Miltä sinusta tuntuisi jos miehesi poistuisi elämästäsi nyt?
Kuvittele, että mies pyyhkiytyisi pois elämästäsi. Miltä ajatus tuntuu? Jos ei arvioida lasten kannalta vaan pelkästään miehen merkitystä sinun elämässäsi.
Kommentit (49)
melkein 20 vuotta ja mieheni on vieläkin elämäni rakkaus.
menettäisin parhaan mahdollisen puolison ja elämäni rakkauden.
Mieheni on aina huolehtinut perheen taloudellista, ja minä perheen henkisestä hyvinvoinnista.
Naimisissa ollaan oltu jo 20 vuotta ja kummallakin saralla menee erittäin hyvin!
Miettikääpä asiat paremmin kuntoon, aivan liian moni nainen tukeutuu mieheen taloudellisesti liikaa ja on puilla paljailla ja hukassa eron tai miehen kuoleman jälkeen! Ei miehen varassa voi elää, vaikka kaksistaan monesti elintaso onkin parempi, on rakennettava oma 'taloudellinen' elämä niin miehetkin tekevät eivätkä elä naistensa varassa!!
ei juuri edes vaikuttaisi mun elämääni. Ajatuksena se tuntuu surulliselta, en todellakaan haluaisi miestä pois elämästäni, mutta... totuus on, ettei arjessa tai missään muussakaan asiassa tapahtuisi mitään muutosta.
Miten tällainen on mahdollista? Ettei vaikuttaisi mitenkään. Onko mies jatkuvasti vaikkapa töissä tai illat luuhaa harrastuksissa ja yksin hoidat kaiken? Eikö edes taloudellisesti tuntuisi missään?
En kysy pahalla, ihan vain mielenkiinnosta kysyn millainen elämäntilanne on jossa puolison kuolema ei arjessa näkyisi mitenkään.
En rakasta häntä, mutten voi loukata kertomalla etten halua hänen kanssaan elää, edes yhteisen lapsen takia.
minua loukkaisi enemmän et olisin puolisolleni painotaakka, jos hän todella olisi sitä mieltä niin haluaisin että kertoisi siitä rehellisesti minulle eikä unelmoisi "mitä jos hän nyt kuolla kupsahtaisi" :( olisi molemmilla mahdollisuus löytää uusi onni jne...
itsestäni tuntuisi aivan raastavalta menettää mieheni, surisin sikana, vaalisin hänen muistoaan ja yrittäisin elää elämääni kiittäen ja luottaen siihen, että jonain päivänä pääsen taas hänen syleilyynsä
se olisi mulle maailmanloppuun verrattava juttu. En ole koskaan kenenkään muun kanssa kokenut sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, rakastettuna ja kunnioitettuna olemisen tunnetta kuin hänen kanssaan enkä myöskään ole koskaan ketään rakastanut ja kunnioittanut niinkuin häntä.
Toivottavasti saamme olla yhdessä kauan, oikeasti.
Vähän huolissani, vähän vihainen, vähän helpottunut, vähän innoissani, vähän surullinen.
ei juuri edes vaikuttaisi mun elämääni. Ajatuksena se tuntuu surulliselta, en todellakaan haluaisi miestä pois elämästäni, mutta... totuus on, ettei arjessa tai missään muussakaan asiassa tapahtuisi mitään muutosta.
Miten tällainen on mahdollista? Ettei vaikuttaisi mitenkään. Onko mies jatkuvasti vaikkapa töissä tai illat luuhaa harrastuksissa ja yksin hoidat kaiken? Eikö edes taloudellisesti tuntuisi missään? En kysy pahalla, ihan vain mielenkiinnosta kysyn millainen elämäntilanne on jossa puolison kuolema ei arjessa näkyisi mitenkään.
Ei mies ole jatkuvasti töissä eikä luuhaa harrastuksissaan iltakausia. Hän on kotona paljon, mutta "poissa", ja mä tosiaan hoidan yksikseni kaiken. Mä olen perheen pääelättäjä, miehen tuloista käytetään meillä termiä "ylimääräinen tulo", ja ne ovat sen verran pienet ne tulot, ettei niiden katoaminen tämän perheen taloudesta vaikuttaisi juurikaan. Jos mies kuolisi, pelkästään lapsilisien yh-korotuksilla suurin piirtein korvaantuisi miehen työtulojen menetys. Mä hoidan myös kaikki lapsiin liittyvät asiat, kotityöt, remontit, korjaukset, lemmikit. Mä olen sellainen naimisissa oleva yksinhuoltaja, mutten toistaiseksi ole onneton tilanteen vuoksi. Jos olisin, ottaisin eron.
Itselleni puolison menetys olisi vaikea paikka, minulla on ihana mies.
Pääsisin kusipää-narsisti-kiusaaja-miehestäni, joka uskoo olevansa täydellinen kuningas ja jumala. Kuolis pois!
parhaan ystäväni, tukipilarin, rakastajan, lapsen isän. Tuntuisi kamalalta niin henkisesti ja fyysisesti. Taloudellisesti pärjäisin hyvin asunto maksettu, ei mitään lainoja, säästöjä lähes 100 000 € ja itsellä hyvä työ. Pystyisin maksamaan siis lapselle helposti "isän perinnön".
...niin ei tarvitsisi tuntea tätä rakkauden hitaan, varman menettämisen tuskaa, kestää hänen ylenkatsettaan, pelätä yksinäistä, pettymyksen kalvamaa tulevaisuutta. Olisi helpompaa, jos hän vain kuolisi pois yllättäen, vaikka onnettomuudessa. Silloin en ehkä kuluttaisi näitä öitä itkien mitä tein väärin, mitään muuta en halunnut kuin hänen kiintymyksensä.
vaikka en tuota onnettomuutta toisaalta halua.
,
Miten jaksaisin elää ilman tuota toista puolikastani kun ajatuskin itkettää. Lasten takiahan sitä olisi pakko jatkaa elämää vaikka tietyllä tavalla elämäni loppuisikin siihen.
Rakastan miestäni ihan mielettömän paljon ja olisin ihan kusessa niin henkisesti kuin taloudellisestikin, jos hän nyt poistuisi elämästäni. Toivon, että me saadaan olla yhdessä vielä vuosikymmeniä.
kohta tippuvansa lattiaan ja sitten sattuu. Hirveä tunne, onneksi se ei ihan joka hetki ollut.
yksi harvoista ihmisistä joita tulen rakastamaan aina
En rakasta häntä, mutten voi loukata kertomalla etten halua hänen kanssaan elää, edes yhteisen lapsen takia.