Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitään vastenmielisempää kuin kotiäitiys
28.10.2010 |
Tänään on taas tälläinen päivä kun sitä oikeen joutuu pidättelemään itseään ettei pakkaa laukkuja ja lähde tästä talosta lopullisesti.
Mikä siinä on että senkin kerran kun päivä alkaa hyvin, että kaikki vaikeat lapset syövät nätisti, pukevat/ antavat pukea päällensä ja keksivät leikkimistä niin päivä jossain vaiheessa kääntyy siihen että meno on ihan perseestä.
Aina joku rikkoo jotain (kirjahylly, dvd, lelu, astia) tai aina joku tyhjentää hyllyt lattialle tai vetää pyykit narulta. Joka perhanan kerta joku kaataa ruoat tai juomat lattialle tai kompastuu maton reunaan ja huutaa puolituntia vaikkei edes sattunut. Tuntuu että aina saa komentaa ja antaa viimeisen varoituksen ja aina yksi istuu jäähyllä.
Mä olen tehnyt kaikkeni. Antanut muoviastiat, siirtänyt tavarat ylemmäksi, rullannut matotkin välillä pois, mutta ei. Joka helvetin kerta kun silmä välttää joku tekee jotain ja taas tapahtuu!
Mun hermo ei kestä. Kun nuorin on 10kk mä pinkaisen samantien töihin ja painan ylityötä joka päivä, kunhan ei tarvitse tulla kotiin näiden apinoiden kanssa tappelemaan.
Kyllä, mulla on mies joka osallistuu. Kyllä, on harratuksia kaksi kappaletta joihin menee n. 6h viikossa (tuntuu ettei se millään riitä kun ain ajoutuu kuitenkin palaamaan kotiin sieltä!), Kyllä, saan lapset kerran kahdessa kuussa hoitoon että saan "nukkua" (en ole neljään vuoteen nukkunut yhtään yötä heräämättä!) ja Kyllä, on päivisin seuraa muista äideistä jos vain haluan. Silti tää on vaan ihan perseestä. Siis niin syvältä perseestä että oksettaa.
Onko muilla arki aina näin kaaottista? Tekeekö muiden mieli lähettää lapsensa nepaliin tai mielummin lähteä sinne itse vaikka kävellen?!
Hetken päästä, rauhoituttuani, palaan tänne kirjoittamaan kuinka hienoa on että saa olla lastensa kanssa kotona ja kuinka ihania he ovat tempperamentistaan huolimatta ja kuinka aion olla kotona ainakin seuraavat 2 vuotta, vähättelen yöheräilyjä ja totean että kaikki on sen arvoista kun on näin mahtava perhe ja kuinka paljon mä olen saanut elämältä.
Siihen asti VOI PERKELE!!!
Kommentit (83)
Minä tiedän... mm.
- Pedofiilit
- nekrofiilit
- Kuivahtanut kakka takapuolessa, kun otat papa-koetta
- haiseva toosa
- itserakkaat ihmiset ja rasistifasistifemistit
- oksennus julkisessa kulkuneuvossa
- suomalainen mies ladyboyn kimpussa
- työpaikkakiusaaminen
- Ilkka Kanervan tekstiviestit
- tuore mälli tietokoneen näpäpimistöllä
- haudanhäpäisijät
- mädäntyvät hampaat nuorella ihmisellä
lista olisi loputon....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.10.2010 klo 14:54"]
Tänään on taas tälläinen päivä kun sitä oikeen joutuu pidättelemään itseään ettei pakkaa laukkuja ja lähde tästä talosta lopullisesti.
Mikä siinä on että senkin kerran kun päivä alkaa hyvin, että kaikki vaikeat lapset syövät nätisti, pukevat/ antavat pukea päällensä ja keksivät leikkimistä niin päivä jossain vaiheessa kääntyy siihen että meno on ihan perseestä.
Aina joku rikkoo jotain (kirjahylly, dvd, lelu, astia) tai aina joku tyhjentää hyllyt lattialle tai vetää pyykit narulta. Joka perhanan kerta joku kaataa ruoat tai juomat lattialle tai kompastuu maton reunaan ja huutaa puolituntia vaikkei edes sattunut. Tuntuu että aina saa komentaa ja antaa viimeisen varoituksen ja aina yksi istuu jäähyllä.
Mä olen tehnyt kaikkeni. Antanut muoviastiat, siirtänyt tavarat ylemmäksi, rullannut matotkin välillä pois, mutta ei. Joka helvetin kerta kun silmä välttää joku tekee jotain ja taas tapahtuu!
Mun hermo ei kestä. Kun nuorin on 10kk mä pinkaisen samantien töihin ja painan ylityötä joka päivä, kunhan ei tarvitse tulla kotiin näiden apinoiden kanssa tappelemaan.
Kyllä, mulla on mies joka osallistuu. Kyllä, on harratuksia kaksi kappaletta joihin menee n. 6h viikossa (tuntuu ettei se millään riitä kun ain ajoutuu kuitenkin palaamaan kotiin sieltä!), Kyllä, saan lapset kerran kahdessa kuussa hoitoon että saan "nukkua" (en ole neljään vuoteen nukkunut yhtään yötä heräämättä!) ja Kyllä, on päivisin seuraa muista äideistä jos vain haluan. Silti tää on vaan ihan perseestä. Siis niin syvältä perseestä että oksettaa.
Onko muilla arki aina näin kaaottista? Tekeekö muiden mieli lähettää lapsensa nepaliin tai mielummin lähteä sinne itse vaikka kävellen?!
Hetken päästä, rauhoituttuani, palaan tänne kirjoittamaan kuinka hienoa on että saa olla lastensa kanssa kotona ja kuinka ihania he ovat tempperamentistaan huolimatta ja kuinka aion olla kotona ainakin seuraavat 2 vuotta, vähättelen yöheräilyjä ja totean että kaikki on sen arvoista kun on näin mahtava perhe ja kuinka paljon mä olen saanut elämältä.
Siihen asti VOI PERKELE!!!
[/quote]ihanaa tekstiä! Mutta jos oot ees puolitosissas, sulla on vaatimustaso liian korkealla. Ei se pikku sotku haittaa. Välillä siivoilet. :)
[quote author="Vierailija" time="28.10.2010 klo 14:59"]
Näe ne hyvät mitä sulla on: terveet ja energiset lapset, osallistuva mies, harrastuksia, mahdollisuus npin usein saada lapset muualle hoitoon.
Kehtaatkin valittaa, ruikutiruikuti. Sietäisit käydä oppimassa elämää jossakin muualla. ai niin, eihän tätä saa ääneen sanoa, pitää olla myötätuntoinen jne. kun jollakulla on noin vaikeaa elämä. Kyllä suominaiset on niin pilalle hemmoteltuja nautoja, että!!
[/quote]Minä en tuota vuodatusta ihan tosissaan ottanut. Hänhän sanoi sen viimeisessä kappaleessa.
Niin me ollaan erilaisia naisia, minun elämäni paras päätös on se kun ryhdyin kotiäidiksi. Jätin lupaavan uran kauaksi taakse, enkä ole päivääkään katunut. Työelämässä minut voi korvata mutta äitinä ei kukaan! Voi olla että joskus on ollut raskastakin mutta valittamaan en ruvennut, kai se on vähintä että ihminen omat jälkeläisensä jaksaa hoitaa! Meillä niitä on tosin vain kaksi joten helppo homma ja meillä on ollut mukavaa, olemme voineet tehdä päivistämme juuri sellaiset mitä olemme halunneet vielä nytkin vaikka lapset jo isoja. En tiedä mikä naisia vaivaa, moniakin joiken mielestä on hienompaa olla kaupan kassalla tai pyyhkimässä toisten lasten peppuja kuin kotona hoitamassa omiaan. Minusta se on täysin päinvastoin!
nyt en keksi tähän mitään nasevan hauskaa vastausta. Mutta joo, teksi mieli lähettää lapset juurikin sinne nepaliin. ja mies samaan pakettiin. Kolme pientä lasta ei tee hyvää parisuhteelle. Ehkä pitäisi kitkutella, josko vaikka elämä helpottaa kun lapset on päiväkodissa.
Tai vauvan ja koululaisen voisin pitää. Mies joutaisi painua hiiteen kiljuvan uhmaikäisen taaperon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut mulla ollenkaan tuollaista kun 7 vuotta olin kotiäitinä. Koin sen elämäni rennoimmaksi ajaksi, ja erakkomaisuuteen taipuvaisena olisin varmasti jäänyt kotiin loppuiäkseni jos miehellä vaan olisi paremmat tulot. Nyt olen ollut jo vuosia duunissa ja stressi ja ahdistus on jatkuva olotila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän kenenkään ole pakko olla äiti..jos tuntuu niin vaikealta, eikä varsinkaan monen lapsen?
Mikä äiti se semmoinen on joka lähtee kiljuen työhön kun lapsi täyttää 10kk..mieti vähän sitä lastakin.
Tottakai kaikkia joskus väsyttää mutta ihan parasta on olla kotona omien lasten kanssa, kenen luulisitte muka heitä paremmin osaavaan hoitaa kuin sinä itse?
Minä ainakin olen ihan se paras hoitaja omille lapsilleni, ollut kymmenen vuotta, sitä iloa tai vaivaa en olisi antanut vieraille mistään hinnasta!
[quote author="Vierailija" time="28.10.2010 klo 14:54"]
Tänään on taas tälläinen päivä kun sitä oikeen joutuu pidättelemään itseään ettei pakkaa laukkuja ja lähde tästä talosta lopullisesti.
Mikä siinä on että senkin kerran kun päivä alkaa hyvin, että kaikki vaikeat lapset syövät nätisti, pukevat/ antavat pukea päällensä ja keksivät leikkimistä niin päivä jossain vaiheessa kääntyy siihen että meno on ihan perseestä.
Aina joku rikkoo jotain (kirjahylly, dvd, lelu, astia) tai aina joku tyhjentää hyllyt lattialle tai vetää pyykit narulta. Joka perhanan kerta joku kaataa ruoat tai juomat lattialle tai kompastuu maton reunaan ja huutaa puolituntia vaikkei edes sattunut. Tuntuu että aina saa komentaa ja antaa viimeisen varoituksen ja aina yksi istuu jäähyllä.
Mä olen tehnyt kaikkeni. Antanut muoviastiat, siirtänyt tavarat ylemmäksi, rullannut matotkin välillä pois, mutta ei. Joka helvetin kerta kun silmä välttää joku tekee jotain ja taas tapahtuu!
Mun hermo ei kestä. Kun nuorin on 10kk mä pinkaisen samantien töihin ja painan ylityötä joka päivä, kunhan ei tarvitse tulla kotiin näiden apinoiden kanssa tappelemaan.
Kyllä, mulla on mies joka osallistuu. Kyllä, on harratuksia kaksi kappaletta joihin menee n. 6h viikossa (tuntuu ettei se millään riitä kun ain ajoutuu kuitenkin palaamaan kotiin sieltä!), Kyllä, saan lapset kerran kahdessa kuussa hoitoon että saan "nukkua" (en ole neljään vuoteen nukkunut yhtään yötä heräämättä!) ja Kyllä, on päivisin seuraa muista äideistä jos vain haluan. Silti tää on vaan ihan perseestä. Siis niin syvältä perseestä että oksettaa.
Onko muilla arki aina näin kaaottista? Tekeekö muiden mieli lähettää lapsensa nepaliin tai mielummin lähteä sinne itse vaikka kävellen?!
Hetken päästä, rauhoituttuani, palaan tänne kirjoittamaan kuinka hienoa on että saa olla lastensa kanssa kotona ja kuinka ihania he ovat tempperamentistaan huolimatta ja kuinka aion olla kotona ainakin seuraavat 2 vuotta, vähättelen yöheräilyjä ja totean että kaikki on sen arvoista kun on näin mahtava perhe ja kuinka paljon mä olen saanut elämältä.
Siihen asti VOI PERKELE!!!
[/quote]
Opettele sanomana lapsille EI, toiseksi, vaadi kiellon noudattamista vaikka se aiheuttaisi huutoa tms. Ei tarvitse antaa muoviastioita tai nostella mitään ylös. Ihan helppoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kuulla että muillakin keittää toisinaan yli.
Eilen oli kyllä ihan hirveä päivä.
Tai oikeastaan kaks viikkoa on olleet ihan kauheita kun lapset on olleet vuoronperään ja välillä päällekkäinkin sairaana ja itse ei ole saanut levättyä yhtään siinä sivussa.
Mutta kiitos tsempeistä ja voimia kaikille joilla myös arki tuntuu olevan välillä pelkkää kaaosta, huutoa ja sotkua! :D
(Oisko ollut 25 jonka) tarina olis voinut olla suoraan meidän perheen "päiväkirjasta" :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TURHASTA!
Olet vastenmielisen itsekäs tyyppi, kehtaatkin kirjoittaa tuollaisia kun sulla on asiat noin hyvin.
Häpeisit vähän!
Samoja fiiliksiä aina välillä täälläkin!
Eilen illalla yritin kokata vähän monimutkaisempaa ruokaa, kun 1 v kuopus päätti juuri silloin vetäistä kunnon itkupotkuraivarit, ilmeisesti täysin syyttä. Mitään syytä en ainakaan keksinyt, kunhan vaan kai päätti, että nyt heittäydyn tähän lattialle skydive -asentoon (jalat ja kädet ilmassa, vain vatsa koskee lattiaan) ja raivoan niin, että räkä lentää metrin päähän.
Sen jälkeen poika roikkui sitten puntissani huutaen kurkkusuorana, minulla kriittinen paikka ruuanlaitossa, en voinut nostaa just sillä hetkellä syliin. Taapero sitten yhtäkkiä nappasi pöydältä, jonne ei vielä kaksi päivää sitten ollut yltänyt ollenkaan, suuren lasisen kulhon ja heitti sen lattialle tuhannen päreiksi. Samaan aikaan 4 v tyttö huutaa vessasta: " Äiti, mulla tuli ripulia housuun, mitä mä teen?"
Mies tuli kotiin ja samalla ovenavauksella lähdin viinilasillisen ja tupakan kanssa ulos penkille istumaan. En normaalisti edes polta. Aloitan tosin luultavasti piakkoin. ; D
Niin ja mies haki take-awayn kaikille.
Nauran ääneen - onneksi työpaikalla ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TURHASTA! Olet vastenmielisen itsekäs tyyppi, kehtaatkin kirjoittaa tuollaisia kun sulla on asiat noin hyvin. Häpeisit vähän!
Mä en mielestäni valittamalla vallittanut, tai tarkoitukseni oli vaan purkaa turhautumistani josta eilen taas kärsin.
Kun ei vaan aina kädet ja kärsivällisyys tässä rumbassa riitä! :)
Mä tiedän että mulla on asiat hyvin, en sitä kiellä! Lapsena mulle kotona opetettiin että tunteet saa näyttää ja opetettiin puhumaan tunnoistaan. Sai myös huutaa. Meillä lapset saa myös tuulettaa tunteitaan, ei niistä sen tasapainottomampia tule jos huomaavat että äidinkin kärsivällisyys on toisinaan rajallinen.
Mutta se on hyvä jos sä olet aina hymyilevä ja tyyni, tapahtuu kotona mitä vaan, millä tahdilla vaan!
Kiltti setä Sinkkonenkin kiitteli vähän aikaa sitten kysyjää, joka uskalsi puhua suoraan kiertelemättä, että välillä on klanmalaa ja lapset rasittavia.
Järjestä itsellesi aikaa nukkua päiväunet ja olla kotona yksin, jos suinkin mahdollista. DVD ja sokerimurot on mun huonon päivän pelastus... Kun nuoin lapsi on yli 1,5 v., niin saattaa helpottaa!
Meillä on 8kk ihana tyttö, jolla tosin epäilen olevan jonkinnäköinen keskittymishäiriö. Ei kai niin, mutta kuitenkin. Menee tasosta tasoon, kielletystä kielletympään. jne.jne.
Mä olen nuori ja jaksan toki kontata päivät pitkät, mutta tätä aivokuolemaa ei kestä kukaan! Onnekseni kohta pääsen töihin tekemään jotakin tuottavaa, enkä ryömiä ameebana olohuoneen lattialla keräten lapseni leluja ennenkuin isä tulee kotiin ja kommentoi "ei muka nalkuttavaan sävyyn" asuntomme siisteydestä!!!
Muutaman kerran viikossa minäkin avaan oluen ja istun terassille tupakoimaan, ja minäkään en polta. :D
Jep, nämä on näitä päiviä. Mutta kaikkein parasta on se, että saan hyvillä mielin purkaa tuntojani ilman tuomitsevaa katsetta äidilleni, joka oli kotiäiti 15v viiden lapsen kanssa. Se on ihan parasta!
Äidit rules!
Kiitos tästä! Vanha aloitus, mutta juuri nyt ihan samoissa tunnelmissa 1,5- ja 3,5-vuotiaiden kanssa! Myös tuon loppuvirkkeen osalta. Tämä on vain niin intensiivistä hommaa ilma taukoja. Ja kaiken yllä riippuu riittämättömyyden tunne ja syyllisyys siitä, etten osaa nauttia kotäitiydestä. Rakastan muksujani yli kaiken, ja on aivan ihanaa olla heidän kanssaan, jos saan olla muutaman tunnin yksin päivittäin. Hankala järjestää, siis osa-aikatyötä ja -hoitajaa.
Repesin! Mä hullu olen kohta 7v ollut kotiäitinä, joka päivä kaataa joku ruoat/juomat lattialle, kaapit kaivellaan joka pvä. Lapset 10, 7, 2.koululaiset vetää vaatteet lattialle, miltei joka kerta. Yksi hanska hukassa, sen takia voidaan vetää koko eteisen kaapisto ylösalaisin, reput jää mihin sattuu. Wilma piippaa viestejä tämän tästä, millon on minkäkin luokan huuhaa myyjäiset ym, laittakaa rahaa reppuun.
Harrastuksissa on harjoituksia, kuka hakee kuka vie.
Joka kerta kaupasta pitäis saada karkkia, leluja tai muuta krääsää.
Itelle ei ole varaa ostaa mtn, 10 vuotias sen sijaan haluaa kaikki, koska kavereilla on.
Iittalan laseja on mennyt rikki usean kympin edestä, rikkoutuneiden tavaroiden määrä lähentelee valehtelematta 5000 euroa.
Olen totaalisen kyllästynyt.
Tänään kun viimeks siivosin,pesin välieteisen lattiab, 2 vuotias päätti auttaa ja käydä kusella pestyyn lattiaan.
Nämä ei aina liene järkikysymyksiä. Ihmisellä on biologinen halu lisääntyä. Vauvakuume on aika voimakas tunne, molemmilla vanhemmilla. Lisäksi ennen kuin niitä lapsia siinä helmoissa on pyörimässä, on hyvin vaikea tietää miten sitä äitinä olemista lopulta sietää. Sitä on aika hankala ns. kuivaharjoitella. Tässä ihmettelijälle ihan vain pari ajatusta.
Lisäksi lapset on erilaisia. Ja he muuttuvat koko ajan. Esim meillä esikoinen nukkui hyvin yönsä ja oltiin miehen kanssa valmiita uuteen vauvaan melko pian. Pikkuveli syntyi kun esikoinen oli 2½v. Pikkuveikka ei sitten nukkunutkaan hyvin, vaan valvoi ensimmäiset kuukaudet aamuyölle. Esikoinen heräsi aamuisin klo 7 kun mies lähti töihin. Univajeen vuoksi minulla alkoi hermo kiristyä kuin viulun kieli, ja olisi oikeasti tehnyt jossain vaiheessa paiskata molemmat kersat kaaressa hankeen ja laittaa ovi kiinni, mennä itse nukkumaan.
Nyt kun lapset on 3 ja 5, elämä on taas helppoa ja hyvää. Välillä käytiin melkoisissa pohjamudissa hermoiluni kanssa, huusin herkästi lapsille ja ajattelin etten kerta kaikkiaan kestä enää yhtään päivää heidän kanssaan kotona. Sosiaalisessa tyhjiössä kaipasin työkavereitani ja erilaista arkea aivan hulluna. Nyt kun olen sitten palaamassa töihin, lapset ovat kasvaneet ja saaneet järkeä pikku päihinsä. Nukkuvat yönsä ja leikkivät keskenään, eivät roiku lahkeessa ja käyvät omatoimisesti pissalla. Nyt minä voisin jäädä heidän kanssaan kotiin :D Nyt meillä on ihan mukavaa täällä, ihan toista kuin silloin pari vuotta sitten.
Mutta aikansa kutakin, pian siis pääsen töihin ja tiedän että se tekee mulle niiiiiin hyvää. Mutta symppaan täysillä ap:ta ja muita kotona tuskailijoita. Se voi kuitenkin joku kaunis päivä yht'äkkiä vain helpottaakin. Lapset kasvaa koko ajan, ja jonain kauniina päivänä niitä pikku angstin aiheuttajia voikin katsoa ylpeänä ja todeta, että niistä mölyapinoista ja koheltajista onkin kuin salaa kasvanut aivan äärettömän fiksuja ja taitavia lapsosia. Maitolasin kaataja osaakin nyt syötyään kiittää nätisti ja viedä astiansa koneeseen. Ja hän joka ennen ulkoilun jälkeen jätti märät vaatteensa mytyksi eteiseen ja paiskasi kuraiset rukkasensa valkoiseen seinään, viekin ne nyt pyytämättä kylpyhuoneeseen kuivumaan. Enää kukaan ei pissaa lätäkköä matolle ihan vain sen vuoksi, ettei malttanut mennä pissalle kesken kivan leikin. Toki keskenään nahistelevat ja kisailevat, mutta tämä jatkunee veljeksillä läpi elämän eikä siitä tarvitse toistaiseksi kasvaa pois.
Jaksamista äidit, hyvin me vedetään :)
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 09:23"]
Se on kummallista miksi ihmiset hankkii enemmän lapsia kuin jaksavat, haluavat, pystyvät hoitamaan ettei pala käämit. Jokainen aikuinen ymmärtää että lapsista on myös vaivaa, vaikka ihania ovat!
[/quote]