Laasanen on nolo
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/195450.shtml
Kyllästyttääkö ketään muuta, että tuo typerä Laasanen saa aina palstatilaa typerillä salaliittoteorioillaan?
Kommentit (218)
ovatko laasaslaiset todella sitä mieltä mitä netissä julistavat, jos he joutuvat perustelemaan ideansa ihan oikealle, elävälle ihmisnaiselle. Kaiketi heilläkin on, enemmän tai vähemmän fiktiivisten "pihtarihuorien" lisäksi elämässään äitejä, siskoja, naispuolisia tuttavia, työkavereita, kaupan kassoja.
Kuinka tämä liittyy mihinkään? Oma äitini ja siskoni omaavat kumpikin tyypillisen suomalaisen naisen feministisen arvomaailman. Siskossani se tulee esiin äärimmäisenä itsekkyytenä ja miehensä siivellä loisimisena. Minusta he ovat arvomaailmansa suhteen halveksuttavia, vaikka heistä muuten pidänkin. Naispuolisia tuttavia tai kavereita ei ole, koska en ole kaveripoikamiehiä ihan periaatteesta.
naisten jumiutuminen tähän tasokysymykseen - ilmeisesti heitä ahdistaa ajatella itseään osana peliä, jossa joku on aidosti pystyvämpi kuin he tai että se oma pikku nallukka ei olekaan niin kovinkaan "tasokas".
Laasasen kirjan pääpointtihan on kuitenkin jossakin aivan muualla. Lainataanpas wikipediaa;
"Laasanen pyrkii tuomaan arkikeskustelun käsitteen naisten seksuaalisesta vallasta yhteiskuntatieteellisen keskustelun kohteeksi. Hänen tavoitteenaan on osoittaa, että naisten seksuaalinen valta on eräs keskeisistä vallan muodoista yhteiskunnassa. Tämä valta siirtää varallisuutta ja muita voimavaroja miehiltä naisille. Miehille naisten seksuaalinen valta aiheuttaa kustannuksia, jotka ilmenevät miesten rooliodotuksen ahtautena ja suorituspakkona.
Laasanen esittää, että hallitsemalla miesten seksin saantia naiset voivat vaikuttaa miesten käyttäytymiseen, sillä saadakseen seksiä miesten on maksettava seksistä tavalla tai toisella. Seksi on voimavara, jota nainen voi tarjota tai jonka tarjoamisesta nainen voi pidättäytyä. Tämä näkökulma tuodaan Laasasen mielestä harvoin suoraan esille: naisten seksuaalinen valta näyttää olevan yhteiskunnassa kielletty puheenaihe."
Tämä pitää minusta täysin kutinsa, eikä pääpointissa puhuta tippakaan mistää tasoista ja luokista.
Miehet maksavat seksistä lähes aina, tavalla tai toisella, ja tämä tulonsiirto seksuaalisen vallan käytön vuoksi on erittäin merkittävä.
Ymmärrän että nyt hitaimmat (joita avlla on epämiellyttävän pitkä jono) älähtävät, että hänen miehensä ei ole koskaan tarjonnut drinkkiä ja odottanut mitään vastineeksi, ja "ilmaiseksi olen antanut".
Väärin.
Se seksikumppaniksi valikoitunut mies on yleensä tavala tai toisella suoritunut niistä annetuista maskuliinisista rooliodotuksista. Sinänsä hiukkasen elinpiiristä riippuen ne roliodotukset ovat erilaisia, mutta kaikille on yhteistä se, että ne vaativat kovan hinnan taloudellisesti, henkisesti ja fyysisestikin.
Miehet kuolevat huomattavasti nuorempina osin siksi, että näyttämisenhalussaan (ja siinä sitä hintaa juuri maksellaan) he kukkoilevat ja pyrkivät erottautumaan mitä erikoisimmilla extremevirityksillä Taunuksella kaahaamisesta base-hyppyyn, pokerinpelaamisesta katutappeluun.
Naiset ovat vuosikymmeniä valittaneet omista kapeista rooliodotuksistaan, ja Laasasen asiot - missä sellaisia on - ovat tämän miehisen "hinnan" esille tuomisessa, olkoonkin että se nyt vain on väännös asioista, jotka kaikille Darwinin Ihmisen Synnyn lukeneelle ovat ilmeisiä.
Rupesin asiaa ihan miettimään ja minun tuttavapiirissäni itsensä telomiset miehisen kukkoilun merkeissä ovat tapahtuneet kyllä aina tilanteissa, jossa miehet ovat KESKENÄÄN ilman ainuttakaan naista toppuuttamassa, esim. polttarit, varpajaiset, poikien mökki-illat jne. Henkilökohtaisesti uskon, että duudsonit kärventäisivät toistensa perskarvoja vaikkei ohjelmalla olisi yhtään naiskatsojaa. Katutappelutkin syntyy usein ihan miesten keskinäisestä suunsoitosta nakkikioskin jonossa ja aiheena voi olla vaikkapa auton hevosvoimat.
Taunuksella kaahailu (ah, tulee ihan nuoruus mieleen) tekee ennenkaikkea vaikutuksen toisiin miehiin, tai oikeammin poikiin. Harmi etteivät miehet tätä tajua. Muistan kuinka teininä oli todella rasittavaa treffeillä, kun josasin vaiheessa se kundi halusi vähän näyttää miten se auto kulkee ja sivusilmällä tarkkaili daamin muka-ihastuneita reaktioita. Ystävilläni ihan samat kokemukset, mietittiin miksei ne äijät tajua että ei heidän tarvitse heittää rallipätkää metsätiellä tehdäkseen vaikutuksen.
Mitä tuohon rahakysymykseen tulee, siinä olen Laasasen ja kumppaneiden kanssa täysin samaan mieltä. Kummeksun miksi suomalaiset naiset korostavat olevansa pärjääviä ja itsenäisiä, mutta eivät esimerkiksi hyväksy omia rahoja parisuhteessa, vaan toitottavat kuinka kaiken pitää olla yhteistä kun niin kovasti tässä rakastetaan ja "raha ei ole meille tärkeää, ikinä en katselisi miestä joka laskee mun ja sun rahoja" (siis raha ei ole muka tärkeää, mutta ei huolittaisi miestä jonka palkka ei olisi naisen vapaassa käytössä, "pikkuinen" ristiriita?!?).
Tässä täytyy vain tehdä niin kuin minun mieheni, ei lähde siihen maksumiehen rooliin mukaan: myönnän että seurustelun alussa oli outoa kun ilmaisia tuoppeja ja illallisia ei sadellutkaan oikealta ja vasemmalta, nykyään ymmärrän että eihän miehelläni ole mitään velvollisuutta rahoittaa tällaisen itsenäisen suomalaisnaisen elämää. Nykyään siis olemme naimisissa, pari lasta ja tarjotaan toki dinnereitä puolin ja toisin, mutta en todellakaan kärky mieheni palkankorotuksia tai ylityökorvauksia itselleni mekkorahaksi.
Ja anna kun arvaan: ikinä ette huolisi tuollaista junttia kuin minun mieheni, kyllä herrasmies tarjoaa aina naiselle? ;)
Eli kaikki naiset jakamaam jokaiselle ehdottelijalle niin Suomessakin loppuu miesten alkoholisoituminen kuin seinään. Ja kaikki lähikapakoissa notkuvat ryhdistäytyvät ja lähtevät työkkärin kurssille. Rohkenen epäillä.
Väännetään vielä rautalangasta kun ei näytä menevän jakeluun: ei ole väitetty, että ne loppuvat seinään vaan että em. asiat vähentyvät kuten turvavöidenkään käyttö ei lopeta menehtymisiä liikenneonnettomuuksissa. Oliko tämä nyt tarpeeksi yksinkertaisesti selitetty?
Kyllä pointti tajuttiin jo aikoja sitten. Lähinnä vaan epäilyttää suuresti, saako parempi seksin saanti edes pientä osaa pultsareista tai muuten syrjäytyneistä ryhdistäytymään. Katsos, monet katujen miehet ovat aikanaan olleet ihan tavallisia miehiä ja perheenisiä, kenties puoliso on ollut jopa sitä "ylempää tasoa" eli hyvännäköinen mutta silti veri on vetänyt kavereiden kanssa kaljalle, onhan lasten kanssa elo joskus vähän ikävää (heräävät aikaisin, pitävät meteliä jne). Niin että mikä on syy, mikä seuraus? Onko miehen alkoholisoituminen seurausta siitä että hän ei saa (missityyppistä) naista, vai hän ei saa naista juuri siksi että on alkoholisti?
aiemmin kirjoittaneena miehenä en tosiaan tiedä kummalla sukupuolella on enemmän seksuaalista valtaa, ottaen huomioon että naisetkin haluavat seksiä.
Empiirisen kokemukseni mukaan naisetkin pitävät yhtälailla seksistä ja naiset selvästi miehiä enemmän haluavat olla miehen halun kohteita(kuin toisinpäin)ja siitä pitkälti johtuu naisten satsaaminen ulkonäköön huomattavasti miehiä enemmän (meikkaus, pitkät hiukset, korut, hajuvedet jne.) Mies on enemmän subjekti ja toimija kuin seksiobjektina toimiva nainen, johon mies kohdistaa halunsa ja toimintansa. Naisilla status ja toimeentulon varmistaminen on tärkeämpi kriteeri parinvalinnassa, miehille ulkonäkö. Sitten ovat ne joilla ei em. erityisominaisuuksia suuremmin ole. Tämä joukko valitsee kenet sattuu saamaan tai on ilman. Rakkaus joojoo.
Kerrostalossa (ja muuallakin) asuvat ja muutkin hyvin tietävät että se yleensä on se naikkonen joka voihkii niin että kuuluu naapuriin, ei suinkaan mies. Kyllä tälläkin palstalla on paaaaljon puutteessa olevia naisia kirjoittelemassa.
Aiemmin mainitsin linnan juhlat ja se on minusta siinä mielessä hyvä esimerkkinä että siellä käytännössä aina naiset erottuvat ulkonäöllään ja miehet saavutuksillaan.
Totta kai kun miehet menevät naisten kanssa naimisiin niin maallinen mammona menee lopulta tasan ja tuloerot tasoittuvat yhteiselon myötä. Ei se sen kummempaa Laasasen analyysia tarvitse.
naisella olisi yksinvalta parinvalinnassa? Miksi helkutissa minä en ole naisena tiennyt tätä!? Ja olen vielä kauniskin!
oli niin hauska että! Varsinkin tuo bmad, aikamoinen mielikuvitus täytyy olla että tuollaisia pitkiä tekstejä pystyy kirjoittelemaan tuollaisesta aiheesta! Sehän on ihan kuin koittaisi selittää ihan tosissaan että hei avaruusolentoja on ihan oikeesti joka puolella maassa!
Voi teitä raukkoja jotka ette ole saaneet sitä 20-vuotiasta kaunotarta, se on varmasti tosi epistä ja silleen.
Ihmiset tulevat aina olemaan naisia ja miehiä tekivät he mitä tahansa, ja naiset ja miehet ovat erilaisia biologisilta ominaisuuksiltaan. Miehet haluavat siittää mahdollisimman paljon jälkeläisiä jonka takia he kelpuuttavat melkein kenet tahansa, naisella jälkeläisen saamiseen menee huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa siksi se kumppani on valittava huolella ja siksi naisella ei ole niin suuria seksihaluja.
Tämä on se ihan perusbiologinen juttu. Jonka lisäksi meille ihmisille on suotu aivot joita voimme käyttää eikä tarvitse antaa pelkkien viettien viedä. Ne silti määräävät tekemisiämme paljonkin.
Olenkin joskus tällä palstalla ehkä noin vuosi sitten väittänyt että ok näköinen nainen, jolla on hiukan muuntautumiskykyä ja ihmisen eleiden lukukykyä saa halutessaan ihan kenet tahansa miehen sänkyynsä jos sitä haluaa. Seison edelleen sen väitteen takia. Se johtuu juuri näistä biologisista seikoista. Toisinpäinhän se ei toimi.
Mutta se että joku väittää että sen takia pitäisi naisten parinvalinnassaan alkaa höllentää kriteereitään jotta ne peräkammarinpojatkin saisivat naisia on naurettavuuden huippu, kuten jokainen selväjärkinen ihminen tajuaa. Jokaisella on itsemääräämisvalta omaan vartaloonsa! Myös miehillä, vaikka joku uistaakseni tuolla päinvastaista ehti jo väittääkin. Kun se että haluttaa ei toimi syynä siihen etteikö olisi valtaa päättää meneekö jonkun sitä haluavan kanssa sänkyyn vai ei, kas kun meille ihmisille on tosiaan annettu myös nämä AIVOT. Niitä voi välistä sitten käyttää. Myös miehet.
Seison edelleen sen väitteen takana, en sen takia.
Tiedän paljon naisia, sekä näin nettimaailmassa että omassa ystäväpiirissäni, jotka eivät saa seksiä niin paljon kuin haluaisivat. Tämä siis tiedoksi niille jotka esittivät että vain naiset pihtaavat parisuhteessa saadakseen jotain haluamaansa tai alistaakseen miestään. Itsekin olen joskus ollut parisuhteessa se enemmän haluava osapuoli. Kaikkein kauheinta se on ollut raskausaikoina, kun itse olisi voinut naida viisi kertaa päivässä ja miestä ei voisi vähempää kiinnostaa. Joojoo, tiedän että miestä varmaan ällötti mahani ja blaa blaa, tämä pihtaaminen tosin alkoi jo ennen kuin maha alkoi edes näkyä. En minä silti aiheesta menisi pro gradua tekemään, "miesten seksuaalinen valta naisen raskausaikana".
osoittaa tämänkin keskustelun tukeva jumittuminen varsinaisen asian viereen.
Mun mielestä Laasanen tekee hallaa parisuhteille.Täysin outoja juttuja, joiden sanoma lienee, menkää miehet vietaisiin.Itse en lue tyypin juttuja, koska ne vain katkeroittavat.Ottaisin ehdottomasti mielummin kunnon
köyhän ATM:n kuin Laasasen kaltaisen,
yök.
Tiedän paljon naisia, sekä näin nettimaailmassa että omassa ystäväpiirissäni, jotka eivät saa seksiä niin paljon kuin haluaisivat. Tämä siis tiedoksi niille jotka esittivät että vain naiset pihtaavat parisuhteessa saadakseen jotain haluamaansa tai alistaakseen miestään. Itsekin olen joskus ollut parisuhteessa se enemmän haluava osapuoli. Kaikkein kauheinta se on ollut raskausaikoina, kun itse olisi voinut naida viisi kertaa päivässä ja miestä ei voisi vähempää kiinnostaa. Joojoo, tiedän että miestä varmaan ällötti mahani ja blaa blaa, tämä pihtaaminen tosin alkoi jo ennen kuin maha alkoi edes näkyä. En minä silti aiheesta menisi pro gradua tekemään, "miesten seksuaalinen valta naisen raskausaikana".
Mene baariin ja sano että ne miehet jotka haluavat nussia minua niin tulkaa mukaan. Sitten nussit niitä kaikkia.
Niin saat seksiä. Sen vaikeampaa se ei ole naiselle.
Rupesin asiaa ihan miettimään ja minun tuttavapiirissäni itsensä telomiset miehisen kukkoilun merkeissä ovat tapahtuneet kyllä aina tilanteissa, jossa miehet ovat KESKENÄÄN ilman ainuttakaan naista toppuuttamassa, esim. polttarit, varpajaiset, poikien mökki-illat jne. Henkilökohtaisesti uskon, että duudsonit kärventäisivät toistensa perskarvoja vaikkei ohjelmalla olisi yhtään naiskatsojaa. Katutappelutkin syntyy usein ihan miesten keskinäisestä suunsoitosta nakkikioskin jonossa ja aiheena voi olla vaikkapa auton hevosvoimat. Taunuksella kaahailu (ah, tulee ihan nuoruus mieleen) tekee ennenkaikkea vaikutuksen toisiin miehiin, tai oikeammin poikiin. Harmi etteivät miehet tätä tajua. Muistan kuinka teininä oli todella rasittavaa treffeillä, kun josasin vaiheessa se kundi halusi vähän näyttää miten se auto kulkee ja sivusilmällä tarkkaili daamin muka-ihastuneita reaktioita. Ystävilläni ihan samat kokemukset, mietittiin miksei ne äijät tajua että ei heidän tarvitse heittää rallipätkää metsätiellä tehdäkseen vaikutuksen. Mitä tuohon rahakysymykseen tulee, siinä olen Laasasen ja kumppaneiden kanssa täysin samaan mieltä. Kummeksun miksi suomalaiset naiset korostavat olevansa pärjääviä ja itsenäisiä, mutta eivät esimerkiksi hyväksy omia rahoja parisuhteessa, vaan toitottavat kuinka kaiken pitää olla yhteistä kun niin kovasti tässä rakastetaan ja "raha ei ole meille tärkeää, ikinä en katselisi miestä joka laskee mun ja sun rahoja" (siis raha ei ole muka tärkeää, mutta ei huolittaisi miestä jonka palkka ei olisi naisen vapaassa käytössä, "pikkuinen" ristiriita?!?). Tässä täytyy vain tehdä niin kuin minun mieheni, ei lähde siihen maksumiehen rooliin mukaan: myönnän että seurustelun alussa oli outoa kun ilmaisia tuoppeja ja illallisia ei sadellutkaan oikealta ja vasemmalta, nykyään ymmärrän että eihän miehelläni ole mitään velvollisuutta rahoittaa tällaisen itsenäisen suomalaisnaisen elämää. Nykyään siis olemme naimisissa, pari lasta ja tarjotaan toki dinnereitä puolin ja toisin, mutta en todellakaan kärky mieheni palkankorotuksia tai ylityökorvauksia itselleni mekkorahaksi. Ja anna kun arvaan: ikinä ette huolisi tuollaista junttia kuin minun mieheni, kyllä herrasmies tarjoaa aina naiselle? ;)
Kuule, kyllä tämä maailma on ollut miesten jo vuosituhansien ajan. Ihan kiva, kun naisetkin saivat ihmisarvon, äänioikeuden ja itsemäärämisoikeuden omaan vartaloonsa. Esim. 150 vuotta sitten ei sellaisista asioista edes puhuttu, nainen oli esine.
Ja kuinkahan monta vuotta sinäkin olet joutunut naisena olemaan ilman äänioikeutta? Miehille oman vartalon määräämisoikeutta ei ole vielä edes annettu.
On siis äärimmäistä tekopyhyyttä itkeä 150 vuotta sitten tapahtuneista asoita ja vedota niihin, jotka eivät edes sinua kosketa.
Tulkitsen tästä nyt väljästi, että olet työtön tai vähintäänkin varaton. Korjaa, jos käsitykseni on väärä. Mistä naiset saavat baarissa selville, että olet työtön ja/tai köyhä?
Naiset yleensä kysyvät miehiltä sitä. Mitä teet työksesi, paljonko saat palkkaa sekä missä ja miten asut. (ns. varallisuuden kartoitus).
kaikki ihmissuhteet perustuvat kahden ihmisen molemminpuoliselle tunteelle. Oli se sitten naimisiin meno tai yhden illan pano. Mitään ihmissuhdetta ei rakenneta väkisin. Laasanen on täysin lapsen tasolla henkisesti jos ei tätä pysty ymmärtämään. Tulee mieleen lapsi jolta on viety lelu. Surullista.
kaikki ihmissuhteet perustuvat kahden ihmisen molemminpuoliselle tunteelle. Oli se sitten naimisiin meno tai yhden illan pano. Mitään ihmissuhdetta ei rakenneta väkisin. Laasanen on täysin lapsen tasolla henkisesti jos ei tätä pysty ymmärtämään. Tulee mieleen lapsi jolta on viety lelu. Surullista.
ja älyllinen kapasiteettinne riittää (epäilen vahvasti) niin vierailkaa Suomi24Sinkut palstalla lukemassa mitkä ovat kriteerit tasonaiselle ja naisen koskemattomuudelle (tärkein kriteeri ulkonäön lisäksi). Veikkaan että 99,9% mammoista tällä palstalla ei kykene täyttämään vaatimaamme tasoa. t. eräs atm
Vaikka tätä av:tä välillä haukunkin, täytyy sanoa av-mammoista sen verran, että uskoakseni täällä ei kukaan olisi pätkänkään vertaa kiinnostunut sinun treffi-ilmoituksistasi tuolla ajattelumaailmalla. : ) Mutta hei, onnea yritykseen! Elämä opettaa.
Siellähän sitten itkevät suurine vaatimuksineen, joita kukaan ei edes täytä. Vaikka oikeasti kuka tahansa joka suostuisi antamaan sitä pildeä kelpaisi. Mutta kun kukaan ei anna, niin on parempi esittää, että ei edes haluisikaan. Silloin on kuitenkin vähän niinku voittaja. Tai jotain.
Tulkitsen tästä nyt väljästi, että olet työtön tai vähintäänkin varaton. Korjaa, jos käsitykseni on väärä. Mistä naiset saavat baarissa selville, että olet työtön ja/tai köyhä?
Naiset yleensä kysyvät miehiltä sitä. Mitä teet työksesi, paljonko saat palkkaa sekä missä ja miten asut. (ns. varallisuuden kartoitus).
Mä en ihan oikeasti saatana soikoon IKINÄ kysy tuollaisia missään baarissa. Enkä usko kovin monen muunkaan kysyvän.
Mulle ei kyllä myöskään selvinnyt täysin, mitä sä siellä baareissa haet? Yhden illan seuraa vai vakavampaa suhdetta? Ja muutenkin, helppohan se on aina syyttää naisia jos ei itsellä käy flaksi. Mä veikkaan, että vaikka sä valehtelisit olevati AD isossa mainostoimistossa ja tienaavasi 8000e/kk, sulla ei (ainakin omasta mielestäsi) nätistä naamastasi huolimatta kävisi flaksi.
NO NIIN! Vihdoinkin järkevä kommentti! Kannatan koko sydämestäni sanotaanko nyt vaikka Yleiseksi miesliikkeeksi kutsuttavaa ilmiötä, joka pyrkii poistamaan miehiä yhteiskunnassa syrjivien rakenteita (esim. pakollinen armeija). MUTTA nk. Laasaslainen miesliike, joka sekottaa näihin aivan asiallisiin asioihin lisäksi sen, kenen kanssa kukakin sekstaa ja kuka parinsa milläkin perusteella valitsee, voisi mennä sinne noloon koloon johon kuuluukin.