Kivittäkää kehno äitipuoli!

Et toisen lasta pitää rakastaa kuin omaansa.Se ei ole mahdollista.Ja siinä tapauksessa kun on oma jaksaminen kortilla lapsen isän pitää olla 24/7 sen oman lapsen kanssa.Mikähän tossa on niin vaikea ymmärtää.Ei se tee ihmisestä pahaa tai lapsivihaajaa jos ymmärtää pyytää apua ja neuvoja.Mä ilmoittaisin sen lapsen äidille et pidetään kokonaan taukoa käynneistä mikäli isä ei ota vastuuta.

Siis ettei lapsi kävisi lainkaan. Ja mun mies ei siihen edes suostuisi. Eihän mulla ole oikeutta päättää tuleeko tyttö vaiko ei. Ainoastaan velvollisuus hoitaa. Mä en oikein osaa selittää tilannetta, mutta jos pyydän hoitoapua, mun pitäisi selittää miksi mies ei suostu/kykene itse hoitamaan lastaan. Paitsi siis jos palkkaan, mikä ei tällä hetkellä ole mahdollista.

Eli... Siis haluaisin antaa lapselle enemmän huomiota, hoidolliset asiat ei ole ongelma, mutta kun en jaksa! Ja lapsi on tosi tarvitseva. Tavallaan olen yrittänyt paikkailla sitä huomion puutetta joka lapsella on, mutta nyt en jaksaisi mitään enempää. Vieras hoitaja ei ainakaan siihen ole ratkaisu.

ap

on kaksi kotia, tosin toisessa hän vierailee vain silloin tällöin. Toisessa kodissa on vaikeaa, joten koti päättää, että tänne ei lapselle ole asiaa. Reilua? Miettikää nyt herranjestas välillä tätä lapsen kannaltakin! Mitäköhän lapsi voisi tuntea? Hylkäämistä? Pelkoa? Surua? Kaipausta? Ikävää? Mitä minä tein väärin? Olenko tuhma? Miksi minua ei rakasteta? MIksi minua ei haluta?



Ap:lla ei ole virallista vastuuta lapsesta mutta moraalisen vastuun hän otti sinä hetkenä, kun perusti lapselle toisen kodin yhdessä lapsen isän kanssa. Ei lapsi ymmärrä selitystä, että isi on pipi, joten et voi käydä siellä vähään aikaan. Onhan siellä ne sisaruspuoletkin! Ja eikö tuolla lauseella samalla vihjaista, että isi on pipi eikä JAKSA SINUA. Ei lapselle voi tehdä sellaista, että toinen koti lakkaa hetkeksi olemasta tai toiset vanhemmat eivät nyt ole vähään aikaan vanhempiasi.



Minusta koko tilanne kuulostaa pelkästään ap:n ja hänen miehensä väliseltä ongelmalta sekä osin myös miehen suvun ongelmalta. Pikkulapsivaihe on rankkaa saatikka sitten silloin, kun miehellä on mielenterveysongelmia. Ap:n lapsetkaan eivät ole niitä helpoimpia. Ongelma ei ole siis lainkaan tämä "ylimääräinen" lapsi, vaikka ap näin yrittää syytä vähän vierittää siihen suuntaan. Ongelma on se, että ap ei saa arjessaan levättyä ja mies ei ymmärrä ap:n väsymystä eikä auta lainkaan arjessa. RAtkaisuna näkisin ilman muuta sitä, että vanhinta lasta viedään hoitoon, jolloin ap voi rytmittää elämäänsä vauvan mukaan ja nukkua päiväunia. Myös ap:n sukulainen/ystävä/ perhetyöntekijä voisi tulla katsomaan vauvaa pari kertaa viikossa, kun ap lepää/nukkuu/käy kampaajalla tms. rentouttavaa ja voimia antavaa. Kun tämä vieraileva lapsi saapuu (joka toinen vkonloppu?), pitäisi ap:ltä riittää voimia ainakin siihen, että lapsen ekat vierailutunnit ovat miellyttäviä ja mukavia, ja hän saa huomiota, jota selvästi kaipaa, kun on ollut kova ikävä. Voisihan sen järjestää vaikka niin, että se ap:n isompi lapsi on vaikka ensimmäisen tunnin hoidossa, jolloin vierailun ensihetket ovat lämpimät ja rauhalliset, ja ap kokee antaneensa heti huomiota tälle vierailijalle. Sen jälkeen lapsen pitääkin sopeutua monilapsiseen elämään. Eikö isä kykene esim. viemään tyttöä ulos tai pelaamaan jotain lautapeliä ja sillä tavalla huomioimaan tyttöä ja auttamaan ap:tä lastenhoidossa? Olisihan aika mukavaa, kun vierailun ekat tunnit sekä äitipuoli että isä ehtisivät rauhassa kuunnella uutiset ja huomioida, sen jälkeen sitten siirrytäänkin siihen monilapsiseen tilanteeseen, jossa tytön on pakko mennä siinä sivussa, koska näin se olisi, jos tyttö asuisi teillä.



Ap, sinun voimasi ovat vähissä, koska arkesi on liian raskasta. Hae siihen apua. Jaksat varmasti paremmin vierailuviikonloput, jos saat jo viikolla levättyä riittävästi. Pyydä apua ystäviltä ja sukulaisilta. Puhu miehesi kanssa. Ongelma on nimenomaan teidän työnjaossanne, ja vaikka on selvää, että mies ei kykene enempään, ei ole hänen asiansa vaatia sinulta liikoja (esim. että lasta ei laiteta hoitoon). Miehesi tehtävä on nyt käyttää kaikki voimansa sinun tukemiseesi, jotta edes toinen teistä kykenee olemaan lapsille turvallinen aikuinen. JÄrjestä nyt kiireesti tuo ylivilkas lapsesi päivähoitoon, jos hän ei siellä jo ole. Saat sitten levättyä vauvan päiväuniaikaan. Pyydä myös sukulaisiasi tai miehen sukulaisia auttamaan ihan arkiasioissa esim. niin, että vie vauvan vaunulenkille ja sinä saat rauhassa levätä.



Olen siis sitä mieltä, että ongelmasi ovat pikkulapsiarjessa eikä äitipuoliosastolla. Venyt kahden lapsen kanssa mahdottomuuksiin ja koet, että voimasi eivät riitä kolmanteen lapseen, kun tosiasiassa voimasi eivät riitä nyt näihin kahteenkaan. On vain ajan kysymys, milloin ratkeat. Hae apua ajoissa.

Vauva ei vaan nuku silloin! Enkä ole IKINÄ väittänyt, että tyttö on ongelma! Vaan mun oma jaksaminen. Ja tiedän ettei mun voimat oikein nyt riittäisi. Miten luulet että se lisälapsi asiaa auttaa? Ja ei, kaksivuotiaan kanssa ei oikein pelata lautapelejä. Ja uskokaa pois, jos mies edes hetken olisi pihalla lasten kanssa, se olisi ihme. En minä sitäpaitsi sanonut etten halua lasta tänne, en tosiaan. Ja apua on haettu, pyydetty, aneltu. Ei saa. Ok? Jaksan nämä kaksi juuri ja juuri. Pian tulee kolmas, joka ei tiedä että en jaksaisi. Koska en näytä, KOSKA EN AJATTELE ETTÄ SYY ON HÄNESSÄ! Mutta on väärin, etten voisi muka jättää tyttöä ja isää edes osaksi viikonloppua kahden, että pääsisin edes hiukan vähemmällä!

ap

Oletko selittänyt tilanteen miehen suvulle? Ymmärtääkö mies, että sinä et jaksa? Etkö saa apua omaltakaan suvulta tai kavereilta?



Kyllä tuo tilanne on nyt sellainen, että koko perheen pitäisi saada apua ja nopeasti. Eivätkö edes neuvolasta luvanneet apua? Vaikea uskoa, kun tilanne on noin vaikea. Sinun on nyt vaadittava sitä apua. Soitat heti maanantaina neuvolaan ja vaadit. SAno, että et jaksa enää hetkeäkään, jos et saa nukkua kunnolla.



Eikö tosiaan sinulla ole sukulaisia, jotka voisivat auttaa? HOitaa vauvaa hetken tai ottaa isomman lapsesi hoitoon, jotta voit levätä?

Oletko pyytänyt apua neuvolasta? Sinua voisi auttaa, jos saisit keskutella jonkun kanssa ja purkaa puhumalla väsymystäsi ja tunteitasi. Sinulla on varmaan huoli miehestäsikin ja siihen päälle arjen rumba vähillä unilla.



Ehkä neuvolan kautta saisit vaikka välillä perhetyöntekijän avuksi? Pyydä apua, kunnes saat. Jos joku hoitaisi vauvaa silloin kun esikoinen on hoidossa, saisit nukkua tai olla vain. Sitten viikonloputkin voisivat tuntua kevyemmiltä.



Tiedän äidin joka sai apua sosiaalialan oppilaitoksesta, josta lasten pariin kouluttautuvat nuoret etsivät harjoittelupaikkaa (lastentarhanopettajakoulutus? lähihoitajakoulutus? tms. Tietäsikö joku alan ihminen tarkemmin?). Muistaakseni harjoittelujakosolla oleva opiskelija oli heidän kotona töissä ihan ilmaiseksi ja äiti sai näin apua ja vähän lepoaikaakin.



Kuulostat fiksulta ja hyvältä ihmiseltä, joka jaksaa väsyneenäkin ajatella. Yritä heittää negatiiviset ajatukset miehen lapsen ylimääräisyydestä, hän on kuitenkin sinun lastesi sisarus, joka voi rikastuttaa heidänkin elämäänsä mittaavasti, kunhan lapset kasvavat.



Tsemppiä! Vielä yksi asia: pikkulapsiaika menee kuitenkin ohi jossain vaiheessa, eli muutosta on tulossa sitäkin kautta. Mutta soita neuvolaan maanantaina!

Oikeasti, minusta sinä ap kuulostat hyvältä äitipuolelta, ja vaikutat välittävän kaikista lapsista. Mutta sinulla on vaan älyttömän rankka tilanne. Ainakin ajan myötä sen luulisi helpottavan. Jos miehelläsi on mielialaan vaikuttava sairaus, niin jos se vaikutus on masennusta, siihen ainakin on lääkitystä olemassa (kuten maniaankin). Voimia sulle, kyllä mä uskon, että sä olet riittävän hyvä äiti kaikille niille lapsille!

sitten voi sanoa, että miehellä on ongelmia? Ei tietenkään ole liikaa vaadittu, että mies viettäisi aikaansa oman lapsensa kanssa, mutta ilmeisesti hän ei tee niin. Sinun vaihtoehdot on siis luopua ylpeydestä ja kertoa esim. miehen eksälle tämän ongelmista, jolloin lapsi ei tule sinne kotiin heitteille ja huomiotta jätettäväksi. Mitä sitten aioit tehdä? Miehesi ei näköjään kykene tai halua kantamaan vastuutaan, sinä kykenet joten et voi puolustella millään käytöstäsi. Kerro sen lapsen äidille!

kuin se että uuvutat itsesi ihan loppuun jao let sen jälkeen sekä huono äiti ja kehno äitipuolikin.



Sinun lapsillasi ei ole toista kotia johon mennä. Lastesi toinen vanhempi ei huolehdi, joten olet heidän ainoa huoltaja joka huoltaa. Jos sinnä et nipistä voimavarojasi siinä missä voit, niin kohta omilla lapsillasi ei ole yhtään kunnossa olevaa huoltajaa. Miehesi tyttärellä taas on toinenkin koti ja oma äiti.



Tietenkään tilanne ei ole miehesi lapsen vika, etkä voi häntä syyllistää kuten et syyllistäkään mielestäni, mutta ei sinun tarvitse itseäsikään siitä syyllistää että hoidat äitinä velvollisuutesi.

Miehesi lasten äiti hoitakoon itse omansa, jos kerran miehesi lapset joutuu aina äiti huoltamaan, niin uholtakoon sitten myös tämän tyttären äiti tyttärensä, sinä huollat omatekemäsi.

miten ap jaksaisi kolmatta lasta, jos se olisi hänen omansa?

hänellä olisi ollut vapaus päättää, pannaanko tämä alulle ja syntyykö ko lasta.

Itse olen sitä mieltä, että vastuu viikonloppulapsesta on pääosin tämän isällä ja äitipuoleleta voi odottaa normaalia kohteliaisuutta, jota tämä osoittaisi omien lastensa kavereitakin kohtaan.

Koska miehen vointi vaikuttaa hänen isyyteensä, on mielestäni tarpeen kertoa missä miehen voinnin ja huoltajuuskyvyn osalta mennään. Tässä ohessa on syytä ekrtoa ,että sinä oelt myös paljon viikonlopuja pois, ystäviesi, oman sukusi luona jne. että saat apua alsten kanssa, koska olet uuvuksissa, joten äidin on otettava huomioon että tietyssä kunnossa oleva isä on yksin parivuotiaansa kanssa jos äiti lapsen tässä tilanteessa isälle laittaa.

Minkä ikäisiä nämä lapsoset ovat?

Siis sulla on yksi oma, sitten miehen kaksivuotias ja sitten yhteinen vai?

Täällä toinen, joka kamppailee täsmälleen samojen asioiden kanssa. Voi kunpa voisin jotenkin auttaa sua. Mulla tilanne on muuten sama, paitsi että miehen lapsia on 2 ja he asuvat meillä. Ja voin vakuuttaa, että asiasi ei olisi yhtään sen paremmin, vaikka miehesi lapsi asuisi teillä. Päinvastoin. Silloin olisit KOKO AJAN valtavan väsynyt. Minä olen. Ja se alkaa valitettavasti vaikuttamaan jo lapsiinkin. Hoidin heitä ensimmäisen vuoden aivan yksin, kunnes saimme heille päiväkotipaikan. Hartain toiveeni olisi, että mieheni lapset eivät asuisi meillä. Kuulostaa aivan kamalalta, mutta tämä ON liikaa minulle, kun omiakin lapsia on lisäksi 2. Haluaisin keskittyä omiin lapsiini, mutta se nyt ei ole mahdollista kun on koko ajan 4 pientä roikkumassa kintuissa ja vaatimassa huomiota. Turha sanoa, että itse olet soppasi keittänyt, pakko jaksaa. Näin sanoi minulle päiväkodin johtaja, kun olin kuukausitolkulla jonottanut päivähoitopaikan vapautumista. Ei, minä en tätä soppaa keittänyt. Mennessämme naimisiin sitouduin toimimaan joka toinen viikonloppu äitipuolena. Helppo nakki, ajattelin. Vaan biologinen äiti päättikin niin, että hän ei enää jaksa, lapset muuttavat meille. Ei minulla ollut siihen mitään sanottavaa. Tässä mä nyt olen, turha valittaa, pakko jaksaa vaan. Nyt biologinen äiti haluaisi lapset takaisin, mutta mies ei suostu. Joten se siitä sitten. Mutta yhden neuvon haluaisin ap sinulle antaa: älä enää avaudu ongelmistasi täällä - pahoitat vain turhaan mielesi :( täällä riittää näitä empatiataidottomia kusipäitä, jotka eivät mitään mistään ymmärrä.

kasva aikuseks!!!

Et ole yhtään parempi äiti kenellekään jos joudut ylittämään rajasi. Miehen ja suvun sanomiset eivät ole tärkeitä, sinun hyvinvointisi on. Jos mies ei pysty sinun tuellasikaan antamaan tarpeeksi huomiota lapselleen, on olemassa hyviä tukipalveluja, ja anoppihan voi auttaa myös lasta. Ei se ole sinun vikasi, omat ovat aina tärkeämpiä, se on vain pelkkää biologiaa.

Olisiko mahdollista istua rauhallisesti alas miehen ja suvun kanssa jotta saat sanottua asian? Se ei välttämättä mene perille mutta antaa sinulle ainakin tunteen että olet yrittänyt vaikuttaa asioihin.

viimeiset 11v joten kokemusta omien ja miehen lapsen huomioimisesta on jonkin verran. Ensinnäkin ei kannattaisi kauheasti miettiä, kuka on kenenkin lapsi. Itse olen pyrkinyt ajattelemaan siten, että kohteelen lapsipuolta siten, miten haluaisin äitipuolen kohtelevan minun lapsiani, jos meille ero tulisi. Eli pitäisi osata asettua sen lapsen asemaan, vaikka hankalalta joskus tuntuisikin. Itse mietin myös sitä, että kyseinen lapsi on joskus aikuinen omien lapsineen ja minä olisin kyllä mielelläni osa hänen lähipiiriään silloinkin, kun mitään pakkoa ei kummallakaan ole. Hän on myös minun lapsieni veli, joten tämäkin pointti kannattaa pitää mielessä.



Kyläl ne omatkin lapset osaavat olla rasittavia, ärsyttäviä jne, ei kyse ole lapsipuolen ominaisuudesta tai olemassaolosta. Ja jos sinä olet itsesti uusperheeseen laittanut, niin silloin sinulla on myös lapsipuolta kohtaan velvollisuuksia silloin kun hän kanssanne on. Ei voi vain ottaa rusinoita pullasta ja olla silloin kiva kun itse niin haluaa; pätee ihan ydinperheeseenkin.

Toisaalta oma tyttäreni on paljon onnellisempi kun saa olla isänsä kanssa kahden.Ei hän kaipaa isänsä uutta akkaa tai tämän lasta.Kokee ne kiusana.Että häviä vaan muualle.

joka lapsen hoitaa. Eikä kyse ole mistään haluista, vaan siitä että kun tyttö on meillä, tuntuu että olen kolmen lapsen yh. Enkä jaksa nyt. Siihen EN ryhtynyt. Ei ole mahdollista että tämä lapsi jäisi minulle jos eroamme/mieheni kuolee tms. Ei vaikka kuinka haluaisin.

joka lapsen hoitaa. Eikä kyse ole mistään haluista, vaan siitä että kun tyttö on meillä, tuntuu että olen kolmen lapsen yh. Enkä jaksa nyt. Siihen EN ryhtynyt. Ei ole mahdollista että tämä lapsi jäisi minulle jos eroamme/mieheni kuolee tms. Ei vaikka kuinka haluaisin.

Anteeksi mutta elämässä on asioita joita on pakko tehdä, vaikka ei aina olisi niin kivaa. Kuuluu nimenomaan aikuisuuteen ja vanhemmuuteen ja teillä tuo velvollisuus on tullut parisuhteen kautta. Aika onnetonta menoa, jos et jaksa lasta joka käy teillä silloin tällöin. Pitäisikö miettiä näitä asioita ennen kuin hyppää uuteen suhteeseen?