Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan koskaan katunut lasten hankkimista?
16.11.2010 |
Nyt kun lapset ovat tuossa, en voi kuvitella elämää ilman heitä. Ja teen kaikkeni heidän hyvinvointinsa eteen niin kauan kuin resurssini riittävät.
Mutta olen 100% varma, että olisin elänyt seesteisemmän ja onnellisemman elämän lapsettomana.
Kommentit (72)
varmasti jotenkin paremmin tasapainossa itseni kanssa, koska en olis joutunut koskaan kohtaamaan niin voimakkaita tunteita hyvässä ja pahassa, kuin lapsen kanssa. Mut onnellisempi olen perheellisenä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että vapaaehtoisesti lapsettomat parit kokevat itsensä kaikkein onnellisimmiksi? Siis jopa onnellisemmiksi kuin perheelliset. Toisaalta, tahattomasti lapsettomat parit sitä vastoin varmasti ovat kaikkein onnettomimpia.
Minä koen antavani miljoona kertaa enemmän kuin saan. ap
ne jotka antavat paljon, saavat paljon.
jopa raamattukin sanoo niin
totta se on, usko pois.
Lapset ovat siunaus
Minulla on oltava perhe ja sukulaisia ja ihmisiä ympärilläni
en pärjäisi omillani tai yksin
Minä koen antavani miljoona kertaa enemmän kuin saan. ap
ne jotka antavat paljon, saavat paljon.
jopa raamattukin sanoo niintotta se on, usko pois.
Lapset ovat siunaus
Minulla on oltava perhe ja sukulaisia ja ihmisiä ympärilläni
en pärjäisi omillani tai yksin
En nauti elämästä, en hetkeäkään. Koskaan. Annan ja annan... jonka jälkeen vaaditaan lisää.
ap
ap olet luonteeltasi ja miten tulit hankkineeksi lapsia? Mietin näet itse, että kannattaako minun yrittää saada lapsia, koska tarvitsen paljon rauhaa ja hiljaisuutta, minulla on lyhyt pinna, ja kun kuulen lasten metelöintiä koulun pihalla tai muualla niin se on todella rasittavaa (esim. koirien haukunta ei häiritse ollenkaan), enkä suinkaan ajattele että oi ihania lapsia. En yleisesti ottaekaan pidä lapsista mitenkään erityisemmin, mutta en heitä inhoakaan (paitsi meteliä, inhoan kyllä aikuistenkin ihmisten meteliä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisi paljon tyhjempää ilman lasta. meillä on 1 eikä enempää tule. Olemme onnellisia näoin, yhden lapsen saa hoitoon jos haluaa illan vapaaksi, yhden kanssa on edullista matkustaa jne.
Uskon että katuisin jos olisin hankkinut enemmän lapsia, tämä tuntuu oikealta meille.
Kaduin enemmän lapsen ollessa pienempi, nykyään harvemmin.
Ihan täysin en voi sanoa olevani sinut asian kanssa vieläkään. En tiedä onko sitä koskaan :-/
Tehty mikä tehty. Ja nyt on vain tehtävä parhaansa. Pelastettava minkä voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap olet luonteeltasi ja miten tulit hankkineeksi lapsia? Mietin näet itse, että kannattaako minun yrittää saada lapsia, koska tarvitsen paljon rauhaa ja hiljaisuutta, minulla on lyhyt pinna, ja kun kuulen lasten metelöintiä koulun pihalla tai muualla niin se on todella rasittavaa (esim. koirien haukunta ei häiritse ollenkaan), enkä suinkaan ajattele että oi ihania lapsia. En yleisesti ottaekaan pidä lapsista mitenkään erityisemmin, mutta en heitä inhoakaan (paitsi meteliä, inhoan kyllä aikuistenkin ihmisten meteliä).
tarvitsen myös rauhaa, hiljaisuutta ja tilaa omille ajatuksille, omalle olemiselle. Sellainen ekstroventti introvertti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta miettinyt kylläkin, millaista elämäni olisi nyt ilman lapsia.
Tiettyinä hetkinä toki toivoo, että olisi jättänyt lapset tekemättä (lue; lapset riehuvat, itse väsynyt jne), mutta niin paljonko lapset ottavat, kyllä he antavatkin.
Ei ole mitään ihanampaa kuin se, kun nelivuotias tuli muutama päivä sitten halaamaan ja antamaan pusun sanoen "äiti, sinä olet minun ystäväni" =)
vauvakuumetta, "järkiratkaisuna". Luulin haluavani perheen, kai jotenkin pelkäsin yksinäistä vanhuutta tai jotain. Mutta todellisuudessa en tajunnut miten paljon energiaa menee siihen lapselliseen elämäntyyliin ja että en enää ikinä saa olla oikeasti kunnolla, riittävän pitkään yksin ajatuksineni ladatakseni akkuni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... kuin lapset. Olet myös nainen ja ihminen.
vaikka en tosissani.
Ihan samaa mieltä olen kuin sinä. Mies vois välillä mennä vaihtoon, silla palaa käämit pienimmästäkin ja lapset ihan ihmeissään kun mulla kuitenkin päivät lasten kanssa ollessa on toi pinna hiukan kehittynyt.
V***u mut ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja itse en pidä muiden lapsista vaikka kaikki tuntuvatkin ajattelevan niin. Lapset ovat ärsyttäviä, metelöiviä ja huonokäytöksisiä kakaroita joista suurin osa ei ole edes söpöjä.
Silti rakastan omaani enemmän kuin itseäni. Edelleen ajattelen toisten lapsista samoin kuin ennen mutta nyt olen oppinut sietämään muiden lapsia paremmin ja onhan niistä jotkut aika suloisiakin.. :)
Mutta nykyään on jo tunnettu fakta että se että olet äiti tai isä ei saa sinua pitämään kaikista lapsista ja se että muiden lapset ärsyttää lapsetonta ei ole mitenkään ihmeellistä.
Minusta ainakin tulee ihan helvetin huono äiti, ellen muista ottaa omaa aikaa. Silloin melko nopeasti kytkeytyy marttyyrivaihde päälle ja todellakin tuntuu siltä, etten mitään muuta kuin annan ja annan.
Koita hyvä ihminen järkätä jollain keinolla itelles sitä aikaa omille ajatuksille. Jos ei miehestä ole lapsenvahdiksi, niin palkkaa joku abi-ikäinen muutamaksi tunniksi viikossa. Se tekee ihmeitä, kun pääsee edes tunniksi kahvilaan istumaan lehden kanssa, katselemaan ihmisiä ja ajattelemaan ei mitään.
Kun lasteni äiti jätti meidät. Raskasta.
noin nelikymppistä, kaksi poikaa ja tytär. Isämme oli hyvä mies ja isä, mutta äiti olisikin halunnut olla lapseton virkanainen kaupungissa. Hän on puhunut niin kauan kuin muistan, että jos voisi aloittaa uudelleen alusta, ei haluaisi yhtäkään lasta vaan siistin, valkoisella sisustetun kodin kerrostalossa. Ei tunnu kivalta, mutta kaikkeen tottuu...
en todellakaan rakastunut lapseeni heti synnytyslaitoksella. Imetys piti hormonit kierroksilla, mielen matalalla ja huolta siitä, että vauvan hoitaminen oli hampaat irvessä suoritettava velvollisuus. Onneksi tajusin lopettaa imetyksen, ja hormonimyrskyjen tasaannuttua löysin äitiyden ihanuuden. Sen jälkeen en ole katunut, en edes hankalimpina hetkinä. Rauhaa, hiljaisuutta ja omaakin aikaa saan yllin kyllin, koska lapsia on vain yksi. :)
en todellakaan rakastunut lapseeni heti synnytyslaitoksella. Imetys piti hormonit kierroksilla, mielen matalalla ja huolta siitä, että vauvan hoitaminen oli hampaat irvessä suoritettava velvollisuus. Onneksi tajusin lopettaa imetyksen, ja hormonimyrskyjen tasaannuttua löysin äitiyden ihanuuden. Sen jälkeen en ole katunut, en edes hankalimpina hetkinä. Rauhaa, hiljaisuutta ja omaakin aikaa saan yllin kyllin, koska lapsia on vain yksi. :)
Jossakin vaiheessa ne muksutkin menevät nukkumaan jonka jälkeen voi nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta =)
Minä koen antavani miljoona kertaa enemmän kuin saan.
ap