Onko kukaan koskaan katunut lasten hankkimista?

Minusta ainakin tulee ihan helvetin huono äiti, ellen muista ottaa omaa aikaa. Silloin melko nopeasti kytkeytyy marttyyrivaihde päälle ja todellakin tuntuu siltä, etten mitään muuta kuin annan ja annan.

Koita hyvä ihminen järkätä jollain keinolla itelles sitä aikaa omille ajatuksille. Jos ei miehestä ole lapsenvahdiksi, niin palkkaa joku abi-ikäinen muutamaksi tunniksi viikossa. Se tekee ihmeitä, kun pääsee edes tunniksi kahvilaan istumaan lehden kanssa, katselemaan ihmisiä ja ajattelemaan ei mitään.

Ei se ole sitä mitä tarvitsisin. =) Siis pari tuntia pari kertaa viikossa jossakin pilateksessa jne... ei tosiaankaan. Minun nuppini ja psyykeni tarvitsisi oikeasti vaikkapa täysin yksinäiset kaksi päivää joka viikko tms, että pystyisin nauttimaan ajasta lasten kanssa. Kiitos yrityksestä.

Ei ollut tarkoitus vuodattaa, lapseni ovat minulle tärkeitä, enkä tosiaankaan voisi olla heistä erossa. Koska tunnen heidät ja tuossa ovat. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että olisin taatusti onnellisempi lapsettomana. Paitsi tietysti silloin jos menettäisin heidät... silloin olisin täysin loppu. Kunpa vain olisin älynnyt jättää heidät tekemättä.

ap

Lapseni ovat elämäni rakkain ja tärkein asia

Mikään muu ei merkitse minulle yhtä paljon.



rahaa ja aikaa niihin koko ajan uppoo



mutta entäs sitten?

siksi olenkin etä-äiti. Ei minusta ole perheenäidiksi.

olin ollut jo kauan yksin ja saanut siitä sen, mitä se antaa, yksinäiseksi en itseäni tuntenut, mutta uutta kaipasin elämään. En haluaisi palata takaisin, olisi jäänyt monta onnen hetkeä kokematta ja edes tietämättä sellaisista.

Lapseni ovat elämäni rakkain ja tärkein asia

Mikään muu ei merkitse minulle yhtä paljon.

rahaa ja aikaa niihin koko ajan uppoo

mutta entäs sitten?

Mutta olisin hyvin paljon onnellisempi ellei maailmassa olisi mitään noin tärkeää.

ap

En todellakaan ole katunut sadasosasekuntiakaan meidän lapsia. En halua edes lomalle ilman heitä! He ovat paras asia mun elämässä ja haluan touhuta lasten kanssa mahd. paljon. Tottakai hermot menee usein ja olen väsynyt jne.

Ehkä se vaikuttaa, että olen saanut heidät vasta useiden lapsettomuushoitojen jälkeen. Jouduimme siis odottamaan heitä vuosia.

vaikka olenkin sitä mieltä että usein olisi kivaa kun niistä ei tarvitsisi välittää.



Niin valtavasti kuin kaipaakin enemmän omaa aikaa, samalla tiedän miten kurjalta tuntuisikin jos lapsia oikeasti ei olisi. Joskus kyllä haaveilen salaa yhteishuoltajuudesta (olemme siis ydinperhe), jotta joskus voisin olla itsekseni. Mutta oikeasti en halua sitäkään.

Minulla on tosin vain yksi lapsi. Minäkään en saa mitään lapsestani. Olen niin väsynyt ja kyllästynyt etten tiedä miten pääsisin normaalin kirjoihin. Jos olisin tiennyt millaista kärsimystä tämä äitiys on, niin olisin varmasti tehnyt abortin. Tyhmänä uskoin puheet miten äitiys on niin ihanaa ja palkitsevaa. Lapsi on vuoden ikäinen ja ainoa positiivinen asia on se ettei häntä tarvitse enää imettää.

Uskokaa tai älkää, mutta olen aikaisemmin ollut positiivinen ihminen, mutta lapsen myötä minusta on tullut väsynytm, tyytymätön ja katkera.



- Kiitos

Jos en olisi lapsia saanut niin sitten en olisi saanut. En voi kuvitella kaipaavani kuolemakseni jotain mitä ei ole koskaan ollutkaan.

kun lapseni oli 1v.

En edellenkään tykkää vauvoista tai taaperoista. En tykännyt silloinkaan.

Olen aina tullut isompien kanssa paremmin juttuun ja näin on myös oman lapsen kasvun kohdalla tullut.



Millainen elämäntilanteesi on noin muuten? Sekin vaikuttaa paljon.

Jos kelloa saisi käännettyä viisi vuotta taaksepäin, tekisin toisen ratkaisun. Lapset ovat rakkaita, mutta olisin pystynyt elämään hyvän elämän ilmankin.

Toki olisin varakkaampi, matkustelisin enemmän, harrastaisin enemmän ja eläisin siistissä ja hiljaisessa kodissa ilman lapsia, mutta olisin niin onneton.



Parasta mitä olen elämässäni saanut on aviomieheni ja suuresti toivomamme kaksi lasta. Lapset vaativat paljon mutta saan ehdottomasti heidän kasvunsa seuraamisesta ja heidän tahmaisista hellyydenosoituksistaan tuhat kertaa enemmän.



Ja sanottakoon, että olen pysynyt myös naisena ja omana itsenäni. Vaikka lasten hyvinvointi on kaikkein tärkeintä minulla on kuitenkin yhä myös ihana parisuhde lasten isän kanssa, hyvä työ ja elämää omien kavereiden ja harrastusten kanssa. Ei lapset pakota luopumaan sellaisesta kokonaan.

varsinkin kun lapset oli pienempiä. silloin tuntui tulleensa lähinnä huijatuksi, niin kiinni siinä oli.

Toisaalta olen kyllä aina ajatellut, että ilman lapsia elämäni olisi huomattavasti onnettomampaa; olisin aina töissä, vähät vapaa-ajat nollaisin päätäni baarissa tai yhdenillan suhteissa tai aggressiivisella urheilulla.

Lasten myötä minusta on tullut rennompi ja anteeksiantavampi myös itselleni.

t N35, lapset 2001, 2003, 2010

olen miettinyt sitä, kuinka paljon rankempaa vanhemmuus onkaan kun mitä osasi kuvitella. Jotenkin sitä vauvahaaveissa ei ihan osannut kuvitella tätä arkea kahden lapsen kanssa ja tätä työn ja perheen välistä jatkuvaa tasopainoilua. Omaa aikaa on todella vähän.



Toisaalta myös rakastan lapsiani enemmän kuin osasin kuvitella.

Jos olisin kokenut miltä tällainen kiinniolo näin pienellä ikäerolla tehtyihin lapsiin on, tyyliin vauva itkee ja uhmis raivoaa, olisin antanut ikäeroksi tulla ainakin 3 vuotta. En nytkään pysty oikein lämmöllä onnittelemaan lähipiirissäni muita saman ratkaisun tehneotä kun säälin heitä niin paljon. Muuten ymmärrän sinua, minullakin on usein samanlainen olo, ettei muutama tunti yksin riitä. Minulle auttavat sellaiset aamut, jolloin saan " nukkua" niin kauan kuin haluan, eli en joudu tulemaan makuuhuoneestamme muiden seuraan ennen kuin olen valmis taas antamaan itsestäni.

ainakin nyt, kun lapset ovat vielä pieniä, tuntuu tosiaan siltä että joutuu antamaan ilman että saa itse. Olen jonkin sortin "vapaasielu" ja joskus mielessä käy, kuinka ihanaa olisi elää ilman lapsia spontaanisti oman mielen mukaan. Mutta toisaalta ikuisena optimistina uskon että elämä helpottuu lasten kasvaessa. Tai sitten vain kasvan ihmisenä niin paljon että voin nauttia enemmän elämästä näin.



Mulla on mukava työpaikka ja mielenkiintoinen työ joka antaa mulle hyvän tasapainon elämään. Voin ammentaa "omaa aikaani" töissä enkä kaipaa muunlaista eroa perheestä niin paljon kuin kotona ollessani. Muutenkin mun on helpompaa nauttia lasten kanssa olosta ja rakastaa heitä kun saan viettää päivät aikuisten kanssa.

kun isommat kasvoivat. nyt meillä on kuitenkin jo ihan tolkunikäisiäkin vekaroita, joista on minulle paljon seuraa. Ja joiden kanssa olen päässyt kokemaan vaikka mitä hienoja juttuja. Toisaalta olen nyt myös tajunnut, miten nopeasti tämä elämä kiitää, ehkä siksi halusin iltatähdenkin, lapsiaika on niin lyhyt. Ja oikeasti, koen että lapset ovat jotenkin pelastaneet minut tasapainoisemmaksi, on pakko yrittää olla jotenkin hyvä ihminen.



Kuulin aamulla juuri radiosta tutkimuksesta, jossa todettiin että 30 v nainen on onnettomin, onnellisuus on sitten huipussaan 50 kieppeillä. tunnistin saman itsessäni. 5 v sitten halusin elämästäni pois, tuntui että minulla ei ole mitään vaikutusvaltaa tähän rumbaan. Elämä meni räkänokkia autoon pakatessa, kotia pyörittäessä ja töissä.

nyt on jo helpompaa, paljonkin. Eli elämä kyllä paranee, kun lapset vähän kasvavat. Omaa tilaa pitää kuitenkin raivata myös siihen kiireimpään aikaan.



t. N35, lapset 2001, 2003 ja 2010

Lapset on nyt 8 ja 10 ja voin sanoa että en tekisi jos nyt saisin aikaa taaksepäin kääntää. Äitiys on minulle pelkkä rasite, en koe minkäänlaista iloa lapsista. Haluaisin olla ja elää ihan itsekseen.

Ja ihanaa kun sain tytön ja pojan, ja nyt kolmatta odotetaan. En voisi kuvitella olevani onnellinen ilman lapsi. Olisimme adoptoineet tai halunneet sijaislapsen, jos biologisia emme olisi saaneet. Nautin kaikesta, lastenvaatteita ja leluja myöten :). Parasta tietysti seurata lasten kehitystä ja heidän seuransa!

Avuksi perhetyötä, perheneuvolaa tai tukiperhettä. Mieskin hoitamaan lasta!!