Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitään vastenmielisempää kuin kotiäitiys
28.10.2010 |
Tänään on taas tälläinen päivä kun sitä oikeen joutuu pidättelemään itseään ettei pakkaa laukkuja ja lähde tästä talosta lopullisesti.
Mikä siinä on että senkin kerran kun päivä alkaa hyvin, että kaikki vaikeat lapset syövät nätisti, pukevat/ antavat pukea päällensä ja keksivät leikkimistä niin päivä jossain vaiheessa kääntyy siihen että meno on ihan perseestä.
Aina joku rikkoo jotain (kirjahylly, dvd, lelu, astia) tai aina joku tyhjentää hyllyt lattialle tai vetää pyykit narulta. Joka perhanan kerta joku kaataa ruoat tai juomat lattialle tai kompastuu maton reunaan ja huutaa puolituntia vaikkei edes sattunut. Tuntuu että aina saa komentaa ja antaa viimeisen varoituksen ja aina yksi istuu jäähyllä.
Mä olen tehnyt kaikkeni. Antanut muoviastiat, siirtänyt tavarat ylemmäksi, rullannut matotkin välillä pois, mutta ei. Joka helvetin kerta kun silmä välttää joku tekee jotain ja taas tapahtuu!
Mun hermo ei kestä. Kun nuorin on 10kk mä pinkaisen samantien töihin ja painan ylityötä joka päivä, kunhan ei tarvitse tulla kotiin näiden apinoiden kanssa tappelemaan.
Kyllä, mulla on mies joka osallistuu. Kyllä, on harratuksia kaksi kappaletta joihin menee n. 6h viikossa (tuntuu ettei se millään riitä kun ain ajoutuu kuitenkin palaamaan kotiin sieltä!), Kyllä, saan lapset kerran kahdessa kuussa hoitoon että saan "nukkua" (en ole neljään vuoteen nukkunut yhtään yötä heräämättä!) ja Kyllä, on päivisin seuraa muista äideistä jos vain haluan. Silti tää on vaan ihan perseestä. Siis niin syvältä perseestä että oksettaa.
Onko muilla arki aina näin kaaottista? Tekeekö muiden mieli lähettää lapsensa nepaliin tai mielummin lähteä sinne itse vaikka kävellen?!
Hetken päästä, rauhoituttuani, palaan tänne kirjoittamaan kuinka hienoa on että saa olla lastensa kanssa kotona ja kuinka ihania he ovat tempperamentistaan huolimatta ja kuinka aion olla kotona ainakin seuraavat 2 vuotta, vähättelen yöheräilyjä ja totean että kaikki on sen arvoista kun on näin mahtava perhe ja kuinka paljon mä olen saanut elämältä.
Siihen asti VOI PERKELE!!!
Kommentit (83)
Samoja tunteita täälläkin.
Vaikka meillä esikoinenkin jo koulussa, silti hirveetä säätöö tää elämä, silläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja fiiliksiä aina välillä täälläkin!
Eilen illalla yritin kokata vähän monimutkaisempaa ruokaa, kun 1 v kuopus päätti juuri silloin vetäistä kunnon itkupotkuraivarit, ilmeisesti täysin syyttä. Mitään syytä en ainakaan keksinyt, kunhan vaan kai päätti, että nyt heittäydyn tähän lattialle skydive -asentoon (jalat ja kädet ilmassa, vain vatsa koskee lattiaan) ja raivoan niin, että räkä lentää metrin päähän.
Sen jälkeen poika roikkui sitten puntissani huutaen kurkkusuorana, minulla kriittinen paikka ruuanlaitossa, en voinut nostaa just sillä hetkellä syliin. Taapero sitten yhtäkkiä nappasi pöydältä, jonne ei vielä kaksi päivää sitten ollut yltänyt ollenkaan, suuren lasisen kulhon ja heitti sen lattialle tuhannen päreiksi. Samaan aikaan 4 v tyttö huutaa vessasta: " Äiti, mulla tuli ripulia housuun, mitä mä teen?"
Mies tuli kotiin ja samalla ovenavauksella lähdin viinilasillisen ja tupakan kanssa ulos penkille istumaan. En normaalisti edes polta. Aloitan tosin luultavasti piakkoin. ; D
Niin ja mies haki take-awayn kaikille.
Onneks olen päässyt jo takaisin työelämään.
Ja totta joka sana!
Terveisin väsynyt kotiäiti
Menen kiljuen töihin, kun poika täyttää 10kk, olisin valmis vaikka maksamaan jos joku nämä veisivät jaloista pois. Parasta on kuitenkin, kun illalla saan heidät nukkumaan ja katson heihin. Niin ihania ja pieniä. Viattomia. Tiedäthän sen hetken? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän kenenkään ole pakko olla kotiäiti vai onko? Omista valinnoista on typerää ja sivistymätöntä valittaa. Kotiäidit ovat sitä paitsi etuoikeutettuja, luuletko että kaikilla on mahdollisuus jäädä hoitovapaalle?
hei JOKA TYÖSSÄ tulee tympeitä päiviä vaikka olisi mielekäs työ!!!!miksi ei siis kotiäidin työssä ja täällähän sitää saa kollegoille purkaa =).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua otti tänään niin paljon pattiin että IHAN OIKEASTI tuli oksennuksen maku suuhun: koko päivän muksut roikkuneet jaloissa, mies aamun omissa menoissaan ja illan töissä, en voi edes hakea lasillista vettä ilman isompi tulee perään tai pienempi alkaa parkua kun katoan näkyvistä.
Äsken sain pienemmän nukutettua armottoman karjumisen jälkeen, ja isommalle luin iltasadun ja peittelin sänkyyn, josta pomppi muutaman kerran pois. Olin juuri istahtanut sohvalle ja ajattelin että luen yhden lehden, ja enpäs päässyt kahta virkettä pidemmälle kun esikoinen toljottaa siinä vieressä että "ei väsytä". Ja jumankauta tässä talossa herätään kukonlaulun aikaan ja ulkoillaan ja syödään terveellisesti ja leikitään ja en saa saatana edes yhtä lehteä lukea puoli kymmeneltä illalla.
Joo, tunti vielä ja lapset on maailman ihanimpia, mutta nyt tarvitsen hetken rauhaa. Haluan töihin ja pian!!!
helpottaa huomattavasti kun ei tarvitse yksin niitä pyykkejä keräillä lattialta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli tunne...onneksi en ole ainoa!
Oon jo töissä tosin, mutta mies on reissuhommissa, joten viikot lapsen kanssa kaksistaan. Ja musta ei oo tähän! Mun pitäis yrittää pakertaa opintoja loppuun työnteon lisäksi, mutta mites sitä kehittelee hienoja ajatuksia graduun, ku elämä koostuu vaipoista ja sotkusta ja pikku kakkosesta ja sotkusta ja pyykeistä ja sotkuista.
Mä antaisin MITÄ VAIN että voisin vaihtaa osia miehen kanssa! Se on niin paljon parempi tässä, tässä kaikessa: kodinhoidossa, vanhemmuudessa... Mä vaan leijailen ja ahdistun ja hoidan ahdistusta pistämällä rahaa palamaan ja kaapit on täynnä vaatteita ja ne pursuaa ja mua ahdistaa vielä enemmän!
Onneksi mullakin on äiti, joka ymmärtää vaikka on kaikki meidät neljä kotona hoitanut ja vielä muiden lapsia siihen päälle. Onneksi hoitaa myös mun lasta töissä ollessani, että lapsi riepu saa edes jonkinlaisen järjestelmällisen ja huolehtivan naisen mallin (isältään tällaista toki myös saa, mutta kun on vain viikonloppusin kotona).
Mä vaan teen ruokaa, joka ei kelpaa lapselle ja joka nakkelee ne ruuat lattiaille, joita en jaksa siivota. Eletään alkuviikko aina kaaoksessa ja koitan tsempata aina vähän ennen kun mies tulee kotiin, ettei sen tarvii heti alkaa siivoon ja pyykkään...Onneksi mies tajuaa sen että tällaisena on minut huolinut ja reklamaatio oikeus on umpeutunut aikaa sitten :)
Väitänpä vielä, että työkaverit ja muutkaan ystävät ei uskois, kuinka huono mä oon tässä hommassa! Töissä oon paikan tehokkaimpia ja muutenkin sellainen aikaansaava, mitä tulee vaikka asunnon sisustamiseen, juhlien järjestämiseen ja leipomiseen. Mutta ne onki niitä mun OMIA juttuja! Arjen pyörittäminen taas ei ole sitä, ei ollenkaan!
Niin ja äläkää sitte vinkuko, että pakkoko niitä lapsia jne. ku mäpä tulinki raskaaksi ehkäsystä huolimatta! Nii kerta. Ja kaikesta huolimatta oon mielestäni tosi hyvä äiti, mutta ihan sairaan huono emäntä. Mullekki yksi aupair tai joku sisäkkö, kiitos, mä voin sitte opettaa lapselle filosofiaa ja psykkaa ja yhteiskuntaoppia ja mediakriittisyyttä. Nii ja pelleillä ja riehua.
Kiitti ketjun aloittaja-avautujalle, kylläpä vaan helepotti itelläki.
Niin joo, ja jos oisin jossain mielenhäiriössä kotiäidiksi alkanu, nii mut ois kyllä löytäny lataamolta alta aikayksikön. Kiitti työkavereille, jotka pidätte mut järjissäni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen ollut 11 vuotta kotiäitinä ja pahimmillaan mulla oli 3 alle kouluikäistä.
ongelmat alkoivat meillä vasta jos yritettiin lähteä kämpästä pihalle. sisällä kaikki sujui hyvin ja ilman kaaosta.
ulkoilut eivät sujuneet hyvin, kun jokainen tahtoi eri asiaa, ei suostunut pukemaan, ei halunnut puistoon ym.
Oltiinkin paljon kotona ja mies ulkoilutti lapsia illalla :D
Leilalle 40kympin kriisi ei ota hellittääkseen,nappaile vähään pameja kyllä se siitä ettei kädet tärise leikatessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä viihdyn kotona 1v ja 2v taaperoisten kanssa. Joskus kun huutavat yhtäaikaa niin ottaa korviin ja joskus hermo palaa 2 veen kanssa kun ei suostu mihinkään yhteistyöhön vaikka on kymmenen kertaa pyydetty.. Mies on paljon töissä ja sukulaisia ei ole juurikaan. Anoppi käy kerran kaks kuussa.. Mutta kyllä meillä on ihan siistiä ja hommat kuosissa. Ajattelin olla kotosalla niin kauan kun taloudellinen tilanne antaa myöten.
Juuh, noo... Meil on lapsi, jolla riittää temperamenttia (koska sanaa itsepäisyys ja uhma ei kehtaa näinä päivinä käyttää). Aamu alkoi upeasti, lapsi naureskeli, aurinko paistoi. Menimme iloisesti hassutellen pukemaan ja ojensin lapselle hello kitty-pikkarit (koska kaikki prinsessapikkarit oli pyykissä). Siitä se sitten lähti... (EEEEEEIIIIIIIIII... !!!) ... eli lapasesta koko päivä.
Miks tätä pitää jaksaa päivä toisen perään, aivotonta riekkumista, vastustamista, ärsyttämistä, kinaamista, kähinää, vaatimista, hillumista ja ÄLÄMÖLÖÄ. Pyyteettömästä äidinrakkaudesta? "Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." Tuon kirjoittaja, onkohan sillä ollut lapsia, joiden kanssa keskustellut päivä toisen perään 1-4 vuotiaan tasolla. Ja sitten tulee mies kotiin nalkuttamaan kun tiskit on likaisina pöydällä. Saisinko muotoilla fraasin uudelleen, "kaiken se kärsii, kaiken se kärsii, kaiken se kärsii, kaiken se kärsii."
No vastenmielistä se varmasti onkin tuollaisten kurittomien pikku maailmannapojen kanssa. En minäkään aloittajan kersoja jaksaisi, ja vähän käy sääliksi hoitajat jotka joutuvat niitä kasvattamaan sillä aikaa, kun ap lepää leveän ahterinsa päällä töissä.
Mutta, lapsille on mahdollista opettaa myös käytöstavat eikä niiden kanssa silloin ole ollenkaan vastenmielistä. :) itse tykkään kovasti olla kotiäitinä enkä aio mennä kokopäivätyöhön ennen kuin aikaisintaan kuopuksen mennessä toiselle luokalle, mutta en tietenkään anna lasten huutaa päivät pitkät ja laittaa taloa palasiksi.
Herää kyllä kysymys miksi ihmeessä niitä kakaroita on pitänyt useampi tehtailla jos niiden kanssa oleminen on kaikille noin vastenmielistä??
Mä olen halunnut monta lasta, ja pitää heidät kotona 3-vuotiaiksi, mutta meillä on toiminut hyvin miehen kanssa vuorottelu kotona. Kumpikaan ei ole ehtinyt hajota kotonaoloon eikä elättämiseen, kun on oltu vuorotellen vuosi-puolitoista ja sitten lyhyempiä jaksoja kotona. Harvempi kuitenkaan imettää yli vuotta. Mutta ymmärrän hyvin ap:n kirjoituksen, varmasti jokainen monen pienen kanssa kotonaoleva tuntee joskus noin ja hauskasti kirjoitettu.
Meillä myös armeijakuri. Meidän kersoista ei missejä tehdä! Vanhanajan säännöt kunniaan ja kurituskin on ihan ookoo. Joka vitsaa säästää se lasta vihaa.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2013 klo 20:44"]
No vastenmielistä se varmasti onkin tuollaisten kurittomien pikku maailmannapojen kanssa. En minäkään aloittajan kersoja jaksaisi, ja vähän käy sääliksi hoitajat jotka joutuvat niitä kasvattamaan sillä aikaa, kun ap lepää leveän ahterinsa päällä töissä.
Mutta, lapsille on mahdollista opettaa myös käytöstavat eikä niiden kanssa silloin ole ollenkaan vastenmielistä. :) itse tykkään kovasti olla kotiäitinä enkä aio mennä kokopäivätyöhön ennen kuin aikaisintaan kuopuksen mennessä toiselle luokalle, mutta en tietenkään anna lasten huutaa päivät pitkät ja laittaa taloa palasiksi.
Herää kyllä kysymys miksi ihmeessä niitä kakaroita on pitänyt useampi tehtailla jos niiden kanssa oleminen on kaikille noin vastenmielistä??
[/quote]
Toivottavasti kasvatan lapsistani viisaampia, empaattisempia ja lukutaitoisempia kuin sinä ilmeisesti olet.
Lasten kanssa on kotona rankkaa. Tätä on turha varmaankaan täällä sanoa, koska kaikkihan on aina kasvatuksen syytä, mutta lapsissa on eroja. Luonteet ovat erilaisia jne. Uhmaikäiselle toki opetetaan käytöstapoja, mutta se uhmaa ja rikkoo sääntöjä, tadaa, koska se on uhmaikäinen.
Voin kolmen lapsen äitinä sanoa, että tytön kasvattaminen oli huomattavasti helpompaa kuin poikien, joille käytöstapoja on joutunut tankkaamaan huomattavasti pidempään. Pojille on myös sattunut ja tapahtunut huomattavasti enemmän. Hups vaan ja maitomuki on taas kerran nurin, vaikka ihan siististi istuu paikallaan ja syö. Sama toistuu taas seuraavalla kerralla.
Itse palasin työelämään kuopuksen täytettyä 1 v. Lapsilla ikäeroa alle 2 v. Nyt jäin taas kotiäidiksi esikoisen aloitettua koulun, ja on ihan erilaista ja kivaa! Lapset auttaa ruuanteossa, siivoamisessa jne eikä meillä paljoa dvdt pyöri. Tsemppiä aplle ja muillekin, kyllä toi todella iloksi muuttuu, kun uskalsi saada lapsia!