oikeasti? Mikä painaa vaakakupissa eniten? Tällä hetkellä kallistun jäämisen puoleen, koska lapset ovat ykkössijalla, enkä voi laittaa heitä maksamaan MINUN tekemästäni naurettavasta virheestä. Kuinka kauan jaksan tätä teeskentelyä, siitä en ole varma.
Kommentit (65)
Tuossa tilanteessa ottaisin itseäni niskasta kiinni ja tekisin tilanteelle jotain.
Olen yrittänyt vuosikausia tukahduttaa sitä sisäistä ääntä, joka jatkuvasti muistuttaa, etten ole koskaan rakastanut miestäni. Muistan kyllä, kuinka jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen mietin eroa ja syvällä sisimmässäni tiesin, etten rakasta miestä lainkaan. Typeryys, keskivaikea masennus ja yksinjäämisen pelko saivat minut jäämään. Lopulta päätin, että se rakkaus kyllä tulee jostakin, kun tarpeeksi yritän.
Ei ole vielä tullut ja sisäinen ääni huutaa yhä kovempaa ja kovempaa, että tämä on VÄÄRIN. Toivon, että MIES löytäisi jonkun toisen, jotta minun ei tarvitsisi hajottaa perhettä.
Jos kyse olisi vain minusta ja miehestäni, häipyisin jo tänään. Lapset tulevat ykkösinä, joten heidän takiaan tässä yritän miettiä, mikä tosiaan on se paras ratkaisu kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuollainen vaihe pidemmässä suhteessa.
Siis tuleeko kaikille oikeasti varmuus siitä, että mies on täysin väärä? Miten siitä pääsee yli? Olen nyt yrittänyt vuosikausia. Milloin helpottaa?
et eroa.
Syyt:
1) oma henkinen tasapainosi
YH:na on rankkaa. Olet nyt pääsemässä tasapainoon kirjoituksesi perusteella ja tunnet olevasi voimissasi. Odottele nyt muutama vuosi ja parantele itsesi kuntoon, jatka terapiaa. Katsot sitten vasta mihin voimasi riittävät.
2) seksi ei ole avioliiton tärkein asia
Keskustele puolisosi kanssa siitä, mitä tarpeita ja haluja teillä on. Älä ota seksiä liian vakavasti. Kerro, mitä haluat seksiltä. Tehkää KAKSIN jotain kivaa välillä (ei kuitenkaan alkoholia, se sekoittaa serotoniinitasapainosi ja voi aiheuttaa riitoja).
3) ihan jokaisessa liitossa on kausia, jolloin ollaan "vain" ystäviä. Ja itse asiassa se että ollaan "vain" ystäviä on yksi arvokkaimmista asioista maailmassa. Mietihän sitä.
4) kirjoituksesi perusteella sinun tunteesi tuntuvat myllertävän. Ei ole siis maailman paras hetki tehdä mitään ratkaisuja.
Siis tuleeko kaikille oikeasti varmuus siitä, että mies on täysin väärä? Miten siitä pääsee yli? Olen nyt yrittänyt vuosikausia. Milloin helpottaa?
olet saanut itsesi tasapainoon. Siirrät nyt omia myllerryksessäsi olevia tunteitasi miehesi niskaan ja "syytät" häntä ongelmistasi.
Miehesi tuntuu olevan kultakimpale kun on ollut rinnallasi ja jaksaa jakaa raskasta arkea kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on tuo kakkoskohta: en siis halua minkäänlaista seksiä mieheni kanssa. Hänen kosketuksensa tuntuu täysin väärältä ja ällöttävältä. Minulla ei ole KOSKAAN ollut minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia häntä kohtaan. Joudun pakottamaan itseni seksiin ajattelemalla omia fantasioitani. Onko tämä väärin miestä kohtaan? Eikö hän ansaitse parempaa?
et eroa. Syyt: 1) oma henkinen tasapainosi YH:na on rankkaa. Olet nyt pääsemässä tasapainoon kirjoituksesi perusteella ja tunnet olevasi voimissasi. Odottele nyt muutama vuosi ja parantele itsesi kuntoon, jatka terapiaa. Katsot sitten vasta mihin voimasi riittävät. 2) seksi ei ole avioliiton tärkein asia Keskustele puolisosi kanssa siitä, mitä tarpeita ja haluja teillä on. Älä ota seksiä liian vakavasti. Kerro, mitä haluat seksiltä. Tehkää KAKSIN jotain kivaa välillä (ei kuitenkaan alkoholia, se sekoittaa serotoniinitasapainosi ja voi aiheuttaa riitoja). 3) ihan jokaisessa liitossa on kausia, jolloin ollaan "vain" ystäviä. Ja itse asiassa se että ollaan "vain" ystäviä on yksi arvokkaimmista asioista maailmassa. Mietihän sitä. 4) kirjoituksesi perusteella sinun tunteesi tuntuvat myllertävän. Ei ole siis maailman paras hetki tehdä mitään ratkaisuja.
olette saaneet aikaan lapsia, jos se seksi on aina ollut niin ällöttävää? Kuinka monta kertaa harrastitte seksiä kesksimäärin saadaksenne aikaan nuo lapset ja miten et missään vaiheessa huomannut, että seksi onkin ällöä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on tuo kakkoskohta: en siis halua minkäänlaista seksiä mieheni kanssa. Hänen kosketuksensa tuntuu täysin väärältä ja ällöttävältä. Minulla ei ole KOSKAAN ollut minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia häntä kohtaan. Joudun pakottamaan itseni seksiin ajattelemalla omia fantasioitani. Onko tämä väärin miestä kohtaan? Eikö hän ansaitse parempaa?
Älä pakota itseäsi seksiin. Se tuhoaa loputkin halut. Mitä yritin sanoa on että keskustelkaa puolison kanssa seksistä ja mitä haluatte. Olisiko tässä vaiheessa hyvä ottaa puoliso mukaan terapiaan ja alkaa työstää myös parisuhdetta?
Voisitteko sopia vaikka 2kk seksittömästä kaudesta, jolloin toinen ei saisi tehdä edes aloitetta tai mitenkään viitata seksiin tilanteen rauhoittamiseksi?
Masennuksen takia (ilmeisesti) roikuin vaan väkisin suhteessa, koska mies on kuitenkin kaikin tavoin "hyvä". Mies halusi lapsia ja kyllä itsekin tietenkin. Päätin vain hammasta purren, että PERKELE, minähän OPIN rakastamaan tuota miestä vaikka harmaan kiven läpi pitäisi mennä!
Olen nyt yrittänyt vuosikausia, eikä minkäänlaista rakkauden tunnetta ole syntynyt, paitsi ystävyys tietenkin. En jaksa enää.
Mies on kuitenkin ihana ihminen, lapset ovat minulle tärkeämpiä kuin oma elämäni, mutta MITEN saan tuon sisäisen ääneni hiljenemään ja pystyn elämään tällaista elämää ihan vaan tyytyväisenä? Mitään onnentunteita en edes tavoittele, tyytyväisyys riittäisi. Joka päivä se sisäinen ääneni, jota olen niin kovasti yrittänyt tukahduttaa, sanoo, että olen tehnyt pahan, typerän ja perustavanlaatuisen virheen.
olette saaneet aikaan lapsia, jos se seksi on aina ollut niin ällöttävää? Kuinka monta kertaa harrastitte seksiä kesksimäärin saadaksenne aikaan nuo lapset ja miten et missään vaiheessa huomannut, että seksi onkin ällöä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuinen ihminen kantaa vastuun omista teoistaan, olivatpa ne tyhmiä tai ei, vastuuta on kohtuutonta pistää lasten harteille. Lapsille koti ja vanhemmat ovat maailma keskipiste ja jos se maailma revitään rikki, elämän korjaaminen voi kestää kauan, joskus sitä ei saa korjattua ikinä.
Jos kuitenkin pidät miehestäsi ystävänä, se on ihan hyvä pohja teidän perheen yhdessäololle. Sillä nyt kun teillä on lapsia, te olette yksi Oy Perhe ab, ette joukko Oy Minä Ab:itä...
kun hankit itsellesi oman elämän.
Nyt ajatuksesi pyörii koko ajan perheessä.
Oletko työssä? Jos et, niin kannattaisi mennä. Tai hankkiutua vaikka työkkärin kautta ammattikoulutukseen.
Jos olet työssä, hanki työn ohelle innostava harrastus. Matkailu, leffat, teatteri.
Jossei muuta niin tee jotain joka päivä, joka nostattaa tunnetasosi nollasta kymppiin. Katso kauhuleffa, nyyhkytarina, komedia. Mene ulos pakkaseen lenkille ja anna lumisen tuulen vihmoa kasvojasi. Ota kuumat löylyt. Kuntoile niin, että tuntuu. Kaikki sellainen poistaa vatvomisen hetkeksi ja saattaa ohjata ajatuksiasi muulloinkin toisaalle.
Ja hyvä neuvo on myös tehdä kivoja asioita niin perheen kuin miehenkin kanssa. Yhdessä. Kerran viikossa, vaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaan maanantaina ajan parisuhdeterapeutille. Ajatus on tosin pelottava, koska edellisellä kerralla en uskaltanut avautua siitä, etten oikeasti rakasta miestäni lainkaan. En halunnut tuottaa miehelleni tuskaa, joten välttelin aihetta. En halua loukata miestäni ekrtomalla, etten halua häntä seksuaalisesti, ettei hän kiihota minua ja etten rakasta häntä. Hän on hyvä ihminen.
En tiedä, pystynkö olemaan terapiassa rehellinen.
Meillä on kerran kuussa teffi-ilta, joka vain korostaa sitä, ettei meillä ole mitään sanottavaa toisillemme. Aiheet, joista minä yritän puhua, saavat miehen silmät lasittumaan tylsyydestä ja päinvastoin.
Harrastan liikuntaa ja ulkoilua erittäin paljon, Teemme koko perheen voimin jotain tosi kivaa joka viikonloppu. Matkustan yksin ja perheen kanssa. Minulla on kavereita. Aion palata ensi syksynä opiskelujen pariin.
Mutta kun se perhanan ääni ei katoa mihinkään, vaikka olen vuosikausia yrittänyt vaikka mitä.
Yritän hammasta purren koko ajan miettiä lasten parasta.
kun hankit itsellesi oman elämän. Nyt ajatuksesi pyörii koko ajan perheessä. Oletko työssä? Jos et, niin kannattaisi mennä. Tai hankkiutua vaikka työkkärin kautta ammattikoulutukseen. Jos olet työssä, hanki työn ohelle innostava harrastus. Matkailu, leffat, teatteri. Jossei muuta niin tee jotain joka päivä, joka nostattaa tunnetasosi nollasta kymppiin. Katso kauhuleffa, nyyhkytarina, komedia. Mene ulos pakkaseen lenkille ja anna lumisen tuulen vihmoa kasvojasi. Ota kuumat löylyt. Kuntoile niin, että tuntuu. Kaikki sellainen poistaa vatvomisen hetkeksi ja saattaa ohjata ajatuksiasi muulloinkin toisaalle. Ja hyvä neuvo on myös tehdä kivoja asioita niin perheen kuin miehenkin kanssa. Yhdessä. Kerran viikossa, vaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun on lapsia menty tekemään niin sen jälkeen tämmöiset olennaiset päätökset on tehtävä lasten edun mukaan.
Olisko helpompi puhua jollekin seksuaaliterapeutille ilman miestä ens alkuun?
Varaan maanantaina ajan parisuhdeterapeutille. Ajatus on tosin pelottava, koska edellisellä kerralla en uskaltanut avautua siitä, etten oikeasti rakasta miestäni lainkaan. En halunnut tuottaa miehelleni tuskaa, joten välttelin aihetta. En halua loukata miestäni ekrtomalla, etten halua häntä seksuaalisesti, ettei hän kiihota minua ja etten rakasta häntä. Hän on hyvä ihminen. En tiedä, pystynkö olemaan terapiassa rehellinen.
Olet vaan rehellinen ja mies ehkä tekee asiasta omat johtopäätöksensä ja haluaa erota. Ja sehän oli sinun toiveesi, eikö?
Mutta en voi MITENKÄÄN tuottaa sellaista tuskaa ihanalle ihmiselle. En pysty. Vaikka se olisikin totuus.
Mitä, jos vaan yritän vielä seuraavat viisi vuotta hammasta purren, fantasioitani miettien ja omat tarpeeni tukahduttaen? Sinänsähän siitä ei välttämättä kärsi kukaan muu, kuin minä itse. Vai voivatko lapset vaistota jotain? Entä miehen tarpeet?
Varaan maanantaina ajan parisuhdeterapeutille. Ajatus on tosin pelottava, koska edellisellä kerralla en uskaltanut avautua siitä, etten oikeasti rakasta miestäni lainkaan. En halunnut tuottaa miehelleni tuskaa, joten välttelin aihetta. En halua loukata miestäni ekrtomalla, etten halua häntä seksuaalisesti, ettei hän kiihota minua ja etten rakasta häntä. Hän on hyvä ihminen. En tiedä, pystynkö olemaan terapiassa rehellinen.
Olet vaan rehellinen ja mies ehkä tekee asiasta omat johtopäätöksensä ja haluaa erota. Ja sehän oli sinun toiveesi, eikö?
Varaan maanantaina ajan parisuhdeterapeutille. Ajatus on tosin pelottava, koska edellisellä kerralla en uskaltanut avautua siitä, etten oikeasti rakasta miestäni lainkaan. En halunnut tuottaa miehelleni tuskaa, joten välttelin aihetta. En halua loukata miestäni ekrtomalla, etten halua häntä seksuaalisesti, ettei hän kiihota minua ja etten rakasta häntä. Hän on hyvä ihminen. En tiedä, pystynkö olemaan terapiassa rehellinen.
Ensinnäkin, älä varaa pariterapia-aikaa keskustelematta miehesi kanssa ensin. Tehkää päätös yhdessä.
Toiseksi: on monta tapaa ilmaista asioita. Kerroitt että olette miehen kanssa hyviä ystäviä. Sehän tarkoittaa sitä, että rakastat miestä. Rakastaminen ja rakasTUMInen ovat kaksi eri asiaa. Rakastaminen on jo ihan sitä että välittää niin paljon että jää toisen rinnalle vaikka haluaisikin häipyä.
Voit kertoa terapiassa haluttomuudestasi rehellisesti. Voit ihan hyvin rehellisesti sanoa: en halua seksiä, seksuaalinen kosketus ällöttää enkä halua että suhteessamme on seksiä. En missään tapauksessa kehota valehtelemaan tai peittelemään tunteita!
joihin tietenkin on mahdotonta vastata aukottomasti, mutta: mitä on rakkaus ja mitä on seksuaalinen halu. Rakkaus on eri asia kuin rakastumisen tunne ja ihastuminen, pitkässä liitossa se ennemminkin on kumppanuutta, arjen läheisyyttä, jotain yhdessä ponnistelua, yhteen suuntaamista.
Tätähän teillä on. Mihin vertaat rakkauden tunnetta kun tiedät sen puuttuvan? jos olet aiemmin ollut johonkuhun tosi ihastunut, ei se ole joka tapauksessa sama asia kuin perhe-elo.
Ja seksuaalinen halu: ei sitä tavallaan sytytä toinen ihminen vaan itse. Sinulla on tietyt jutut mitkä sinua kiihottaa, millaiset hyväilyt jne. Jos saat sitä, eikö se kiihotus siitä synny?
Jotenkin tuntuu, että pelkäät läheisyyttä ja siksi ikään kuin teet "mahdottomaksi" mielikuvillasi sen ihmisen, joka lähelläsi on. Jotenkin vaistoan, että jos eroaisit ja aloittaisit alusta jonkun toisen kanssa, 5 vuoden päästä olisit taas samassa pisteessä. Mutta tämä on tietenkin vain tunne, joka tekstistäsi välittyy.
Teet ratkaisusi tietenkin itse. Mutta älä tee niin kauan, kun olet "vellovassa" tilassa. ÄLÄKÄ missäänt tapauksessa sälytä vastuuta suhteestanne mieheesi, että hän jättäisi sinut. Ota itse vastuu, jos sen paikka tulee.
Kumppanuus on mielestäni erittäin tavoittelemisen arvoinen asia, en siis etsi mitään ikuista onnea ja rakkauden huumaa. Oletan kuitenkin, että normaalissa parisuhteessa on jonkinlaista kemiaa ja välillä jopa uudelleen ihastumisen tunteita. Seksuaalinen halu tietenkin tulee ja menee eri elämvaiheiden mukaan.
Mutta muilla pariskunnilla tuntuisi kuitenkin olevan jokin ensirakastumisen kausi, jolloin on paneskeltu pupujen lailla, vaikk se myöhemmin olisikin hiipunut. Meillä ei sellaista vaihetta ole koskaan ollut, olen itsekkäästi masennukseni keskellä hakenut miehestäni lohtua ja turvaa, en seksiä. Mieheni kosketus ei ole koskaan kiihottanut minua millään tavalla. Aikaisempien poikaystävien kohdalla halu on syttynyt vaivatta.
Mieheni on
joihin tietenkin on mahdotonta vastata aukottomasti, mutta: mitä on rakkaus ja mitä on seksuaalinen halu. Rakkaus on eri asia kuin rakastumisen tunne ja ihastuminen, pitkässä liitossa se ennemminkin on kumppanuutta, arjen läheisyyttä, jotain yhdessä ponnistelua, yhteen suuntaamista. Tätähän teillä on. Mihin vertaat rakkauden tunnetta kun tiedät sen puuttuvanjos olet aiemmin ollut johonkuhun tosi ihastunut, ei se ole joka tapauksessa sama asia kuin perhe-elo. Ja seksuaalinen halu: ei sitä tavallaan sytytä toinen ihminen vaan itse. Sinulla on tietyt jutut mitkä sinua kiihottaa, millaiset hyväilyt jne. Jos saat sitä, eikö se kiihotus siitä synny? Jotenkin tuntuu, että pelkäät läheisyyttä ja siksi ikään kuin teet "mahdottomaksi" mielikuvillasi sen ihmisen, joka lähelläsi on. Jotenkin vaistoan, että jos eroaisit ja aloittaisit alusta jonkun toisen kanssa, 5 vuoden päästä olisit taas samassa pisteessä. Mutta tämä on tietenkin vain tunne, joka tekstistäsi välittyy. Teet ratkaisusi tietenkin itse. Mutta älä tee niin kauan, kun olet "vellovassa" tilassa. ÄLÄKÄ missäänt tapauksessa sälytä vastuuta suhteestanne mieheesi, että hän jättäisi sinut. Ota itse vastuu, jos sen paikka tulee.
että olet vain kyllästynyt ja kehittelet päässäsi tuota tyypillistä "huomasin etten olekaan ikinä rakastanut häntä". Se ei tietty estä eroamasta.