Selittäkää nyt, mitenniin ei saa hoitajaa?? Ei ole mahdollista!!!

sovitaan tosi ajoissa ja yleensä se aika on kaveriperheelle sopiva. Emme siis voi pyytää vapaata kahden viikon päähän lauantaiksi, koska perheillä on usein jo omia menoja suunniteltuna. Mutta saamme kyllä joskus aikuisvapaata niin, että kysymme voiko kaverit ottaa joku ilta ensi kuussa. Samalla systeemillä hoidetaan sit heidän lapsiaan. Nämä ystävät on ainoat, jotka suostuvat hoitamaan myös sairasta lastamme. Kerran eräs kaveripariskunta oli ihmeissään, kun ei päästy heidän kanssaan ravintolaan muutaman päivän varoitusajalla. Että miten ei muka saada hoitajaa. Kysyin sitten, että hoitaisiko muka itse meidän lapsia ja meni ihan hiljaiseksi...

sekään ei ole maailman ihmeellisin asia

Hyvin harva ymmärsi pointtiani. Moni sanoo ettei koe tarvetta lapsenvahdille. No eihän sillon pidäkkään sellaista hommata!



Tarkoitan nyt niitä, jotka vikisevät kuinka ei ole ketään hoitamaan edes kerran vuoteen lapsia, miten lapset on välillä lääkärissäkin mukana jne.

Jos viitsii nähdä oikeasti sitä vaivaa, rakentaa tukiverkkoja ja tekee KAIKKENSA jotta saa luotettavan hoitajan eikä silti onnistu niin sitten saakin valittaa.

Ja jos ei vain halua jättää lasta muille niin se on oma päätös, turha enää sitten valittaa.





Ja mistä hemmetistä joku tempaisi lapsettomat häät tähän ketjuun??

Tämä aloitus lähti ihan siitä kun olen niin hemmetin kyllästynyt siihen vinkumiseen kun ei muka saa hoitajaa ja seuraavassa lauseessa tulee ilmi kun ei vain KEHTAA kysyä.



Me emme tunteneet ketään kun tänne muutettiin, ajan kanssa tutustuin muihin äiteihin ja siitä pikkuhiljaa se lähti liikkeelle.



Itsellä on kolme lasta ja eräs äitikaverinikin ottaa kolme lasta kotiinsa oman kolmen lisäksi. Onhan siinä kova homma, mutta lapsetkin viihtyvät keskenään, on arjesta poikkeavaa ja toinen äiti saa hetken hengähtää.



Ja ihan vastavuoroisesti otan hänen lapset hoitoon jos on tarvetta. Auta itse muita, saa myös itse apua.



Jokohan nyt pointti aukesi?

Ap on aivan oikeassa

ja se tulee kyllä selkeästi todeksi näytettyä, kun lukee näitä vastahakoisia rutinoita, ettei voi, ei kehtaa, ei halua, ei pysty, ei ole varaa. Useimmiten se vaan on niin, ettei kerta kaikkiaan kukaan kelpaa hoitajaksi mamman kultamussukalle. Ei mekään tunnettu ketään, kun aikanaaan muutettiin nykyiseen taloon, mutta niin vaan tultiin tutuiksi naapureiden kanssa ja olemme auttaneet toisiamme milloin lasten perään katsomisen, milloin talkooavun jne. keinoin. Ei ole maksanut mitään muuta kuin pientä viitsimistä ja halua auttaa. Juu juu, tiedetään, juuri teillä on kolme erityislasta eikä naapureita 50 km säteellä. Ja sitten ei vielä kehtaa.

Ei minullakaan ole mitään "perinnepihaa" eikä lapsillani kuin 1 elävä, olemassa oleva isovanhempi.

Jokaisen tosiaan täytyy ihan itse muodostaa se elämänsä ystäväpiiri ja tukiverkko, ei sitä kukaan lahjaksi anna.

Minäkin olen elämässäni joutunut muuttamaan paikkakuntaa ja asuinpaikkaa kymmenkunta kertaa; on vaan itse tutustuttava ihmisiin. Se ystävyys tosin vaatii sitä vastavuoroisuutta, luottamusta, lähimmäisen rakkautta ja molemminpuolista kunnioitusta. Kateelliset, takanapäin paskan puhujat ja "kaikki minulle nyt heti"-ihmiset eivät ehkä pysty pitämään loppuiän kestäviä ystävyyssyhteita, jolloin jäävät ilman ystävyyden tuomaa turvaa ja apua.

Vieläkään en ymmärrä miksi niitä tukiverkkoja ei voi tehdä.

Palkallinen lapsenvahti, MLL:n tai muu, on minusta vähän eri asia, vaikka osa verkkoa onkin.

Tunnetteko te naapureitanne? Käyttekö te harrastuksissa (esim isä katsoo sillä aikaa lapsia, jos sellainen on)? Onko harrastuksissa muita ihmisiä? Puhutteko harrastuskavereitten kanssa, tutustutteko heihin? Käykö puistossa muita äiteja lapsineen, jutteletteko koskaan heidän kanssaan? Tunnetteko työtovereittenne tai miehenne (jos sellainen on) työtovereiden perheitä? Onko teillä sisaruksia, serkkuja? Onko lapsillanne kummit? Hoidatteko koskaan muiden lapsia tai annatte muuta apua?

Nyt lopetan inttämisen, mutta olisin iloinen jos saisin vastauksia, muutakin kuin että "emme tarvitse, vietämme miehen kanssa laatuaikaa kun lapset nukkuvat". Sosiaalinen verkosto ja vuorovaikutus muiden kanssa on minusta kamalan tärkeää, sekä aikuisille että lapsille.

Häh? Asumme Helsingin isoimpiin kuuluvassa lähiössä. Ihmisiä on paljon, mutta juuri siksi leikkipuistossa ei monikaan tutustu koska ei ne ole samat naamat jotka siellä kykkii päivästä toiseen. Harrastanut olen ennen lasten saamista paljonkin, mutta kummasti sieltä kieltentunneilta ei ole tarttunut ketään ystäväksi. En ole huomannut kyllä muidenkaan ystävystyneen vastaavissa tilanteissa, en ole siis poikkeuksellinen mörkkis. (Vaan ihan seurallinen, osaan jutella asiasta kuin asiasta.)

Naapureita (iso kerrostalo) tunnen joitakin nimeltä ja naamalta, joidenkin kanssa jutellaankin, mutta onko vaikea ymmärtää, että ei ole ihan normaalia alkaa lykätä tällaisille hyvänpäiväntutuille lapsia hoitoon? (Varsinkin kun ei ole samanikäisiä lapsia tai lapsiperheitä muutenkaan.) Minusta olisi jotenkin tökeröä mennä soittelemaan ovikelloa, jos ei ole ihan akuutti tilanne. (Parissa ongelmatilanteessa on kyllä minunkin ovikelloa soitettu ja olen auttanut kykyni mukaan.) Työkavereita on, ja muutama ihan riittävän läheisiä, mutta elämäntilanteet aivan toiset. En ainakaan itse pysty tarjoamaan lastenhoitoavun vastineeksi vanhuksenhoitoapua (eikä sitä varmasti otettaisi vastaankaan!).

Ap ja kaltaisensa eivät tajua, että satojen kilometrien päähän muuttaneilta on suku jäänyt sinne satojen kilometrien päähän. Itse olen saanut uusia ystäviä myös opiskelupaikkakunnilta, mutta kummasti on maailma heitellyt heitäkin (ja itseäni) eri paikkoihin tässä vuosien saatossa.

Itse kavahdan sellaista että tunkisin jonkun tuttavaksi vain siksi, että pitäisin häntä potentiaalisena lastenvahtina. Sitähän tuo tukiverkon rakentaminen tapauksessani tarkoittaisi.

Myönnän kyllä, että olen tyypillinen suomalainen, enkä tosiaan kehtaa pyytää apua ihan pienestä.

Miksi pitää olla ehdottomasti jompaa kumpaa mieltä? Ymmärrän pointin molemmilta tahoilta.



Ensinnäkin olemme itsekin muuttaneet vieraalle paikkakunnalle. Olen tutustunut lapseni tarhakavereiden vanhempiin ja harrastuksissa muutamiin vanhempiin. Emme kuitenkaan ole kuin hyvänpäiväntuttuja, koska näillä vanhemmilla on laajat ystäväpiirit, eivätkä selkeästi ole kiinnostuneita sen tarkemmasta kanssakäymisestä. Mukavaa meillä silti on aina jutellessa ja yhden harrastusvanhemman kanssa ollaan pari kertaa kyläiltykin. En silti ikinä jättäisi meidän 1-vuotiastamme kenenkään näiden hoitoon. En siksikään, että nämä vanhemmat ovat hoitaneet omat lapsensa jo melkein eskari-ikään ja voisivat varmasti meidän samanikäistä lasta hoitaakin mutta ei missään nimessä melkein vauvaa. Se vaatisi satunnaisilta tuttavilta aika paljon, kun heillä itsellään ei samankaltaista tarvetta todellakaan ole ja vauva ei ole samanlainen hoidettava kuin omatoimiset eskarilaiset.



Toisaalta meillä on hyvin osallistuvat sukulaiset ja kummit. Hoitopaikka on aina löytynyt, vaikka matkaa ja etäisyyttä vähän näihin sukulaisiin onkin. Jos ei olisi näitä sukulaisia, yrittäisin varmaan väkisinkin syventää näitä satunnaisia tarhatuttuja paremmiksi ystäväperheiksi. Nyt tyydyn siihen, mihin nämä toisetkin. Ja meidän ainoat naapurit (asumme korvessa) varmaan myös suostuisivat hoitopuuhiin, jos pyytäisin. Ikää tosin heilläkin on jo runsaasti ja todellakin ollaan vain hyvänpäiväntuttuja, mutta jos muunlaista tukiverkkoa ei olisi, täytyisi heidän riittää. Silloin varmaan kutsuisin heitä kylään ja yrittäisin luoda parempaa ystävyyspohjaa.



Niin, ja minullakin on pari todella hyvää työkaveria, joiden kanssa tapailemme vapaa-ajallakin. Heidän lapsensa ovat jo aikusia tai teinejä eikä mieleenikään tulisi valjastaa heitä omien pienten lasteni hoitajiksi. He varmaan jopa kieltäytyisivät, jos yllättäen kysyisin. Mutta jos tukiverkkoa ei olisi, yrittäisin varmaan tätäkin tilannetta hoitaa siten, että ottaisin tapaamisiin lapsia mukaan ja tutustuttaisin heitä paremmin toisiinsa. Ainakin toinen näistä työkavereista varmaan hätätilanteessa hoitaisikin, ja hänellä on nuoria aikuisia tyttöjä, jotka rahaa vastaan voisivat hoidellakin lapsiani, jos vain tutustuttaisin heitä toisiinsa ensin.



Keinoja löytyy, jos oikeasti hoitoa tarvaitsee.

ole niitä, jotka esim. kutsuvat juhliin lapsiperheitä ilman lapsia ja vanhemmat kieltäytyvät kutsusta, koska ei ole lapsenvahtia. Se, että kieltäytyy kutsusta, ei ole valittamista. Kun taas se, että valittaa kun väki ei tule juhliin, on juurikin sitä valittamista. Kannattaisi ap:n hieman tarkemmin lukea näitä kirjoituksia ennenkuin lähtee tekemään johtopäätöksiä.

erityislapsia jne ja tehän YRITÄTTE saada hoitajaa juuri tuon vkl perheen kautta jne eli teitä en todellakaan tarkoittanut. Ja tämä: en jätä lapsiani kenellekkään kaupan seinästä repäistylle, TUTUSTUKAA. Jos ei edes yritä mitään kautta löytää tukiverkostoa niin silloin on turha itkeä kun ei saa vapaata. Jos taas yrittää siinä onnistumatta aivan vapaasti saa valittaa.

että eivät saa ILMAISTA hoitajaa.

:=)

tunnin tai pari jos heidän aikatauluunsa sattuu sopimaan. Harrastan juoksemista, pyöräilyä ja lukemista, siinä ei tutustu harrastuskavereihin. En käy puistossa vaan töissä. Työkaverit eivät tule kuuloonkaan. Ei ole sisaruksia eikä serkkuja. Kummit asuvat ulkomailla.

Vieläkään en ymmärrä miksi niitä tukiverkkoja ei voi tehdä. Palkallinen lapsenvahti, MLL:n tai muu, on minusta vähän eri asia, vaikka osa verkkoa onkin. Ja 27:n ja hänen kahvittelua toivoneen kaverinsa asiassa taisi hiertää joku muukin, heidän kahden välinen asia. Ei siis vain lapsenvahti-asia. Tunnetteko te naapureitanne? Käyttekö te harrastuksissa (esim isä katsoo sillä aikaa lapsia, jos sellainen on)? Onko harrastuksissa muita ihmisiä? Puhutteko harrastuskavereitten kanssa, tutustutteko heihin? Käykö puistossa muita äiteja lapsineen, jutteletteko koskaan heidän kanssaan? Tunnetteko työtovereittenne tai miehenne (jos sellainen on) työtovereiden perheitä? Onko teillä sisaruksia, serkkuja? Onko lapsillanne kummit? Hoidatteko koskaan muiden lapsia tai annatte muuta apua? Nyt lopetan inttämisen, mutta olisin iloinen jos saisin vastauksia, muutakin kuin että "emme tarvitse, vietämme miehen kanssa laatuaikaa kun lapset nukkuvat". Sosiaalinen verkosto ja vuorovaikutus muiden kanssa on minusta kamalan tärkeää, sekä aikuisille että lapsille.

perusteella muutkin ystävyyssuhteet kuin vain äitien väliset sisältäisivät tällaisen aika laajan avunantosopimuksen. Olenko mä ainoa, jolle ei tulis mieleen pyytää esimerkiksi raksalle apuun työkavereitaan, tuttujaan tai harrastuskavereitaan? Vaikka tiedän että nämä itsekin ovat rakentaneet? Sama vaivahan heille ois tulla raksalle siivoamaan kuin tulla meille hoitamaan lasta, se on yhtä vaivalloista ihmiselle jolla ei juuri sillä hetkellä ole samanikäistä lasta. Tässä vois keksiä vaikka kuinka monta esimerkkiä siitä, miten ihmiset voisivat auttaa toisiaan, mut tosielämässä sellaista ei useinkaan tapahdu, kun ystäväpiiristä rajataan ulos sukulaiset tai todelliset ystävät, joita harvalla on kourallista enempää. Ja kun suku ja ystävät on jääneet toiselle paikkakunnalle, niin kynnys alkaa pyytää yhtään mitään toisilta ihmisiltä, on aika korkea.



Mä olen vahtinut kaverini vauvaa ja taaperoa, ja omanikin on vielä pieni taapero. Ei se tosiaan mene siinä sivussa, kun lattialla pyörii kolme muksua joista jokainen tarvitsee vielä paljon hoitoa ja vahtimista. En mä tekis tällaista palvelusta monellekaan kaverilleni vaikka olenkin kotiäiti.Hän on myös ainoa kavereistani, jolta tällaista apua itse pyytäisin. Mutta kun tiedän, kuinka poikki hän on omien lastensa kanssa aika useinkin, niin pyydän todella harvoin vahtimisapua.

että aika usein käytän tekosyynä, etten saa lapsenvahtia.

Kun mun mielestä polttarit ja lapsettomat häät yms ovat niin teiniä. Silloin nuorena jaksoi näitä teinijuttuja, mutta enää ei jaksa kiinnostaa.

Sitten kun on ihan oikeasti mielenkiintoinen tapahtuma tiedossa, lapsenvahti kyllä löytyy.

Mutta lapsenvahtipuutos on näppärä keino jäädä tylsistä tilaisuuksista pois.

"Jos on tahtoa, löytyy myös keinoja"

Nimenomaan sitä tahtoa useimmilta näyttää puuttuvan. On helpompaa sanoa että ei onnistu kuin tehdä itse jotakin sen eteen, että onnistuisi. Mutta toisaalta, omapahan on elämänsä, voihan sitä niinkin elää.

t. sen monta kertaa kkoenut- pk-seutu

Sepä siinä on että ei haluta MAKSAA. Ja jos joku erehtyy tarjoamaan rahaa, se on naurettavan vähän. Kuka tekisi töitä 4e tai alle tuntipalkalla?



Sen ymmärrän että tutut hoitavat satunnaisesti toistensa lapsia ilman rahaa...mutta siinä molemmat hyötyy.

oikeasti jossain jumpassa tai kuntosalilla aivan vieraisiin ihmisiin? Niin, että oikeasti voisi tyrkyttää lapsensa tälle hoitoon? Ei kyllä meilläpäin... jumppaan mennään hetki ennen oman vuoron alkua, ennestään tutut juttelee keskenään, muut vaihtaa pikaisesti vaatteet, ehkä vieruskaverille voi jonkun ystävällisen kommentin kipakasta pakkasesta heittää mutta siinä se. Jumpan jälkeen pikapikaa vaatteiden vaihto ja kotiin. Työkaverit ovat pelkästään työkavereita, joilla kaikilla omat arkikuvionsa, kellä avioero, kellä SM-tasolla harrastavat murkut ja kellä dementti äiti vastuulla jne. Ei mitään kiinnostusta varmastikaan ottaa vieraita lapsia hoitoon. Eikä kyllä mitään aikomusta pyytääkään...Naapureita nähdään kesäaikaan ruohoa leikkaamassa, talvella ei sitten nähdäkään, sitten taas huhtikuussa moikataan, kun kevään pihatyöt alkaa...



Näin meilläkin vielä puoli vuotta sitten, kun asuttiin "omin päin" 300km päässä sukulaisista ja opiskeluajan ystävistä. Nyt onneksi muutettiin synnyinseudulle, jossa asuu sukulaisia ja naapuritkin sellaisessa elämänvaiheessa, että parin tunnin hoitoapu menisi, mutta leffa- ja ravintolailtaa tai hotelliyötä varten en todella naapuriin lapsia kyllä voisi tarjota, silloin joutuu kyllä turvautumaan mummin apuun, niin kauan kun apua on saatavilla. Terveys alkaa jo reistata, joten sen varaan ei kauaa voi laskea, kahden vilkkaan pojan vahtiminen ottaa nyt jo välillä lujille ja esim. pihalla poikien perään katsominen on jo vähän siinä rajalla, että tohtiiko enää jättää mummin ja vaarin vastuulle.

tarkkaan mietitään, mikä on niin tärkeä meno, että halutaan maksaa siitä muiden kulujen lisäksi 50-100 euroa lastenhoitajalle. MLL:n taksa on reilu 8 e tunti + sivukulut parikymmentä prosenttia. Lisäksi taksimatka kotiin 20-30 euroa. Ei olla kovin usein käytetty.

Sepä siinä on että ei haluta MAKSAA. Ja jos joku erehtyy tarjoamaan rahaa, se on naurettavan vähän. Kuka tekisi töitä 4e tai alle tuntipalkalla?

Sen ymmärrän että tutut hoitavat satunnaisesti toistensa lapsia ilman rahaa...mutta siinä molemmat hyötyy.

Olen ollut se kiva kotiäiti, jota yritettiin pitää ilmaisena lapsenhoitopalveluna. Puolioutoja mammoja tuli kysymään, voisinko ottaa heitän 8kk ja 2v ja 4v viikonlopuksi hoitoon kun heillä olis juhlat tiedossa.



En ottanut:)



En ottanut, vaikka ne kuulemma olisi mennyt viikonloppuja siinä sivussa meidän muiden lasten kanssa.



Nyt vanhin tyttö on minulla 13v ja kyllä olisi hänelläkin lapsenvahtitöitä niin paljon kuin haluaisi. Ilmaiseksi tietenkin tai kympillä ilta-yö-aamu ja siihen vielä ruokien laitto ja mukuloita saattaisi olla kolme tai neljäkin ja yksi niistä olisi vauva.



Olen tytölle sanonut, että arvosta itseäsi sen verran, että älä lähde ilmaiseksi töihin.