Uusin Perhe-lehti: "Opettaja väittää, että kiusaaja ei ymmärrä huumoria"
Luin aivan tyrmistyneenä kyseisen mielipiteen uusimmasta perhelehdestä. Opettajan mielestä syy on kiusatussa, kun tämä "ei vain ymmärrä huumoria". Kertokaa minulle miksi esimerkiksi lihavan lapsen pitäisi ymmärtää ja ottaa nimittely, ilkeily yms. huumorilla? Toivon sydämestäni, että lasteni kohdalle ei tuollaista opettajaa tule ikinä.
Kommentit (317)
Näissä asioissa kannattaa olla realisti ja pyrkiä joka suunnasta helpottamaan kiusatun oloa. ja siihen liittyy se, että miettii myös mitä kiusattu itse voisi tehdä toisin. Esim. minulla on 8-vuotias poika, josta näen että hän on vaarassa joutua kiusatuksi. Hän ei osaa kuitata mitään huumorilla, ottaa kaiken hirveä vakavasti ja tuistuu tosi nopeasti. Koulussa on ollut kausia, jolloin häntä on esim. tönitty joka päivä ruokajonossa, ja hän on joko saanut raivarit tai , silloin harvoin kun on hillinnyt itsensä, itkenyt asiaa kotona.
Tietenkin ne tönijät ovat tässä ensisijaisia pahantekijöitä, mutta kyllä minä olen myös yrittänyt kouluttaa omaa lasta reagoimaan toisin. Totuus on, että sellaista joka naurahtaa ja sanoo "hei, äläs halaile", ei tönitä yhtä todennäköistä kuin sellaista joka loukkaantuu ja vetäytyy tai suuttuu.
Kiusaaminen ja raiskauskeskustelu muistuttaa tässä toisiaan: ollaan niin huolissaan uhrin syyllistämisestä että ei pystytä puhumaan asiallisesti. Joku sanoi myös että kohta pikkutyttöjä syytetään pedofilin uhriksi joutumisesta. Mutta ei se että opetetaan myös poteantiaalisia uhreja välttämään vaaraa, ole heidän syyllistämistään. Minusta se on tervettä järkeä. Eihän kukaan jätä kodin oviakaan sepposen selälleen lähtiessään töihin, vaikka se ei sinänsä tee varkaasta yhtään vähemmän syyllistä kuin jos hän murtautuisi sisään. Samalla lailla voi yrittää opetella suojautumaan kiusaamiselta sen sijaan että piiloutuu "kiusaaja on aina väärässä" -tosiasian taakse.
jos nuori nainen lähtee humalassa miesjoukon mukaan syrjäiselle mökille, ja tulee raiskatuksi, niin kai siinä on tekijöitä, joiden huomioiminen olisi estänyt raiskatuksi tulemisen? Vaikka nainen ei olisikaan tekoon syyllinen.
Oma poikani (9v) kuuluu todennäköisesti ns. tyypillisiin kiusaajiin. Hän ei todellakaan hakkaa tai potki ketään, mutta heittää kavereidensa kanssa välillä TODELLA härskiä ja hurttia huumoria tyttöjen kuullen. Osa tytöistä osaa ottaa jutut huumorilla, mutta joukossa on aina yksi, joka pahoittaa mielensä.
Viimeisin esimerkki: Poikani luokalla on kova villitys haistella toisten hengitystä ja yökkäillä. Leikki oli oman poikani ja tämän kavereiden mielestä hauskaa. Mitä karmeami valkosipulihengitys, sen kovempi yökkäys ja dramaattinen kaatuminen maahan.
Valitettavasti yksi luokkalaisista (tyttö) oli kokenut tämän erittäin raskaaksi kiusaamiseksi ja asiasta nousi kova haloo. Puhuin myös oman poikani kanssa asiasta ja yritin melkein rautalangasta vääntää, että joku tosiaan voi pahoittaa asiasta mielensä niin pahasti, ettei haluaisi enää tulla kouluun.
Omassa koulussani oli poika, joka kiusattiin psykiatriselle osastolle. Siis häneen kohdistuva kiusaaminen oli niin systemaattista ja julmaa, että hän sai lopulta hemoromahduksen.
Kiusaaminen ei tietenkään ollut oikein, ja siihen olisi pitänyt puuttua paljon enemmän koulun puolesta. MUTTA: toisaalta ymmärrän kiusaajiakin, koska kyseinen poika oli omalla luokallani.
Hän oli henkilönä todella ärsyttävä: ylivilkas, äänekäs, itsekin häirikkö. Hän aiheutti minussakin voimakkaita vihan ja ärsytyksen tunteita, ei ulkonäkönsä, vaan käytöksensä vuoksi.
Mielestäni voidaan sanoa, että hänen kohdallaan kiusaaminen johtui myös hänestä itsestään. Voisiko kiusatullakin joskus olla vastuuta tilanteesta (monien kiusaaminen jatkuu, vaikka kiusattu vaihtaisi koulua jne, MIKSI??), tämä on aihe josta ei saisi puhua.
mutta kukaan kiusattu ei halua myöntää sitä.
Kiusattu voi olla niin herkkä, että ottaa itseensä viattomatkin huomautukset ja kun kiusaajat huomaavat sen niin alkavat kiusaamaan enemmän. Tämä on Fakta
Paremman itstunnon omaavat osaavat sanoa vastaan ja eivät jää murehtimaan jotain yksittäisiä kommentteja. Erän poika esim. haukkui minua yläasteella laudaksi (kun silloin oli pienet tissit). Ei paljon haitannut ja annoin samalla mitalla takaisin: " olen kuullut että sinulla on katkaravunkokoinen pippeli, hah hah". siihen loppui kiusausyritys. Mutta voin kuvitella että jos olisin loukkaantunut tms vastaavaa niin kiusaaminen olisi jatkunut...
Siis että kiusatuksi joutuvat jollakin tavoin erilaiset lapset.
Mutta se, onko kiusaaminen hyväksyttävää, on eri asia. Jos opettajan mielestä on ihan ok, että luokkakaverit kiusaavat huumorintajutonta lasta, niin jotain on pahasti vialla.
Ymmärrettävyys vs. hyväksyttävyys.
Jos kaiken ottaa niin vakavasti ja suuttuu pienimmästäkin "haukkumisesta" tms niin se edesauttaa kiusaamiseksi joutumista. jos kuittaa satunnaiset kommentit huumorilla ja antaa takaisin niin kiusaaminen loppuu siihen.
Osa taas on luonnostaan niin ärsyttäviä persoonia että heitä kiusataan. Yliaktiivisia riehujia, jotka hakkaavat muita ja pilaavat muiden leikit. Sopii sitten ihmetellä miksi joutuu kiusatuksi.
Miksi monen kiusatun kiusaaminensatkuu uudssa koulussakin ? Aika hyvä kysymys
jotakuta lasta kiusataan siksi, että hän loukkaantuu joka asiasta, eikä osaa kysyä, että oliko joku tarkoitettu vitsiski tai ei, tai sitten puhuu koko ajan toisten päälle eikä koskaan kuuntele, mitä hänelle sanotaan, niin mikäli kiusaajille vain sanotaan, että tuo on väärin, ja kaikki jättävät tämän oppilaan rauhaan, mutta eivät oppilaan ominaisuuksista johtuen halua olla tämän kavereitakaan, niin onko se sitten sille oppilaalle parempi vaihtoehto, että kohdellaan kuin ilmaa 9 vuotta? Sen sijaan, että ehkä mietittäisiin, mitä hän voisi tehdä, jotta olisi miellyttävämpää seuraa.
"Miksei voisi miettiä myös, mitä sellaista kiusatussa on, että hän herättää siinä yhteisössä halun kiusata, sysiä ja potkia. Häntäkö ei voi yhtään kouluttaa? Pitääkö muiden vain hyväksyä kaikki? Kiusattua helpottaisi, jos hän oppisi yksinkertaisia sääntöjä, miten luokkayhteisö toimii ja miten täytyy toimia, jos haluaa olla rauhassa." "Syrjäänvetäytyvä oppilas ei ole välttämättä lainkaan kiusattu. Jotain provosoivaa täytyy tällaisessa lapsessa olla. Usein kiusatut ovat lapsia, jotka loukkaantuvat herkästi, eivät ymmärrä huumoria eivätkä osaa antaa huulenheiton olla. Joskus he reagoivat kaikkeen, mitä heille tehdään, joskus hyvin äänekkäästi. Se on kuin nappia painaisi: tökätään, niin saadaan vähän ääntä." "Koulussa saa pukeutua vanhanaikaisesti mutta täytyisi itse myös pystyä rohkeasti kantamaan oma tyylinsä. Onhan monia koululaisia, joilla on hyvin erikoiset tavat, mutta he kestävät saamansa kritiikin."
Tällaista saa lukea joskus täältä, mutta opettajan pitäisi ymmärtää paremmin. Mutta toisaalta, oma anoppini on myös ollut opettaja, ja hän on varma, että ne jotka eivät olleet hyviä hänen oppiaineessaan, olivat vajaaälyisiä ja oppimaan kyvyttömiä. Hän päivittelee vielä eläkkeelläkin, miten typeriä jotkut hänen oppilaansa olivat, vaikka ehkä he eivät vain olleet kiinnostuneita anopin oppiaineesta...
Paremman itstunnon omaavat osaavat sanoa vastaan ja eivät jää murehtimaan jotain yksittäisiä kommentteja. Erän poika esim. haukkui minua yläasteella laudaksi (kun silloin oli pienet tissit). Ei paljon haitannut ja annoin samalla mitalla takaisin: " olen kuullut että sinulla on katkaravunkokoinen pippeli, hah hah". siihen loppui kiusausyritys. Mutta voin kuvitella että jos olisin loukkaantunut tms vastaavaa niin kiusaaminen olisi jatkunut...
Ehkä se on ikävä totuus, mutta ei pidä halveksua niitä jotka eivät tuohon pysty tai halua alentua. Huumorintajun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
missään sanottu, että kiusaaminen olisi hyväksyttävää tai että sitä pitäisi "ymmärtää". Siis niin, että oltaisiin jotenkin kiusaajan "puolella".
Siinä sanottiin vain, että kiusatuissakin on usein piirteitä, jotka helposti houkuttavat kiusaamaan (esim. herkästi loukkaantuminen) ja että kiusaamista voisi ehkäistä, jos kiusattu oppisi muitakin reagointitapoja.
Ja kannattaa muistaa, että kyseessä on lehden tekemä juttu, jossa on varmaan pyrittykin repäiseviin otsikoihin. Ei siis mikään Kontulan itsensä kirjoittama mielipidekirjoitus, kuten joku tuossa ylempänä tuntui käsittäneen (viittasi mielipidekirjoitukseen). Jutusta on voitu jättää paljon Kontulan sanomaa poiskin... Repäisevillä otsikoilla on helppo myydä lehteä.
Siis että kiusatuksi joutuvat jollakin tavoin erilaiset lapset. Mutta se, onko kiusaaminen hyväksyttävää, on eri asia. Jos opettajan mielestä on ihan ok, että luokkakaverit kiusaavat huumorintajutonta lasta, niin jotain on pahasti vialla. Ymmärrettävyys vs. hyväksyttävyys.
jos hänellä on huonot kotiolot tai joku ylivilkkaushäiriö. Tietysti fiksu vanhempi tai opettaja näkisi sen todellisen syyn ja osaisi tehdä sille jotain, onko se sitten yhteydenotto vanhempiin, ohjausta eteenpäin tai jopa lastensuojeluilmoitusta tms.
Meidän luokalla oli ala-asteella 80-luvulla kolme poikaa, joita kiusattiin. Pojat oli aika erilaisia. Yhtä kiusattiin koska hän oli ulkomaalainen, joskin myöhemmin yläasteella hän taisi olla niin hyvin sopeutunut suomalaiseksi että luokkalaiset ottivat hänet kaveriksi, mutta aika rankkaa hänellä varmasti oli vieraassa maassa osittain kielitaidottomana ja kiusattuna. Kolmas poika oli varmaankin nykyisin tyypillinen arpergertapaus, juro ja "outo", puhui kirjakielellä eikä oikein katsonut silmiin, jolle naureskeltiin ja jota varmasti myös tahallaan ärsytettiin koska hän sanoi aina jotain muiden mielestä hulvatonta ärsyyntyneenä. Mutta hirmu fiksu ja taitava esimerkiksi piirtämisessä, vaikka ei ollutkaan sosiaalisesti taitava. Kolmas poika oli välillä ekoilla luokilla minunkin kaverini, en tiedä tarkemmin hänen kotioloistaan koska en ikinä heillä kotona käynyt, mutta selvästikään kovin hyvin ei lapsia hoidettu ja sen perheen sisarukset asuivat vaihdellen milloin missäkin. Tämä poika oli laiha ja pieni, helppo kiusaamisen kohde. Hänellä oli tapana valehdella sujuvasti, keksi tarinoita siitä miten monta eläintä heillä on ja mitä kaikkea hänen äiti ja isi hänelle ostelee jne., ja itkeä jos näytti siltä että ei selviä jostain valehtelemalla, minusta aika hukassa koko poika. Tappeli ja varasteli. Ensimmäisten luokkien jälkeen hän muutti pois eikä kukaan ikinä kuullut miten hänelle kävi, tuskin kovin hyvin.
Kaikkien näiden poikien kohdalla oli tilanteita, joissa muu luokka oli muka vitsillä vaan liikenteessä, tönittiin ja huudeltiin, mutta kyllä se meni överiksi monta kertaa ja olisi voinut käydä tosi huonosti, siis fyysisestikin uhri vahingoittua ns. vahingossa jos porukka ei olisi tajunnut lopettaa siinä vaiheessa kun toinen oikeasti itkee ihan paniikissa. Vieläkin olen todella pahoillani yhdestä tilanteessa, jossa tuo viimeksi mainittu oli sotkeutunut jalkkismaalin löysään verkkoon ja riippui pää alas päin. En muista totta puhuakseni että kiusattiinko häntä, tönittiinkö tai heiteltiinkö lumipalloilla siinä tilanteessa, mutta ainakin kesti aika kauan ennen kuin muut tajusivat että sillä oikeasti on hätä eikä se pääse tuosta itse irti. Ja kovinkaan moni ei ollut vapaaehtoisena auttamassa.
Jokaisen kohdalla voi varmaan sanoa että vikaa oli kiusatussakin ja muu ryhmä oli oikeassa että tämä lapsi ei ollut samanlainen kuin muut, ei tajunnut sosiaalisia sääntöjä ja osa käyttäytyi myös huonosti ja häiritsi. Vähän vanhempina nuo kaksi ensin mainittua taisivat kuitenkin sopeutua sen verran että osasivat vähän olla sosiaalisessa kanssakäymisessä vaikkeivät halunneetkaan entisten luokkalaisten kanssa enää kaveerata. Kuitenkin se muiden häiritseminen oli minusta ihan selvästi oireilua jostain, myöhemmin myös siitä kiusaamisesta. Ja oli luokalla paljon muitakin poikia, joista osaa kiusattiin välillä ja osa olikin kiusaajia jotka myös oireilivat kuka mitäkin. Kiusaajat eivät tosiaan ainakaan meidän luokassa olleet mitään hyvien perheiden suosittuja urheilijalapsia, vaan kiusaajat oli niitä joita olisi yhtä hyvin voitu itseään kiusata. Suurin ero kiusaajien ja kiusattujen välillä oli se että kiusaajat olivat isompia ja ilkeämpiä. Miksi ne muutamat kiusaajat eivät joutuneet samanlaiseen prässiin kuin nuo kiusatut, jotta olisivat oppineet sopeutumaan.
Niin ja minä olin tyttö enkä tietysti kaikkea tiennyt poikien puuhista, millaista helvettiä esimerkiksi pukuhuoneessa on ollut tai kotimatkoilla.
olisi jotenkin kiusatun vastuulla, jos häntä kiusataan.
Nykyinen kiusaamiseenpuuttumisjärjestelmä kuitenkin keskittyy aika pitkälle siihen kiusaajaan, hänen muuttamiseensa ja rankaisemiseensa. Eikö tämän lisäksi kannattaisi myös hieman uhrata aikaa siihen, miksi jotain lasta toistuvasti kiusataan, ja voisiko asialle tehdä jotain? Tämähän olisi ennen kaikkea sen kiusatun lapsen etu, siis ettei enää joutuisi kiusatuksi. Eli siis vaikka opettaa joitain sosiaalisia taitoja, jos niissä on selviä puutteita. Itse en näe tässä mitään väärää.
osittain samaa mieltä mutta kukaan kiusattu ei halua myöntää sitä.
Kiusattu voi olla niin herkkä, että ottaa itseensä viattomatkin huomautukset ja kun kiusaajat huomaavat sen niin alkavat kiusaamaan enemmän. Tämä on Fakta
Paremman itstunnon omaavat osaavat sanoa vastaan ja eivät jää murehtimaan jotain yksittäisiä kommentteja. Erän poika esim. haukkui minua yläasteella laudaksi (kun silloin oli pienet tissit). Ei paljon haitannut ja annoin samalla mitalla takaisin: " olen kuullut että sinulla on katkaravunkokoinen pippeli, hah hah". siihen loppui kiusausyritys. Mutta voin kuvitella että jos olisin loukkaantunut tms vastaavaa niin kiusaaminen olisi jatkunut...
että monesti kiusaaminen on myös fyysistä. Toisten sysiminen ja potkiminen on mielestäni kaikissa tilanteissa kiellettyä. Nyt ei siis ole kyse pelkästään "hyväntahtoisesta" huomauttelemisesta tai nimittelystä, joiden suhteen jotkut tosiaan on herkempiä ja "liian totisia". Kaikesta kiusaamisesta ei valitettavasti pääse eroon vain paremmalla itsetunnolla...
Olen samaa mieltä siinä, että kiusattua voi "kouluttaa" (käyttäisin itse ehkä mieluummin sanaa opettaa tai ohjata...) ymmärtämään sosiaalisia tilanteita ja pyrkiä kasvattamaan "sietokykyä" ettei hänestä tulisi se "nappi", jota painamalla saadaan ääntä ja kunnon reaktio aikaiseksi (= hauskaa toisista). Jos siis tämä tilanteiden tai juttujen väärin ymmärtäminen on ainoa syy "kiusaamiselle". "Kouluttamisen" kuitenkin tulisi tapahtua ilman kiusaajien läsnäoloa ettei kiusatuksi itsensä tunteva tulisi nolatuksi muiden silmissä. Ja etteivät kiusaajat saisi lisää välineitä kiusaamiseen. Kiusaajille on kuitenkin myös tehtävä selväksi, että ihmiset ovat erilaisia ja jotkut jutut eivät toisista ole hauskoja.
Fyysinen koskemattomuus on kuitenkin mielestäni ehdoton. On aikuisen tehtävä kertoa lapselle ne rajat joita on aina noudatettava. Minä olen tavannut ja keskustellut sellaisten vanhempien kanssa, joiden mielestä pienempiään ei saa lyödä mutta isompia saa. Eli heidän 7v lapsensa ei saa käyttää väkivaltaa 6v lasta kohtaan mutta 8v kohtaan se on ihan ok... Ja nämä vanhemmat voivat olla ihan kuolemanvakavasti sitä mieltä, ettei heidän 7v lapsen pidä pyytää edes anteeksi sitä, jos lapsi lyö tahallaan ja ilman mitään syytä pesäpallomailalla 8v lasta naamaan (tämä on esimerkki elävästä elämästä). Tällainen kasvatus on pelottavaa, koska se antaa lapselle luvan käyttää väkivaltaa tietyin ehdoin. Lapsi ei vaan osaa käyttää tätä "oikeutta" harkiten tai esim. pelkästään puolustautumiseen. Ja "puolustautumiseen" liittyy myös se ongelma, tulkitseeko lapsi oikein tilanteen "uhkaavuuden" ja tarpeen puolustautua. Tilanne on siis sama, kuin niiden kohdalla, jotka tulkitsevat väärin (=kiusaamiseksi) sosiaalisia tilanteita ja hyväntahtoista huulenheittoa. Joten näkisin fyysisen koskemattomuuden jokaisen lapsen tasapuolisena oikeutena; ehdoton suhtautuminen väkivaltaan on ainoa keino pyrkiä vähentämään sitä.
kans joku epäili mutismia, ja paskat! Olivat suu auki järkytyksestä kun näkivät mun juttlevan. Koulussa saa helposti leiman, ei vain oppilaiden vaan myös opettajien, koulupsykologin yms mielissä...eikä sillä leimalla ole välttämättä mitään tkemistä sen kanssa millainen kiusattu oikeasti on.
Ei ihmistä voi "kouluttaa" sietämään kuittailua ja kiusaamista! VARSINKAAN jotain neurologista sairautta ei millään koulutuksella ihmeparanneta! Ja senkö vuoksi assi on sitten ok uhri? Hä? Kontula kehtasi koko kirjoituksen puolustella kiusaajia ja sälyttää syyn kiusatulle ja sitten silti lopussa tekopyhästi palata "soveliaalle" uralle ja muistaa, että kiusaaminen on aina väärin. Eiköhän nyt kuitenkin olisi järkevintä lähteä siitä, että kiusaaminen on kuten häiriköinti ja riehuminenkin ei-sallittua hommaa ja sille EI MISSÄÄN OLOISSA OLE HYVÄKSYTTÄVÄÄ SYYTÄ.
Minusta Kontulalla on pointti, mutta hän esittää sen vähän huonosti. Kiusaaminen kovin herkkien, ujojen ja muuten sosiaalisesti kömpelöiden lasten suhteen on hankala kysymys, jota on vaikea käsitellä asiallisesti, koska katkeruus ja suuret tunteet tulevat aina peliin. Minusta tässäkin ketjussa oli ihan hyvä esimerkki. Yksi kirjoittaja kertoi olleensa koko kouluajan hiljaa, koska koki muiden lasten normaalienkin kysymyten olevan yritys kiusata. Jos vastaavassa tapauksessa arka lapsi kokee ison osan sosiaalisista tilanteista kiusaamiseksi, onko vika kiusatun vain kiusaajien? Jos lapsi jostakin (ei-neurologisesta) syystä tulkitsee kaikki sosiaaliset tilanteet pahimman kautta tai esimerkiksi ymmärtää ironiaa tai muuta huumoria heikosti ja kokee itsensä siksi kiusatuksi, miksi tämä on automaattisesti asia, jossa keskusteluun ei voi ottaa mitään kiusatun henkilökohtaisia ominaisuuksia? Samalla tavalla henkilöön kuitenkin mennään kiusaajan kohdalla, joka halutaan tulkita luonnevikaiseksi, pahantahtoiseksi tai väärin käyttäytyväksi, vaikka 99% ihmisistä pitää häntä normaalisti käyttäytyvänä, jopa hauskana henkilönä. Ymmärrän siis Kontulaa siinä mielessä, että kaikki sosiaalisesti kömpelöiden lasten kokema kiusaaminen ei ole oikeaa kiusaamista, vaan MOLEMMINPUOLINEN sosiaalinen väärinymmärrys, joissa molempien (toisinaan jopa vain kiusatun) olisi syytä mennä itseensä. Ketään ei tarvitse kouluttaa sietämään kiusaamista, mutta ongelma tässä puheessa on siinä, että osa "kiusaamisherkistä" lapsista kokee kiusaamiseksi myös asiat, jotka kuuluvat normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuten kuittailu hyvän maun rajoissa. Kuinkas silloin suu pannaan? Kiusaaminen on todellista, koska uhrin kokemus siitä on aito, mutta kuinka ja kenen kautta asiaan puututaan? Ja ennen kuin kaikki kiusaamistraumatisoituneet pääsevät älähtämään, en puhu nyt väkivallasta tai ilkivallasta tai systemaattitsesta ilkeästä nimittelystä, joka kohdistuu yhteen lapseen. Erityisryhmät taas ovat aina erityisryhmiä omine erityistarpeineen, joten oikeastaan mitään keskustlua ei voi suoralta kädeltä yleistää heitä koskevaksi.
ja kysymys kuuluukin, antaako joku huumorintajuttomuus tms. OIKEUTUKSEN kiusata. Kenen syy on, jos kiusataan, ketä aletaan muuttaa?
Minusta kenellekään ei millään valtakunnan "koulutuksella" synnytetä huumorintajua. Jos sellaista aletaan "kouluttaa" kiusaamisen UHRILLE, viestitetään heti, että UHRI ITSE ON VASTUUSSA SIITÄ, ETTÄ HÄNTÄ KIUSATAAN! Siis että hän VOISI välttää kiusaamisen, jos osaisi ja haluaisi.
Ei sellaista viestiä hälvennä, jos joku kontula mussuttaa sivulauseessa, että onhan se kiusaaminen tietysti aina väärin, mutta kun sinä...
Ja tietenkin erityisen mahdotonta on "kouluttaa" ketään neurologisesti epätyypillistä olemaan sopeutuvampi.
Sitä paitsi, minusta koko luulo siitä, että ihmisiä kiusataan vain, jos he ovat tietynlaisia, on täysin väärä. KIUSAAMINEN LÄHTEE AINA KIUSAAJAN TARPEESTA PÄTEÄ ja siitä, että yhteisö palkitsee häntä siitä nauramalla ja pitämällä häntä kovana kaverina. Jos se kiusaamisen uhri ei ole A, se on B tai C. Jotain kiusaaja kuitenkin kiusaa, niin kauan kuin kontulat sen sallivat!
Ei Kontula muuten puhunut mistään väärinymmärretystä kuittailusta, vaan täysin ole siinä kyse KIUSAAMISESTA.
Äläkä sinä yritä siirtää erityislapsia ulos tästä, persoonallisuuspiirteiden taustalla on aivan yhtä lailla neurologisia, perittyjä syitä kuin vaikkapa nyt aspergerissa tai adhd:ssä. Ja joka tapauksessa viimeksimainitutkin elävät keskuudessamme, eikä heihin voi soveltaa eri sääntöjä kuin muihin!
-as-lapsen surullinen äiti/nro 33-
Tiedä sitten, mitä Kontula oikeasti on tarkoittanut, tuollaisia heittoja voi taitamaton toimittaja nostaa esille ymmärtämättä pointtia ihan kunnolla.
Tiedä sitten, mitä Kontula oikeasti on tarkoittanut, tuollaisia heittoja voi taitamaton toimittaja nostaa esille ymmärtämättä pointtia ihan kunnolla.
joka on nostanut kiusaamiselle kädet pystyyn jo aikoja sitten ja koska ei kehtaa sitä luovuttamista itselleen myöntää, koristelee asian keksimällä tuollaisia selityksiä.
-33/as-lapsen surullinen äiti-
(ja jätänä selittämättä uudestaan sen miksi syyllistämisen pelon ei pitäisi estää neuvomasta uhria toimimaan kiusaamista ehkäisevästi).
Mutta siis: vaikka olistkin sitä mieltä että se kiusaaja etsii aina kiusattavan jostain, etkö tosiaan haluaisi OMAA lastasi kaikin keinoin suojella joutumasta kiusatuksi? Olkoo as tai muuten sosiaalisesti rajoittunut (kuten minun lapseni), mutta kaikkia lapsia voi opettaa. Ei kaikki opi yhtä hyvin eikä yhtä nopeasti, mutta pienikin edistys voi helpottaa tilannetta. Esim. kun mun poikani oppi olemaan huutamatta aina kun joku törmäsi häneen jonossa, niitä törmäyksiä alkoi sattua paljon vähemmän. Toki olisin voinut vaan huutaa opettajalle että miksei saa törmäiljöitä kuriin ja vedota oman lapseni henkilökohtaisen tilan tarpeeseen ja impulssikontrollin ongelmiin, mutta tuskin ratkaisua olisi siten saatu sen nopeammin. Nyt kun pojan kanssa kotona harjoiteltiin tönimistilanteita ja itsekseen mutisemistaa huudon sijaan, ongelma ei edes ehtinyt kovin pahaksi.
Kannattaa myös muistaa että kaikki alle 10-vuotiaat kiusaajat eivät ole perkeleellisiä psykopaatteja. Silläkin puolella on ihan tavallisia lapsia, joille kiusaaminen voi olla sos. kehityksen vaihe. Aika monelle se jää hetken kokeiluksi, ja myöhemmin heistä voi tulla ihan tavallisia kavereita. Siksi on myös tärkeää välttää jäykkää roolittamista, jossa uhri on aina avuton ja kiusaaja on puhtaasti paha.
----
Sitä paitsi, minusta koko luulo siitä, että ihmisiä kiusataan vain, jos he ovat tietynlaisia, on täysin väärä. KIUSAAMINEN LÄHTEE AINA KIUSAAJAN TARPEESTA PÄTEÄ ja siitä, että yhteisö palkitsee häntä siitä nauramalla ja pitämällä häntä kovana kaverina. Jos se kiusaamisen uhri ei ole A, se on B tai C. Jotain kiusaaja kuitenkin kiusaa, niin kauan kuin kontulat sen sallivat!
-as-lapsen surullinen äiti/nro 33-
[/quote]
Omista muistoistani ylä-asteelta kuitenkin paljastuu tämmöistä. Juuri huumorintajuttomia/ kuivahkoja tyttöjä syrjittiin. Muutenkin jos heidän kanssaan yritti puhua, naamat olivat usein nyrpeinä ja vähän semmosia huonotuulisia olivat. Ehkä sosiaalisuutta puuttui heiltä.
Huom! En ole myöskään ollut kiusaaja. Enkä lähde sen enempää ruotimaan kiusaamista, sen oikeutuksia jne.